Perjantai, 3.10.2003
SCO mitätöi SGI:n Unix-lisenssin
SCO Group terminoi IBM:n Unix-lisenssin elokuussa ja nyt yhtiö aikoo mitätöidä myös tehotyöasemia ja -palvelimia valmistavan SGI:n Unix-lisenssin. SGI ilmoitti saaneensa SCO:lta kirjeen, jossa kerrotaaan Unix-lisenssin voimassaolon päättyvän 14. lokakuuta. Sekä IBM että SGI ovat ilmoittaneet SCO:lle, etteivät ne aio muuttaa toimintaansa, sillä yhtiöt pitävät lisenssejään peruuttamattomina.
SGI ajautui SCO:n tähtäimeen, kun Linuxin 2.4-ytimestä löytyi SGI:n sinne lahjoittamaa lähdekoodia, jota SCO väittää omakseen. SGI on sittemmin myöntänyt löytäneensä 200 riviä lahjoittamaansa koodia, joka on peräisin SCO:n omistamasta System V Unixista. SGI:n mukaan suurin osa koodista tai koko koodi on jo aiemmin julkaistu käytön sallivan lisenssin alaisena, joten SCO:n omistusoikeus koodiin on vähintäänkin kyseenalainen. Koodi on kaikesta huolimatta poistettu Linux-käyttöjärjestelmästä ytimen 2.4.22-versiosta lähtien.
oma, 3.10.2003 00:06. Lähde: SCO, SGI, Newsforge
Muita aiheeseen liittyviä uutisia
Kommentoi juttua