Keskiviikko, 1.3.2006
Opetutusministeriön Mediamuffinssi-hanke kehittää lasten mediataitoja
Kuluttajien oikeuksia rajoittaneen uuden tekijänoikeuslain läpiviemisessä kunnostautunut kulttuuriministeri Tanja Karpela on käynnistänyt Mediamuffinssi-hankkeen, jonka tavoitteena on vaikuttaa lasten median käyttöön ja lisätä lasten mediataitoja. Osana laajempaa Lapset ja Media -hanketta on myös tuotettu Turvallisten sisältöjen valikointi ja arviointi -selvitys, johon on koottu tietoa verkkosisältöjen suodatin- ja estojärjestelmistä.
Tietoturva-alalla toimivan Nixun tekemä selvitys ei suosittele eikä myöskään torju esto-ohjelmien käyttöä. Selvityksessä kuitenkin myönnetään avoimesti, että suodatinjärjestelmien toiminnassa on edelleen moninaisia ongelmia.
Myös tietokirjailija Petteri Järvinen on kritisoinut esto-ohjelmien epämääräistä toimintaa. "Klassinen esimerkki on Pornaisten kunta, jonka sivulle esto-ohjelma ei päästänyt. Toinen esimerkki on aikuiskoulutuskeskus Adulta", sanoo Petteri Järvinen. Suodatinohjelmat estävät usein pääsyn näille sivuille, koska niissä esiintyvät englanninkieliset sanat "porn" ja "adult".
Alalla toimivien yritysten ja asiantuntijoiden huolestuneista lausunnoista ja teknologiaan liittyvistä reaalimaailman ongelmista huolimatta kulttuuriministeri Tanja Karpela on koulujen valvoman internet-sensuurin kannalla. Opetusministeriön viime vuonna julkaiseman tiedotteen mukaan estojärjestelmät ovat niin kehittyneitä, etteivät ne estä pääsyä asiallisille sivuille.
Kansalaisten sähköisiä oikeuksia puolustava EFFI-järjestö palkitsi viime vuonna kulttuuriministeri Tanja Karpelan Big Brother -palkinnolla edesvastuuttoman ennakkosensuurin edistämisestä.
Lue juttu oma, 1.3.2006 00:09. Lähde: Opetusministeriö
Muita aiheeseen liittyviä uutisia
Kommentoi juttua
Zemial, 1.3.2006 21:23:04
Vastaa
engine, 1.3.2006 20:50:44
Vastaa
jst, 1.3.2006 08:55:10
Vastaa
En nyt yleensä ole tällaisissa asioissa turhna tarkka, mutta kukakohan on moiset sivut tehnyt? Harvinaisen kamalan näköiset, värisuunnittelu suolesta, html koko lailla kamalaa, logo luotaan työntävä.
muumio, 1.3.2006 10:51:02
Vastaa
Webbisivujen tekijät ovat useimmiten taittajina hieman kuin 3D-ammattilaiset taiteilijoina; surkeita.
susi, 1.3.2006 11:03:39
Vastaa
--------------------------------
Mediamuffinssi on opetusministeriön käynnistämä kansallinen, mediakasvatuksen hanke. Kutsumme mukaan kaikki alle 8-vuotiaat lapset ja heidän kanssaan toimivat aikuiset oppimaan, kasvamaan ja opettelemaan sosiaalisia taitoja median parissa.
Mediamuffinssi -sivustoilla voi tutustua hanketta toteuttaviin mediakasvatuksen, kasvatuksen ja opetuksen viranomaisiin ja organisaatioihin...
--------------------------------
Edelleenkin kohderyhmänä kukkahattutädit, jotka ymmärtävät sivuston tekstin ja osaavat ehkä arvostaa yliällösöpöä layouttia.
Saltsa, 4.3.2006 10:36:48
Vastaa
Mediamuffini-sivustolla taas menu menee tuolloin pieneksi ja näkyy väärin. Kyseisellä sivustolla on myös käytetty äärimmäisen typerää "javascript back"-linkitystä; tietääkseni jokaisessa selaimessa on ainakin viimeiset 10 vuotta ollut "back"-nappi, josta tulee juuri sama efekti ja joka on juuri siihen tarkoitettu: kyseinen linkitystapa siis sekoittaa käyttäjää eikä toimi, jos sivulle eksyy esim. googlesta.
jsusi, 1.3.2006 13:30:34
Vastaa
TeknoHog, 1.3.2006 15:48:34
Vastaa
Linux from scratch: rapsuta mua, niin asennan sulle Ubuntun
arashi, 1.3.2006 16:00:03
Vastaa
ja sektorin layout näyttäisi litistyvän ~760px levyiseksi ilman skrollausta, sisällölle siitä jää about 570px, ei mielestäni liian leveä jos mahtuu 800x600 resoluutioon? jos joku venyttää ikkunansa vaikkapa 1600 pikseliä leveäksi niin se lienee hänen oma häpeänsä, useinmiten kannattaa pitää jossain 1024 leveydessä koska osa layouteista olettaa vähintään sitä resoluutiota.
muumio, 1.3.2006 20:11:53
Vastaa
Harvat sivut netissä tuntuvat vaativan yli 800 pikselin leveyttä. Toisaalta kaksitoistatuumaisen läppärin näytölle ei usein mahdu kuin 1024 pikseliä leveyssuunnassa ja toisaalta leveämpi layout on harvoin perusteltu silloin kun käytetään vain yhtä tekstipalstaa standardikokoisten reunapalkkien kera.
Kupsu, 1.3.2006 22:49:58
Vastaa
arashi, 2.3.2006 03:03:40
Vastaa
NCT, 2.3.2006 08:45:08
Vastaa
Logo oli eri symppis.
Yorak, 1.3.2006 14:18:42
Vastaa
Sinänsähän suodatukselle emme oikein mitään voi. Tuntuu, että kovin moni joka kulttuuriministerin sensuuripuheista älähtää ei tunnu tietävän että verkkosisällön sensuuria harjoitetaan jo monessa koulussa ja yhteisössä. Se mitä OPM ajaa on tämän sensuroinnin lakisääteistämistä
Weppisensuurin tarpeellisuudesta voidaan vääntää loputtomiin. Sen hyvät ja huonot puolet ovat nähdäkseni niin tasapainossa, että riippuu omasta henkilökohtaisesta kokemuksesta kuinka tarpeelliseksi se koetaan. Siksi kehottaisinkin välttämään toisen osapuolen leimaamista "kukkahattutädeiksi" (tai vastaavasti lapsipornoa kannattaviksi pedofiileiksi).
Omasta mielestäni sensuuri tulisi rajoittaa vain tiettyihin julkisiin yhteisöihin (koulut, kirjastot jne.). Suomenlaajuinen verkkosensuuri johtaa ennemmin tai myöhemmin väärinkäytöksiin. Kouluihin tulisi lisäksi saada mediakasvatukselle lisää tilaa tuntikehyksestä. Pelkkä maininta opetussuunnitelman perusteissa ei riitä.