Kirjaudu

Uutiskirje

Rekisteröidy Sektoriin ja tilaa itsellesi joko aamuisin tai iltaisin ilmestyvä uutiskirje sähköpostiisi.

Tiistai, 18.12.2001

Peliala odottaa innolla vuotta 2002

Useiden eri alojen varoittaessa heikosta tulevasta vuodesta, odottavat pelikonsolivalmistajat ja pelejä tuottavat yritykset ensi vuodesta koko peliviihdealan historian menestyksekkäintä. Sonyn PlayStation 2 on hallinnut markkinoita suvereenisti vuoden verran, mutta nyt tilanne on muuttunut täysin. Ensimmäistä kertaa markkinoilla on kolme jättimäistä yritystä kamppailemassa pelaajien rahoista. Ihan pienestä summasta ei olekaan kyse, sillä viime vuonna pelien harrastajat sijoittivat laitteisiin ja peleihin maailmanlaajuisesti lähes 19 miljardia dollaria ja tämän vuoden myynnin uskotaan nousevan noin 24 miljardiin dollariin.

Nintendo ja Microsoft esittelivät omat pelikonsolinsa, Gamecuben ja Xboxin, muutamia viikkoja sitten ja laitteet ovat käyneet kaupaksi sitä mukaa, kun niitä kauppojen hyllyille ehditään kantamaan. Myös PlayStation 2:n myynti nousi 83 prosenttia kilpailijoiden konsoleiden julkistuksen yhteydessä. Nintendon ja Microsoftin odotetaan panostavan miljardeja markkoja markkinointiin seuraavien 18 kuukauden kuluessa, sillä he haluavat saavuttaa Sonyn etumatkan markkinoilla. Sijoituspankki SoundView Technology Group ennustaa kuluttajien kiinnostuvan uusista laitteista ja tuhlaavan ensi vuonna lähes 30 miljardia dollaria peliviihdealan tuotteisiin.

Lue juttu K2, 18.12.2001 00:08. Lähde: New York Times
Rekisteröidy ja kirjaudu sisään, jos haluat kommentoida.

Kommentit ( 7 uutta / 7 )
pistettä.
Näytä vain kommentit joilla on vähintään
Dexiss Operation Buccaneer ja PC pelit jouluna
Dexiss, 18.12.2001 07:48:14
Pisteet: +1
Eli innolla saamme odottaa myös PC pelien myyntiä, sillä FBI & BSA:n iskujen jälkeen en ole paljon nähnyt uusia rellattuja pelejä.

Entäs jos myynti nousee historiallisiin lukemiin, silloin alkaa taas mielenkiintoinen keskustelu piratismista. Mutta jos mitään ei tapahdu, kukaan ei varmaan puhukkaan tästä antipiracy iskusta mitenkän liittyen jouluun.
Tässä voisi olla SINUN signature. Ota yhteyttä..
Re: Operation Buccaneer ja PC pelit jouluna
Anonyymi kommentoija, 18.12.2001 08:20:02
Pisteet: 0
Kyllä niitä pelejä vielä verkosta saa, melkein yhtä hyvin kuin ennenkin. Itse en sitä harrasta, koska se on niin törkeästi tehty pelintekijöitä kohtaan, mutta joudun ikävä kyllä kestämään sitä kavereiltani.
loki games'r'us
loki, 18.12.2001 08:51:07
Pisteet: +1
No, itse tiedän ainakin tasan tarkkaan jo nyt mitä pelejä tulevaisuudessa ostan. Siis oikein ostan :). Jotkut pelit vain ovat sellaisia, että vaikka joltakin kaverilta kyseinen peli löytyisi, niin en sitä missään nimessä haluaisi minään pirakopiona, vaikka se sitten olisikin ihan täysin alkuperäisestä. Ja mitä tämän ryhmän ulkopuolelle kuuluviin peleihin tulee.. niitä en sitten muutenkaan halua.

Mainittakoon näistä esim. ehkä tulevat Baldur's Gatet, Deus Exit ja Neverwinter Nights. Ja Unreal 2.
Esikastele kommentti
Umbala Kuuh?
Umbala, 18.12.2001 09:19:10
Pisteet: 0
Jaah, en nyt tiedä tuosta. Miksi odottaa ensi vuoteen kun voi saada jo tänä vuonna ;-)

*ihailee japanista importattua Gamecubea*
--
"One day we all will be living under the iron fist of Emmental Evil."
Re: Kuuh?
rugueux, 18.12.2001 09:48:22
Pisteet: +1
*ihailee japanista importattua Gamecubea*
Kateeksi käy. GameCubesta on kuulunut ja näkynyt niin paljon hyvää, että kyllä tässä taitaa käydä niin, että löydän itseni kaupasta ostamassa Nintendo GameCubea. Vanha matolaatikko ei ole vielä unohtunut, mutta ehkä nyt olisi jo aika päästää se eläkkeelle.

