Keskiviikko, 28.11.2007
Nokia putosi Greenpeacen vertailussa sijalle 9.
Greenpeace aloitti elektroniikkatuottajien vihreysvertailun elokuussa 2006. Marraskuussa julkaistuissa uusimmissa vertailutuloksissa Nokia on pudonnut heinäkuiselta ykköstilaltaan yhdeksänneksi. Vihreyskriteerien edellisen kultayhtiön lipeäminen lähes kärkikymmenikön ulkopuolelle on tapahtunut käsittämättömän nopeasti, sillä Nokian toimintaympäristössä ei muutamassa kuukaudessa ole ehtinyt tapahtumaan ympäristön kannalta merkittäviä muutoksia.
Syy Nokian sijoituksen heikkenemiseen ovat Greenpeacen tekemät pistokokeet, joissa selvisi, että Nokian vanhojen tuotteiden kierrätyksessä on puutteita Venäjällä, Intiassa, Thaimaassa, Filippiineillä ja Argentiinassa (ks. video). Greenpeacen mukaan informaatio kierrätyksestä on sekavaa yhtiön nettisivuilla, eikä henkilöstöä ole koulutettu riittävästi. Sen lisäksi Venäjällä, Thaimaassa ja Argentiinassa ei ole tietoja vanhojen tuotteiden kierrätyksestä maan omalla kielellä.
"Nokialla on käytettyjen puhelimien ja lisävarusteiden keräyspisteitä 85 maassa ympäri maailmaa. Greenpeace otti yhteyttä joihinkin näistä ja havaitsi aukkoja saatavilla olevassa palvelussa ja informaatiossa. Tämä on arvokasta palautetta, ja tulemme tekemään omat tarkastukset parempien toimintatapojen varmistamiseksi", sanoo Markus Terho, Nokian ympäristöjohtaja.
Vertailussa oli ensimmäistä kertaa mukana myös televisio- ja pelikonsolivalmistajia. Nintendo ei saanut tutkimuksessa yhtään pistettä, Microsoft jäi 2,7 pisteeseen ja televisiovalmistajista Philips jäi kahteen pisteeseen. Listan kärjessä olivat Sony Ericsson ja Samsung, joille Greenpeace oli myöntänyt 7,7 pistettä.
Lue juttu oma, 28.11.2007 00:09. Lähde: Greenpeace
Muita aiheeseen liittyviä uutisia
Kommentoi juttua
Ottis, 28.11.2007 14:21:21
Vastaa
Greenpeace jäi hiljattain kiinni valehtelusta ( http://www.tietokone.fi/uutta/uutinen.asp?news_id=... )näiden ranging-listojen kanssa, miksi tästä ei uutisoitu sektorissa? Mehän tiedämme että nämä jatkuvasti päivittyvät listat ovat vain listoja siitä kuka maksaa tälle terroristijärjestölle eniten.
anger, 28.11.2007 18:08:36
Vastaa
robsku, 29.11.2007 12:17:57
Vastaa
! HackNBlog: http://salamanteri.homelinux.net/wordpress
Kermit, 28.11.2007 08:45:17
Vastaa
"Tämä on arvokasta palautetta, ja tulemme tekemään omat tarkastukset parempien toimintatapojen varmistamiseksi", sanoo Markus Terho, Nokian ympäristöjohtaja."
Pienellä tutkimisella siis Nokiakin reagoi ja ottaa tiedon vastaan.
Saman järjestön toista toimintaa:
Greenpeace esti palmuöljyn kuljetuksen...
Greenpeace on itse kehoittanut että öljyä ja bensaa pitäisi pyrkiä korvaamaan mm. palmuöljyllä. Kun yritykset sitä ryhtyvät käyttämään, niin sitten estetään.
Toivottavasti greenpeace jatkaa uutisten kaltaisilla tiedotteilla (tavalla), joilla saadaan varmasti enemmän aikaa kuin hihhuloimalla.
simison, 28.11.2007 13:25:41
Vastaa
Greenpeace on itse kehoittanut että öljyä ja bensaa pitäisi pyrkiä korvaamaan mm. palmuöljyllä. Kun yritykset sitä ryhtyvät käyttämään, niin sitten estetään.
Kotisivut & verkkoportfolio: http://www.ihminen.org
Bling, 28.11.2007 13:53:06
Vastaa
Mit tarkoitit kaukana tuotetulla palmuöljyllä? Härmässäkö sitä sitten pitäs tuottaa? Onko kokonais kulutuksen kannalta merkittävää, kuinka kaukaa se tankkeri jyristää?
Eikö palmuöljyn käyttö (vaikka kaukaa tuotuna ja toistaiseksi ilman sertifikaattia) ole kuitenkin askel parempaan suuntaan?
olmari, 28.11.2007 14:06:58
Vastaa
101010, 28.11.2007 20:15:38
Vastaa
http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?j=367836
wally, 29.11.2007 00:07:12
Vastaa
(toinen rivi)
simison, 28.11.2007 15:10:14
Vastaa
Muut ympäristöjärjestöt (WWF esim.) ovat vissiinkin ottaneet vähän maltillisemman asenteen palmyöljytuotantoon ja lähteneet etsimään ratkaisuja - eri juttu onko kestäviä sellaisia olemassakaan.
http://www.slideshare.net/greenpeacenordic/nestesl...
Kotisivut & verkkoportfolio: http://www.ihminen.org
420, 28.11.2007 18:46:03
Vastaa
simison, 28.11.2007 15:19:19
Vastaa
http://en.wikipedia.org/wiki/Palm_oil (Kohdat "Environmental and cultural impact" sekä "Palm Oil as Biodiesel".)
Tuolta vähän syvemmin: http://www.guardian.co.uk/environment/2007/apr/04/... - täältä erityisesti keskivaiheen kappaleet.
Kotisivut & verkkoportfolio: http://www.ihminen.org
101010, 28.11.2007 20:26:50
Vastaa
http://www.greenpeace.org/international/press/rele...
Oletan että Sektorin lukijat tietävät jo miksi nuo väitteet ovat valetta, mutta tuolta voi käydä myös lukemassa:
http://en.wikipedia.org/wiki/ITER#Response_to_crit...
Greenpeace on myös varmaankin vastuussa termistä "puunhalaaja". Eli he toiminnallaan tekevät kaikista ympäristöstä välittävistä ihmisistä pellejä. Minusta luonnonsuojelu on tärkeää, mutta Greenpeacea kohtaan minulla ei ole mitään kunnioitusta jäljellä kaikkien niiden valheiden jälkeen mitä he ovat levittäneet.
mtoivo, 29.11.2007 00:20:20
Vastaa