Maanantai, 22.1.2007
Ruotsin Nordea historian suurimman online-ryöstön kohteena
Ruotsin Nordean asiakkaille on viimeisen 15 kuukauden aikana kohdistettu useita phishing-sähköpostiviestejä, joiden liitteenä on ollut tarkoitukseen räätälöity troijalainen. Nordean mukaan huijauksen uhriksi on joutunut 250 pankin asiakasta. Ruotsin poliisin mukaan hyökkäyksen takana on organisoitunut venäläinen rikollisryhmä.
Haxdoor.ki -troijalainen ohjasi käyttäjän selaimen tekaistulle Nordean verkkopankkisivulle, jossa troijalainen otti käyttäjän kirjautumistiedot talteen ja ilmoitti verkkopankin kärsivän tilapäisistä teknisistä ongelmista. Rikollisryhmä käytti troijalaisen avulla keräämiään kirjautumistietoja ja onnistui vuoden aikana siirtämään pieniä summia kerrallaan omille tileilleen. Nordea on arvioinut saaliin arvoksi noin 800 000 euroa.
Lähes kaikki huijauksen kohteeksi joutuneet asiakkaat eivät ole käyttäneet tietokoneessaan virustorjuntaohjelmaa, joka olisi todennäköisesti estänyt troijalaisen toiminnan. Ruotsin Nordea on korvannut asiakkailleen heiltä huijaamalla viedyt rahat kokonaisuudessaan.
Suomean Nordea on julkaissut tapaukseen liittyen tiedotteen, jossa todetaan, ettei Ruotsissa havaittu nettirikos koske Suomea. Vuoden 2005 joulukuussa Suomen Nordean asiakkaisiin kohdistui hieman vastaava phishing-hyökkäys, jossa rahaa menettäneiden uhrien lukumäärä nousi lopulta kahteenkymmeneen. Myös Suomen Nordea korvasi huijauksen uhreille heidän menettämänsä rahat.
Muita aiheeseen liittyviä uutisia
olmari, 22.1.2007 00:41:50
rugueux, 22.1.2007 06:44:20
Mihin on kadonnut perinteinen harakointi?
Saltsa, 22.1.2007 14:24:12
Piraatti, 22.1.2007 00:39:56
setae, 22.1.2007 03:44:46
3 yritystä +- 2 tarkkuudella tuohon kirjautumisnumeroon, jos menee siihen +-2:een niin sivu kertoo mukavasti, mitä kirjautumistunnuksen järjestysnumeroa kannattaisi katsella.
Sitten vielä maksujen kohdalla on istuntokohtainen vahvistusnumero, joka arvotaan 23:sta vaihtoehdosta, näitä siis käytetään useampaankin kertaan.
Jos Ruotsin systeemi on samanlainen, niin mikä tuossa on niin evo? Sampon systeemissä asiakastunnus ja sisäänkirjautumistunnus ovat pysyviä, käyttäjän kannalta mukavampi mutta tietoturva-aste sitten vähän alempi, ehkä *). Maksujen vahvistukseen heilläkin tunnus vaihtelee.
*) Ehkä, sillä jos sitä lappusta missä nuo tunnukset ovat kanniskelee mukanansa esimerkiksi lompakossa - kaikilla ei kuitenkaan ole sitä internetiä kotona, joten laskut maksetaan työpaikalla - niin lompakon tullessa anastetuksi tunnusluvut ovat nyt ryövärin hallussa. Edelleen asiakastunnus uupuu, jollei sekin ole siellä samaisessa lompuukissa; jos näin on, niin tuskin sitä Sampon kirjautumisnumerokaan sieltä pois on jätetty.
rugueux, 22.1.2007 06:41:37
"Tämä huijaus ei koske suomalaisia asiakkaita eikä suomalaista verkkopankkijärjestelmää. Suomessa verkkopankissa pankki kysyy asiakkaalta vahvistuskoodia, joten järjestelmä on Suomessa erilainen kuin Ruotsissa."
