Kirjaudu

Uutiskirje

Rekisteröidy Sektoriin ja tilaa itsellesi joko aamuisin tai iltaisin ilmestyvä uutiskirje sähköpostiisi.

Keskiviikko, 26.1.2005

Seuraavan sukupolven konsolihuhuja

Electronic Artsin johtaja Rory Armes on kertonut BBC:n haastattelussa, että yhtiö on saanut ohjelmistokehitystyökalut Xbox 2:lle Microsoftilta, mutta kehitystyökaluja Nintendon ja Sonyn seuraavan sukupolven konsoleille joudutaan yhä odottamaan. Konsolimarkkinoiden herruudesta kilpailevan kolmikon uskotaan julkaisevan uutuuskonsolinsa seuraavan puolentoista vuoden aikana.

"Huhujen mukaan PlayStation 3:n konepellin alta löytyy vähän enemmän tehoja kuin Xbox 2:sta", Armes toteaa. "Microsoft on ensisijaisesti ohjelmistoyhtiö, kun taas Sonylla on enemmän kokemusta laitesuunnittelusta", Armes perustelee. Pelikehittäjien mukaan kasvanut laskentateho mahdollistaa lähes elokuvatasoiset efektit ja aiempaa tarkemman fysiikkamallinnuksen. Konsolijulkistuksen jälkeisen vuoden aikana julkaistut pelit eivät kuitenkaan tule hyödyntämään uuden laitearkkitehtuurin tehoa täysimittaisesti, kehittäjät arvioivat.

Sonyn ja Microsoftin uskotaan laajentavan pelikonsolin toiminnallisuutta enemmän kohti koko kodin viihdekeskusta, kun taas Nintendon konsolin uskotaan keskittyvän enemmän pelkästään pelitarpeiden tyydyttämiseen.

Lue juttu oma, 26.1.2005 00:11. Lähde: bbc

Kommentoi juttua



Aihe

Esikatsele kommentti
Kommentit ( 0 uutta / 20 )
pistettä.
Näytä vain kommentit joilla on vähintään
Mike Steel Huhujen mukaan...
Mike Steel, 26.1.2005 07:43:57
Pisteet: 0
Vastaa
...Elvis on elossa ja kuu on juustoa.

Tuota "elokuva tasoista" graffaa luvattiin jo PS2:sta. Sonyn pääjohtaja uhosi että PS2 pystyy tekemään Toy Story tasoista graffaa reaaliajassa.

Eli ehkäpä odottelemme vielä hieman jotta rauta saadaan oikeasti ulos, kaikilta konsolivalmistajilta.
"This was no boating accident!"
Pineapple Re: Huhujen mukaan...
Pineapple, 26.1.2005 12:22:06
Pisteet: 0
Vastaa
...Elvis on elossa ja kuu on juustoa. Tuota "elokuva tasoista" graffaa luvattiin jo PS2:sta. Sonyn pääjohtaja uhosi että PS2 pystyy tekemään Toy Story tasoista graffaa reaaliajassa.
Sonyllä on hype hallussa. Vielä kun siihen lisätään media niin saadaan näitä lausuntoja mitä PS2sta tuli ennen julkaisua että 'Emotion engine (ps2n graffapiiri) pystyy luomaan hahmoille aidot tunteet' ja muuta sellaista. Tästä uudesta prossusta on liikkunut huhuja että se olisi 10-1000 kertaa nopeampi kuin mikään olemassaoleva prosessori. Olen hieman skeptinen. Todellisuudessa Nintendo, Sony ja MS tekevät ominaisuuksiltaan hyvin samantyylisen laitteen jossa on tehoa lähes saman verran. Pelit tulevat olemaan kaikilla koneilla suurinpiirtein tulevan PC-generaation tasolla (Doom3/UnrealEngine3.0). Isoimmat erot taitavat tulla laatikon ulkonäköön ja tiettyihin yksityiskohtiin kuten koneen media (Sony on vissiin taipumassa blurayhyn)
Pineapple
Re: Huhujen mukaan...
pitr_, 26.1.2005 14:00:15
Pisteet: 0
Vastaa
Eikös tuossa PS3:ssa ollut Sonyllä joku sellainen idea, että käyttäjä voi ryvästää niin monta PS3:sta rinnan kuin pätäkkää löytyy? Kyllä tällä periaatteella luulisi pelienkin taipuvan demoissa... mutta visuaalisen elämyksen jäävän toki peruskäyttäjän tavoittamattomiin.

