Kirjaudu

Uutiskirje

Rekisteröidy Sektoriin ja tilaa itsellesi joko aamuisin tai iltaisin ilmestyvä uutiskirje sähköpostiisi.

Torstai, 27.2.2003

SOT Oy laajentaa toimintaansa Pietariin

SOT Oy Suomen Ohjelmistotyö Ab on avannut uuden toimipisteen Pietariin aiempien Tampereen, Helsingin ja Tallinnan toimipisteiden lisäksi. ZAO COT (Oy SOT)-nimisen tytäryhtiön tarkoituksena on laajentaa SOTin liiketoimintaa Pietarin talousalueelle. Uusi toimipiste antaa SOTille sekä jalansijan Pietarin markkinoilla että toimii rekrytointikanavana yhtiön etsiessä uusia ohjelmointilahjakkuuksia palvelukseensa.

"Pietarin alue on mielenkiintoinen erityisesti rekrytoinnin kannalta. Suomessa on pula taitavista GNU/Linux- ja avoimen lähdekoodin ohjelmistoja ymmärtävistä ohjelmoijista. SOT kasvaa voimakkaasti ja tarvitsee lisää osaavaa työvoimaa", toteaa SOT:n toimitusjohtaja Santeri Kannisto. "Tässä kohtaa työvoiman tarve ja koulutusjärjestelmä eivät selvästikään kohtaa. GNU/Linux ja avoimen lähdekoodin ohjelmistot ovat voimakkaimmin kasvava ohjelmistoteollisuuden ala. Osaavan työvoiman puute tulee heikentämään nopeasti suomalaisten ohjelmistoyritysten kansainvälistä kilpailukykyä jo lähitulevaisuudessa, mikäli asiaan ei tartuta", Kannisto ennustaa.

SOT:n uutta Pietarin toimipistettä johtaa SOTin palveluksessa aiemmin Viron Country Managerina toiminut Anton Anisimov. Anisimov vastaa tulevaisuudessa yhtiön Viron ja Venäjän toiminnoista SOT:n COO:na (Chief Operating Officer).

oma, 27.2.2003 15:23. Lähde: SOT
Rekisteröidy ja kirjaudu sisään, jos haluat kommentoida.

Kommentit ( 19 uutta / 19 )
pistettä.
Näytä vain kommentit joilla on vähintään
jee
Anonyymi kommentoija, 27.2.2003 15:29:19
Pisteet: +1
"Suomessa on pula taitavista GNU/Linux- ja avoimen lähdekoodin ohjelmistoja ymmärtävistä ohjelmoijista"

jos olisi ilkeä niin tuon voisi tulkita myös
"Suomessa on pula pieneen palkkaan tyytyvistä taitavista GNU/Linux- ja avoimen lähdekoodin ohjelmistoja ymmärtävistä ohjelmoijista, joiden työsuoja olisi riittävän heikko"

mutta koska ei olla ilkeitä, niin ei tulkita.
Re: jee
Anonyymi kommentoija, 27.2.2003 15:45:45
Pisteet: +1
"Suomessa on pula pieneen palkkaan tyytyvistä taitavista GNU/Linux- ja avoimen lähdekoodin ohjelmistoja ymmärtävistä ohjelmoijista, joiden työsuoja olisi riittävän heikko"
Vaikka me ei tätä näin tulkittukaan, niin se kuitenkin on. Työvoiman tuominen ulkomailta Suomeen ei laske kuluja, osaavat ihmiset kun kyllä tietävät yleisen palkkatason ja muut kulut ovat kuitenkin samat. Siksi on edullisempaa siirtää tuotanto kokonaan toiseen maahan. Eli ohjelmointiteollisuudelle on käymässä samoin kuten esimerkiksi tekstiiliteollisuudelle.
Re: jee
Anonyymi kommentoija, 27.2.2003 16:02:03

Aika vähän Suomessa on aivovientiä ja osaavien Suomalaisten IT-alan ihmisten ei paljon tarvitse työpaikojaan pelätä eli aika kaukaa haettua on vertaus tekstiiliteollisuuteen. Suomalainen IT ei ole linjalla komponenttien kokoamista ja siitä että Itä-Eurooppa on pitkään ollut korkeankoulutuksen ja pienen BKT:n luvattua aluetta ei voi vetää mitään johtopäätöksiä Suomen kansalliseen talouspolitiikkaan. Tai ainakin se on typerää.
Re: jee
Anonyymi kommentoija, 27.2.2003 16:27:45

