Tiistai, 14.3.2006
Netti hankaloittaa myös CIA:n toimintaa
Chicago Tribune -lehti on onnistunut kaivamaan netin avulla tietoonsa yli 2600 CIA:n työntekijän henkilötiedot sekä liudan järjestön toimipisteiden osoitteita. Chicago Tribunen tutkijat eivät syyllistyneet laittomuuksiin tietoja onkiessaan, vaan he hyödynsivät julkisesti saatavilla olevia puhelinluettelotietoja, kiinteistötietoja, äänestysluetteloja, verotietoja ja muita virallisia dokumentteja.
Tietenkään kaikki löydetyt henkilötiedot eivät ole missään määrin salaisia, sillä joukossa on liuta CIA:n tunnettuja johtohenkilöitä. Totuus kuitenkin on se, ettei tällaisen määrän CIA:n henkilötietoja tulisi olla kenenkään saatavilla. CIA:n edustaja Tom Crispell totesikin, että he pyrkivät koko ajan parantamaan henkilösuojaa. "Henkilöllisyyden salaaminen on hankala asia, joka on muuttunut entistä hankalammaksi Internetin myötä", kertoi puolestaan CIA:n Jennifer Dyck Tribunelle. "Monet aiemmin toimineet varokeinot eivät enää toimikaan", Dyck jatkoi.
Tribune paikansi netin avulla myös pari tusinaa CIA:n toimipistettä. Osa toimipisteistä on erittäin hyvin vartioituja. Joukossa on myös nimellä "Farm" tunnettu CIA:n koulutuskeskus, jonka olemassaolo kiistettiin vuosikymmenten ajan. Nyt tämän Camp Pearyssa sijaitsevan koulutuskeskuksen työntekijöistä oletettavasti 26 pystyttiin onkimaan netistä esiin yksinkertaisesti kirjoittamalla hakukoneen hakusanaksi "camp peary".
Lue juttu K2, 14.3.2006 00:08. Lähde: chron.com
Muita aiheeseen liittyviä uutisia
Kommentoi juttua
zimmo, 14.3.2006 08:53:27
Vastaa
Gizer, 14.3.2006 12:12:23
Vastaa
K2, 14.3.2006 12:14:47
Vastaa
Käytössä oli myös toinen keino, eli Internetin hakukoneet: "But the Tribune said an Internet search for the term "Camp Peary" produced data identifying the names and other details of 26 people who apparently work there."