Kirjaudu

Uutiskirje

Rekisteröidy Sektoriin ja tilaa itsellesi joko aamuisin tai iltaisin ilmestyvä uutiskirje sähköpostiisi.

Tiistai, 14.8.2007

SOT:n osakekauppa poiki vahingonkorvausvaatimuksen

Avoimen lähdekoodin pioneerina tunnettu Santeri Kannisto jätti eilen maanantaina Espoon käräjäoikeudelle 600 000 euron vahingonkorvausvaatimuksen Xceleraa vastaan. Kannisto myi 14.12.2006 Wille Kuutille omistamansa SOT Oy Suomen Ohjelmistotyö Ab:n osake-enemmistön. Vähemmistöosakas Xcelera yritti kuitenkin estää osakekaupan turvaamistoimihakemuksella. Kuutin tarkoituksena on jatkaa yhtiön liiketoimintaa sen uutena yrittäjänä. Xceleraa edustaa asianajaja Tauno Palotie asianajotoimisto Veikko Palotie & Co Oy:stä.

"Sillä välin kun neuvottelin osakekaupasta Willen kanssa, Tauno Palotie yritti myydä SOT:n IPR:iä hänelle minun selkäni takana 20.000 eurolla", kertoo Kannisto. Osakkeiden kauppahinnan maksu on sidottu siihen, että Kuutti pääsee jatkamaan normaalisti yhtiön liiketoimintaa. Xceleran näkemyksen mukaan SOT olisi pitänyt purkaa ja omaisuus jakaa, vaikka yhtiö oli vain vapaaehtoisessa selvitystilassa odottamassa liiketoiminnan jatkajaa. Vahingonkorvausvaatimus perustuu siihen, että Kannisto ei ole vieläkään saanut kauppahintaa osakkeistaan, ja toisaalta yhtiön arvo romahti jopa alle tasearvon Xceleran toimien johdosta.

"Lopetin työni Rovaniemen ammattikorkeakoulussa viime keväänä aloittaakseni uuden uran SOT:n yrittäjänä. Asiakkaita olisi ja yritys toimisi jo täydellä teholla, jos vähemmistöosakas ei yrittäisi pilata yhtiön tulevaisuutta lyhytnäköisellä rahastusyrityksellä" kommentoi Kuutti. Xcelera väitti uusimmassa, 28.2.2007 jättämässään turvaamistoimihakemuksessa, että osakekauppa on "selvä bulvaani-järjestely". Aiemmin Xcelera oli hakenut Kannistoa vastaan turvaamistoimen, jolla se yritti estää Kannistoa myymästä hänen omistamiaan osakkeita. Espoon käräjäoikeus kuitenkin kumosi vaatimuksen ja hovioikeus säilytti kumoamistuomion ennallaan.

K2, 14.8.2007 00:08. Lähde: SOT

Kommentoi juttua



Aihe

Esikatsele kommentti
Kommentit ( 5 uutta / 5 )
pistettä.
Näytä vain kommentit joilla on vähintään
Otus Re: SOT:n osakekauppa poiki...
Otus, 15.8.2007 23:28:53
Pisteet: 0
Vastaa
Oi voi, kokeilin joskus SOT linuxia ja se oli harvinaisen paska, jotain 5v muita jakeluita jäljessä. Kehtasivat vielä kaupitella tekelettään. Sitten ne lopetti toimintansa kunnei saanu tarpeeks myytyy sitä kuraa. Ja nyt SOT epätoivoissaan haastelee yrityksiä oikeuteen.. HYVÄ SOT!
Me Re: SOT:n osakekauppa poiki...
Me, 17.8.2007 04:54:51
Pisteet: 0
Vastaa
Oi voi, kokeilin joskus SOT linuxia ja se oli harvinaisen paska, jotain 5v muita jakeluita jäljessä. Kehtasivat vielä kaupitella tekelettään. Sitten ne lopetti toimintansa kunnei saanu tarpeeks myytyy sitä kuraa. Ja nyt SOT epätoivoissaan haastelee yrityksiä oikeuteen.. HYVÄ SOT!
sotit olivat hyvin pitkään "suomennttuja redhatteja" eikä niistä löytynyt kovinkaan paljon mitään omaa.. viimeisissä versioissa heiltä kai jotakin ulos tuli.. sot kai myös teki muutakin kuin vain sitä linuxiaan.. opensource yrityksiä pitäisi tukea ja mahdolliset ongelmat korjata yhteistyön avulla.

kyllä minä sanon että hyvä SOT.. toivottavasti saavat rattaat pyörimään.
"Kaikki on sanottu jo, mutta koska kukaan ei kuuntele, meidän on palattava ja aloitettava taas alusta (André Gide)"
njoo.. eletään pois..
www.granstrom.info
Otus Re: SOT:n osakekauppa poiki...
Otus, 18.8.2007 01:21:17
Pisteet: 0
Vastaa
kyllä minä sanon että hyvä SOT.. toivottavasti saavat rattaat pyörimään.
SOT teki SCO:t
Re: SOT:n osakekauppa poiki...
masav, 8.9.2007 19:55:31
Pisteet: 0
Vastaa
kyllä minä sanon että hyvä SOT.. toivottavasti saavat rattaat pyörimään.
SOT teki SCO:t
Et ole tainnut lukea tuota Platinaista pilvenreunaa? Ennemminkin Xcelera ja Tauno Palotie yrittävät tehdä SOT:lle SCO:t.
Masa
Re: SOT:n osakekauppa poiki...
masav, 8.9.2007 19:56:43
Pisteet: 0
Vastaa
kyllä minä sanon että hyvä SOT.. toivottavasti saavat rattaat pyörimään.
SOT teki SCO:t
Et ole tainnut lukea tuota Platinaista pilvenreunaa? Ennemminkin Xcelera ja Tauno Palotie yrittävät tehdä SOT:lle SCO:t.
Masa