Miten aivovienti tähän aiheeseen liittyy? Suomen kansallisen talouspolitiikan yhdistäminen tähän aiheeseen nyt vasta onkin typerää, muutenkin voisit miettiä asiaa hiukan pidemmälle tulevaisuuteen. Vaikka tällä hetkellä se ei tunnukkaan kovin todennäköiseltä tulevaisuudessa saatetaan suuri osa ohjelmointityöstä tehdä esimerkiksi Intiassa.
Voin omasta kokemuksesta sanoa että Intialaisten ohjelmistoyritysten hintakilpailuun on vaikea vastata, kun laatukaan välttämättä eroa.
Tiesitkö että Nokiallakin on ohjelmistokehitystä esim. Kiinassa, Intiassa ja Unkarissa?
Wiwre Re: jee
Wiwre, 28.2.2003 17:48:40
Pisteet: +1
Miten aivovienti tähän aiheeseen liittyy? Suomen kansallisen talouspolitiikan yhdistäminen tähän aiheeseen nyt vasta onkin typerää, muutenkin voisit miettiä asiaa hiukan pidemmälle tulevaisuuteen. Vaikka tällä hetkellä se ei tunnukkaan kovin todennäköiseltä tulevaisuudessa saatetaan suuri osa ohjelmointityöstä tehdä esimerkiksi Intiassa.
Yritin hyvällä tahdolla keksiä joitain perusteita alkuperäisessä kommentissa tehtyyn vertaukseen tekstiiliteollisuuden ja ohjelmistoteollisuuden välillä. Aivovienti olikin vähän kaukaa haettua, myönnetään. Jos suomalaiset ohjelmistoalan työpaikat ovat vaarassa, niin onhan se uhka kansalliselle talouspolitiikalle. Mielestäni tekemäsi johtopäätökset olivat vähän yliampuvia.

Tekstiiliteollisuuden ja ohjelmistoteollisuuden vertailu kompastelee aika moneen tosiasiaan, syyt( ja uhkat) ohjelmistotuotannon siirtymiseen Itä-Eurooppaan ja Kiinaan ovat täysin erilaisia kuin juuri tekstiiliteollisuuden ulkoistamistoimet. 90-luvun alun tekstiiliteollisuuden romahtamisessa Neuvostoliiton kysynnän takia tai koko 90-luvun aikainen länsimaisen vaatetusalan siirtymisessä tuotannossaan Indonesian, Vietnamin ja Kiinan hikipajoihin ei löydy montaakaan vertailun oikeuttavaa yhtäläisyyttä ohjelmistoalaan. Suomen nykyinen ohjelmistotuotanto _ei_ ole siirtymässä ulkomaille, eikä ulkomaalainen tarjonta vähennä tarvetta kotimaisesta koulutetusta työvoimasta. Ulkomailta haetaan lisää ammattitaitoista työvoimaa, koska sitä ei Suomessa saada tarpeeksi( ei pääasiassa siksi, että se on halvempaa, vaikka halpuus ei tietenkään haittaa.) Sitä paitsi suomalainen insinööri on länsimaisesti halpa, onhan Suomeenkin tullut joitain yrityksiä juuri tuotekehityksen hyvän hinta-laatu -suhteen takia. Yhteisen TUPO:n avulla insinöörien palkkarajat ovat kasvaneet samaa vauhtia jokaisen siivojan ja kotiäidin kanssa( ihan hyvä juttu sinänsä, Nokia ainakin taputtaa käsiään.)

Voin omasta kokemuksesta sanoa että Intialaisten ohjelmistoyritysten hintakilpailuun on vaikea vastata, kun laatukaan välttämättä eroa.
Myönnetään, sopimusvalmistajilla ja pienillä yrityksillä voi olla vaikeuksia kilpailla halvemman työvoiman kanssa. Ei suomalaisella koulutetulla silti mitään pelättävää ole työpaikkansa suhteen. Ennustukset siitä, että ohjelmistoalan tuotanto siirretään täysin ulkomaille tekstiilialan tavoin tuntuu nykytilanteessa hieman naurettavalta.