Herää kyllä kysymys, että miksi ihmeessä Suomen järjestelmä ei ole käytössä yleisesti Nordeassa. Se ainakin tuntuu pirun turvalliselta, juuri tuon vahvistuskoodin takia.
"Asiakkaita kuitenkin muistutetaan, että oman tietokoneen virusohjelmat täytyy pitää ajan tasalla."
Asiakkaita voisi muistuttaa, että tyhmyydestä sakotetaan. Harmi että näin ei tässä tapauksessa ole, vaan Nordea on korvannut menetykset.
Mihin on kadonnut perinteinen harakointi?
puntta, 22.1.2007 09:09:27
Tässä tapauksessa pitää myös muistaa että pankki tiesi asiasta, mutta ei liikoja varoitellut.
setae, 23.1.2007 10:56:10
Avasin televisionkin, mutta siellä vain joku täti kaakatti omituisia sanoja ja kyllästyin katselemaan. Kas kun en sijaitse Suomessa, ja täällä Thaimaassa ei niin kauheasti joku Ruotsissa ollut verkkopankkiongelma häiritse.
Saanko anteeksi :)
feenix, 23.1.2007 12:01:57
Ruotsin Nordealta on varastettu paljon rahaa, tämä on tehty kuten Suomessa eli lähetelty sähköposteja ja pyydetty tunnuslukuja ja näiden avulla sitten on päästy tileihin käsiksi.
Että eipä kannattane heidän uutisiaan seurata.
Bling, 22.1.2007 09:14:40
Mielestäni normaalin käyttäjän ei tarvitse olla erityisen tyhmä, jotta tietokone voisi joutua virusten valtaan. Windowssin menestys nyt kuitenki ymmärtääkseni perustuu pitkälti siihen, että käyttäjän ei oikeasti tarvitse tietää juuri mitään varsinaisesta tietokoneen toiminnasta voidakseen käyttää laitetta. Koneen pitäminen puhtaana taas vaatii ihan eritason ymmärrystä... Ainakin itse muistelen nähneeni sektorissa uutisointia siitä, kuinka koneen saastumiseen kuluu vähemmän aikaa kuin tietoturvapäivityksien hakemiseen netistä.
rugueux, 22.1.2007 11:06:18
On tietysti julmaa syyttää virheellisestä käyttöjärjestelmän valinnasta yksin käyttäjiä. Olisihan se hienoa, jos ongelmista puhuttaisiin yleisesti kansantajuisesti ja ymmärrettävästi, niin kotikäyttäjät eivät hakisi citymarketista halvinta tietokonetta ja sitä tiettyä käyttöjärjestelmää. Tupakassa on jo näkyvät varoitukset, ehkä tämän käyttöjärjestelmän pakettiin ja asennus-ikkunaan kaivattaisiin samanlaisia varoituksia.
Tosin näitä varoittavia esimerkkejä on jatkuvasti, ehkä ihmiset eivät vain halua oppia. Joukossa tyhmyys tiivistyy ja tällä kyseisellä käyttöjärjestelmällä on paljon käyttäjiä.
Mihin on kadonnut perinteinen harakointi?
puntta, 22.1.2007 12:26:33
rugueux, 22.1.2007 12:52:24
On erittäin surullista, että edelleen tapaa palveluja netissä, jotka on suunniteltu tietylle selaimelle ja käyttöjärjestelmälle. Järkeviä syitä ei vain osata antaa, koska ei kehdata tunnustaa, että järjestelmän kyhännyt bittiguru oli lukenut idean mikrobitistä.