PC on ainakin minulla tukalassa tilanteessa pelien suhteen. Jos pelejä tulee PC:llä pelattua, niin ne ovat nykyään enimmäkseen nettiräiskintöjä. Eikä niitä tarvitse ostaa, demo on riittänyt aivan hyvin. Demossa harvoin on peliajan rajoitusta, mukana on yksi kenttä ja riittävästi aseita, niin on ollut vaikea keksiä syytä kokopelin ostoon. Moralisoijat vaietkoon. Eiköhän Max Payne ja Civilization saa jatkoa, joten kyllähän ensi vuonna tulee tietokonepeli hankittua, ehkä. Tänä vuonna näin ei tapahtunut, anteeksi Max Payne.
--
Mihin on kadonnut perinteinen harakointi?
Umbala Re: Kuuh?
Umbala, 18.12.2001 23:53:24
Pisteet: +1
Kateeksi käy. GameCubesta on kuulunut ja näkynyt niin paljon hyvää, että kyllä tässä taitaa käydä niin, että löydän itseni kaupasta ostamassa Nintendo GameCubea. Vanha matolaatikko ei ole vielä unohtunut, mutta ehkä nyt olisi jo aika päästää se eläkkeelle. PC on ainakin minulla tukalassa tilanteessa pelien suhteen. Jos pelejä tulee PC:llä pelattua, niin ne ovat nykyään enimmäkseen nettiräiskintöjä. Eikä niitä tarvitse ostaa, demo on riittänyt aivan hyvin. Demossa harvoin on peliajan rajoitusta, mukana on yksi kenttä ja riittävästi aseita, niin on ollut vaikea keksiä syytä kokopelin ostoon. Moralisoijat vaietkoon. Eiköhän Max Payne ja Civilization saa jatkoa, joten kyllähän ensi vuonna tulee tietokonepeli hankittua, ehkä. Tänä vuonna näin ei tapahtunut, anteeksi Max Payne.
Näin on. Kyllähän minä aika lailla pelejä harrastan - nykyinen koneeni (1.2GHz T-bird) kelpaa hyvin johonkin Max Payne -luokan peliin, wanha 200MHz:in MMX nostalgisille peleille (Tyrian, Epic Pinball, Doom...) ja Gamecube minun lempipeleilleni.

Täytyy itse ainakin kehuskella Nintendoa suunnittelusta! Xboxihan on kivan ja futuristisen näköinen, mutta ei mielestäni voita Gamecubea.

Laite on melkein CD-kotelon kokoinen, paitsi korkeudessa, erikoisvalmisteiset DVD-levyt jotka ovat kahdeksan senttiä halkaisijaltaan suorastaan tuntuvat aivan mahdottomalta ajatukselta!

Tiedä sitten, Nintendo on aina ollut valintani peleissä, vaikka konsolipelejä allekirjoittaneella onkin muita kuin ison-N:n pelejä ;-)

Ihmettelen vain yhtä asiaa - mitenkä esim. Nintendo hoitaa markkinoinnin Euroopassa? Xbox julkaistaan joskus helmikuussa 2002, kun Gamecube tulee hyllyille joskus huhtikuun paikkeilla. Jää vain nähtäväks miten verinen tästä Nintendo-Sony-Microsoft -tappelusta sitten tulee. ;-)

Olisi vaikka kiljoona ja yksi asiaa laittaa tähän vielä jatkoksi - mutta laiskuus ja relevanttisuus ovat toinen juttu.
--
"One day we all will be living under the iron fist of Emmental Evil."
Re: Kuuh?
rugueux, 19.12.2001 10:11:40
Pisteet: 0
Ihmettelen vain yhtä asiaa - mitenkä esim. Nintendo hoitaa markkinoinnin Euroopassa? Xbox julkaistaan joskus helmikuussa 2002, kun Gamecube tulee hyllyille joskus huhtikuun paikkeilla. Jää vain nähtäväks miten verinen tästä Nintendo-Sony-Microsoft -tappelusta sitten tulee. ;-)
Ainakin GameBoyADVANCEn suhteen suomessa markkinointi on toiminut minusta onnistuneesti. Kadulla on tullut vastaan Nintendon porukoita, jotka antoivat testata GBA:ta ja televisiossa näki jatkuvasti mainosta. Eikä pidä unohtaa MoonTV:n GameBoyADVANCE spesiaalia.
--
Mihin on kadonnut perinteinen harakointi?