Kirjaudu

Uutiskirje

Rekisteröidy Sektoriin ja tilaa itsellesi joko aamuisin tai iltaisin ilmestyvä uutiskirje sähköpostiisi.

Tiistai, 19.3.2002

PlayStation 2 sai kenkää Cebit-messuilta

Sony rikkoi Cebit-messujen sääntöjä ja antoi omalla osastollaan messuyleisön pelata pelejä PlayStation 2 -pelikonsoleilla. Microsoft teki asiasta valituksen messujen järjestäjille, sillä Microsoftin osastolla esittelijät markkinoivat vasta markkinoille tullutta Xbox-konsolia sääntöjen mukaisesti. Sony, Microsoft ja messujen järjestäjät kävivät keskenään neuvotteluja kompromissiratkaisun löytämiseksi, mutta sopua asiassa ei syntynyt. Sony lähetti sunnuntaina 27 PS2-konsolia ennenaikaisesti pois messuilta, jotka päättyvät keskiviikkona.

Microsoftin edustajat kielsivät yrityksen valittaneen asiasta, mutta messujen järjestäjän mukaan Microsoftin yritysstrategiajohtaja Richard Roy oli jättänyt asiasta valituksen. Sony on esitellyt PlayStation-konsoleita Cebit-messuilla jo kolmen vuoden ajan ilman ongelmia ja messujen järjestäjät totesivatkin, etteivät he olisi puuttuneet tilanteeseen, jos kukaan ei olisi valittanut asiasta.

Lue juttu oma, 19.3.2002 11:50. Lähde: ZDNet
Rekisteröidy ja kirjaudu sisään, jos haluat kommentoida.

Kommentit ( 29 uutta / 29 )
pistettä.
Näytä vain kommentit joilla on vähintään
Hmm
Anonyymi kommentoija, 19.3.2002 12:03:39
Pisteet: 0
Jos tuohon ei oltais ilman valittamista puututtu niin miksiköhän Microsoft ei antanut sitten ihmisten pelata Xboxilla pelejä :) Kaikkihan aina jossain messuilla haluaa hiplata kaikkea mahdollista.
Re: Hmm
Anonyymi kommentoija, 19.3.2002 12:08:54
Pisteet: 0
Jos tuohon ei oltais ilman valittamista puututtu niin miksiköhän Microsoft ei antanut sitten ihmisten pelata Xboxilla pelejä :) Kaikkihan aina jossain messuilla haluaa hiplata kaikkea mahdollista.
Ehkä niissä Microsoftin Xboxeissa ei ollut mitään muuta kuin kuori...
Re: Hmm
rugueux, 19.3.2002 12:23:12

Tai ne eivät olisi pysyneet pystyssä. Kuin kiertelet kaupoissa missä pääsee Xboxia testaamaan, niin se saattaa olla kaatunut. Ja on se monen testaajankin käsissä jumitellut, joten ehkä Microsoft ei uskaltanut ottaa messuilla riskiä.

Perin merkillistä, että jälleen Microsoft aluksi kielsi tekemisensä. Se antaa todella epäluotettavan kuvan, kun jatkuvasti valehdellaan.

Viikon parin päästä olisi mielenkiintoista lukea jonkinlaisia myyntitilastoja Xboxin suhteen suomessa. Kenelläkään sisäpiiritietoa myynnin sujumisesta?
--
Mihin on kadonnut perinteinen harakointi?
Re: Hmm
Anonyymi kommentoija, 19.3.2002 13:15:52
Pisteet: 0
Tai ne eivät olisi pysyneet pystyssä. Kuin kiertelet kaupoissa missä pääsee Xboxia testaamaan, niin se saattaa olla kaatunut. Ja on se monen testaajankin käsissä jumitellut, joten ehkä Microsoft ei uskaltanut ottaa messuilla riskiä.
Pistäppä pääsi kiukaaseen ja katso kauan pysyt pystyssä :)

Tosiasiahan on se että kaappiin johon konsoli on pistetty testiä varten on todella huono ilmankierron ym. kannalta joten kaatumusia tapahtuu.

