Kirjaudu

Uutiskirje

Rekisteröidy Sektoriin ja tilaa itsellesi joko aamuisin tai iltaisin ilmestyvä uutiskirje sähköpostiisi.

Keskiviikko, 14.11.2001

Pac Man on suosituin pelihahmo

Pac Man on valittu kaikkien aikojen parhaaksi videopelihahmoksi Isossa-Britanniassa järjestetyssä äänestyksessä. 80-luvun klassisen sokkelopelin keltainen pallohahmo voitti selvästi äänestyksessä myöhempien aikojen supertähdet, kuten Marion, Sonic-siilin ja Lara Croftin. Vuonna 1981 lanseerattu Pac Man on kaikkien aikojen eniten voittoa tehnyt kolikkopeli.

Huvittavinta listalla on Harry Potterin sijoittuminen peräti kahdeksanneksi, vaikka ensimmäinen kyseiseen hahmoon perustuva peli tulee myyntiin vasta kahden kuukauden päästä. Max Payne sijoittui listalla kymmenenneksi, mutta erot kärjen takana ovat niin pienet, että kymmenenteen sijaan riitti yhden prosentin osuus kokonaisäänimäärästä. Kyselyä voidaan pitää vain suuntaa antavana, sillä se suoritettiin Dixonsin myymälöissä ja siihen osallistui vain 500 henkilöä. Laajemmassa otannassa esimerkiksi Larry Laffer peittoaisi häntäpään hahmot todennäköisesti mennen tullen.

Äänestystulokset: 1) Pac Man (39% kaikista äänistä) 2) Sonic The Hedgehog (17%) 3) Super Mario (12%) 4) Lara Croft (10%) 5) Donkey Kong (8%) 6) Pokemon (kaikkien Pokemon-hahmojen yhteenlaskettu äänimäärä, 6%) 7) Yoshi (4%) 8) Harry Potter (2%) 9) Ray Man (1%) 10) Max Payne (1%).

Lue juttu K2, 14.11.2001 00:05. Lähde: BBC Online
Rekisteröidy ja kirjaudu sisään, jos haluat kommentoida.

Kommentit ( 11 uutta / 11 )
pistettä.
Näytä vain kommentit joilla on vähintään
Yoshi?
Anonyymi kommentoija, 14.11.2001 10:07:02
Pisteet: 0
Kaikki muut tunnen, mutta kuka/mikä on Yoshi?
Re: Yoshi?
Anonyymi kommentoija, 14.11.2001 10:59:15
Pisteet: 0
Kaikki muut tunnen, mutta kuka/mikä on Yoshi?
Yoshi on Nintendolla (ensi esiintyminen muistaakseni Super Nintendon ekassa omassa Mariossa) Mario peleissä seikkaileva joku dinosauruksen ja koiran(!? =) risteytys (Marion kaveri). On myös olemassa muutamia Yoshi pelejä (Nintendolle yllättäen nekin).

Eli Yoshi on siis Super Marion kaveri. (Super Mariota ei tarvinne selittää? ;P)

- Tharkad -
Umbala Re: Yoshi?
Umbala, 14.11.2001 11:41:57
Pisteet: 0
Yoshi on Nintendolla (ensi esiintyminen muistaakseni Super Nintendon ekassa omassa Mariossa) Mario peleissä seikkaileva joku dinosauruksen ja koiran(!? =) risteytys (Marion kaveri). On myös olemassa muutamia Yoshi pelejä (Nintendolle yllättäen nekin). Eli Yoshi on siis Super Marion kaveri. (Super Mariota ei tarvinne selittää? ;P)
Jos nyt tarkkoja ollaan niin Yoshi teki ensiesiintymisensä virallisesti 1990 julkaistussa Super Mario Worldissa http://www.nintendo.co.jp/n02/shvc/mw/index.html). Kyseessä on ihan pelkkä liskohahmo (eikä dinosauruksen ja koiran hybridiä ;-).

Muita pelejä mitä tunnen missä Yoshi on ollut mukana on kyllä melkein jokaikinen Mario -peli sen jälkeen, kolme soolopeliä ja kaksi peliä muun kuin Marion sivuroolihahmona (Super Smash Bros. ja Super Smash Bros Deluxe/Melee).

Että sillä lailla.
--
"One day we all will be living under the iron fist of Emmental Evil."
Justus Kaikkien pelien äiti
Justus, 14.11.2001 08:57:47
Pisteet: 0
Oletteko muuten ajatelleet, että Pac-Man oli kaikkien pelien äiti. Ensin mentiin sokkeloissa ja syötiin, sitten mentiin sokkeloissa ja ammuttiin vihollisia... Wing Commander taitaa olla tämän huipentuma.. Kolmiulotteinen Pacman jossa pisteet ovat muuttunee energiapakkauksiksi ja haamut vihollisaluksiksi.. Mutta idea on sama. Joku Duke Nukemkin on pacmania parhaimmillaan, vedellään sokkeloissa ja ammutaan vastaantulijoita.