Tiesitkö että Nokiallakin on ohjelmistokehitystä esim. Kiinassa, Intiassa ja Unkarissa?
Nokialla on ohjelmistokehitystä Kiinassa, Intiassa ja Unkarissa, koska suomalainen tarjonta ei vasta kysyntää. Tämä on aika normaalia isoille ylikansallisille yrityksille.
Re: jee
Anonyymi kommentoija, 4.3.2003 12:46:00
Pisteet: 0
Tod. näk. SOT yrittää polkea tuotekehityskustannukset minimiin, vaikka suomalainen Lasse LinuxKoodari on todella halpa verrattuna muihin länsimaisiin Linux koodareihin.

Jos Lasse maksaa 3000 euroa, niin venäläinen maksaa 1000 euroa (jos sitäkään) työskennellessään Venäjällä.

-Bangkok Shocks Saigon Shakes Hanoi Rocks-
Re: jee
Anonyymi kommentoija, 4.3.2003 12:48:16
Pisteet: 0
Tod. näk. SOT yrittää polkea tuotekehityskustannukset minimiin, vaikka suomalainen Lasse LinuxKoodari on todella halpa verrattuna muihin länsimaisiin Linux koodareihin. Jos Lasse maksaa 3000 euroa, niin venäläinen maksaa 1000 euroa (jos sitäkään) työskennellessään Venäjällä.
-Bangkok Shocks Saigon Shakes Hanoi Rocks-
ai niin... työnantajamaksut päälle eli 1.6 kertaa 3000 euroa
Re: jee
Anonyymi kommentoija, 28.2.2003 08:44:07
Pisteet: 0
...osaavien Suomalaisten IT-alan ihmisten ei paljon tarvitse työpaikojaan pelätä eli aika kaukaa haettua on vertaus tekstiiliteollisuuteen. Suomalainen IT ei ole linjalla komponenttien kokoamista ...
Sietäisi ehkä pelätä. Olen huomannut että viime vuosina yleinen osaamisen taso on mennyt alaspäin. Monet opettelevat vain joitain perustyökaluja ja pyrkivät pääsemään äkkiä johonkin firmaan töihin jotta saa rahaa. Jotkut jopa jättävät opiskelun kesken. Sitten kun tulee notkahdus, nuo ihmiset potkitaan pellolle. Seuraavana nousukautena otetaan sisään uusia kasvoja. Jos on vähänkin järkeä kannattaa panostaa opiskeluvaiheessa vahvaan perusosaamiseen. Monet 20v+ ovat vielä liian sinisilmäisiä ja luottavaisia, kannataa muistaa että työuraa on vielä jäljellä yli 40 vuotta ja maailma muuttuu koko ajan.
Re: jee
Anonyymi kommentoija, 28.2.2003 22:35:26
Pisteet: 0
"Suomessa on pula taitavista GNU/Linux- ja avoimen lähdekoodin ohjelmistoja ymmärtävistä ohjelmoijista"
OpenSource on hyvä, kun voi aina palkata jonkun tekemään tarvitsemansa softa.
Taitaa tuo Linuxin/OpenSourcen hype lause menettää pohjansa, kun kerran sitä softaa ei saa edes rahalla.
Ja tähän alle sitten OS fanaatikkojen valitukset.
Voimakkaimmin kasvava...
Anonyymi kommentoija, 27.2.2003 22:28:00
Pisteet: 0
quot;GNU/Linux ja avoimen lähdekoodin ohjelmistot ovat voimakkaimmin kasvava ohjelmistoteollisuuden ala."
Miten minusta tuntuu, että Linux-puolen softakehitys on tukehtunut sirpaloituneeseen (=satoja distroja, kymmeniä ikkunointimanagereita, jne. jne.) kenttään ja tämän hetken vallitseva suuntaus on Mac OS X:n softapuolella, jota suuret ohjelmistotalotkin (Adobe, Macromedia, Microsoft, Oracle mainitakseni) sentään tukevat.

