Keskiviikko, 26.5.2004
Roskapostin määrä kasvaa estelyistä huolimatta
Tietoturvayhtiö MessageLabs arvioi, että roskasähköpostin eli spämmin osuus kaikesta sähköpostiliikenteestä on nykyään noin 70 prosenttia. Spämmin määrään eivät ole lainkaan vaikuttaneet USA:ssa voimaan tulleet uudet lait, joilla sitä pyrittiin edes hieman hillitsemään. Huhtikuussa spämmin määrässä nähtiin selvä nousu ja sama trendi on jatkunut sen jälkeenkin. "Odotamme spämmin osuuden nousevan globaalisti 80 prosenttiin vuoden puoliväliin mennessä", kertoi MessageLabs analyytikko Natasha Staley BBC:n uutispalvelulle.
USA:n roskasähköpostilaki vaatii kuluttajia vastaamaan spämmiviesteihin ja vaatimaan lähettäjää lopettamaan spämmääminen. Euroopassa suunnitellaan näppärämpää lakia, jonka mukaan kuluttajalle ei saa lähettää lainkaan mainospostia, mikäli kuluttaja ei ole sitä pyytänyt. Valitettavasti EU:n lailla ei ole juurikaan sananvaltaa, sillä Euroopassa luodaan vain pieni osa maailman roskasähköpostiliikenteestä.
Roskasähköpostien sisältöykkösenä jatkavat terveyteen liittyvät viestit, joissa mm. markkinoidaan ihmedieettejä ja mainostetaan lääkkeitä. Näiden osuus kaikista spämmeistä on noin 40 prosenttia. Vain parin prosentin päähän jäävät halpoja lainoja, osakekauppoja ja panttilainoja markkinoivat taloudelliset ohjeet. Eroottisia palveluja mainostavat spämmiviestit, jotka aiemmin olivat suosituin mainoskohde, ovat pudonneet noin viiden prosentin markkinaosuuteen.
Muita aiheeseen liittyviä uutisia
Anonyymi kommentoija, 26.5.2004 00:21:47
Ihmekös tuo on. "Syö enemmän ja laihdu"-tyyliset tuotteet menee kuin kuumille kiville, missäs muualla kuin maassa jossa lainsäädäntö näyttää palvelevan spämmääjiä.
jopsuli, 26.5.2004 00:52:40
Stormy, 26.5.2004 09:45:44
Sain juuri virusroskapostia kun olen mennyt tyhmänä varaamaan domaineja jossa varoiteltiin että sähköpostitilini on kolme päivää poissa. Odottelen juuri tärkeää postia mutta sitten huomasin, että kyseinen postin allekirjoiittaja oli muka domainin admin joka satun nyt kuitenkin olemaan minä itse ja lähettäjäkin "antivirus@domain.org" jollaista ei ole. Avasin suurella vaivalla dokumentit mutta eiväthän ne minun Macissäni toimineet.
Mutta kyse on massaposteista, eikö niille tosiaan voi teknisesti mitään? Onko kyse vain laiskuudesta tai tietämättömyydestä?
Anonyymi kommentoija, 26.5.2004 09:56:25
Anonyymi kommentoija, 26.5.2004 11:46:14
TeknoHog, 26.5.2004 11:37:48
Good shit, huh? Dozer makes it. It's good for two things: degreasing engines and killing brain cells.
Stormy, 26.5.2004 20:04:48
Stormy, 27.5.2004 13:06:59
Vanhassa windowsissa ja macissa ei ole muuta eroa kaatuilun jne. suhteen kuin se, että Mac on niin paljon harvinaisempi ettei sille ole viruksia. Nyt alkaa jo olemaan kun joku haluaa näyttää. Troijalaisen ja viruksen ero ei ole "loppukäyttäjälle" kovin merkittävä asia.
Anonyymi kommentoija, 26.5.2004 22:26:40
Anonyymi kommentoija, 27.5.2004 12:29:05
Anonyymi kommentoija, 27.5.2004 13:05:06
Mutta kyllähän tuo tuohon aikaisempaan "linux tulee ja pelastaa alueella kuin alueella" -hehkutukseen kävi kuin nyrkki silmään.
Anonyymi kommentoija, 29.5.2004 00:19:42
weicco, 26.5.2004 09:55:44
mieite, 26.5.2004 10:34:51
Faktahan on se ettei asialle oikein mitään mahda niin kauan kuin tosiaan monissa maissa spämmäämisen annetaan jatkua.
Anonyymi kommentoija, 26.5.2004 11:44:12
Anonyymi kommentoija, 26.5.2004 11:55:01
Anonyymi kommentoija, 26.5.2004 14:36:31
Anonyymi kommentoija, 26.5.2004 15:30:38
Anonyymi kommentoija, 26.5.2004 19:07:05
Anti-Spam is Anti-USA
Anonyymi kommentoija, 27.5.2004 00:48:10
Anonyymi kommentoija, 26.5.2004 23:36:23
Henkilökohtaisesti olisin ainakin valmis maksamaan tuollaisen hinnan jokaisesta lähettämästäni viestistä, kun samalla tietäisin että se tekisimiljoonia viestejä lähettävien spammereiden touhun kertakaikkiaan kannattamattomaksi.
daimoni, 27.5.2004 07:32:20
Spamassassinilla ja muutamalla toimivalla filtterillä saa kyllä spammin tiputettua helposti todella alhaiseksi, kuten täällä joku jo mainitsikin... tietenkin jotain tulee läpi mutta ei 1-5 spammia häiritse lähelläkään niin paljoa kuin 100-500.
