Kirjaudu

Uutiskirje

Rekisteröidy Sektoriin ja tilaa itsellesi joko aamuisin tai iltaisin ilmestyvä uutiskirje sähköpostiisi.

Tiistai, 2.9.2003

MSBlast-virus oli osasyyllinen USA:n suureen sähkökatkoon

Viime viikkoina runsaasti julkisuutta kerännyt MSBlast-virus (Blaster) on tutkimusten mukaan osasyyllinen USA:n itärannikolla elokuun 14. päivänä tapahtuneeseen massiiviseen sähkökatkokseen. Blaster-mato heikensi ratkaisevien tietoliikenneyhteyksien toimintaa juuri sähkökatkospäivänä. "Blaster ei vaikuttanut hallintajärjestelmiin sisäisesti, mutta se mitä suurimmalla varmuudella vaikutti muista tietoverkoista saapuvaan dataan", sanoi tutkija Gary Seifert, joka viittasi virranhallinta- ja kuormantasaustietoihin, joita siirretään julkisen tietoverkon välityksellä.

Seifertin mukaan kriittisen datan hidastelu tietoverkossa on voinut vaikuttaa operaattorien kykyyn estää sähköverkon korttitalon lailla tapahtunut romahtaminen. Seifert kuitenkin samalla painottaa, että sähkökatkoksen perimmäinen syy on yhä edelleen hämärän peitossa. Joidenkin viranomaisten mukaan Blaster-virus esti myös joillain alueilla virran palauttamisen, koska käytössä oli Windows-pohjaisia järjestelmiä ja ne olivat ruuhkautuneet Blasterin vuoksi. Toisaalta osa viranomaisista kiistää ongelmat virran päällekytkennässä.

Virusten vaikutukset sähköverkkoon vaikuttavat muutenkin olevan kuuma peruna Yhdysvalloissa. Computerworld-lehti on saanut anonyymeina pysytteleviltä USA:n energiayhtiöiden edustajilta kommentteja, joiden mukaan jo viime tammikuinen Slammer-mato olisi aiheuttanut ongelmia sähkövoimaloille. "Koska Slammer ei aiheuttanut sähkökatkosta, siitä kärsineet tahot eivät raportoineet asiasta", totesi eräs nimettömänä pysyttelevä sähköalan toimihenkilö. North American Electric Reliability Councilin (NERC) edustaja kieltäytyi kommentoimasta Blasterin mahdollista osuutta viime kuun sähkökatkoon. NERC:in heinäkuussa julkaisemasta raportista on kuitenkin nähtävissä Slammerin vaikutus sähkönjakelijoihin.

Lue juttu K2, 2.9.2003 00:29. Lähde: Computerworld

Kommentoi juttua

Aihe

Esikatsele kommentti
Kommentit ( 0 uutta / 21 )
pistettä.
Näytä vain kommentit joilla on vähintään
Selityksiä
Anonyymi kommentoija, 2.9.2003 08:30:01
Pisteet: 0
Vastaa
Enpä usko tähän uutiseen pätkääkään. Viranomaiset ovat vain keksineet hyvän syntipukin. Luultavasti tuo on parempi kuin kertoa totuus. Aina on parempi kääntää syyttävät katseet toisaalla ja saada ihmiset puhumaan viruksista. Siinä hötäkässä unohtuu koko sähkökatko. Paljon pahempaa olisi jos jouduttaisiin tunnustamaan että koko maan sähköverkko on mitä on. Sama juttuhan se on suomessakin.
Re: Selityksiä
Anonyymi kommentoija, 2.9.2003 09:18:08

