|
Keskiviikko, 1.11.2000 Napsterin käyttäjien kulutustottumuksista jälleen uusi tutkimus, Napster ja Bertelsmann BMG sopimukseenNapsterin käyttäjien kulutustottumuksista on jälleen julkaistu uusi tutkimus, jonka mukaan Napsterin käyttäjät ostavat entistä vähemmän levyjä sen jälkeen, kun he ovat tottuneet käyttämään kyseistä ohjelmistoa. PC Datan tekemän tutkimuksen mukaan Napsterin käyttäjät tosin käyvät ohjelman asennuksen jälkeen entistä useammin musiikkiliikkeissä, mutta eivät kuitenkaan osta mitään. Sen sijaan he tutkivat uusia julkaisuja ja sen jälkeen hakevat haluamansa ilmaiseksi Napsterista. Vielä heinäkuussa Jupiter Media Metrix julkaisi kiistellyn tutkimuksen, jonka mukaan Napster lisää levymyyntiä. Sitä ennen jo toukokuussa oltiin taas vastakkaista mieltä Soundscanin tutkimuksen perusteella. Myös Sektori on ehtinyt jo kertaalleen uutisoida Gartnerin tutkimuksesta, jossa väitettiin MP3-tiedostojen kuuntelijoiden ostavan muita enemmän cd-levyjä. Tämän kaiken tutkimisen jälkeen voi hommalle vetää pisteen ja todeta, että tutkimustulos on aina juuri sellainen kuin sen halutaan olevan. Lue juttu. |
|
Anonyymi kommentoija, 1.11.2000 12:21:17
http://sektori.com/aanestys/35
K2, 1.11.2000 12:49:04
Anonyymi kommentoija, 1.11.2000 13:11:18
Anonyymi kommentoija, 1.11.2000 14:42:58
oma, 1.11.2000 18:06:35
Anonyymi kommentoija, 2.11.2000 15:17:00
Myöskin sellanen juttu, että kun kerran on äänestänyt niin eipä pysty enää äänestämään..
Samoin kävi minulle viime vaaleissa. Järjestelmä on mätä.
akk, 2.11.2000 20:09:57
K2, 1.11.2000 18:36:27
1911, 1.11.2000 13:13:51
Ehkä ensimmäinen viesti tarkoitti tuota?
Anonyymi kommentoija, 1.11.2000 15:38:56
Anonyymi kommentoija, 1.11.2000 15:41:27
http://www.sci.fi/~jalarto/sektori.gif
ja sniff... siinä meni anonymiteetti :'-(
Anonyymi kommentoija, 1.11.2000 15:48:25
Eivätkös nämä sektorin tekijät tee jossain firmassa ihan weppiäkin ?-) Hyiii! :P
K2, 1.11.2000 18:47:29
Tokitoki virheet on häpeällisiä, piiskataan niistä weppimaestrojamme. *piisk* *piisk*
eject, 1.11.2000 16:33:44
1911, 2.11.2000 10:30:24
Kommentteja tulee niin paljon, että on vaikea muistaa mihin on tullut uusia viestejä, muuta kuin selaamalla jokaisen uutisen kommentit.
Olisiko järkevää lisätä sektoriin ominaisuus, joka näyttäisi esimerkiksi aina kymmenen uusinta kommenttia. Näkyisi esimerkiksi kommentin otsikko, aika ja kirjoittaja. Linkkiä painamalla pääsisi itse kommenttiin tai edes kyseiseen uutiseen.
Maskotti, 6.11.2000 14:47:39
Ollipekka Jalonen
Maskotti.Net
+358 (0)50 5668864
******************************