Suosittelen myös tutustumaan Mozilla Thunderbirdin oppivaan spammifiltteriin. Eihän se täydellinen ole mutta blockkaa henk. koht. mailiosoitteeseeni tulevasta 100-200 spammiviestistä päivässä n. 99%. http://www.mozilla.org
-- Anonyymi kommentoija
Anonyymi kommentoija, 27.5.2004 12:39:46
Tosin toimii vain, jos ei saa, eikä haluakaan saada postia mistään yllättävistä osoitteista.
Hoki, 26.5.2004 01:23:45
Blacklist-suodatuksilla roskapostin määrää saa vähennettyä. Spamassasinilla roskaposteista saa helposti pois törkypostit eli viagrat ja pornomainokset.
Näiden suodatusten jälkeen tulee läpi ainoastaan joko tosi lyhyitä viestejä tai muuten vaan "asiallisen"näköisiä posteja. Eli roskapostista aiheutuvaa vaivaa voi vähentää aika yksinkertaisillakin keinoilla.
Spamassasin on kätevä keino, kunhan vaan jaksaa vähän säätää asetuksia. Spammassasinin toimiperiaatehan on tunnistaa roskapostille ominaisia piirteitä ja aika hyvin se siinä onnistuukin. Se onnistuu suodattamaan 95% roskapostista ilman, että oikeita posteja jää suodatukseen.
Anonyymi kommentoija, 26.5.2004 12:24:37
Aihe: Toimi heti! 30 euron huipputarjous voimassa vajaan viikon!" laittoi postia osoitteeseeni jota en ole antanut ulospäin. Ja myöskin "poistu listalta" -linkki puuttui... laitoin sitten ukaasin menemään, eikä aikaakaan kun alla oleva tuli laatikkooni:
---------------------------------------------------------------
GOLF EI OLE KALLISTA!
Pelaa golfia edullisesti Supergolfin osakkeilla. Voit varata Supergolfin osakkeita käyttöösi helposti osoitteesta:
http://www.supergolf.fi
Varaat vain osakkeet käyttöösi haluamillesi päiville, buukkaat tii-ajat ja lähdet pelamaan. Yksin tai kaverisi kanssa. Ei rekisteröitymistä, ei jäsenmaksuja. Maksat osakkeiden käytöstä helposti verkkopankeilla (Nordea, Sampo, Osuuspankki) tai luottokortilla (Visa, Mastercard, Eurocard). Hinnat ovat taatusti alle kenttien green fee hintojen!
Yksittäiset pelipäivät alk. 24.90 euroa ja tarjouspaketeilla vielä edullisemmin!
SUPERGOLFKENTÄT KAUDELLA 2004
Nurmijärven Golfkeskus
Porvoo Golf
Vuosaari Golf Helsinki
Lakeside Golf Vammala
Tahko Golf Club
Golfterveisin
Asiakaspalvelu
www.supergolf.fi
----------------------------------------------------------------
Joten, kyllä nämä verkostomarkkinoijat ja muut myös suomessa alkavat osaavan kerätä listoja... toivottavasti laki sanelee pian säännöt ja päitä alkaa pudota.
Anonyymi kommentoija, 26.5.2004 15:11:53
------------------------------------------------------------
NYT LISÄRAVINTEET EDULLISESTI ! WWW.BOOSMAN.FI
Tervetuloa Boosman -nettikauppaan! http://www.boosman.fi Meiltä lisäravinteet edulliseen hintaan.
Nyt valikoimissa mm ProBar ja Super Kreatin..
-------------------------------------------------------------
etc... posti on niin pitkä ettei jaksa kokonaan quotata. Ihme firma, en oo koskaan kuullutkaan ja spämmiä paukkuu kerran päivässä !
Anonyymi kommentoija, 26.5.2004 23:21:06
Tulisi heidän mainonnalleen hintaa.
voisihan sen sitoa samalla heidän mainontaansa. Sanotaan, että yksi mainosposti heiltä laittaisi wget:in käymään heidän sivuillaan ... hmm... 100 000 kertaan noin aluksi.
Rihkama, 26.5.2004 12:43:09
Joten, kyllä nämä verkostomarkkinoijat ja muut myös suomessa alkavat osaavan kerätä listoja... toivottavasti laki sanelee pian säännöt ja päitä alkaa pudota.
Hypnos, 26.5.2004 07:32:31
Assassinessa on lisäksi Razor filtteri, eräänlainen spammi catalogi johon uusimmat spammi viestit tallentuvat ja jota clientit sitten konsultoivat. Teoriassa näin saadaan uudet spämmit heti alkuun kierrosta pois.
Niin ja kyllähän assassinen pitäisi sisältää tekoälyä (baytesian network) joka periaatteessa "oppii" tunnistamaan spämmi viestin rakenteen ja sitten tulevaisuudessa karsii pois samanlaiset. Itselläni on erikseen kansio "Uncaught" jossa cron käyttää assassinea ajoittain opettelemassa ovelampia spämmi viestien salaisuuksia.
E.T, 26.5.2004 19:57:09
-George Bernard Shaw