Sama koskee Xboxia kuin myös Playstationia!

Sen mitä itse olen lukenut eri saiteilta..xboxfin ym. ei kaatumisia ole ollut sen enempää kuin muillakaan konsoleilla.
Re: Hmm
Anonyymi kommentoija, 19.3.2002 17:42:35
Pisteet: +1
Sen mitä itse olen lukenut eri saiteilta..xboxfin ym. ei kaatumisia ole ollut sen enempää kuin muillakaan konsoleilla.
Omistan molemmat konsolit. PS2 on kaatuillut puolen vuoden käytön aikana ehkä 5 kertaa. Xbox taas ei viikon käytön aikana kertaakaan. Noh, tästä on tietysti vielä vaikeaa päätellä mitään suurempaa kokonaiskuvaa mutta ei Xbox "epästabiili" ole, kun ei viikon järkyttävän peliputken aikana ole vielä kertaakaan BSOD:ta tai mitään muutakaan epätoivottavaa puskenut ruutuun.

Todettakoon vielä sen verran, hieman off topic, että Xbox pelit oikeastai OVAT _huomattavasti_ PS2 pelejä paremman näköisiä. Ainakin 32" Sonyn widellä. Olen kaikin puolin Xboxiin tyytyväisempi kuin pleikkaan ikinä olin, ison M$-saatanan tuote tai ei.
Re: Hmm
Anonyymi kommentoija, 20.3.2002 02:11:48
Pisteet: 0
Minkälaisessa olosuhteissa PS2 on kaatunut? Itse kun ei ole tarvinnut vielä kertaakaan sellaisesta kärsiä.

Muuten eikös Microsoftilla ollut X-Boxin julkistamisen kanssa ongelmia sekä Jenkkilässä että Japanissa? Muistelisin että Jenkkilässä jotkut saivat kärsiä ainakin puuttuvista johdoista ja Japanissahan oli ollut tuota valitusta DVD-leffojen rikkoontumisesta?
Re: Hmm
ramshot, 20.3.2002 10:51:33
Pisteet: +1
No, pistinpä oikein rekisteröiden... :)

Minkälaisessa olosuhteissa PS2 on kaatunut? Itse kun ei ole tarvinnut vielä kertaakaan sellaisesta kärsiä.
Ainakin kerran GTA3:sta pelatessa, muita pelejä en osaa nimetä, mutta muutaman kerran on ihan vaan haltannut. Mutta sillä on pelattu paljon ja huolella, lienee ihan normaalia että puolen vuoden aikajanan sisään mahtuu muutama "kosminen crash".

Muuten eikös Microsoftilla ollut X-Boxin julkistamisen kanssa ongelmia sekä Jenkkilässä että Japanissa? Muistelisin että Jenkkilässä jotkut saivat kärsiä ainakin puuttuvista johdoista ja Japanissahan oli ollut tuota valitusta DVD-leffojen rikkoontumisesta?
Jenkkilässä se kyllä minun käsittääkseni myi ihan hyvin, en piuhoista ole kuullut mitään. Tuo levyjen "rikkoontuminen" oli kosmeettista naarmuuntumista, MS kyllä suostui vaihtamaan kyseiset konsolit.

--

Mielestäni ei ollut koskaan edes odotettavissa minkäänlaista ostoryntäystä heti alkuun Xboxille. PS2 on kuitenkin myynyt jo suuria määriä, ihmiset joilla on/oli kiire saada tämän sukupolven konsoli on se jo. Tämä ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa että Xboxin launch, meni miten meni, oli suoranainen supermenestys verrattuna PS2:seen, jossei ainoastaan myyntilukuja tuijoteta. Löytyy heti jopa muutama pelattava peli, suorituskyky ei ole pettymys kuten PS2:sen kohdalla oli monelle (es. mes. minulle) ja en joutunut suomesta 2 viikkoa konsoliani metsästämään.

