Keskiviikko, 11.5.2005
Ruotsalaisteini epäiltynä murtautumisesta lukuisiin tietojärjestelmiin
Ruotsalainen 16-vuotias poika, joka tunnetaan tietoverkossa nimimerkillä Stakkato, on epäiltynä sadoista tietomurroista. Murtovyyhti alkoi viime keväänä, kun Stakkato tunkeutui TeraGrid-tutkijaverkoston koneisiin. Stakkaton epäillään suorittaneen pian tämän jälkeen paljon kuuluisuutta saaneen Ciscon lähdekoodivarkauden. Sittemmin hänen epäillään tunkeutuneen lukuisiin tietojärjestelmiin, muun muassa NASAn, Yhdysvaltain armeijan ja amerikkalaisten tutkimuskeskusten järjestelmiin.
16-vuotias ruotsalaisnuorukainen sai maaliskuussa syytteen Uppsalan yliopiston tietokoneelle murtautumisesta. Amerikkalaistutkijat jäljittivät murrot juuri Uppsalan yliopiston verkkoon. Poliisi on kuulustellut 16-vuotiasta, joka on nyt vanhempiensa valvonnassa. FBI:n mukaan tietomurrot loppuivat, kun 16-vuotias jäljitettiin. Murtosarjan tutkinta on yhä kesken.
"Kun sanoin varastaneeni F-18:n piirustukset, he pelästyivät ja sulkivat koko järjestelmän", on nimimerkki Stakkato leuhkinut tietoverkossa Digitodayn mukaan. Yhdysvaltain laivasto kuitenkin kieltää tapauksen. Stakkaton puuhastelua seurattiin Minnesotan yliopiston verkossa, jota hän käytti alustana lukuisiin murtoihin. Kahden päivän aikana tutkijat havaitsivat yli sata murtoyritystä eri verkkoihin, joista noin puoleen hän sai laajat käyttäjäoikeudet.
Lue juttu K2, 11.5.2005 10:13. Lähde: HS, Digitoday
Muita aiheeseen liittyviä uutisia
kudzu, 11.5.2005 14:32:29
weicco, 11.5.2005 20:07:18
meuno, 11.5.2005 23:49:20
Gonzales, 11.5.2005 16:42:13
Outoa että tuollaisiakin piirustuksia tulee säilyttää koneella joka on yhteydessä internetiin, vai onko?
Hurjat Hipit - ilmaista mp3 jytää
http://www.hurjathipit.com
MiiQu, 11.5.2005 21:07:34
Outoa että tuollaisiakin piirustuksia tulee säilyttää koneella joka on yhteydessä internetiin, vai onko?
Karitku, 11.5.2005 23:34:17