Mitä itse odotan PS3:lta on parempi (helpompi) käyttö linux-päätteenä. En näe pleikkaa kodin viihdekeskuksena, mutta kakkosselaimena se voisi olla todella näppärä.
Pineapple Re: Huhujen mukaan...
Pineapple, 26.1.2005 14:17:37
Pisteet: 0
Vastaa
Eikös tuossa PS3:ssa ollut Sonyllä joku sellainen idea, että käyttäjä voi ryvästää niin monta PS3:sta rinnan kuin pätäkkää löytyy? Kyllä tällä periaatteella luulisi pelienkin taipuvan demoissa... mutta visuaalisen elämyksen jäävän toki peruskäyttäjän tavoittamattomiin. Mitä itse odotan PS3:lta on parempi (helpompi) käyttö linux-päätteenä. En näe pleikkaa kodin viihdekeskuksena, mutta kakkosselaimena se voisi olla todella näppärä.
Mahdollistahan se voi olla, mutta ei sitä oikein peleissä voi hyödyntää. Tosin samantapainen ominaisuus oli vissiinkin GranTurismo 3ssa, jossa kolme PS2ta pystyttiin ketjuttamaan ja niiden avulla sitten tuottamaan kolmen ruudun levyinen ohjaamonäkymä. Tähän tosin tarvittiin kolme PS2ta, kolme GT3ea ja kolme telkkaria, mutta mahdollisuus oli olemassa. Käsittääkseni tämä on ainut peli missä moista on kokeiltu. Kakkosselaimeksi soveltunee paremmin vaikka MiniMac kuin PS3, jossa kuitenkin vaaditaan modailua ja julmettua säätämistä että se onnistuu.
Pineapple
fink Re: Huhujen mukaan...
fink, 26.1.2005 15:48:22
Pisteet: 0
Vastaa
Mahdollistahan se voi olla, mutta ei sitä oikein peleissä voi hyödyntää. Tosin samantapainen ominaisuus oli vissiinkin GranTurismo 3ssa, jossa kolme PS2ta pystyttiin ketjuttamaan ja niiden avulla sitten tuottamaan kolmen ruudun levyinen ohjaamonäkymä. Tähän tosin tarvittiin kolme PS2ta, kolme GT3ea ja kolme telkkaria, mutta mahdollisuus oli olemassa. Käsittääkseni tämä on ainut peli missä moista on kokeiltu. Kakkosselaimeksi soveltunee paremmin vaikka MiniMac kuin PS3, jossa kuitenkin vaaditaan modailua ja julmettua säätämistä että se onnistuu.
Konsolimaailmassa lienee ensimmäinen kerta mutta PC:lle vastaavia löytyy iso ja vino pino, esimerkiksi Unreal Tournamentit ja MS Flight Simulatorit.
TeknoHog Re: Huhujen mukaan...
TeknoHog, 28.1.2005 01:07:31
Pisteet: 0
Vastaa
Mahdollistahan se voi olla, mutta ei sitä oikein peleissä voi hyödyntää. Tosin samantapainen ominaisuus oli vissiinkin GranTurismo 3ssa, jossa kolme PS2ta pystyttiin ketjuttamaan ja niiden avulla sitten tuottamaan kolmen ruudun levyinen ohjaamonäkymä.
Konsolimaailmassa lienee ensimmäinen kerta mutta PC:lle vastaavia löytyy iso ja vino pino, esimerkiksi Unreal Tournamentit ja MS Flight Simulatorit.
PC:llä sopiva näytönohjainhan mahdollistaa sen, että ohjelmat näkevät usean monitorin kokonaisuuden yhtenä isona ruutuna. Silloin tuo skenaario ei ole pelistä kiinni, jos se vain osaa hyödyntää muuten laajaa näyttöä. Ainoa kokemukseni on kahden monitorin Geforce2:lla (Linuxissa) mutta eiköhän tuo toimi uudemmissakin näyttiksissä.
-><-
Linux from scratch: rapsuta mua, niin asennan sulle Ubuntun
Re: Huhujen mukaan...
Jaxxx, 26.1.2005 15:37:48
Pisteet: 0
Vastaa
Sony todellakin osaa hypettää. Mitä ne oli ne puheet ettei PS2:sta saisi myydä johonkin Irkaiin tms. kun niistä saisi niin helposti kasattua halvan supertietokoneen tai ohjuksen ohjausyksiklön :D