En myöskään usko että Xboxin välittömät myyntiluvut ovat tulevan pelisadon kannalta ihan niin merkityksellisiä kuin muiden valmistajien konsolien kohdalla, Mikkisoftalla kun on varmasti sekä rahaa että tahtoa taistella tuotteensa konsolien kuninkaaksi pelivalikoiman suhteen, jolloin myynti myöhemmin varmasti tulee kääntymään nousuun. Kaikki tämän sukupolven konsolit ovat kuitenkin jo nyt markkinoilla ja uusia ei ole odotettavissa vielä pitkään aikaan, Xboxilla on reilusti aikaa myydä. Se että kuka toivoo että näin käy ja kuka ei, on sitten aivan toinen asia. :) Minä toivon, PS2 on jo myynnissä.
Re: Hmm
Anonyymi kommentoija, 21.3.2002 15:47:58
Pisteet: 0
Ainakin kerran GTA3:sta pelatessa, muita pelejä en osaa nimetä, mutta muutaman kerran on ihan vaan haltannut. Mutta sillä on pelattu paljon ja huolella, lienee ihan normaalia että puolen vuoden aikajanan sisään mahtuu muutama "kosminen crash".
Ja en joutunut suomesta 2 viikkoa konsoliani metsästämään.
GTA3 on kaatuillut lahes jokaisella sen omistajilla.
Ja satuit saamaan Boxisi heti juuri sen takia, koska se ei ollut kaupoista vielä(kään) loppunut.

Äh, ei saa ottaa turhan vakavasti :)
Re: Hmm
ramshot, 21.3.2002 16:28:20
Pisteet: 0
GTA3 on kaatuillut lahes jokaisella sen omistajilla. Ja satuit saamaan Boxisi heti juuri sen takia, koska se ei ollut kaupoista vielä(kään) loppunut.
Äh, ei saa ottaa turhan vakavasti :)
Juu, no toisaalta minulle, eli pelaajalle, on ihan sama mistä se kaatuminen johtuu, jos kaatuu. :) Xbox ei tätäkään kirjoittaessa ole kaatunut vielä kertaakaan.

No juurikin sen takia, lasken sen plussaksi että tuotetta riittää tyydyttämään kysynnän, oli kysyntä kuinka suurta tai pientä vain, ehh? =)

Minä en koskaan ota mitään vakavasti, hulluksihan siinä tulisi.
Re: Hmm
Anonyymi kommentoija, 19.3.2002 16:28:24
Pisteet: 0
Jos tuohon ei oltais ilman valittamista puututtu niin miksiköhän Microsoft ei antanut sitten ihmisten pelata Xboxilla pelejä :) Kaikkihan aina jossain messuilla haluaa hiplata kaikkea mahdollista.
Ehkä niissä Microsoftin Xboxeissa ei ollut mitään muuta kuin kuori...
Tai ne eivät olisi pysyneet pystyssä. Kuin kiertelet kaupoissa missä pääsee Xboxia testaamaan, niin se saattaa olla kaatunut. Ja on se monen testaajankin käsissä jumitellut, joten ehkä Microsoft ei uskaltanut ottaa messuilla riskiä.
Perin merkillistä, että jälleen Microsoft aluksi kielsi tekemisensä. Se antaa todella epäluotettavan kuvan, kun jatkuvasti valehdellaan.
Viikon parin päästä olisi mielenkiintoista lukea jonkinlaisia myyntitilastoja Xboxin suhteen suomessa. Kenelläkään sisäpiiritietoa myynnin sujumisesta?