Tuli aivan sama heti mieleen. Jenkit näyttävät jälleen kuinka vastuuta kannetaan:(
Re: Selityksiä
Anonyymi kommentoija, 2.9.2003 12:20:29
Pisteet: 0
Vastaa
Enpä usko tähän uutiseen pätkääkään.
No toisaalta, onko kenelläkään tietoa siitä kuinka sähkönjakeluverkko on yhteydessä internetiin? Onko käytössä kenties Microsoftin palvelinjärjestelmiä? SQL-serveriä?
muumio Re: Selityksiä
muumio, 2.9.2003 08:49:58
Pisteet: 0
Vastaa
En kyllä tavallaan ihmettelisi jos tämä olisi totta, mutta toisaalta olisin pikemminkin kuvitellut terroristien kaikesta huolimatta olleen asialla vaikka niin ei alunperin pitänytkään olla.
Re: Selityksiä
Anonyymi kommentoija, 2.9.2003 09:07:58
Pisteet: 0
Vastaa
En kyllä tavallaan ihmettelisi jos tämä olisi totta, mutta toisaalta olisin pikemminkin kuvitellut terroristien kaikesta huolimatta olleen asialla vaikka niin ei alunperin pitänytkään olla.
Terroristit olisivat varmaan tehneet hieman näkyvämpää vauriota. Eiköhän se ole niin että maan johdot eivät ole kunnollisia. Enkä puhu nyt pelkästään sähköjohdoista.
Re: Selityksiä
Anonyymi kommentoija, 2.9.2003 11:01:10
Pisteet: 0
Vastaa
oristit olisivat varmaan tehneet hieman näkyvämpää >vauriota. Eiköhän se ole niin että maan johdot eivät ole >kunnollisia. Enkä puhu nyt pelkästään sähköjohdoista.
En harrasta salaliittoteorioiden kehittelyä, mutta on "hiukan" outoa että noita sähkökatkoja sattuu monessa eri maassa suht lyhyen aikavälin sisällä. Tokihan kyse voi olla vain sattumasta....

Kohtahan on suuri juhlapäivä (11.9). Saa nähdä jos jotain kivaa sattuu silloin. Kenties nuo olivat kenraaliharjoitukset :D.
Re: Selityksiä
Anonyymi kommentoija, 2.9.2003 11:06:35
Pisteet: 0
Vastaa
En harrasta salaliittoteorioiden kehittelyä, mutta on "hiukan" outoa että noita sähkökatkoja sattuu monessa eri maassa suht lyhyen aikavälin sisällä. Tokihan kyse voi olla vain sattumasta....
Ehkä Auringon aktiviteeteilla on jotain tekemistä sähköverkkojen ongelmien yleistymisen kanssa. On meinaan ennenkin ollut.
Re: Selityksiä
Anonyymi kommentoija, 2.9.2003 17:29:43
Pisteet: 0
Vastaa
En harrasta salaliittoteorioiden kehittelyä, mutta on "hiukan" outoa että noita sähkökatkoja sattuu monessa eri maassa suht lyhyen aikavälin sisällä. Tokihan kyse voi olla vain sattumasta....
Panitko merkille, että wtc iskujen jälkeen "sattui" normaalia enemmän lentokone onnettomuuksia ja muutenkin aina jonkin suuren onnettomuuden jälkeen "sattuu" samankaltaisia, mutta pienempiä onnettomuuksia selvästi enemmän kuin normaalisti.

Ettei kyse vain olisi median mahdista ja siitä, mitä uutisia painotetaan milloinkin.
muumio Re: Selityksiä
muumio, 2.9.2003 10:21:09
Pisteet: 0
Vastaa
Terroristit olisivat varmaan tehneet hieman näkyvämpää vauriota. Eiköhän se ole niin että maan johdot eivät ole kunnollisia. Enkä puhu nyt pelkästään sähköjohdoista.
Tarkoitin jenkkien tyyliä löytää selitys kaikkeen pahaan terrorismista... Virusepidemiathan ovat pääosin jenkkien oma moka.
Re: Selityksiä
Stormy, 2.9.2003 11:32:31
Pisteet: 0
Vastaa
Tarkoitin jenkkien tyyliä löytää selitys kaikkeen pahaan terrorismista... Virusepidemiathan ovat pääosin jenkkien oma moka.
Kyllä WTC ainakin sen aiheutti, että sattuipa mitä vain missä vain, aina voidaan sanoa, että kyseessä ei ehkä ole kyseessä terrorismi. Terrorismi-sana myy hyvin lehtiä.

Sähkökatkouutiset ovat nyt niin helposti uutiskynnyksen ylittäviä että helposti tulee mieleen jokin aalto tai muu. Lontoossa ei tiedetty mitään mistään Suomen sähkökatkoista. Varmasti näitä on muuallakin. Muistaakseni pari vuotta sitten Ruotsissa oltiin ilman sähköä talvella viikkotolkulla.
Pineapple Selityksen makua
Pineapple, 2.9.2003 11:07:46
Pisteet: 0
Vastaa
Haiskahtaa vähän selitykseltä. Telkkarissakin joku asiantuntija sanoi että katkon syy yritetään todennäköisesti vierittää jonnekkin luonnonvoimaan tai vastaavaan jotta voimayhtiöt voivat käyttää 'force majore'-selitystä ja täten välttyä korvauksilta.
Pineapple
simison No juu, onhan tuo vähän noloa...
simison, 2.9.2003 07:41:57
Pisteet: 0
Vastaa
Mutta sitä sattuu. Ensi kerralla ovat sitten viisaampia.

