|
Torstai, 31.1.2002 Sonera jatkaa Jippiin keskeyttämää HOAS-projektiaSonera ja Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiö (HOAS) ovat allekirjoittaneet 31.1.2002 aiesopimuksen, jonka mukaan Sonera rakentaa HOAS:n 15 000 opiskelija-asukkaalle laajakaistaliittymät ensi kesänä. Varsinainen sopimus allekirjoitetaan heti, kun sen yksityiskohdat saadaan sovittua. Sopimuksen kesto tulee olemaan viisi vuotta. "HOAS haluaa laajempaa yhteistyötä Soneran kanssa, jolloin voisimme jatkossa tarjota opiskelijoille esimerkiksi IP-puhelut ja taloyhtiön intranet-palvelun," kertoo HOAS:n toimitusjohtaja Jorma Vanhanen.
K2, 31.1.2002 17:03. Lähde: HOAS
|
|
Blob, 31.1.2002 17:53:04
Todennäköisesti kestää kuitenkin pitkän aikaa ennenkuin Sonera saa jatkettua tätä projektia. Sellaisen käsityksen olen saanut että aika monessa kiinteistössä on sisäverkon kaapelointi on valmiina mutta itse yhteys on jäänyt uupumaan. Soneran ei tarvitse kuin vetää oma linjansa talon jakamoon ja homma on valmis. Se taas jää nähtäväksi minkälainen on lopullinen yhteyden taso mikäli Sonera jatkaa Jippiin linjoilla, elikäs 2mbps SDSL jaettuna n. sadalle asukkaalle. Mutta Sonera on yhtiönä jo pikkaisen vakuuttavampi hoitamaan tälläisiä hommia joten odotukset ovat korkealla.
Morrigu, 31.1.2002 21:05:07
Ja kun vielä NAT/palomuuri on konffattu siten, ettei esim omaa peliservoa pysty pitämään, niin kyllä on sanottava että rahoilleen (se vähän mitä nää opiskelijayhteydet maksaa) ei pahemmin vastetta saa.
hanta, 1.2.2002 00:06:36
kuulun ryhmään joka kyllästyi odottelemaan,
ja hankki elisan adsl-yhteyden. tuon kertomasi
perusteella en näe mitään syytä luopua adsl
piuhastani, mutta sekös keljuttaa että hoas
aikoo pakottaa ottamaan tuon yhteyden tämän
adsl:n rinnalle.
hoasin kotisivuilla oli nimittäin ilmoitus
että ensi syksyn vuokrankorotuksien yhteydessä
nettiyhteys sisällytetään vuokraan, joten
opiskelijat joilla ei ole konetta tai joilla
on parempi yhteys, joutuvat maksamaan 11 euroa
tyhjästä. prkl!
hanta
hanta
Anonyymi kommentoija, 1.2.2002 08:04:50
adsl:n rinnalle.
hoasin kotisivuilla oli nimittäin ilmoitus
että ensi syksyn vuokrankorotuksien yhteydessä
nettiyhteys sisällytetään vuokraan, joten
opiskelijat joilla ei ole konetta tai joilla
on parempi yhteys, joutuvat maksamaan 11 euroa
tyhjästä. prkl!
hanta
Hmm... mitäköhän kuluttaja-asiamiehellä on tähän sanottavaa...
Anonyymi kommentoija, 1.2.2002 17:00:08
adsl:n rinnalle.
hoasin kotisivuilla oli nimittäin ilmoitus
että ensi syksyn vuokrankorotuksien yhteydessä
nettiyhteys sisällytetään vuokraan, joten
opiskelijat joilla ei ole konetta tai joilla
on parempi yhteys, joutuvat maksamaan 11 euroa
tyhjästä. prkl!
hanta
setae, 31.1.2002 19:39:31
"Yhtiömme irtisanoo palvelunne irtisanomisajan kuluttua 24.10.2001.
Olette maksaneet vuosimaksun tilaamastanne palvelusta, joten veloitamme
Teiltä viiden (5) kuukauden kuukausihinnan UNIX Peruspalvelustanne.
Kuukausihinta on ollut 215,00 mk (alv. 0 %). Etuutenne vuosiveloituksesta
on poistunut, irtisanottuanne liittymäsopimuksenne. Tulemme palauttamaan
jäljelle jäävän osuuden tilillenne. Pyydämme Teitä ilmoittamaan
yhteystietonne.