Tai jos lukisit uutisin silmilläsi: "Sony rikkoi Cebit-messujen sääntöjä ja antoi omalla osastollaan messuyleisön pelata pelejä PlayStation 2 -pelikonsoleilla. Microsoft teki asiasta valituksen messujen järjestäjille, sillä Microsoftin osastolla esittelijät markkinoivat vasta markkinoille tullutta Xbox-konsolia sääntöjen mukaisesti."

btw. Jos Playstation 2 ja Xbox olisi ollut toistepäin niin voisitte mielestäni enemmän vittuilla Microsoftille, nehän noudatti sääntöjä.
Re: Hmm
Anonyymi kommentoija, 19.3.2002 16:31:42
Pisteet: 0
Tai jos lukisit uutisin silmilläsi: "Sony rikkoi Cebit-messujen sääntöjä ja antoi omalla osastollaan messuyleisön pelata pelejä PlayStation 2 -pelikonsoleilla. Microsoft teki asiasta valituksen messujen järjestäjille, sillä Microsoftin osastolla esittelijät markkinoivat vasta markkinoille tullutta Xbox-konsolia sääntöjen mukaisesti."
Ja jos lukisit uutisen loppuun, niin huomasiti, että pelejä on pleikkarilla pelattu messuilla jo kolme vuotta. Säännöt on sääntöjä, mutta kyllä usein tapahtuu joustoa.

Mutta kuten jo mainittiin, ihmeellisintä oli se, että Microsoftin piti taas kieltää aluksi tekemisensä. Miksi?
Re: Hmm
Anonyymi kommentoija, 20.3.2002 18:38:06
Pisteet: 0
Ja jos lukisit uutisen loppuun, niin huomasiti, että pelejä on pleikkarilla pelattu messuilla jo kolme vuotta. Säännöt on sääntöjä, mutta kyllä usein tapahtuu joustoa.
Hmm.. eli koitatko sanoa että sääntöjä saa rikkoa siksi että on tehnyt niin ennenkin? heh, aika huvittava väite. Eikös sen seikan että rikkoo sääntöjä järjestellmällisesti pitäisi vain pahentaa asiaa?
Justus Re: Hmm
Justus, 19.3.2002 17:29:48
Pisteet: +1
Mutta kuten jo mainittiin, ihmeellisintä oli se, että Microsoftin piti taas kieltää aluksi tekemisensä. Miksi?
Juuri tuon takia. MS:ää ketuttaa päästää mitään negatiivista julkisuuteen, se että ovat uskaltaneet valittaa kerrankin jostain, on i i h a n kamalaa.

Eikä se X-Box mitenkään hävettävä ole. Kokeilin sitä tänään kaupassa sitä ja katselin noin puoli tuntia. Ihan kivoja pelejä kyllä, vaikka en noista konsoileista niin perustakaan niin kyllä tuo oli hulppein mitä olen nähnyt. Ja varmaan laajin kun on tilaa ja kaakkia. Ei muuten kaatunut kertaakaan - mutta eihän se mikään todiste ole. Iso se on kuin mikä, kooltaan siis. Ei paljon eroa minitorni-pc:hen.
Memes don't exist. Tell your friends.
Re: Hmm
rugueux, 19.3.2002 16:51:36
Pisteet: 0
Mielenkiintoista. eDomen mukaan Microsoftilla ei ollut CeBITillä näytillä Xboxia, vain käsi-tietokoneita ja PC-koneiden oheistuotteita. Ja Microsoft oli hermostunut PS:n verkkopeli-ominaisuuden esittelystä pelien kanssa.

< http://edome.fi.soneraplaza.net/laitteet/#10165314... >
--
Mihin on kadonnut perinteinen harakointi?
Re: Hmm
Anonyymi kommentoija, 19.3.2002 12:50:49
Pisteet: 0
No business on businesta. Alkaa jo naurattamaan tämä ainainen microsoftin vastainen uutisointi. Mediakriittisyys on päivän sana. En halua mitenkään puolustella Microsoftin tekoja, mutta jotenkin tuntuu, että uutiset tahtovat kertoa aina vaan sen toisen puolen.

Jos tuohon ei oltais ilman valittamista puututtu niin miksiköhän Microsoft ei antanut sitten ihmisten pelata Xboxilla pelejä :) Kaikkihan aina jossain messuilla haluaa hiplata kaikkea mahdollista.
Ja taas
Anonyymi kommentoija, 19.3.2002 14:00:28
Pisteet: 0
Lähinnä ärsyttää Microsoftin jatkuva ihmisten kusettaminen, ja omista valheistaan kiinni jääminen.