Lisää kermaa msblastin kirjoittajan kakkuun. :-)
Epämukavaa? Sepä mukavaa.
Kotisivut & verkkoportfolio: http://www.ihminen.org
Re: No juu, onhan tuo vähän noloa...
Anonyymi kommentoija, 2.9.2003 11:53:57
Pisteet: 0
Vastaa
Lisää kermaa msblastin kirjoittajan kakkuun. :-)
Joka ei tuosta mitään kakkua saa vaan syytön joutuu istumaan....
US Army ja Macit
Stormy, 2.9.2003 09:28:45
Pisteet: 0
Vastaa
Eipä ihme, että U.S. Army käyttää Macceja. Varmasti juuri tälläisten takia. Muutenhan heillä varmasti olisi Windowsit. (Joo, ei Linuxissakaan ole viruksia mutta kun nyt ne eivät Linuxia käytä, niin turha aloittaa mitään os-sotia.).
Re: US Army ja Macit
Anonyymi kommentoija, 2.9.2003 09:43:15
Pisteet: 0
Vastaa
Eipä ihme, että U.S. Army käyttää Macceja. Varmasti juuri tälläisten takia. Muutenhan heillä varmasti olisi Windowsit. (Joo, ei Linuxissakaan ole viruksia mutta kun nyt ne eivät Linuxia käytä, niin turha aloittaa mitään os-sotia.).
Jä tässä on US hallituksen vastaus:
http://www.macdailynews.com/comments.php?id=P1683_...
Re: US Army ja Macit
Anonyymi kommentoija, 2.9.2003 10:27:13
Pisteet: +1
Vastaa
Eipä ihme, että U.S. Army käyttää Macceja. Varmasti juuri tälläisten takia. Muutenhan heillä varmasti olisi Windowsit. (Joo, ei Linuxissakaan ole viruksia mutta kun nyt ne eivät Linuxia käytä, niin turha aloittaa mitään os-sotia.).
Juurihan USA:n laivasto osti ison tukun Xservejä Applelta. Ensi töikseen Mac OS X jyrättiin ja tilalle laitettiin Linux:

http://zdnet.com.com/2100-1104_2-5060885.html

Noh, Navy ei ole Army, mutta silti. Itse annoin lähteen tiedoilleni, sinä et antanut mitään lähteitä väitteillesi ;)
Pisterajan alittavia kommentteja piilossa.
Re: US Army ja Macit
Anonyymi kommentoija, 2.9.2003 12:23:09
Pisteet: 0
Vastaa
Ajattelin että se kuuluu Internet-sivistykseen :-). Laita Googleen US Army apple niin varmaan löytyy evidenssiä jos sitä kaipaat. Vanha tieto siis minulla, en voinut tietää. Mutta eivätpä vieläkään käytä Microsoftin tuotteita.
Jos todisteita halutaan esittää, niin vastaukseksi ei anneta: "Eti kirjastosta", vaan kerrotaan kirjan nimi ja sivu jolta lähde löytyy. Harvassa ovat ihmiset joilla on itressiä etsiä todisteita toisen väitteille.

Oma valintasi tietty haluatko olla uskottava, vaiko et.
Re: US Army ja Macit
Stormy, 2.9.2003 14:36:19

Johan nyt on sanonko mikä.
http://zdnet.com.com/2100-11-515769.html

Kolme sekuntia meni tuon hakemiseen. Minkä minä sille voin, jos ette osaa käyttää hakukonetta.
Re: US Army ja Macit
Anonyymi kommentoija, 2.9.2003 13:29:39
Pisteet: 0
Vastaa
Joo, juuri sen takia käytetään Macceja. Ei kun hei... : http://seattlepi.nwsource.com/business/128059_msft...

Toi yksi diili taitaa kattaa enemmän koneita kuin Apple myy vuodessa koko maailmassa...
Re: US Army ja Macit
Anonyymi kommentoija, 2.9.2003 14:53:41
Pisteet: 0
Vastaa
Toi yksi diili taitaa kattaa enemmän koneita kuin Apple myy vuodessa koko maailmassa...
Yhden vuosineljänneksen myynti applella 771 000 konetta ( http://www.apple.com/pr/library/2003/jul/16results... )