Terveisin
Sari Eriksson
Customer Relations
Business Services"
Jippiin maksaessa/tehdessä asioita ajan rakenne on ilmeisesti käänteinen verrattuna heidän laskutukseensa. Vuosimaksut menevät 5kk välein, mutta tuota kyseistä summaa he ovat yrittäneet palauttaa nyt 2,5kk - lienekö yrittävät tunkea luottokorttia kortinlukijaan multimediainternet-koneensa ääressä?
Onko minulla jotain jippiitä vastaan? kyllä. Perään lainaus tänään heille (vaihteeksi) naputtelemastani mailista:
"On se aika helvetti jos saa alkaa rahojaan karhuamaan takaisin lakitupien
kautta vain siksi, että asiakas"palvelunne" kusipäät jauhavat paskaa minkä
kerkiävät ja varmaan laskevat pisteitä, kuka on onnistunut eniten
asiakkaita huijaamaan.
Toivottavasti uppoatte, ja vitun kovaa. Ei todellakaan tule ikävä."
Asiatontako? Kyllä. Miksi? Jippii!
Anonyymi kommentoija, 31.1.2002 20:46:20
Huhhhuuh.
setae, 31.1.2002 21:34:01
Heidän hintatasonsa (joka on nyt "nousseista ylläpitokustannuksista" ja "yleisestä linjasta" johtuen tuplat siihen, millä sopimuksen tein) määrittyy sen mukaisesti, maksaako maksut 1,3 vai 12kk erissä. Maksoin itse tuon 12kk erän, ja koska terminoin sopimuksen 5kk jälkeen, on veloitusperuste tietysti jippiin mielestä 5x12/12kk (1kk), eikä 5x1/1 (12kk), tai edes 5x4/4 (3kk).
No, katsoo jippiin sähläyksiä, kurssia ja asiakkaiden kommentteja julkisuudessa niin kai saan itseäni siitä syyttää että olin niinkin idiootti että luulin tuon lafkan pystyvän jonkun niinkin hankalan asian kuin webihotellin toimittamaan sovitulla tavalla.
p.s. sektorin ylläpito: olen kyllä vähän pettynyt, että tuo adrenaliinipuuskassa kirjoittamani vihaa ja raivoa pursuava kommenttini, jonka varsinainen asiasisältö jäi pahasti vajaaksi, sai plussapisteitä, vaikka ette itsekkän pitäisi jippiistä ;)
pisteiden jakoperusteen tulisi mielestäni olla enemmän painottunut näkökantoihin ja lisäinformaatioon, joka koskee alkuperäistä uutista, eikä niinkään "oikeanlaisten" mielipiteiden julki tuomiseen, niin kivaa kuin se ikinä olisikaan nähdä muidenkin olevan samaa mieltä
oma, 1.2.2002 00:23:49
Mulle on oikeastaan ihan sama mitä näissä kommenteissa esitetään. Jos joku asiallisesti väittää, että kuu on juustoa ja vielä perustelee asian hyvin, niin multa tulee silloin takuuvarmasti plussaa. (Edellyttäen, että kommentti vielä liittyy uutisen aiheeseen jotenkin.. :-)
PS. Antamiamme S-plussapisteitä (S = Sektori) et voi hyödyntää lähikaupassasi.
setae, 1.2.2002 12:46:08
Anonyymi kommentoija, 1.2.2002 08:07:16
Jippii oli aikoinaan (tai korjataan, THK.Net ja Iname -palvelu jotka Jippii osti) kilpailukykyinen ja laadukas palveluntarjoaja webhotelli palveluissakin. Nykyään asiakaspalvelusta ollaan tingitty, yhteydet takkuavat ja paukkuvat säännöllisesti.
raccoon, 2.2.2002 15:36:13
kautta vain siksi, että asiakas"palvelunne" kusipäät jauhavat paskaa minkä
kerkiävät ja varmaan laskevat pisteitä, kuka on onnistunut eniten
asiakkaita huijaamaan.
Toivottavasti uppoatte, ja vitun kovaa. Ei todellakaan tule ikävä."