Kirjaudu

Uutiskirje

Rekisteröidy Sektoriin ja tilaa itsellesi joko aamuisin tai iltaisin ilmestyvä uutiskirje sähköpostiisi.

Maanantai, 16.6.2003

QNX:n käyttövakaus omaa luokkaansa

Fortune-lehti on julkaissut artikkelin vähän tunnetun, mutta omalla sarallaan erittäin suositun QNX-käyttöjärjestelmän käytöstä sulautetuissa järjestelmissä. Reaaliaikaiseen toimintaan kykenevä QNX on vakiinnuttanut asemansa monien teollisuussovelluksien ohjaus- ja valvontajärjestelmissä, joista esimerkkeinä voisi mainita ydinvoimalaitokset, lentoliikenteen valvonnan sekä ranskalaisten TGV-matkustajajunien kallistuksenhallintalaitteet.

Mikroytimeen perustuvan järjestelmän ydinkomponentit on suojattu toisiltaan, jolloin järjestelmä kykenee hallitusti selviytymään pahoistakin virhetilanteista muutamissa millisekunneissa käynnistämällä kaatuneen alijärjestelmän uudelleen. Siemensin Grand Rapidsin tehtaalla QNX on ohjannut kokoonpanolinjaa jo 13 vuotta ilman toimintahäiriöitä.

Sulautettuihin järjestelmiin keskittynyt QNX välttyi Microsoftin tutkalta pitkän aikaa, mutta vuonna 1996 Microsoft totesi QNX:n perustajille vasta julkistetun Windows CE:n ajavan QNX:n markkinoilta muutamassa vuodessa. QNX:n tulevaisuus näyttää kuitenkin valoisalta, sillä toimitusjohtaja Dad Dodge uskoo yhtiön toimittavan noin 20 miljoonaa QNX-järjestelmää autovalmistajille vuonna 2004.

Lue juttu oma, 16.6.2003 18:25. Lähde: Fortune
Rekisteröidy ja kirjaudu sisään, jos haluat kommentoida.

Kommentit ( 5 uutta / 5 )
pistettä.
Näytä vain kommentit joilla on vähintään
miksuh QNX on ihan kiva käyttis
miksuh, 16.6.2003 19:03:28
Pisteet: 0
QNX:lle on myös todella helppo saada Linux/unix softaa käännettyä. Kyllä se QNX on ihan desktop käytössäkin ihan kiva, vaikka sulautetut järjestelmät ehkä onkin QNX-porukalle tärkeämpiä.
juhtolv Re: QNX on ihan kiva käyttis
juhtolv, 17.6.2003 02:50:46
Pisteet: 0
QNX:lle on myös todella helppo saada Linux/unix softaa käännettyä.
No, en yhtään ihmettele, jos Linux/Unix-softat kääntyy QNX:llä hyvin, sillä sehän on myös POSIX-yhteensopiva käyttis, vaikkei se sisälläkään yhtään koodia Unixeista, ei BSD- eikä SysV-haarasta.
Juhapekka "naula" Tolvanen * http://iki.fi/juhtolv/
miksuh Re: QNX on ihan kiva käyttis
miksuh, 17.6.2003 14:58:15
Pisteet: 0
QNX:lle on myös todella helppo saada Linux/unix softaa käännettyä.
No, en yhtään ihmettele, jos Linux/Unix-softat kääntyy QNX:llä hyvin, sillä sehän on myös POSIX-yhteensopiva käyttis, vaikkei se sisälläkään yhtään koodia Unixeista, ei BSD- eikä SysV-haarasta.
Juu tiedän, että QNX on POSIX yhteensopiva.
JJ QNX on kiva kuin BeOS
JJ, 16.6.2003 19:23:46
Pisteet: 0
Joo, kyllähän sillä QNX:lläkin leikkii kuten BeOS:lla, mutta valitettava tosiasia on se että softavalikoima on pienehkö. Käännettyä tietenkin saa, mutta ei ehkä paras vaihtoehto työpöytäkäyttöön, vanhassa koneessa se kyllä pyörii paremmin kuin linux tai windows.

Hmmm... QNX:n ilmainen kotikäyttäjäversio on tainnut hävitä jonnekin, tai sitten vaan on niin syvällä webbisiten syövereissä että en vaan sitä löytänyt....
Re: QNX on kiva kuin BeOS
Anonyymi kommentoija, 16.6.2003 20:43:45
Pisteet: +1
Hmmm... QNX:n ilmainen kotikäyttäjäversio on tainnut hävitä jonnekin, tai sitten vaan on niin syvällä webbisiten syövereissä että en vaan sitä löytänyt....
http://www.qnx.com/eval/