Keskiviikko, 31.7.2002
Napsterin loppu viimeinkin ovella?
Tiedostonjakopalvelujen suosion alullepanija Napster saattaa viimeinkin saada viimeisen naulan arkkuunsa, sillä sen suurin tukija nykyisessä emoyhtiössä Bertelsmannilla erosi tehtävistään. Toimitusjohtaja Thomas Middelhoffin uskottiin jo aiemmin lähes yksin pelastaneen Napsterin kuolemalta, mutta nyt hän päätti erota johtokunnan erimielisyyksien vuoksi. "On vaikea kuvitella tilannetta, jossa Middelhoff lähtee, mutta Napster jää", kommentoi markkinoinnin professori Peter Fader Pennsylvanian yliopistolta.
Erittäin suosituksi aikanaan noussut Napster törmäsi ongelmiin tekijänoikeuslakien vuoksi, sillä lähes kaikki palvelun kautta kulkenut materiaali oli tekijänoikeuksin suojattua ja luvattomassa levityksessä. Oikeuden päätöksellä lähes täysin tuhotun Napsterin kuitenkin osti Bertelsmann, jonka suunnitelmiin kuului kehittää Napsterista laillisesti musiikkia verkossa tarjoava palvelu. Middelhoffin eroon mennessä Bertelsmann ehti kuluttaa noin 80 miljoonaa dollaria Napster-projektiin, joten ei ole ihme, että johtokunnassa on esiintynyt eripuraisuutta.
Muita aiheeseen liittyviä uutisia
Anonyymi kommentoija, 31.7.2002 11:24:31
K2, 31.7.2002 12:25:57
No hainpa sitten sen linkin ja jutunkin:
http://zdnet.com.com/2100-1106-945196.html
Bill Goldsmith, KPIG's Web consultant, said the fees cost the station about $3,000 a month--too much to support an Internet operation that barely breaks even. "It's ridiculous," Goldsmith said of the fees. "There's not a single Webcaster online right now who's making enough to pay those fees."
Ja samalla löytyi sitten asialle jatkoakin:
http://zdnet.com.com/2110-1106-946644.html
A trio of federal lawmakers introduced a bill Friday that would eliminate potentially steep royalty payments for small Internet radio stations, many of which have said the fees would force them to close.
Eli katsotaan nyt, miten käy.
Anonyymi kommentoija, 31.7.2002 15:05:37
Jude, 31.7.2002 09:12:16
[url]espoo.paikalliset.info[/url] - nyt myös Espoossa
sivutuloja.netsitestory.com - kuinka ansaita AdSensen avulla
äölk, 31.7.2002 09:46:46
Kyllä minusta musiikkibisneksen tulevaisuus on jossain tälläisessä rajoittamattomassa tilauspalvelussa joka tarjoaa erittäin suuren valikoiman ja kokonaisia levyjä eikä ihmisten oikeuksien rajaamisessa jos se aikoo mitenkään selvitä. Tiedostojen laatu vain pitäisi saada kohdalleen: alle 256kbps tai vastaava VBR kalasta ei pysty maksamaan penniäkään ja silloinkin pitää olla kunnon koodekki (lame) ollut käytössä. Jos tuollainen palvelu toimisi kunnolla ja nopeasti (siirtonopeudet satoja kiloja sekunnissa), mielellään käskisi kavereidensakin imevänsä musiikin sieltä itse kopioimisen sijaan -- jakautuupahan tuotot paremmin.
Minäkin ostan kohtalaisen paljon levyjä, mutta haluan koekuunnella ne rauhassa ennen (näillä palkoilla) suuren rahaläjän tuhlaamista.
Tällä hetkellä opennap-palvelimet ovat paras tuohon. 128kbps tietenkin riittäisi koekuunteluun, mutta kaikki kuunneltavat levyt eivät silti ole sen lähemmäs 20e arvoisia ja 128kbps ei riitä normaalikuunteluun, joten jostain pitäisi edelleen saada siedettävällä laadulla se musiikki. Mp3 (tai ogg) tiedostoja kunnon laadulla tarjoava tilauspalvelu tarjoaisi mahdollisuuden tukea niitäkin artisteja joiden levyt eivät ole sen 20e riistohinnan arvoisia. (Loistavat levyt kaipaisi edelleen cd:llä ihan kansitaiteen ym. takia.) Tuollaiseen palveluun olisi jopa hyvä lisätä jonkinlainen arvostelu imuttamilleen levyille, jonka perusteella rahat sitten jakautuisivat imuutusmäärien lisäksi: koska tilaushinta on kiinteä, luulisin porukan arvostelevan oikein eikä sen huonoimmaksi (ts. halvimmaksi).