...että 'Emotion engine (ps2n graffapiiri) pystyy luomaan hahmoille aidot tunteet'...
Aahh PILKKU... Emotion engine on kuitenkin PS2:n CPU, ei GPU.
rmart Re: Huhujen mukaan...
rmart, 26.1.2005 20:32:59
Pisteet: 0
Vastaa
Sony todellakin osaa hypettää. Mitä ne oli ne puheet ettei PS2:sta saisi myydä johonkin Irkaiin tms. kun niistä saisi niin helposti kasattua halvan supertietokoneen tai ohjuksen ohjausyksiklön :D
Johtuen siitä, että PS2:lle saa Linuxin. En tosin tiedä onko tuo totta etteikö saisi myydä Irakiin..
Plagiarism is a necessity, progress demands it.
jst Re: Huhujen mukaan...
jst, 27.1.2005 19:38:51
Pisteet: 0
Vastaa
Johtuen siitä, että PS2:lle saa Linuxin. En tosin tiedä onko tuo totta etteikö saisi myydä Irakiin..
No onhan niitä lisenssiehtoja, ettei tavaraa saa lahjoittaa / luovuttaa moniin maihin. Esim. Iraniin ainakaan ei jokin aika sitten saanut luovuttaa jotain windosen päivityksiä...
THE GOAT CAN BE CANCELLED
Ishtor Re: Huhujen mukaan...
Ishtor, 1.2.2005 14:31:01
Pisteet: 0
Vastaa
Sonyllä on hype hallussa. Vielä kun siihen lisätään media niin saadaan näitä lausuntoja mitä PS2sta tuli ennen julkaisua että 'Emotion engine (ps2n graffapiiri) pystyy luomaan hahmoille aidot tunteet' ja muuta sellaista. Tästä uudesta prossusta on liikkunut huhuja että se olisi 10-1000 kertaa nopeampi kuin mikään olemassaoleva prosessori.
Näistä Sonyn hypeistä muutama sana lisää.

Tuolla Sonyn ilmoittamalla prosessoriteholla yllettäisi maailman supertietokoneiden top ten listassa muistaakseni 6:lle sijalle. Ei paha, kun muistaa että laitteen hinta tulee olemaan parin sadan euron luokkaa. ;) Väittääkö joku ettei olisi mahdollista? Pistetään noita katjuun vaikka 5 miljoonaa kappaletta niin johan alkaa myllyttää... (ks. seuraava kappale)

Sitten tuo hypetetty Cell-priosessori. Miten sille tehdään pelejä? Onko kukaan uutisia lukenut edes kysynyt tätä, saati saanut vastausta? Miten optimoidaan "elokuvamainen grafiikka ja realistinen tekoäly" siten että se toimii sujuvasti 1-30 koneen prosessoriteholla (prosessorihan pystyy käyttämään hyväkseen toisia pleikkareita netin välityksellä laskentatehon parantamiseksi)? Täysin mahdotonta, ja ollakseen edes murto-osan verran hypensä arvonen, ominaisuus olisi yhtä helvettiä koodarille.

Kolmas asia: elokuvamainen grafiikka ei ole niinkään tekninen kuin resurssikysymys. Nyt pelitaloja kaatuu tai sulautetaan isompiinsa yhden kuukausivauhdilla. Pelien kehittäminen maksaa sitä enemmän mitä hienompia ne ulkoisesti ovat. Tekoälyyn ja sen sellaiseen panostaminen on siihen verrattuna halpaa lystiä. Jos Pixar tekee animaatioleffan niin se on tarkoitettu myytäväksi vielä 5 vuoden kuluttuakin kaupoissa. Pelien elinikä on noin 2 kuukautta, missä ajassa niiden pitää saavuttaa voitollinen tulos. Absoluuttinen mahdottomuus että pelit oleellisesti parantuvat, jos ajatellaan tuolta kannalta mitä markkinointimiesten lupaukset antavat ymmärtää.

