Tiistai, 25.1.2005
Ovatko hakukoneet liian monimutkaisia?
Amerikkalaisia nettikäyttäjiä haastattelemalla suoritetun tutkimuksen mukaan nettikäyttäjät eivät ymmärrä hakupalvelujen toimintamallista juurikaan mitään. Pew Internet ja American Life Project haastattelivat viime vuoden touko-kesäkuussa yli 2200 aikuista, jotka käyttävät netin hakupalveluja. Tutkimus paljasti, että käyttäjät pyrkivät pysymään yhden hakupalvelun parissa, eivätkä kokeile muita, vaikka teknologia kehittyykin.
Vain 38 prosenttia vastaajista kertoi tietävänsä eron sponsoroitujen linkkien ja oikeiden hakutuloksien välillä. Vain joka kuudes vastaaja sanoi varmuudella tietävänsä, mitkä hakutuloslistan linkeistä ovat sponsoroituja ja mitkä eivät. Ironisesti lähes kaikki vastaajat kuitenkin sanoivat lopettavansa hakupalvelujen käytön, mikäli he eivät tunnista sponsoroituja hakutuloksia. 43 prosenttia vastaajista kertoi tietävänsä, että hakupalvelut seuraavat, millaisia hakuja käyttäjät niillä tekevät.
68 prosenttia tutkimukseen osallistuneista pitää hakupalveluja luotettavina ja puolueettomina tietolähteinä. 19 prosenttia on eri mieltä ja sanoo, ettei luota hakupalveluihin. Tutkijoiden mukaan negatiivisemmin hakupalveluihin suhtautuvat ymmärtävät niiden tekniikkaa keskivertoa paremmin.
Tutkimustuloksiin kannattaa aina suhtautua pienellä varauksella. Saman tutkimusyhtiön toisen tutkimuksen mukaan 45 prosenttia amerikkalaisista kertoo ylläpitäneensä blogia viime vuonna, vaikka 62 prosenttia vastaajista ei edes tiennyt, mikä blogi on.
Lue juttu K2, 25.1.2005 00:24. Lähde: Techtree
Muita aiheeseen liittyviä uutisia
samleh, 25.1.2005 07:43:28
..., mikäli he EIVÄT tunnista sponsoroituja hakutuloksia.
just joo.
Reppuli, 25.1.2005 09:53:20
Jotenkin onnistuin lukemaan jutun niin kuin sen pitäisi olla, vasta tarkemman syynäyksen jälkeen löysin vihreen.
On se kummllsta mitn ihmnen osaa lukea rikknstä tkstiä.
</way off topic>
Pisteet: -1 =)
olmari, 25.1.2005 20:57:38
hooligan, 25.1.2005 07:07:21
... sen verran kredibiliteettiä kummiskin että piti Sektoriin laittaa...? =)
K2, 25.1.2005 14:32:08
1) asiat, joilla on heille jotain sisällöllistä merkitystä
2) asiat, jotka viihdyttävät heitä
Sektoria ei kannata koskaan pitää puhtaana asiatietomediana. Jos sellainen olisimme, niin meidänhän kannattaisi vain kopipasteilla tänne kaikki kymmenet lehdistötiedotteet, jotka päivittäin mailiboksiin kolahtavat. Se olisi helppoa, mutta viihdearvo laskisi nollaan.