Kirjaudu

Uutiskirje

Rekisteröidy Sektoriin ja tilaa itsellesi joko aamuisin tai iltaisin ilmestyvä uutiskirje sähköpostiisi.

Torstai, 20.11.2008

Onko tietokoneen käynnistymisen odottelu työaikaa vai ei?

Yhdysvalloissa liuta työntekijöitä riitelee työnantajiensa kanssa siitä, kuuluuko työntekijöille maksaa palkkaa siltä ajalta, kun tietokone käynnistyy ja kaikki tarvittavat sovellukset ladataan käyttövalmiiksi. Koko kiista kuulostaa täysin järjettömältä, mutta vapauden maassa asiaa ratkotaan lakimiesten välityksellä. Mikäli jokainen työntekijä käyttää päivässä esimerkiksi varttitunnin tietokoneen käynnistämiseen ja sulkemiseen, puhutaan viikkotasolla jo suhteellisen suuresta työntekijöille kuuluvasta kokonaissummasta.

Työnantajia puolustavan Richard Rosenblattin mukaan tietokoneiden käynnistymisen odottelu ei ole työtä, sillä moni työntekijä kuluttaa tuon ajan esimerkiksi tupakoiden tai kahvia juoden. Yhtiöt haluavat maksaa työntekijöille vain siitä hetkestä lähtien, kun he ovat valmiina antamaan sataprosenttisen työpanoksen. Ilmeisesti amerikkalaisista on työnantajien mielestä mukavaa mennä työpaikoille vain kuluttamaan aikaa. Työkavereiden keskinäinen jutustelu lienee sekin yhtiöille erittäin haitallista.

Lue juttu K2, 20.11.2008 00:26. Lähde: TaxProf Blog
Rekisteröidy ja kirjaudu sisään, jos haluat kommentoida.

Kommentit ( 19 uutta / 19 )
pistettä.
Näytä vain kommentit joilla on vähintään
olmari Huhhuh...
olmari, 22.11.2008 03:23:42
Pisteet: 0
Kyllä nyt on taas käännetty koko juttu päälaelleen...

Onko se työntekijän vika jos laitteet on paskoja ja niitä täytyy odottaa että voi tehdä niitä töitä? Mitä muute voi sinä aikana tehdä kuin pistää kahviksi/tupakaksi jne jos tietokone on kumminkin se työväline?

Eli hoitakoon yhtiö sellaisen järjestelmän mikä on toimintakunnossa kun työntekijä tarvitsee järjestelmää...

Tämä on mielestäni verrattavissa siihen että aikoinaan minun piti mennä kuljetusfirmaan kello viisitoista josta sitten saan kuorma-auton jolla hakea hotellipyykkikuorma.. No, aina ei ollut kuorma-autoa tarjolla päivävuorolaisilta vielä siihen aikaan, ja työntekijä oli sitä mieltä ettei se voi kuulua työaikaan jos ei ole "rekkaa" saatavilla. Kyllä se vain kuului koska silloin minun piti olla töissä, ei se minun vika ole ettei puljussa sattunut olemaan autoa käytettävissä silloin kun minun työaika alkaa. Sainhan minä sieltä sitten palkan saatananmoisen takkuamisen ja ammattiliiton asiaanpuuttumisen jälkeen.

Mutta siis todellakin ei se voi olla työntekijän vika jos työnantajalla ei ole tarjota toimivaa työvälinettä...

