Tiistai, 27.11.2001
OpenBSD 3.0 julkaistaan ensi viikolla, pääkehittäjä haastattelussa
KernelTrap-verkkojulkaisu on haastatellut OpenBSD-käyttöjärjestelmän luojaa ja kehittäjää Theo de Raadtia. Haastattelu on julkaistu sopivasti juuri ennen OpenBSD 3.0 -version virallista julkistusta, joka tapahtuu joulukuun 1. päivä. Kiireisimmät voivat tosin jo imuroida OpenBSD:n 3.0 -version OpenBSD:n FTP-palvelimelta.
Theo de Raadt kertoo OpenBSD:n kehityksen alkaneen käytännössä siitä, kun hänellä tuli erimielisyyksiä NetBSD:n ydinryhmän kanssa, jonka seurauksena hänet poistettiin kehitysryhmästä. OpenBSD:n kehityksessä on otettu erityisesti huomioon järjestelmän tietoturva, jonka vuoksi sitä pidetäänkin yhtenä turvallisimmista käyttöjärjestelmistä. Tietoturvan huomioiminen on ollut Theolle luonnollista, koska hän on aikanaan käyttänyt kymmenen vuotta SunOS-järjestelmän tietoturvan tason arvioimiseen ja kehittämiseen.
OpenBSD:n kehitys perustuu avoimeen lähdekoodiin ja uusien versioiden julkaisusykli on kuusi kuukautta. Joulukuussa julkaistava OpenBSD 3.0 on kolmen CD:n kokoelma, jossa on versiot käyttöjärjestelmästä kaikkiaan kymmenelle eri prosessoriarkkitehtuurille.
Lue juttu oma, 27.11.2001 10:32. Lähde: KernelTrap
Muita aiheeseen liittyviä uutisia
Anonyymi kommentoija, 27.11.2001 11:08:40
Kiitos.
oma, 27.11.2001 11:37:59
Olisiko tuossa vähän alkuun?
setae, 28.11.2001 12:38:53
Olisi kiva paikka lähteä etsimään jotain uutta järjestelmää, jota kenties tarvitsee johonkin tiettyyn projektiin, ja voisi myös auttaa mukavasti sudenkuoppien välttämisessä ja optimaalisessa hyötykäytössä.
Tiedän, RTFM, mutta en jaksaisi välttämättä kuluttaa hirveästi aikaa vain huomatakseni, että joku järjestelmä ei käyttötarkoitukseen sovikkaan, tai että joku toinen järjestelmä olisikin ollut siihen paljon parempi.
Jos tälläistä sivua ei ole olemassa, niin joku voisi sellaisen nikkaroida joutessaan :)
heko, 28.11.2001 14:37:20
http://www.operatingsystems.net/
Heikki http://www.heikkikorpela.fi heikki@heikkikorpela.fi
heko, 28.11.2001 14:34:37
Luotan kyllä siihen, että Sektori uutisoi ihan riittämiin seuraavaa versiota järjestelmästä, jonka suorituskyvyn kanssa Linuxilla on ollut aivan viime aikoihin asti kilpailtavaa. ( http://innominate.org/~tgr/slides/performance/tuni... )
Muuten BSD-järjestelmistä kiinnostuneille suosittelen hyvää vertailua Linuxiin, joka lienee useille tutumpi:
http://sites.inka.de/mips/unix/bsdlinux.html
Heikki http://www.heikkikorpela.fi heikki@heikkikorpela.fi
Anonyymi kommentoija, 27.11.2001 11:15:23
setae, 27.11.2001 23:08:30
Kyllä OpenBSD silti on vakuuttanut juuri tuon tietoturva-tasonsa takia, ainakin minut, päätymällä firewall-koneeseeni.
heko, 28.11.2001 14:56:55
Default-installaation saat aikaan, kun työnnät CD:n tai levykkeen koneeseen, seuraat asennusohjelman ohjeita, ja buuttaat koneen. Tässä vaiheessa pääset koneeseen sisään ssh:lla, ja voit kytkeä haluamiasi muita palveluita päälle - mutta nuo muut palvelut eivät ole enää osa default-installaatiota, vaikka ne ovatkin sinällään vakiokonfiguraatiolla hyvinkin turvallisia. Mitä enemmän sörkit järjestelmää, sitä enemmän sinun odotetaan tietävän itse, mitä olet oikeastaan tekemässä, ja lukevan järjestelmän mukana toimitetut dokumentit.
Mikäli voit väittää muuta, ilmoita ihmeessä vaikka suoraan deraadt@openbsd.org (tai Theon lomaillessa, millert@openbsd.org ). You'll be famous!
http://www.openbsd.org/cgi-bin/cvsweb/src/etc/rc.d...
http://www.openbsd.org/cgi-bin/cvsweb/src/usr.bin/...
Heikki http://www.heikkikorpela.fi heikki@heikkikorpela.fi
heko, 28.11.2001 15:25:01
Itse asiassa ekat CD:t lähtivät etuajassa tilaajilleen jo ennen FTP-julkaisua (kuten yleensäkin). Tänä vuonna OpenBSD oli käytännössä julkaisussa etuajassa. http://marc.theaimsgroup.com/?l=openbsd-misc&m...
Muuten kuuden vuoden aikana OpenBSD:n kuuden kuukauden julkaisusykli on pettänyt peräti kerran, kahdella viikolla.
Heikki http://www.heikkikorpela.fi heikki@heikkikorpela.fi
heko, 28.11.2001 17:13:56
Tässä pähkinänkuoressa mieluummin suomea lukeville vielä OpenBSD:stä tietoa:
http://iki.fi/heko/openbsd/suomeksi.html
</shameless-plug>
Heikki http://www.heikkikorpela.fi heikki@heikkikorpela.fi