Muut pelit sitten jäljittelevät oikeaa elämää, urheilu- ja muut tylsät pelit.
Memes don't exist. Tell your friends.
Re: Kaikkien pelien äiti
Anonyymi kommentoija, 14.11.2001 19:00:19
Pisteet: 0
ensimmäinen ostos pleikkarille oli 3d pacmac ja kyllä se rulettaa vieläkin. bisse kouraan ja pelaamaan! ps siitähän siis löytyy myös 2d versio..
Re: Kaikkien pelien äiti
K2, 14.11.2001 09:44:43
Pisteet: 0
Oletteko muuten ajatelleet, että Pac-Man oli kaikkien pelien äiti. Ensin mentiin sokkeloissa ja syötiin, sitten mentiin sokkeloissa ja ammuttiin vihollisia...
Miten niin ensin? Kai sitä Pac Mania saa tahkota vieläkin ja pitääkin tahkota, mikäli ottaa tavoitteekseen pystyä samaan kuin tämä heppu: http://sektori.com/uutiset/640/pacman
Justus Re: Kaikkien pelien äiti
Justus, 14.11.2001 11:33:43
Pisteet: 0
Miten niin ensin? Kai sitä Pac Mania saa tahkota vieläkin ja pitääkin tahkota, mikäli ottaa tavoitteekseen pystyä samaan kuin tämä heppu: http://sektori.com/uutiset/640/pacman
Heh. Koskahan pacman tulee kännykkään? Taitaa resot olla vielä vähän huonoja.. Tai no, onhan se avaruuspelikin jo.
Memes don't exist. Tell your friends.
Pineapple Re: Kaikkien pelien äiti
Pineapple, 15.11.2001 02:04:02
Pisteet: 0
Oletteko muuten ajatelleet, että Pac-Man oli kaikkien pelien äiti. Ensin mentiin sokkeloissa ja syötiin, sitten mentiin sokkeloissa ja ammuttiin vihollisia... Wing Commander taitaa olla tämän huipentuma.. Kolmiulotteinen Pacman jossa pisteet ovat muuttunee energiapakkauksiksi ja haamut vihollisaluksiksi.. Mutta idea on sama. Joku Duke Nukemkin on pacmania parhaimmillaan, vedellään sokkeloissa ja ammutaan vastaantulijoita.
Jaa-a. Luulenpa että nykyiset pelit ovat enemmän velkaa 2 vuotta ennen Puckmania (Namco 1980) / Pac-mania(Midway lisenssi 1980) pelihalleihin tiensä löytäneelle Space invadersille (Midway 1978). Piileskellään vähän suojan takana ja sitten vaan lasketetaan pyssyllä vihollisten keskelle. Laserpyssyt eivät ole muuttuneet miksikään, ja vieläkin lahdataan avaruuden kummajaisia. 3D-pelit taas saavat kumartaa Battle zonen (Atari 1980) suuntaan syvään, tämä lienee ollut ensimmäinen first-person-räiskintäpeli. Kaveria vastaan pelattavat pelit taas ovat velkaa legendaarisille Pongille (Atari 1972) ja Space wars (Cinematronics 1978)

Jos näiden pelien historia kiinnostaa, kannattanee suunnata osoitteeseen http://www.mame.dk ja laittaa emulaattorilla koreasti pelit soimaan.
Pineapple
TeknoHog Pakollinen kommentti
TeknoHog, 14.11.2001 04:26:44
Pisteet: 0
If PacMan had affected us as kids we'd be running around in dark rooms, munching pills and listening to electronic music.
-><-
Good shit, huh? Dozer makes it. It's good for two things: degreasing engines and killing brain cells.
fatima Legendaa
fatima, 14.11.2001 19:30:04
Pisteet: 0
Pac-man kyllä selkeästi vetäisi kärkeen omassa listassani, pelaamisrajoitteisetkin hahmon muistavat. IMO Harry Potter, Pokemon ja Ray Man jäisivät Roger Wilcon, Larry Lafferin ja Mega Manin jalkoihin. Samoin kävisi Max Paynelle... mukava peli toki, mutta eiköhän Doomin herra spacemarine ole ansainnut paikkansa tuolla listalla. Ja listaahan voisi jatkaa loputtomiin: Link (Zelda), Gordon Freeman (h-l), BJ Blazkowicz (Wolfenstein), Duke Nukem, Commander Keen, Bub & Bob, jnejne...
Umbala Re: Legendaa
Umbala, 15.11.2001 12:38:37
Pisteet: 0
Aivan :)

Pitänee tunnustaa että vaikka omistaakin aidon alkup. 8-bittisen Nintendon, niin on niitä pelejä tullut "piratisoitua" ;) - varsinkin vaivaiset 6600 kpl ;D.

Pitäisi tehdä samanlainen kysely 8-bittisten + wanhempien pelureiden keskuudessa ja katsoa mikä tulos tulee.
--
"One day we all will be living under the iron fist of Emmental Evil."