Kirjaudu

Uutiskirje

Rekisteröidy Sektoriin ja tilaa itsellesi joko aamuisin tai iltaisin ilmestyvä uutiskirje sähköpostiisi.

Tiistai, 21.11.2006

Nintendo Wiin myynti käynnistyi vauhdikkaasti

Seuraavan sukupolven pelikonsolien kamppailu kuluttajien rahoista käynnistyi toden teolla viime viikonloppuna, kun Sonyn PlayStation 3 lanseerattiin Pohjois-Amerikan markkinoille perjantaina ja Nintendon odotettu Wii sunnuntaina. Raa'assa laskentatehossa PlayStation 3:lle ja Xbox 360:lle häviävä Nintendo Wii saattaa osoittautua varsinaiseksi yllättäjäksi, sillä sen menekki sunnuntaina oli varsin vauhdikasta. Koko erä myytiin käytännössä loppuun. Monissa liikkeissä jonoa oli jo avaushetkellä sen verran paljon, etteivät myöhemmin paikalle ehtineet saaneet käsiinsä haluamaansa konsolia.

New Yorkin Times Squarella sijaitseva Toys R Us järjesti lanseeraustapahtuman puoliltaöin kellon käännyttyä virallisen lanseerauspäivän puolelle. Paikalle kerääntyi kaikkiaan yli tuhat ihmistä todistamaan ensimmäisen Wiin kaupantekoa. Ostajaksi pääsi todellinen Nintendo-fani Isaiah Triforce Johnson, joka piti Nintendo johtajaa kätellessään kädessään vuonna 1989 markkinoille tullutta Nintendo Power Glovea. Hän on myös vaihtanut nimensä virallisesti nykyiseen muotoonsa, jotta se sisältää viittauksen tunnettuun Zelda-pelisarjaan.

Wii maksaa yhden pelin kanssa USA:ssa 250 dollaria eli noin 195 euroa, joka on noin puolet halvemman perjantaina lanseeratun PlayStation 3:n hinnasta. Nintendo toivoo valloittavansa pelaajien sydämet pelisuunnittelulla ja pelattavuudella, jossa se luottaa liikkeentunnistajan sisältävään peliohjaimeen. Ilmassa heiluteltava peliohjain toimii pelistä riippuen joko tennis- tai golf-mailana tai vaikkapa miekkana. Osa viikonlopun aikana myydyistä konsoleista päätyi lähes välittömästi eBay-nettihuutokauppaan.

Lue juttu K2, 21.11.2006 00:40. Lähde: the inquirer, smh, Macworld

Kommentoi juttua



Aihe

Esikatsele kommentti
Kommentit ( 0 uutta / 6 )
pistettä.
Näytä vain kommentit joilla on vähintään
dustin Törkeää
dustin, 21.11.2006 12:57:30
Pisteet: 0
Vastaa
Kaikista ihmeellisin juttu tässä on tuo konsolin hinta.

Usassa Wii maksaa uutisen mukaan 250 dollaria (195 euroa)
Suomessa Wii tulee maksamaan 269 euroa (269 euroa)

Mistä tämä extrahinta oikein tulee verrattuna amerikkalaisten hintaan? Eipä luulisi että
se on paria euroa kalliimpaa tuoda tuote eurooppaan konsolia kohti?
// Dustin
feenix Re: Törkeää
feenix, 21.11.2006 13:10:05
Pisteet: 0
Vastaa
Kaikista ihmeellisin juttu tässä on tuo konsolin hinta. Usassa Wii maksaa uutisen mukaan 250 dollaria (195 euroa)
Suomessa Wii tulee maksamaan 269 euroa (269 euroa)
Mistä tämä extrahinta oikein tulee verrattuna amerikkalaisten hintaan? Eipä luulisi että
se on paria euroa kalliimpaa tuoda tuote eurooppaan konsolia kohti?
Aika pieni hintalisä tuo sentään on, aika monia laitteita täällä on myyty ihan järkyttävillä hinnoilla. Paras esimerkki oli aikoinaan Canonin Ixus jota sai Euroopasta noin puoleen hintaan verrattuna Suomeen. Canonilta kyseltäessä selitystä ei oikein löytynyt ja hetken päästä tippui hinta Suomessakin kun iso kasa jälleenmyyjiä tilasi kameroita Saksasta. Suomenkieliset ohjekirjat eivät kovin montaa kiinnostaneet jos niistä piti maksaa pari sataa ylimääräistä.
JJ Re: Törkeää
JJ, 21.11.2006 15:02:59
Pisteet: 0
Vastaa
Mistä tämä extrahinta oikein tulee verrattuna amerikkalaisten hintaan? Eipä luulisi että se on paria euroa kalliimpaa tuoda tuote eurooppaan konsolia kohti?
Kuten kaikessa muussakin suomessa on 22% ALV (noin 43€), lisäksi hintaa nostaa jonkun verran lokalisointi, varautuminen kurssimuutoksiin, varautuminen kuluttajansuojalakiin ja myyntiverkosto. Tämän lisäksi hinta vielä pyöristetään ylöspäin jotta saadaan mukava hinta joka päättyy ysiin. Näiden (ja varmasti joidenkin joita en maininnut) osuus on noin 31€.
Buzer Wii:n kapula
Buzer, 21.11.2006 15:32:47
Pisteet: 0
Vastaa
w-ber Sarjakuva aiheesta
w-ber, 21.11.2006 08:40:36
Pisteet: 0
Vastaa