Itselläni sattui viikko sitten tapaus, jossa aikaisemmin hyvin toiminut järjestelmä päivitettiin uudella. Tämän jälkeen etusivulle ilmestyi viesti, että uusi järjestelmä toimii parhaiten IE:n kanssa, muilla selaimilla palvelu saattaisi toimia jotenkin. Lisäksi lueteltiin joukko muitakin vaatimuksia, että palvelu toimisi edes IE:n kanssa ongelmitta. Kyseinen palvelu on kymmenien tuhansien ihmisten käytössä, joten ei voi kuin ihmetellä päätöstä korvata toimiva järjestelmä uudella heikommin toimivalla versiolla. Myöhemmin minulle selvisi, että uusi palveluntarjoaja on TeliaSonera.
Mihin on kadonnut perinteinen harakointi?
Saltsa, 22.1.2007 14:34:43
Nakkel, 22.1.2007 13:02:59
- N
Tuipveus, 22.1.2007 22:38:58
- N
robsku, 23.1.2007 11:15:29
! HackNBlog: http://salamanteri.homelinux.net/wordpress
Tuipveus, 24.1.2007 19:59:45
dustin, 22.1.2007 12:45:40
Mitä vielä tulee tohon nordeaan niin minun mielestä asiakkaan typeryydestä johtuivat nuo virheet suurimmaksi osaksi koska ovat menneet antamaan niitä tunnuksiansa. Pankki tosin olisi voinut informoida ja aavistaa ennakkoon tulevia uhkia paremmin vaikkakin se on joskus hyvin vaikeaa.
Hesse, 22.1.2007 10:29:55
feenix, 22.1.2007 10:36:52
En ymmärrä miksi jotkut pankit tekevät noin turvattomasti, juurikin selaimen kaappaus mahdollistaa näitä rahansiirtoja helposti.
vivelu, 22.1.2007 12:11:25
feenix, 22.1.2007 13:44:57
Mutta kyse oli selaimen kaappaamisesta, siihen tuo satunnaisuus ei auta yhtään.
- käyttäjä menee op.fi
- syötetään tunnus ja salasana
- mennään maksupuolelle, syötetään joku sadasta luvusta
- kaapataan selain, tehdään maksuja
Näin rahat saadaan pois ilman että käyttäjän pitää vahvistella mitään. Nordealla tuo vaatisi enemmän vaivaa:
- käyttäjä menee Soloon
- syötetään tunnus ja seuraava salakoodi
- maksellaan maksuja
- valitaan vahvistus
- tässä välissä pitäisi kaapata selain, tehdä laskutukset ja sitten lähettää pankille tuo vahvistuskoodi
Nordeallakin vahvistuskoodi on yhdessä sessiossa sama (kunnes sen käyttää) siksi ettei voi reloadilla kokeilla milloin juuri se yksi tunnettu koodi tulee. Tämä kuitenkin mahdollistaa kuvatunlaisen kaappauksen ja käyttäjä ei tuossakaan heti huomaa että rahoja viedään, jos vielä takaisin tuleva vahvistussivu muokataan ja piilotetaan ne rahat.
Joka tapauksessa lopussa kysyttävä vaihtuva koodi on parempi kuin ilman. Toivoisin muillekin pankeille tällaista vaikka se onkin kätevää että raha lähtee heti tililtä kun maksun hoitaa. Nordealla tämäkin onnistuu nykyään kun vahvistuskoodin voi syöttää vaikka jokaisen maksutapahtuman jälkeen kätevästi.
KiesuZ, 22.1.2007 11:29:38
101010, 22.1.2007 07:39:23
101010, 22.1.2007 08:44:03
Tuosta näkee että alkaa olla ammattilaisen ote tuossa troijalaisessa. Periaatteessa ainoa keino luotettavasti suojautua tuollaiselta on olla käyttämättä Windowsia tai olla asentelematta sähköpostin kautta tulevia ohjelmia. En luottaisi virustorjuntaohjelmiinkaan tuon suhteen, sillä aina niillä kestää hetki ennenkuin virusdata päivittyy ja silloin voi olla jo liian myöhäistä.
formula1, 22.1.2007 04:17:39
pp, 22.1.2007 11:10:08