P.S. Vartin boottiaika selittynee sillä että kun kerran lähdetään kahville koneen käynnistyksen ajaksi niin kukapa sieltä ylimääräiseltä virkistystauolta heti lähtee pois?
olmari Re: Huhhuh...
olmari, 22.11.2008 03:25:15
Pisteet: 0
Noniin... Esikatselusta huolimatta en vain osannut... Tietenkin työnANTAJA oli sitä mieltä ettei työaikaa ole "rekan" odottelu.
weicco Re: Onko tietokoneen...
weicco, 20.11.2008 07:01:37
Pisteet: 0
Ongelma, jos sellaista edes on, ei kosketa pelkästään tietokonealaa. Monissa paikoissa pitää mennä "töihin" 15 min aikaisemmin jotta kerkiää vaihtaa työvaatteet päälle. Esimerkkinä voisi olla vaikkapa kaupanala. Kauppa aukeaa klo 7 aamulla ja silloin pitää olla työvaatteissa kassan takana.
Join me! Together we can rule the galaxy as father and son.
dustin Re: Onko tietokoneen...
dustin, 20.11.2008 10:19:43
Pisteet: 0
Ongelma, jos sellaista edes on, ei kosketa pelkästään tietokonealaa. Monissa paikoissa pitää mennä "töihin" 15 min aikaisemmin jotta kerkiää vaihtaa työvaatteet päälle. Esimerkkinä voisi olla vaikkapa kaupanala. Kauppa aukeaa klo 7 aamulla ja silloin pitää olla työvaatteissa kassan takana.
Tuo on aikalailla eri juttu. Tietokone on työväline jota käytät silloin kuin olet jo työpaikallasi. Työvaatteet vaan ovat taas sellainen pakollinen lisä jotka laitetaan ennenkuin astutaan työpaikalle tai sen sosiaalitiloissa. Jos sopimuksessa lukee että työaika alkaa klo 7 niin silloin oletetaan että työntekijä on paikalla asianmukaisessa varustuksessa valmiina suorittamaan hänelle annettuja työtehtäviä. Jos (kun) siellä kassallakin on tietokone niin ei sitä käsittääkseni pidä käynnistää ennenkuin itse saapuu paikalle.

Tietokone kuuluu työpaikan varustukseen kuten ihan tahansa mikä muukin kone. Työtä aletaan suorittaa heti kun se on mahdollista eikä tehtaissakaan koneita käynnistellä ennakkoon, korkeintaan sitä vaativat vähän suuremmat koneet joita ei oikeen kylmänä kannata käyttää koska ulos tuleva tavara saattaa olla todella ala-arvoista laatua.
// Dustin
weicco Re: Onko tietokoneen...
weicco, 20.11.2008 20:54:28
Pisteet: 0
Tuo on aikalailla eri juttu. Tietokone on työväline jota käytät silloin kuin olet jo työpaikallasi. Työvaatteet vaan ovat taas sellainen pakollinen lisä jotka laitetaan ennenkuin astutaan työpaikalle tai sen sosiaalitiloissa. Jos sopimuksessa lukee että työaika alkaa klo 7 niin silloin oletetaan että työntekijä on paikalla asianmukaisessa varustuksessa valmiina suorittamaan hänelle annettuja työtehtäviä. Jos (kun) siellä kassallakin on tietokone niin ei sitä käsittääkseni pidä käynnistää ennenkuin itse saapuu paikalle.
Joo analogiani oli huono. Mutta kyllä se kassakone pitää olla päällä klo 7 aamulla, sillä ensimmäinen asiakas saattaa juosta suoraan kassalle kun veräjät avataan ;)
Join me! Together we can rule the galaxy as father and son.
Kupsu Re: Onko tietokoneen...
Kupsu, 21.11.2008 11:48:23
Pisteet: 0
Joo analogiani oli huono. Mutta kyllä se kassakone pitää olla päällä klo 7 aamulla, sillä ensimmäinen asiakas saattaa juosta suoraan kassalle kun veräjät avataan ;)
Toisaalta siitä, että liikettä laitetaan avaamiskuntoon ennen seitsemää, varmaankin maksetaan palkkaa. Ainakin ravintoloissa näin on.
mnvb Re: Onko tietokoneen...
mnvb, 20.11.2008 13:45:15
Pisteet: 0
Miksi ihmeessä sitä konetta pitää boottailla? Itse laitan lapparin kannen kiinni kun lähden töistä ja se on aamulla täysin käyttövalmis alle minuutissa. Bootteja tulee harrastettua vain, jos ohjelmapäivitykset sellaisia välttämättä vaativat, ja se on satavarmasti työaikaa.

Vaikka koneen sammuttaminen olisi jostain syystä välttämätöntä on minun vaikea uskoa, että koneen käynnistämiseen menisi paljoa yli 5 minuuttia vaikka olisi minkälainen setup kyseessä. Shutdownin odottelu taas ei liene järkevää ensinkään, vaan koneen voi käskeä menemään sulki ja lähteä menemään.

