Keskiviikko, 6.4.2011
Nintendo 3DS aiheuttaa päänsärkyä Isossa-Britanniassa
Nintendo on törmännyt valitustulvaan Isossa-Britanniassa uuden 3DS-konsolin ostajien saatua laitteesta fyysisiä oireita. Keskustelufoorumit ovat täyttyneet viesteistä, joissa konsolia kokeilleet ovat joutuneet lopettamaan pelaamisen muutaman minuutin jälkeen päänsäryn ja huonovointisuuden vuoksi. Jälleenmyyjiä on kuitenkin TechEyen mukaan ohjeistettu pysymään vaiti mahdollisista fyysisistä oireista ja laitteiden runsaista palautusmääristä.
Maxconsole on kerännyt runsain määrin käyttäjien kommentteja Nintendo 3DS:n aiheuttamista oireista. Käyttäjät kertovat saaneensa etupäässä päänsärkyä ja silmiin liittyviä oireita. Nintendo on ilmeisesti osannut ennustaa ongelmia, sillä yhtiö varoitti jo etukäteen antamasta alle 7-vuotiaiden lasten pelata laitteella yli 30 minuuttia päivässä.
Lokaa Nintendon ja paikallisten jälleenmyyjien päälle Isossa-Britanniassa on heittänyt paikallinen palautuspolitiikka. Kaikki liikkeet eivät suostu hyvittämään laitteesta koko hintaa takaisin, sillä niissä ei ole mitään teknistä vikaa. Esimerkiksi Game-ketju vetoaa siihen, että laitetta voi kokeilla ennen ostoa, eikä palauta koko kauppasummaa.
Kaiken kaikkiaan koko tapaus on kuin tuulahdus 1990-luvulta, jolloin Nintendo toi markkinoille Virtual Boy -nimisen konsolin. Laite ehti floppaamaan Japanissa ja Yhdysvalloissa, eikä se koskaan ehtinyt Eurooppaan asti. Virtual Boyn silmillä pidettävä näyttö aiheutti monille vastaavia oireita kuin Nintendo DS.
Lue juttu K2, 6.4.2011 00:23. Lähde: the inquirer, The Sun, TechEye, Maxconsole
Muita aiheeseen liittyviä uutisia
Kommentoi juttua
Anonyymi kommentoija, 6.4.2011 00:34:33
Vastaa
Anonyymi kommentoija, 8.4.2011 15:51:46
Vastaa