Esimerkkejä on loputon määrä.
Microsoft on aina paha
Anonyymi kommentoija, 19.3.2002 15:19:29
Pisteet: 0
Kun microsoft rikkoo sääntöjä, microsoft on paha ja pyrkii monopoliaseman väärinkäyttöön.

Kun microsoft noudattaa sääntöjä ja pyytää muitakin tekemään niin, microsoft on paha ja pyrkii monopoliaseman väärinkäyttöön.

Mitä sitten tulee tuohon kuka Sonystä valitti, niin mitä väliä? Näyttäisi siltä, että joku iso MS pomo on huomauttanut asiasta, mutta ei ole ottanut sitä puheeksi muiden MS:n ihmisten kanssa koska ei ajatellut, että siitä tulisi iso juttu. Mutta koska Microsoft on paha, niin tämä kaikki oli taas microsoftin vikaa, nehän valehtelevat ja huijaavat ihmisiä jatkuvasti. Tämäkin kaikki oli varmaan taas suurta salajuonta, millä koitetaan saada pikkufirmat kuten Sony pois markkinoilta häiritsemästä.
Re: Microsoft on aina paha
Anonyymi kommentoija, 19.3.2002 16:10:06
Pisteet: 0
Microsoft on paha, niin tämä kaikki oli taas microsoftin vikaa, nehän valehtelevat ja huijaavat ihmisiä jatkuvasti. Tämäkin kaikki oli varmaan taas suurta salajuonta, millä koitetaan saada pikkufirmat kuten Sony pois markkinoilta häiritsemästä.
No eikös se noin ole?
Pineapple Re: Microsoft on aina paha
Pineapple, 20.3.2002 01:50:11
Pisteet: 0
ämäkin kaikki oli varmaan taas suurta salajuonta, millä koitetaan saada pikkufirmat kuten Sony pois markkinoilta häiritsemästä. No eikös se noin ole?
Markkinoilla joista puhutaan, ei. Sony on se jolla on johtava markkina-asema pelikonsolimarkkinoilla, ja MS on altavastaajan asemassa. Altavastaaja siis löi isoa ja mahtavaa. Jos lyöty olisi ollut MS ja markkinat vaikkapa käyttöjärjestelmät, olisiko täällä kyseenalaistetty valituksen tehnyttä osapuolta ?
Pineapple
MS pissii omaan tuoppiinsa
Anonyymi kommentoija, 19.3.2002 18:19:53
Pisteet: +1
Minun mielestäni on turha tapella siitä, että oliko tuo tempaus oikein vai väärin. Säännöt ovat sääntöjä ja Sony rikkoi niitä. Ei siihen vaikuta se, että mitä sääntöjä MS rikkoo muualla.

MS:n toimintaa vain ihmettelen siinä mielessä, että eivätkö ne todellakaan tajua, miten tälläiset tempaukset vaikuttavat heidän julkisuuskuvaansa. Eipä varmasti sympatiaa heru kuin ankarilta MS-kannattajilta sille, että tehdään tuollaisia valituksia. Olisivat nyt lahjoneet vaikka Xboxilla jonkun ohikulkijan tekemään se valitus tai panneet vaikka yritysstrategiajohtajan siskon kälyn kummin kaiman tekemään se valitus.
miten olisi
Anonyymi kommentoija, 20.3.2002 22:38:34
Pisteet: 0
Oletetaan, että messuilla olisi esitelty Windowsia ja Linuxia. Microsoft olisi markkinoinut Windowsia sääntöjen vastaisesti, ja joku Red Hatin johtaja olisi valittanut asiasta. Microsoft olisi joutunut poistamaan Windowsin messuilta. Kuka olisi syyttänyt, että Red Hat toimi väärin?
Niinpä niin...
Nonsense, 19.3.2002 13:13:46
Pisteet: 0
Tulee tässä eräs autourheilulaji, jossa on pari suomalaistakin mukana. Nimeltään Kimi ja Mika. Sielläkin vaikuttaa sellainen iso paha punainen, jonka sana on laki. No, säännöt ovat silti sääntöjä mutta kuitenkin....
Blob On se hyvä...
Blob, 19.3.2002 12:53:45
Pisteet: 0
Minusta on hyvä asia että MS vastustaa tälläisiä isoja ja pahoja suuryrityksiä joiden ainoana tavoitteena on monopoliasema ja sen hyödyntäminen.
Re: On se hyvä...
Anonyymi kommentoija, 19.3.2002 13:11:54
Pisteet: 0
No, rikkoihan Sony sääntöjä. Rikkeestä tulee seurata rangaistus (tai ainakin rikkeen sovitus), siihenhän oikeusjärjestelmä perustuu.