Koko oikeusjuttu lienee varsin tyypillinen jenkkiläinen money grab yrite.
Jos minä olen ihan dorka, niin on kyllä tuokin. -- Wagner
206 Re: Onko tietokoneen...
206, 21.11.2008 14:14:25
Pisteet: 0
Miksi ihmeessä sitä konetta pitää boottailla? Itse laitan lapparin kannen kiinni kun lähden töistä ja se on aamulla täysin käyttövalmis alle minuutissa. Bootteja tulee harrastettua vain, jos ohjelmapäivitykset sellaisia välttämättä vaativat, ja se on satavarmasti työaikaa.
Sähköä täytyy säästää ja koneet sammuttaa esim. yöksi?
weicco Re: Onko tietokoneen...
weicco, 21.11.2008 18:21:00
Pisteet: 0
Sähköä täytyy säästää ja koneet sammuttaa esim. yöksi?
Talviuni ei vie virtaa.
Join me! Together we can rule the galaxy as father and son.
jst Re: Onko tietokoneen...
jst, 24.11.2008 13:47:01
Pisteet: 0
Sähköä täytyy säästää ja koneet sammuttaa esim. yöksi?
Talviuni ei vie virtaa.
Jos ei ole laturin johtoa päällä, ja vain sulkee läppärin kannen, niin kyllä minun Fujitsuni akun kuluttaa loppuuun yön aikana. Tai päivän, vähän vuorosta riippuen.
THE GOAT CAN BE CANCELLED
weicco Re: Onko tietokoneen...
weicco, 24.11.2008 16:17:19
Pisteet: 0
Sähköä täytyy säästää ja koneet sammuttaa esim. yöksi?
Talviuni ei vie virtaa.
Jos ei ole laturin johtoa päällä, ja vain sulkee läppärin kannen, niin kyllä minun Fujitsuni akun kuluttaa loppuuun yön aikana. Tai päivän, vähän vuorosta riippuen.
Jos se ei mene talviunille vaan pelkästään unille?
Join me! Together we can rule the galaxy as father and son.
Re: Onko tietokoneen...
hooligan, 20.11.2008 07:31:16
Pisteet: 0
Melkoisen hitaita koneita jos varttitunti menee päivässä käynnistykseen ja sulkemiseen. Itselläkin ollut vuosien saatossa jos minkälaisia rasseja mutta kyllä käynnistys ja sammutus nyt muutamassa minuutissa on tapahtunut. Maalaisjärjen mukaan työaika alkaa siitä kun saavutaan töihin, ei siitä milloin työnantajan tarjoamat vermeet ovat käyttövalmiita, but what the fuck we know :)
Re: Onko tietokoneen...
wally, 20.11.2008 18:55:21
Pisteet: 0
Melkoisen hitaita koneita jos varttitunti menee päivässä käynnistykseen ja sulkemiseen. Itselläkin ollut vuosien saatossa jos minkälaisia rasseja mutta kyllä käynnistys ja sammutus nyt muutamassa minuutissa on tapahtunut.
Tuollainen käynnistysaika lienee mahdollinen lähinnä joissain alitehoisissa Vista-koneissa, joissa ei ole muistia tarpeeksi. Tai ainakin sen ainoan kerran kun olen tuollaisen käynnistysajan kokenut, koneessa oli Vista. (käynnistysaika tarkoittaa tässä sitä aikaa, mikä kestää virtanapin painalluksesta _käyttövalmiille_ työpöydälle.)

Ajatusta kun laajentaa vähän pidemmälle, kaikki työaikana tapahtuva turha koneiden päivityksiin ja asennuksiin liittyvät boottailut varmasti maksavat työnantajille hunajaa isommissa yrityksissä, jos asioita ei tehdä järkevästi.
Re: Onko tietokoneen...
Kermit, 20.11.2008 23:20:46
Pisteet: 0
Melkoisen hitaita koneita jos varttitunti menee päivässä käynnistykseen ja sulkemiseen. Itselläkin ollut vuosien saatossa jos minkälaisia rasseja mutta kyllä käynnistys ja sammutus nyt muutamassa minuutissa on tapahtunut.
Jos nyt unohdetaan pikkuputiikit ja kotikäyttäjät, niin suuremmissa yrityksissä kun on domainit käytössä jotka saattavat venyttää koneen käynnistymistä riippuen määritetyistä asetuksista, koneiden tehosta, jne, jne.
Yksi "henkilö x" kertoi, että hänellä läppärin loggautuminen firman domainiin kestäisi koneen käynnistämisestä käyttövalmiiksi jopa 15 minuuuttia/kerta.
Itselläni Domainiin kirjautuminen (eli koneen käynnistys käyttövalmiiksi) kestää n. 2 minuuttia.
Tuo domainin käynnistymisaika on hyvin paljolta kiinni GPO asetuksista eikä niinkään työasemasta.

