Kirjaudu

Uutiskirje

Rekisteröidy Sektoriin ja tilaa itsellesi joko aamuisin tai iltaisin ilmestyvä uutiskirje sähköpostiisi.

Keskiviikko, 19.5.2004

Softapiraatti välttyi tuomiolta Suomessa

Helsingin hovioikeus on jättänyt tuomitsematta rangaistukseen Microsoftin tietokoneohjelmia kopioineen miehen. Hovioikeus totesi, että mies loukkasi tekijänoikeuksia tahallaan ja syyllistyi samalla useisiin petoksiin. Hän kuitenkin välttyi tuomiolta, sillä asian käsittely tuomioistuimissa on kestänyt liki vuosikymmenen, ja näin ollen hovioikeus piti tuomitsemista kohtuuttomana.

Vuosina 1992-1994 tietokoneyrittäjänä toiminut mies asensi 74 tietokoneeseen laittomia ohjelmakopioita ja myi koneet kuluttajille. Vakiintuneen käytännön mukaan miehelle olisi kuulunut langettaa 3-4 kuukauden ehdollinen vankeusrangaistus. Rangaistus jätettiin kuitenkin tuomitsematta, koska tapahtumista on kulunut jo näinkin kauan. Hovioikeuden mukaan vajaan 9000 euron korvaussumma korkoineen on riittävä rangaistus yhdessä 15 000 euron oikeudenkäyntikulujen kera.

Juttua on puitu eri oikeusasteissa jo lähes kymmenen vuoden ajan. Käräjäoikeudessa mies tuomittiin kuukauden ehdolliseen vankeuteen ja hovioikeus piti tuomion voimassa. Korkein oikeus (KKO) puolestaan kumosi alempien oikeusasteiden tuomiot ja palautti tapauksen takaisin käräjille, jossa syytteet hylättiin vuonna 1998. Nyt hovioikeus langetti viimeisimmän tuomion, josta voidaan jatkaa jälleen korkeimpaan oikeuteen, mikäli valituslupa heltiää.

