Keskiviikko, 5.11.2003
MTV mukaan verkkomusiikkibisnekseen
MTV lähtee mukaan suuressa nosteessa olevaan verkkomusiikkibisnekseen. MTV:n johtaja Tom Freston kertoi sijoittajille viime maanantaina, että vielä nimeämätön palvelu aloittaa USA:ssa ensi vuoden ensimmäisellä puoliskolla. Sen tarkempia yksityiskohtia ei Freston kertonut, mutta ilmoitti palvelun "kilpailevan iTunesin ja kaikkien muiden kanssa".
MTV:n emoyhtiö Viacom on suunnitellut kaupallista verkkomusiikkipalvelua jo vuodesta 2000 lähtien, mutta nettikuplan puhkeaminen aiheutti suunnitelmien lykkääntymisen. MTV tarjoaa jo nyt mahdollisuutta ladata kappaleita verkkosivuiltaan, mutta kappaleet ovat toistettavissa vain kuukauden ajan, eikä niitä voi kopioida CD-levyille tai siirtää kannettavaan musiikkisoittimeen.
Media-analyytikko Phil Leigh Inside Digital Mediasta kertoi uutistoimisto Reutersille, että MTV on tehnyt mahdollisesti virheen olemalla liian varovainen. "Ei ole epäilystäkään, etteikö MTV olisi vahva brändi, jolla on vahva katsojaprofiili", sanoi Leigh. Jää nähtäväksi, riittävätkö nämä vahvuudet nostamaan MTV:n verkkomusiikkibisneksen kärkiryhmään.
Muita aiheeseen liittyviä uutisia
Anonyymi kommentoija, 5.11.2003 08:33:49
zeker, 5.11.2003 15:15:12
Mielestäni uusien yrittäjien tulo on aina positiviinen asia. Varsinkin jos uusi yrittäjä on tulossa bisnekseen jo kunnon asenteella.
Olettaisin MTV:n pitävän huolta laadusta. En usko että he laseeraisivat heikkolaatuista tuotetta, koska "MTV" tunnuksen brändi on niin laajalla levinnyt että se ei kaipaa kielteistä julkisuutta epäonnistuneista toimista.
Anonyymi kommentoija, 5.11.2003 16:12:30
Kunhan nopeudet muuten vielä hieman paranevat niin alkaa tulla vastaavanlaisia juttuja missä myydään elokuvia, sillä elokuvayhtiöt ovat pian samassa tilanteessa kuin musiikkifirmat.
Toistaiseksi elokuvien lataus on osittain vielä vaivalloista (keskivertolataajalla kestää useita tunteja ladata video jonka laadusta ei välttämättä ole takuuta), joten vuokravideot yms. tekevät vielä kauppaansa.
zeker, 5.11.2003 16:42:06
Ehkäpä adsl:stä ei ole tekniikaksi joka liittää ihmiset verkkoon, sillä jos hintaa ei tuon alemmaksi Suomessa saada niin tarvitsemme uuden tekniikan joka on halpa. On paljon ihmisiä jotka vain surffaavat ja niille 256/256 yhteys olisi ok, mutta kannattaako 50e/kk maksaa pelkästä nettipankin käytöstä - ei kannata sillä se on liian suuri hinta tarpeeseen verrattuna! On myös ihmisiä jotka tarvitsevat nopeamman yhteyden ja yleensä he ovat valmiitakin maksamaan siitä, siksi en ymmärrä mikä ongelma nettioperaattoreilla on yhteyksien tarjonnassa & hinnoittelussa tällä hetkellä.
Asiaan liittyen mielestäni tässä olisi liikeidean aineista. Ainakin minusta saisi helposti asiakkaan sellainen yritys, jossa on samassa a)leffavuoraamo b) pizzeria/grilli. Sillä samalla kun ihmiset tilaisivat sen pizzan viikonloppuna voisivat he tilata dvd-elokuvan kotiin tuotuna. Nämä tilaukset voisi hoitaa netistä/puhelimella, mutta nettisivuilla olisi realiaikainen tilanne vuokrattavista elokuvista.
superhoe, 6.11.2003 12:55:21
Anonyymi kommentoija, 6.11.2003 17:10:21
Tuohan hoituisi sillä, että joku pizzapulju, joka jo harjoittaa kotiinkuljetusta, tekisi diilin läheisen videovuokraamon kautta. Pitäisivät yhdessä nettisaittia yllä ja pizzapoika kävisi nappaamassa tilatut videot/dvdt mukaan jostain drive-in-tiskiltä kun lähtee viemään pizzaa.
Tai! Joku ihan muu firma voisi yhdistää nämä palvelut, tosin silloin hintaa tulisi enempi, kun sen pitäisi ostaa sekä pizza että vuokrata video ja vielä saada itselleen jotain. Silti tämä voisi toimia, ainakin pääkaupunkiseudulla toimii (muistaakseni Gastronautti?) sellainen firma, joka tuo "gourmet-ruokaa" himaan sillä periaatteella, että hakevat sapuskat ravintolasta ja tuovat (palvelu ei siis ole yhdenkään näistä ravintoloista, siinä on monta mukana listalla). Äkkiäkös tuohon tarjontaan voi videot lisätä :)
zeker, 7.11.2003 00:50:46
Jokin jo nyt kotiinkuljettava pizzeria sopisi. Kunhan pizzeria vaan sopisi kyseisenlaisen vuokraamon kanssa (sellaisen vuokraamon kanssa, jolla on tarpeeksi volumia tehdä lupauksia) että esim. TOP30 katsotuimmat leffat saisi pizzan ohjella tilattua. En tiedä miten suuri % osa TOP30 suosituinta elokuvaa on kaikista vuokratuista, mutta olettaisin sen olevan 50%:n paikkeilla. Tuolloin mitään web-palveluakaan ei tarvitsisi kummemmin päivitellä kun vaan näkyisi listaa katsotuimmista (~tuoreimmista) elokuvista niin siitä voisi valita mieleisensä. Pizzalähetti vaan hakisi sen leffan tuodessaa pizzaa.
En tiedä kannattaisiko, mutta ainakin asiakkaan kannalta se olisi hyvä ja siitä voisi olla valmis hiukan maksamaankin - ainakin minä olisin. Luulisi ainakin suurimmissa kaupungeissa kannattavan - missä on tarpeeksi suuret "volumit" elokuvavuokraamoilla