Elokuvamaisuus on muutakin kuin grafiikan näennäistä realistisuutta. Samassa suhteessa täytyy kehittää pelien sisältöä tai ollaan tilanteessa joka vallitsi CD-pelien alkuaikoina: Multimediakökköä jossa ei ollut mitään järkeä! Mitä hienompaa grafiikka on sitä enemmän pelaaja odottaa myös esim. pelin objekteilta ja muulta vuorovaikutukselta. Jokainen purnukka pitää olla interaktiivinen eikä vain piirretty kiinteä osa taustaa. Tämä maksaa!!! Esimerkkinä käy lähes mikä tahansa nykyajan peli. Harvassa on mallinnettu edes osumakohdat, vaikka se on täysin mahdollista nykyisillä mikroilla. Tuskin itse osuman paikantaminen omaisuuksia maksaa, mutta mitä tapahtuu sen jälkeen. Animaatiota, tekstuureja, ääntä... animaatio ei saisi olla koskaan samanlaista, miten hahmon käyttäytyminen ja liikkuminen haavoittuneena muuttuu... vaikeudet alkavat osumasta. Siksi on halvempi ja helpompi tehdä yksi osumakohta ja siihen muutama erilainen kuolinanimaatio, ja se on siinä!
jst Re: Huhujen mukaan...
jst, 27.1.2005 19:37:31
Pisteet: 0
Vastaa
...kuu on juustoa.
Ei, vaan kuttaperkaa, saatana.
THE GOAT CAN BE CANCELLED
Datamike Re: Huhujen mukaan...
Datamike, 26.1.2005 08:02:18
Pisteet: 0
Vastaa
Tuota "elokuva tasoista" graffaa luvattiin jo PS2:sta. Sonyn pääjohtaja uhosi että PS2 pystyy tekemään Toy Story tasoista graffaa reaaliajassa.
No milloin palopuheet eivät olisi osa markkinointia? Yleinen tapahan nyt on että luvataan kaikki maan ja taivaan väliltä, jotta kansa olisi ihan awestruck. Mutta paljon myös vaikuttaa itse tuotteen, ja tässä tarkoitan esim. konsolipeliä, toteutus. Esim. vaikka Halo 1 ja 2 ovat molemmat Xbox 1 pelejä, niin silti grafiikan laadussa on aivan järkyttäviä eroja. Eli vaikka konsoli pystyisi tuottamaan paljon, niin se miltä peli näyttää on kiinni siitä kuinka paljon kehitystiimi saa siitä irti.
"Given enough eyeballs, all bugs are shallow."
Re: Huhujen mukaan...
sulka, 26.1.2005 10:21:04
Pisteet: 0
Vastaa
Tuota "elokuva tasoista" graffaa luvattiin jo PS2:sta. Sonyn pääjohtaja uhosi että PS2 pystyy tekemään Toy Story tasoista graffaa reaaliajassa.
No, jos PS3 tekee "Toy Story tasoista graffaa reaaliajassa", olen ihan tyytyväinen - siihen kun ei vielä nykyisellä raudalla kyetä. :)