Lue juttu K2, 19.5.2004 00:09. Lähde: MTV3

Kommentoi juttua



Aihe

Esikatsele kommentti
Kommentit ( 0 uutta / 16 )
pistettä.
Näytä vain kommentit joilla on vähintään
Aivan sama
Anonyymi kommentoija, 19.5.2004 11:39:43
Pisteet: 0
Vastaa
Ehdollinen vankeusrangaistushan tarkoittaa käytännössä samaa asiaa kuin tuomitsematta jättäminen. Pääasia kuitenkin, että mies todettiin syylliseksi.
jst Re: Aivan sama
jst, 19.5.2004 13:54:04
Pisteet: +1
Vastaa
Ehdollinen vankeusrangaistushan tarkoittaa käytännössä samaa asiaa kuin tuomitsematta jättäminen. Pääasia kuitenkin, että mies todettiin syylliseksi.
Tuomionahan ehdollinen rangaistus toki on melko merkityksetön satunnaisen rikoksen tekijälle, mutta tarkoituksenahan tuolla ehdollisella onkin toimia ns. varoituksena. Eli sählääpäs vielä niin pannan käytäntöön. Noissahan yleensä siis on se, olikohan se nyt kolmen vuoden, koeaika, jonka aikana tehdyistä rikoksista saattaa realisoitua istunnoksi nuo ehdolliset.
THE GOAT CAN BE CANCELLED
Re: Aivan sama
Anonyymi kommentoija, 19.5.2004 16:59:24
Pisteet: 0
Vastaa
tarkoituksenahan tuolla ehdollisella onkin toimia ns. varoituksena. Eli sählääpäs vielä niin pannan käytäntöön.
Valitettavasti nykyisellä Suomen oikeuskäytännöllä ehdolliset tuomiot eivät ole edes ehdollisia, sillä niistä istutaan tuomion pituudesta riippumatta vain yksi kuukausi.
olmari Re: Aivan sama
olmari, 19.5.2004 13:16:13
Pisteet: 0
Vastaa
Ehdollinen vankeusrangaistushan tarkoittaa käytännössä samaa asiaa kuin tuomitsematta jättäminen. Pääasia kuitenkin, että mies todettiin syylliseksi.
Ei se ole sama asia, koska ehdollisessa vankeustuomiossa rikosrekisteriin tulee siitä merkintä ja se taas haittaa aika h**vetin paljon esimerkiksi töiden saantia jne. Itselläni ei ole ja pidän myös huolen että rekisterini pysyy lähinnä valkoisena paperina ;)
Re: Aivan sama
Anonyymi kommentoija, 19.5.2004 13:24:01
Pisteet: 0
Vastaa
Ei se ole sama asia, koska ehdollisessa vankeustuomiossa rikosrekisteriin tulee siitä merkintä ja se taas haittaa aika h**vetin paljon esimerkiksi töiden saantia jne.
Hyvä pointti joissain tapauksissa, tosin ei päde yrittäjiin ja pummeihin.
Re: Aivan sama
Anonyymi kommentoija, 19.5.2004 13:57:55
Pisteet: 0
Vastaa
Hyvä pointti joissain tapauksissa, tosin ei päde yrittäjiin ja pummeihin.
tai pummeihin yrittäjiin.
Re: Aivan sama
Anonyymi kommentoija, 21.5.2004 12:34:18
Pisteet: 0
Vastaa
Hyvä pointti joissain tapauksissa, tosin ei päde yrittäjiin ja pummeihin.
tai pummeihin yrittäjiin.
kaikki yrittäjät on pummeja pahinta laatua
jst Re: Aivan sama
jst, 19.5.2004 13:52:08
Pisteet: 0
Vastaa
Ei se ole sama asia, koska ehdollisessa vankeustuomiossa rikosrekisteriin tulee siitä merkintä ja se taas haittaa aika h**vetin paljon esimerkiksi töiden saantia jne. Itselläni ei ole ja pidän myös huolen että rekisterini pysyy lähinnä valkoisena paperina ;)
Käytännössä työnhaussa rikosrekisteriä tutkitaan tuskin koskaan, paitsi luottamuksellisissa viroissa. Ja jos hakee sellaisiin töihin joissa joutuu olemaan lasten ja nuorten kanssa tekemisissä, jolloin siitä nuoruuden hashiksen polttelusta saattaa koitua yllättävää harmia.
THE GOAT CAN BE CANCELLED
Re: Aivan sama
Anonyymi kommentoija, 19.5.2004 14:01:48
Pisteet: 0
Vastaa
Käytännössä työnhaussa rikosrekisteriä tutkitaan tuskin koskaan, paitsi luottamuksellisissa viroissa.
Kyllähän mm. useissa IT-alan firmoissa rikosrekisteri tutkitaan ja tiedän tapauksia joissa varsin vähäpätöisiin syihin on töihin pääsy tyssännyt. Tuskinpa kukaan osaa sanoa mitään prosenttiosuuksia kuinka usein työpaikkaa hakiessa nuo(kin) taustat tutkitaan mutta kyllä kai se on aika selvää että ehdollinenkin tuomio mutkistaa asioita merkittävästi.
Re: Aivan sama
Anonyymi kommentoija, 19.5.2004 14:53:52
Pisteet: 0
Vastaa

