Perjantai, 21.12.2001
Sormusten Herraan pohjautuvia pelejä luvassa useita
Peliyhtiöt haluavat luonnollisesti saada oman palansa kakusta, jonka viime keskiviikkona ensi-iltaan ehtinyt Taru Sormusten Herrasta tuo jaettavaksi viihdealalle. Tarinaan pohjautuvien pelien kehitysoikeudet jaettiin hieman omalaatuisesti, sillä Electronic Arts (EA) sai oikeudet tehdä elokuvaversioon pohjautuvia pelejä ja Universal Interactive kehittää pelejä alkuperäisen kirjan pohjalta.
EA aikoo julkaista ensimmäisen pelin vuoden 2002 lopulla, samoihin aikoihin kun elokuvasarjan toinen osa tulee teattereihin. Universal suunnittelee tuovansa markkinoille jo tätä ennen Xbox- ja GameBoy Advance -versiot ensimmäisestä pelistään. Universalin edustaja tiedostaa kovan kilpailun, mutta hänen mukaansa heidän tuotteensa tulevat pitkällä aikavälillä menestymään paremmin Tolkien-fanien keskuudessa. "Fanit haluavat mahdollisimman aidon tuntuisen Tolkien-maailman ja se on mahdollista vain hänen kirjallisten töidensä pohjalta," hän totesi.
IDC:n pelianalyytikko Schelley Olhava totesi, että Keski-Maan tarusto on tarpeeksi suuri kahden pelivalmistajan tarpeisiin. "Paljon on kiinni pelien laadusta ja niiden julkaisuaikataulusta, mutta uskon, että markkinoilla on tilaa useille peleille," sanoi Olhava. Universal suunnittelee Tolkienin tarustoon pohjautuvaa kuukausimaksullista verkkopeliä, jonka tulevaisuutta ei Olhava uskalla arvailla, sillä verkkopelien taloudellisesta potentiaalista ei tietoa.
Muita aiheeseen liittyviä uutisia
Anonyymi kommentoija, 21.12.2001 17:57:30
Eikö se ole "Eletronic Arts" ?
zepi, 21.12.2001 23:15:50
Zemial, 21.12.2001 08:28:02
Kyllä minä vaan uskon että tästä pelistä saadaan aikaan uskomattoman sieluton tekele. Ei millään pahalla mutta ei tuosta kirjasta ole alunperinkään suunniteltu tehtäväksi mitään väännöstä pelikonsoleille, miksi se siis pitäisi tehdä? Joku Harry Potter on asia , kirja on kirjoitettu puhtaasti kaupallisessa mielessä, joten siitä on paljon parempi tällaisia pelejä tehdä.
Oikeille faneille, ei näille Pokemon-nassikoille.. Voipi olla aivan turha markkinoida jotain tuollaista.. Samoin elokuva tuntui vähän sellaiselle, että se 11v nulikka saattaa saada siitä kevyitä painajaisia.
Anonyymi kommentoija, 21.12.2001 09:49:31
explo, 21.12.2001 08:58:16
Kyllähän moni ns. lisenssipeli on ollut sieltä ja syvältä vaikka lisenssin kohde olisi tuore ja peliä ehkä ajateltu tuotosta vääntäessä (Knight Rider, vieläkö joku muistaa? ;), mutta se ei minusta todista sitä, ettei niitten kohteista olisi voinut saada mainiotakin peliä jos vain olisi oikeasti yritetty ja käytetty pätevää väkeä.
Tosin se on kyllä valitettavan totta, että voin nähdä helposti itsekin sieluni silmin miten joku näppärä The Boss pelipuljussa sanoo "tehdään tällainen näppärä räiskintäpeli jossa se pikkumies saa lisävoimia ja kohtaa balrogin sen kääkän sijasta lopussa, oikeastaan jatko-osakin voidaan tehdä jo, pistetään se tappamaan balrogin pojan kumminkaimaa, vähät siitä leffan kakkososasta kun se tulee vasta niin pitkän ajan päästä". Joku samanlainen tuotos kuin War In Middle Earth kymmenisen vuotta sitten oli voisi olla hieno, jos se vain hyödyntäisi nykykoneiden potentiaalia.
Anonyymi kommentoija, 21.12.2001 10:06:18
Niinpä, kyllähän Sormusten Herrasta on ainakin tuo yksi peli tehty. Jotenkin muistelisin että niitä tehtiin useampiakin ?
Mutta roolipelihän tuosta pitäisi tehdä... Tuskinpa kuitenkaan yksikään pelifirma lähtee semmoista pakertamaan. Emmeköhän tule näkemään jotain tavanomaista räiskintää jälleen kerran.
Anonyymi kommentoija, 21.12.2001 10:29:25
iguana, 21.12.2001 10:21:25
http://www.lysator.liu.se/tolkien-games/
:)
Lt. Kloner, 21.12.2001 12:48:15