Huvittavaksi (jos se nyt enää jaksaa naurattaa) asian tekee se, että MS, joka ei varmasti ole puhdas pulmunen, väittää ettei ollut valituksen takana, paljastuu kuitenkin valittajaksi. Ei siinä ole mitään pahaa, että noudattaa sääntöjä, mutta valehtelu tuskin tekee kovin hyvää enää. MS lienee toivoo, ettei se suuri massa, firmojen johtoporras ja muut ei-it spesialistit ikinä edes kuule tapauksesta. IT-ihmeet tuskin muutenkaan enää mielipidettään vaihtavat - joko MS tuotteineen on hyvä juttu ja muut pissii, tai sitten päinvastoin. Tuskin yksi uutinen enää mitään muuttaa.
Re: On se hyvä...
Anonyymi kommentoija, 19.3.2002 15:13:29
Pisteet: 0
No, rikkoihan Sony sääntöjä. Rikkeestä tulee seurata rangaistus (tai ainakin rikkeen sovitus), siihenhän oikeusjärjestelmä perustuu. Huvittavaksi (jos se nyt enää jaksaa naurattaa) asian tekee se, että MS, joka ei varmasti ole puhdas pulmunen, väittää ettei ollut valituksen takana, paljastuu kuitenkin valittajaksi. Ei siinä ole mitään pahaa, että noudattaa sääntöjä, mutta valehtelu tuskin tekee kovin hyvää enää. MS lienee toivoo, ettei se suuri massa, firmojen johtoporras ja muut ei-it spesialistit ikinä edes kuule tapauksesta. IT-ihmeet tuskin muutenkaan enää mielipidettään vaihtavat - joko MS tuotteineen on hyvä juttu ja muut pissii, tai sitten päinvastoin. Tuskin yksi uutinen enää mitään muuttaa.
No Sony on peluuttanut kävijöitä edellisinä vuosina. Eli on aikaismmenkin rikkonut sääntöjä. Kukaan ei ole valittanut. No mitä muutakaan voi enää mikkisoftalta odottaa. Niin kauan kun IT -ihmeet luulevat MS:n joskus muuttavan tapoja ja kumartavan heidän suuntaan, nauraa M$ partaansa ja kerää rahat.
Re: On se hyvä...
Anonyymi kommentoija, 19.3.2002 16:46:44
Pisteet: 0
Eli on aikaismmenkin rikkonut sääntöjä. Kukaan ei ole valittanut. No mitä muutakaan voi enää mikkisoftalta odottaa.
Senkin vasikka Microsoft, aina tunkee nenänsä asioihin, jotka eivät hänelle kuulu...

PC: Mutta jos Microsofti rikkoisi sääntöjä, olisin ensimmäinen vaatimassa korvauksia henkisestä kärsimyksestä. Ja median edessä itkemässä kuinka iso-paha Microsoft taas on!!!
eclipsed Sillä isolla on aina...
eclipsed, 19.3.2002 13:23:45
Pisteet: 0
Mitä isompi on yleensä vähän tuota sanavaltaa löytyy. Ja kun kokoa on tarpeeksi vaikuttaminen käy helpommaksi ja pienemmätkin alkavat pelekäämään...