Kyllähän mm. useissa IT-alan firmoissa rikosrekisteri tutkitaan ja tiedän tapauksia joissa varsin vähäpätöisiin syihin on töihin pääsy tyssännyt. Tuskinpa kukaan osaa sanoa mitään prosenttiosuuksia kuinka usein työpaikkaa hakiessa nuo(kin) taustat tutkitaan mutta kyllä kai se on aika selvää että ehdollinenkin tuomio mutkistaa asioita merkittävästi.
Kuinkahan se niissä tutkitaan? Kun haetaan johonkin sellaiseen virkaan, jossa täytyy olla puhdas rikosrekisteri, niin ei työnantaja sitä tutkintaa suorita vaan työnhakija pyytää itse poliisilta rikosrekisteriotteen ja näyttää sitä työnantajalle.
Re: Aivan sama
Anonyymi kommentoija, 19.5.2004 15:27:20
Pisteet: 0
Vastaa
Kuinkahan se niissä tutkitaan? Kun haetaan johonkin sellaiseen virkaan, jossa täytyy olla puhdas rikosrekisteri, niin ei työnantaja sitä tutkintaa suorita vaan työnhakija pyytää itse poliisilta rikosrekisteriotteen ja näyttää sitä työnantajalle.
Työnantajahan ei voi vaatia rikosrekisteriotteen esittämistä. Sen sijaan voidaan pyytää turvallisuusselvitys, jonka tekee toimivaltainen viranomainen. Turvallisuusselvityksen tekemiseen vaaditaan kohteena olevan henkilön lupa, ja sitä ei tietääkseni voida vaatia työnhakijalta. Tietysti hyviä syitä hylätä hakija joka ei suostunut selvitykseen ei liene kovin vaikea keksiä... ;-)
Re: Aivan sama
Anonyymi kommentoija, 21.5.2004 08:32:33
Pisteet: 0
Vastaa
Työnantajahan ei voi vaatia rikosrekisteriotteen esittämistä. --- cut --- Tietysti hyviä syitä hylätä hakija joka ei suostunut selvitykseen ei liene kovin vaikea keksiä... ;-)
Näinpä. Ja hommahan menee niin, että tarkistetaan vain rikosrekisterin mahdollinen olemassaolo. Sisällöllä ei ole sinänsä niin merkistyä - työntekijän valitsematta jättämiseen riittää todistetusti se, että rekisteri on olemassa.
Re: Aivan sama
Anonyymi kommentoija, 23.5.2004 15:24:33
Pisteet: 0
Vastaa
työntekijän valitsematta jättämiseen riittää todistetusti se, että rekisteri on olemassa.
No sittenhän se tarkoittaisi sitä, että jos olet saanut ylinopeussakot, niin et pääse töihin, nimittäin sakotkin merkitään rekisteriin.
jst Re: Aivan sama
jst, 21.5.2004 14:20:41
Pisteet: 0
Vastaa
Kuinkahan se niissä tutkitaan? Kun haetaan johonkin sellaiseen virkaan, jossa täytyy olla puhdas rikosrekisteri, niin ei työnantaja sitä tutkintaa suorita vaan työnhakija pyytää itse poliisilta rikosrekisteriotteen ja näyttää sitä työnantajalle.
Viime kesänä siviilipalveluskoulutuksessa muistaakseni mainittiin, että tätä rikosrekisteriotetta, joka oli suljettuna kirjekuoressa, ei missään tapauksessa tarvitse näyttää työnantajalle. Tästä tehdään ainoastaan esteettömyys(tjsp.) todistus.
THE GOAT CAN BE CANCELLED
TeknoHog Re: Aivan sama
TeknoHog, 20.5.2004 15:54:51
Pisteet: 0
Vastaa
Käytännössä työnhaussa rikosrekisteriä tutkitaan tuskin koskaan, paitsi luottamuksellisissa viroissa. Ja jos hakee sellaisiin töihin joissa joutuu olemaan lasten ja nuorten kanssa tekemisissä, jolloin siitä nuoruuden hashiksen polttelusta saattaa koitua yllättävää harmia.
Tarkennanpa peruskoulunopettajana: lasten kanssa työskenteleviltä tarkistetaan rekisteri vain seksuaali-, huumausaine- ja henkirikosten osalta.
-><-
Linux from scratch: rapsuta mua, niin asennan sulle Ubuntun
Sama kaveri..?
Anonyymi kommentoija, 19.5.2004 14:54:22
Pisteet: 0
Vastaa
Onko tämä se sama heppu joka alusti myymiensä koneiden kovot MS-DOS:in avulla ja sitten ei poistanutkaan kaikkia rippeitä (esim. mscdx.exe) mitä niille kovalevyille jäi?

Tästä oli juttua joskus vuonna yksi ja kaksi joten voi olla eri tapaus konsanaan.