Tiistai, 6.4.2004
Nokian tulosvaroitus syöksi kurssin 17 prosentin laskuun
Suomen talouden veturiksikin kutsuttu Nokia antoi tulosvaroituksen, joka syöksi yhtiön kurssin yli 17 prosentin laskuun. Yhtiö arvioi vuoden 2004 ensimmäisen neljänneksen liikevaihdon olevan 6,6 miljardia euroa, mikä on 2 prosenttia vähemmän kuin vuoden 2003 ensimmäisellä neljänneksellä. Aiemmin Nokia oli arvioinut ensimmäisen neljänneksen liikevaihdon kasvavan 3-7 prosenttia.
Mobile Phones -yksikön liikevaihto laski Euroopassa ja Aasiassa, mikä Nokian mukaan johtui odotettua alhaisemmista myyntivolyymeista ja tuotejakauman painottumisesta edullisempiin puhelinmalleihin. Yhtiö ei kyennyt täysin hyödyntämään markkinoiden suotuisaa kehitystä, mikä johtui tietyistä vajeista tuotejakaumassa, lähinnä keskihintaisten tuotteiden kohdalla. Maailmanlaajuisten matkapuhelinmarkkinoiden myyntivolyymin arvioidaan kasvaneen yli 25 % vuoden 2004 ensimmäisellä neljänneksellä, kun Nokian matkapuhelinten myyntivolyymi kasvoi 19 %.
"Ensimmäisellä vuosineljänneksellä tuotevalikoimamme ei ollut vahvimmillaan, mutta uskomme tilanteen parantuvan tämän vuoden aikana uusien tuotteidemme tullessa markkinoille", toteaa Nokian pääjohtaja Jorma Ollila.
Muita aiheeseen liittyviä uutisia
Anonyymi kommentoija, 6.4.2004 23:35:38
Jäänpä tässä odottelemaan soittoa, ettei tarvitse tulla töihin...
Anonyymi kommentoija, 7.4.2004 08:01:23
Tosin ei tämä tulosvaroitus mitenkään yllättävä ollut.
Pitkäänhän on jo nähty, kuinka ihmiset ovat tajunneet jättää sen "kun kaverilla on nokia niin mullakin pitää olla" periaatteen pois ja ovat alkaneet ostamaan puhelimen laadun ja omien tarpeiden mukaan jolloin Nokia ei enää olekkaan kilpailukykyinen.
Anonyymi kommentoija, 7.4.2004 14:31:57
Anonyymi kommentoija, 7.4.2004 14:42:57
EIpä vain ole markkinoilla parempia tarjolla.
Joten omien tuotteidensa parantamisen sijaan kilpailijat keksivät salaliittoteorioita ja muuta roskaa selittämään omaa huonoa menestystään.
Mistään muustahan ei voi olla kyse, eihän?
Anonyymi kommentoija, 8.4.2004 22:41:49
Tosin ei tämä tulosvaroitus mitenkään yllättävä ollut.
Pitkäänhän on jo nähty, kuinka ihmiset ovat tajunneet jättää sen "kun kaverilla on nokia niin mullakin pitää olla" periaatteen pois ja ovat alkaneet ostamaan puhelimen laadun ja omien tarpeiden mukaan jolloin Nokia ei enää olekkaan kilpailukykyinen.
Anonyymi kommentoija, 7.4.2004 13:04:24
Anonyymi kommentoija, 7.4.2004 15:26:47
Anonyymi kommentoija, 7.4.2004 14:30:21
Mulla on siimenssin pikkuluuri ja todella
erittäin epälookiset menut.
Sama oli eriksonissakin ( joku vanha malli)
Vaimon vanhassa noksussa nuo on palon paremmin..
Vaikka en niin välitä puhelimen tekniikasta,
niin olisi joskus kiva selata menuja yllättymättä ahaa herätys kuuluukin puhelimenasetuksiin mutta kellon asetusket kuuluukin muihin asetuksiin?
mika.
jyrkipes, 7.4.2004 09:44:39
Verratkaapa keskenään viimeisen kuuden kuukauden tuotejulkistuksia Motorola, SonyE, Nokia, Samsung ja Siemens. Noh ?
Ja loppuvuosi on Jorman mukaan parempi.
Anonyymi kommentoija, 8.4.2004 22:40:10
jjx, 7.4.2004 11:21:23
Anonyymi kommentoija, 7.4.2004 13:05:47
Anonyymi kommentoija, 7.4.2004 17:12:13
400e tuosta? kuka muu tarjoaa samat ominaisuudet samaan hintaan?
jjx, 7.4.2004 08:03:52
Uskon että syyt tuohon ovat olleet ihan puhtaasti product marketingin puolella, ei tekniikassa. Myynnin kannaltahan ei ole välttämättä fiksua tuoda tarjolle übermallia, jonka ostamisen jälkeen puhelinta ei tarvitse vaihtaa pariin vuoteen uusien featureiden toivossa. Peli ei kuitenkaan toimi, jos käyttäjät eivät ole riittävän merkkiuskollisia vaan valitsevatkin kilpailevan tuotteen, joka paketoi kaikki ominaisuudet samoihin kuoriin.