Perjantai, 30.5.2003
Novell ja SCO kiistelevät Unix-omistuksesta
Novell julkisti keskiviikkona lehdistötiedotteen, jossa se kertoo omistavansa Unix System V -järjestelmään liittyvät patentit ja tekijänoikeudet. Novellin mukaan patenttien ja tekijänoikeuksien oikea omistaja selviää helposti Yhdysvaltojen patenttitoimiston ja tekijänoikeusviraston julkisista asiakirjoista. Lisäksi Novell ihmettelee, miten SCO voi tietoisesti väittää omistavansa Unixin tekijänoikeudet, koska SCO on muutaman viime kuukauden ajan toistuvasti ja turhaan anonut Novellilta Unixin tekijänoikeuksien siirtoa itselleen. Vaikuttaakin siltä, että SCO ei ole ollut täysin selvillä siitä, mitkä Unix-oikeudet se hankki Novellilta vuonna 1995 solmitussa kaupassa.
SCO lähetti muutama viikko sitten 1500 kansainväliselle yritykselle kirjeen, jossa se varoittaa Linux-käyttäjien mahdollisesti rikkovan sen omistamia immateriaalioikeuksia. Myös Novell vastaanotti SCO:n uhkailukirjeen ja on nyt puolestaan lähestynyt SCO:n toimitusjohtajaa Darl McBrideä kirjeellä, jossa vaaditaan välittömiä näyttöjä Linuxiin liittyvistä immateriaalioikeuksien rikkomuksista. McBride puolestaan on antamassaan haastattelussa todennut SCO:n mahdollisesti haastavan myös Linus Torvaldsin oikeuteen, mikäli Linuxia käyttävät yritykset eivät kunnioita SCO:n immateriaalioikeuksia solmimalla lisenssisopimuksia.
Novell hämmensi lehdistötiedotteellaan soppaa SCO:n kannalta huonoon aikaan, sillä SCO:lla oli samana päivänä tuloksen julkistamistilaisuus. Tilaisuuteen liittyvään konferenssipuheluun osallistui 244 ihmistä, kun edellisen vuosineljänneksen julkistamistilaisuudessa osallistujamäärä oli 17. SCO:n edustaja joutuikin tilaisuudessa lähinnä väistelemään oikeusjuttuun liittyviä kysymyksiä. SCO on vastannut Novellin syytöksiin lehdistötiedotteella, jossa todetaan, ettei IBM:ää vastaan nostetussa oikeusjutussa ole kyse patenteista tai tekijänoikeuksista vaan sopimusrikkomuksesta.
Lue juttu oma, 30.5.2003 00:01. Lähde: Novell, SCO
Muita aiheeseen liittyviä uutisia
Anonyymi kommentoija, 30.5.2003 03:37:35
lähinnä keino ärsyttää muita firmoja.
Anonyymi kommentoija, 30.5.2003 09:06:04
Hyvää taustalukemista aiheesta.
Anonyymi kommentoija, 30.5.2003 13:42:58
pitr_, 30.5.2003 14:00:57
Kyseinen paperi ilmentää avoimuuden periaatteita myös loanheitossa; kaikki lähteet on lueteltu ja tarkistettavissa. Asian esittämiseen ja havainnollistamiseen on käytetty aikaa ja vaivaa.
Ainoa tapa kumota tämä paperi on lähdekritiikin kautta, joten odotan mielenkiinnolla sinun tai jonkun 3. osapuolen esitystä, jossa esitetyt (suurin osa historiallisia faktoja) väitteet kumotaan.
Anonyymi kommentoija, 30.5.2003 15:05:56
Hienoa nähdä Sektorissa näin laadukasta argumentointia. Onnittelut.
Anonyymi kommentoija, 30.5.2003 18:13:52
Se mikä ei ilmene sieltä lähdeluettelosta on se, mitä dokumentissa on jätetty _kenties_ kertomatta tai mainitsematta. Ne puuttuvat asiat voivat muuttaa koko tarinan viestiä taas ihan toiseen suuntaan ja niillä voidaan pelata.
En ole siis alkuperäinen kommentoija, jonka viestiin tuo oli vastaus.
tmigi, 5.6.2003 09:51:02
P.S Kirjoitin sanan puolueettomasti siksi lainausmerkkien sisään, koska jokainenhan lukee näitä lähteitä niin puoluettomasti tai puolueellisesti kuin haluaa.
Anonyymi kommentoija, 3.6.2003 18:31:55
Anonyymi kommentoija, 3.6.2003 22:11:36
eli
SCO+Microsoft onnistuivat !!!
Anonyymi kommentoija, 4.6.2003 08:53:09
SCO+Microsoft onnistuivat !!!
Piraatti, 30.5.2003 00:28:45
Anonyymi kommentoija, 30.5.2003 01:05:04
Anonyymi kommentoija, 30.5.2003 01:29:32
http://ir.sco.com/EdgarDetail.cfm?CompanyID=CALD&a...
SCOn tiesi valehtelijaksi siinä vaiheessa kun he eivät muka voineet paljastaa mitkä Linuxin kohdat loukkaavat "heidän" "älyllisiä oikeuksiaan". Koska Linuxin kehittäjät voisivat poistaa loukkaavat kohdat hävittäen todistuaineiston oikeudenkäyntiin mennessä.
Ihan niinkuin miljoonat netissä ja Linux-cd:llä olevat kernelin lähdekoodit voisi tuosta vain keskitetysti siivota.
Mitä röhkeämpi vale niin sitä helpommin se uppoa kansaan tms.
Anonyymi kommentoija, 30.5.2003 14:00:46
Anonyymi kommentoija, 1.6.2003 19:55:06
Anonyymi kommentoija, 1.6.2003 20:00:57
Anonyymi kommentoija, 4.6.2003 08:53:56
pana, 5.6.2003 11:58:09