sulka
Re: Huhujen mukaan...
eXeonical, 26.1.2005 13:53:14
Pisteet: 0
Vastaa
No, jos PS3 tekee "Toy Story tasoista graffaa reaaliajassa", olen ihan tyytyväinen - siihen kun ei vielä nykyisellä raudalla kyetä. :)
No enpä nyt ihan noin menisi sanomaan. Nykyisella PC raudalla pelattuna uusimmat pelit ovat jo todella hienoja, paikoitellen hienompiakin kuin Toy Story. Suurin ero Toy Storyyn on kuitenkin minusta se, että PC:llä textuurit ovat huomattavasti tarkempia kuin Toy Storyssa. Maisema ja hahmot toisaalta ovat palikkamaisempia PC:llä. Ero lienee siinä että Toy Storyssä on panostettu hahmojen sulavuuteen, kun PC:llä taas on panostettu yleiseen pixelien määrään. Mikä ei sinäänsä ole ihmellistä verrattaessa PC:n 1280 x 960 ja tarkempia tarkkuuksia tv:n aneemiseen 720 x 576 tarkkuuteen.
Mike Steel Re: Huhujen mukaan...
Mike Steel, 26.1.2005 15:03:41
Pisteet: +1
Vastaa
No enpä nyt ihan noin menisi sanomaan. Nykyisella PC raudalla pelattuna uusimmat pelit ovat jo todella hienoja, paikoitellen hienompiakin kuin Toy Story. Suurin ero Toy Storyyn on kuitenkin minusta se, että PC:llä textuurit ovat huomattavasti tarkempia kuin Toy Storyssa.
-Noh noh. Eiköhän ToyStoryssa tekstuurit olleet kertaluokkaa nykyisiä PC:itä paremmat. Pitää kuitenkin muistaa että TS oli tarkoitettu katsottavaksi teatterissa isolta kankaalta. PC ei näytä kovin hyvältä isolla kankaalla edes 1600x1200 reslalla. Ja isolla kankaalla tarkoitan siis isoa, en kotiteatterin 1-2,5 metristä...
"This was no boating accident!"
matpak Re: Huhujen mukaan...
matpak, 26.1.2005 14:38:27
Pisteet: 0
Vastaa
Suurin ero Toy Storyyn on kuitenkin minusta se, että PC:llä textuurit ovat huomattavasti tarkempia kuin Toy Storyssa. Maisema ja hahmot toisaalta ovat

Ai että PC:llä tekstuurit ovat tarkempia? Tiesitkö että Pixarin renderöintifarmilta menee yhden kuvan (1/24s) laskemiseen keskimäärin 6 tuntia?

palikkamaisempia PC:llä. Ero lienee siinä että Toy Storyssä on panostettu hahmojen sulavuuteen, kun PC:llä taas on panostettu yleiseen pixelien määrään. Mikä ei sinäänsä ole ihmellistä verrattaessa PC:n 1280 x 960 ja tarkempia tarkkuuksia tv:n aneemiseen 720 x 576 tarkkuuteen.
Ei elokuvia tehdä television resoluutioon - jos tehtäisiin olisi elokuvateatterissa aika suttuista katseltavaa. Esimerkiksi George Lucas kuvasi Kloonien hyökkäyksen Sonyn digitaalisilla kameroilla (Sony HDW-F900 HDCAM) joiden resoluutio on 1920x1080, jonka alle ei varmaankaan mennä koska se on esim. HDTV:n tarkin resoluutio.

Linkit:

http://www.pixar.com/howwedoit/
http://stuffo.howstuffworks.com/hdtv1.htm
http://www.sony.ca/hdcam/content.htm
mizaru, kikazaru, iwazaru.
hdtv
Gormak, 26.1.2005 14:39:59
Pisteet: 0
Vastaa
ikä ei sinäänsä ole ihmellistä verrattaessa PC:n 1280 x 960 ja tarkempia >tarkkuuksia tv:n aneemiseen 720 x 576 tarkkuuteen.
PS3 tulee huhujen mukaan käyttämään myös HDTV tekniikkaa joten resoluutiokaan ei konsoleissa pitäisi olla enää pullonkaula. Itselle tuo resoluution vähyys on ollut syy pysyä poissa konsoleista. Nyt voisi jo alkaa harkita mokoman ostoa mikäli tuo pitää paikkansa. Noilla kelpais jo pelata.

720p - 1280x720 pixels progressive
1080i - 1920x1080 pixels interlaced
1080p - 1920x1080 pixels progressive
Mike Steel Re: hdtv
Mike Steel, 26.1.2005 15:05:10
Pisteet: 0
Vastaa
-Hienoa. Tosin XBox on tukenut HDTV:tä alusta asti...vaikkei sillä tietysti hirveästi merkitystä ole ollut, varsinkaan Euroopassa.

Jenkkilässä sukuloimassa käydessäni pääsin testaaman tuota isolla Pioneerin näytöllä, ja kyllähän se hyvältä näyttää. Todella hyvältä.
"This was no boating accident!"