Mutta ratkaisuitahan ylläolevaan uutisointiin on muutamia.
1. Ei sammuteta koneita lainkaan, jolloin yritys saa 100% tehon työntekijöistä. Tosin sähkölasku taas kompensoi...
2. Asetetaan esim. serveripäästä ajastetut alasajot sekä käynnistykset.
Kone alas vaikka tunti työajan päättymisen jälkeen.
Käynnistys tunti ennen työajan alkua.
Huoltobuutit työajan ulkopuolelle it-väen etähoidettaviksi jolloin se ei estä tai haittaa työntekijöiden 100% työtehoa.
hanska Re: Onko tietokoneen...
hanska, 23.11.2008 21:00:37
Pisteet: 0
Yksi "henkilö x" kertoi, että hänellä läppärin loggautuminen firman domainiin kestäisi koneen käynnistämisestä käyttövalmiiksi jopa 15 minuuuttia/kerta. Itselläni Domainiin kirjautuminen (eli koneen käynnistys käyttövalmiiksi) kestää n. 2 minuuttia.
Tuo domainin käynnistymisaika on hyvin paljolta kiinni GPO asetuksista eikä niinkään työasemasta.
Toinen ihminen kertokoon nyt... Eli työläppärin kun vie työpisteelle ja nykäisee käyntiin on alta minuutissa tunnusten ja salakalan kysely näytöllä. Tämän jälkeen kirjaudun koneelle ja odottelu alkaa varsinkin, jos joku muukin on juuri tullut sorvin ääreen. Työpöytä voisi olla käytettävissä periaatteesa jo parinkin minuutin kuluttua, mutta kun olen laittanut useimmat melko raskaat ohjelmat käynnistymään heti käynnistyksessä, Moccamasteri ehtii pöhäyttää pannullisen ja minä ehdin ryystään mukillisen ja ottaan toisen kantoon ja tulla ihmettelemään viimeisten ohjelmien käynnistymistä. Rankat lisenssihaut ja tietokanta yhteyksien virittely vievät aikaa.

Sen jälkeen oma kone naksuttaakin kivasti lopun päivää kunnes sulkee koneen, joka on oma operaationsa.

Loppuviimeksi voisi todeta, että työkalut ovat vain raskaat ja heräävät hitaasti.

Hanska
Erehtyminen on inhimillistä, mutta täydelliseen sekoiluun tarvitaan tietokone
Re: Onko tietokoneen...
earthling, 20.11.2008 17:08:27
Pisteet: 0
Melkoisen hitaita koneita jos varttitunti menee päivässä käynnistykseen ja sulkemiseen. Itselläkin ollut vuosien saatossa jos minkälaisia rasseja mutta kyllä käynnistys ja sammutus nyt muutamassa minuutissa on tapahtunut. Maalaisjärjen mukaan työaika alkaa siitä kun saavutaan töihin, ei siitä milloin työnantajan tarjoamat vermeet ovat käyttövalmiita, but what the fuck we know :)
F-Secure client security, tuo Suomen lahja maailman tietoturvalle aiheuttaa helposti tuollaisen hitauden jos koneessa on muistia 512 tai vähemmän. Ja nykyisissä yrityksissä elinkaarensa lopussa olevissa työasemissa tuo muistimäärä on melko yleinen. F-Securen työkaluilla tietoturvaohjelmisto sen sijaan tippuu helposti kaikkiin työasemiin jotka yrityksellä on verkossa.
Re: Onko tietokoneen...
dx/dt, 20.11.2008 08:34:44
Pisteet: 0
Kyllä sitä näitä juttuja lukiessa tuntee oman työsopimuksen etuoikeutetuksi, vaikka se onkin ihan tuiki tavallinen. Silti mahdollistaa esim. tämän viestin postaamisen tänne, kun taas joillakin on työnantajan ranne-/nilkkaraudat.
weicco Re: Onko tietokoneen...
weicco, 20.11.2008 20:57:25
Pisteet: 0
Kysymys ei ole työsopimuksesta. Kyse on siitä, että aikoinaan työntekijä- ja työnantajapuoli sopivat, että työntekijälle ei anneta vapaata asioiden hoitamista varten, mutta työntekijä saa käyttää työnantajan tietokoneita asioiden hoitoa varten. Tämä siis sen takia, että kaikki valtion ja kunnan virastot sekä erikoiskaupathan ovat suunniteltu vain työttömiä varten. Nehän ei ole ihmisten aikaan auki koskaan.
Join me! Together we can rule the galaxy as father and son.
Re: Onko tietokoneen...
dx/dt, 20.11.2008 09:39:22