http://www.versiontracker.com/macosx/index.shtml
Re: Voimakkaimmin kasvava...
Anonyymi kommentoija, 28.2.2003 08:37:36
Pisteet: 0
Miten minusta tuntuu, että Linux-puolen softakehitys on tukehtunut sirpaloituneeseen (=satoja distroja, kymmeniä ikkunointimanagereita, jne. jne.)
jos linux/opensource-kehittäjät yhtäkkiä päättäisivät tuhota maapallolta kaikki muut paitsi sen YHDEN distron ja YHDEN ikkunamanagerin, linux/opensourcesoftat menettäisivät sillä sekunnilla 101% käyttäjistään. siihenhän open source perustuu, vapauteen valita. aivan naurettavan säälittävää tuommoisesta valittaa. jos managerimäärä häiritsee, osta nintendo.
TeknoHog Re: Voimakkaimmin kasvava...
TeknoHog, 28.2.2003 05:55:16
Pisteet: +1
Miten minusta tuntuu, että Linux-puolen softakehitys on tukehtunut sirpaloituneeseen (=satoja distroja, kymmeniä ikkunointimanagereita, jne. jne.) kenttään
Ihmettelen sirpaloitumista joskus itsekin, mutta mielummin kuitenkin otan eri vaihtoehdot kuin absoluuttisen monopolin. Yhtä hyvin voisi sanoa, että Macin olemassaolo Wintel-koneiden rinnalla on sirpaloitumista, joka tuhlaa voimavaroja, kun olisi muka parempi keskittää yhteen.

Biologiassakin opetetaan, että diversiteetti on hyväksi. Jos yksi ikkunamanagerilaji kuolee sukupuuttoon, graafinen elämä unixissa jatkuu ja kehittyy siitä huolimatta. Isot ja vahvatkin firmat voivat päätyä dinosauruksina historiaan, kun olosuhteet muuttuvat.
-><-
Good shit, huh? Dozer makes it. It's good for two things: degreasing engines and killing brain cells.
feenix Re: Voimakkaimmin kasvava...
feenix, 1.3.2003 22:56:20

Jospa ei ajateltaisi niin mustavalkoisesti taas. On olemassa muitakin vaihtoehtoja kuin 1 tai 27^83. Kuten esimerkiksi OS X ja Windows. Siinä on kaksi, jotka varmasti tulevat hyvin toimeen rinnakkain. Ei siis ole vain yksi, mutta ei myöskään miljoonaa.

Samoin on työpöytäympäristöjen laita. On kaksi isoa projektia, joka on hyvä asia. Yksi ainoa saattaisi aiheuttaa pysähtymistä, liian moni taas sekavuutta ja kehityksen hidastumista.

Silti muunlaisissa ohjelmistoissa tunnutaan käyttävän "mun pitää tehdä kans oma"-taktiikkaa, jonka jälkeen niitä softia ja rajapintoja on 275 erilaista ja jokaisessa noissa tulee muutoksia vähintään joka toisen minor-versionmuutoksen yhteydessä, jolloin rikotaan kaikki edelliset softat. Tällä pelillä ei todellakaan tehdä mitään laadukasta, saati sitten houkutella firmoja tekemään ohjelmistoja.

Biologiassakin opetetaan, että diversiteetti on hyväksi. Jos yksi ikkunamanagerilaji kuolee sukupuuttoon, graafinen elämä unixissa jatkuu ja kehittyy siitä huolimatta. Isot ja vahvatkin firmat voivat päätyä dinosauruksina historiaan, kun olosuhteet muuttuvat.
Jep, mutta biologiassakin opetetaan, että liian paljon on liian paljon. Laitetaan hehtaarin alueelle kasvamaan kymmenkertainen määrä puita, eläimiä tai mitä vain ja huomataan ettei mikään kasva kunnolla. Kohtuus siis kaikessa.
TeknoHog Re: Voimakkaimmin kasvava...
TeknoHog, 4.3.2003 19:37:43
Pisteet: 0
Samoin on työpöytäympäristöjen laita. On kaksi isoa projektia, joka on hyvä asia. Yksi ainoa saattaisi aiheuttaa pysähtymistä, liian moni taas sekavuutta ja kehityksen hidastumista. Silti muunlaisissa ohjelmistoissa tunnutaan käyttävän "mun pitää tehdä kans oma"-taktiikkaa, jonka jälkeen niitä softia ja rajapintoja on 275 erilaista ja jokaisessa noissa tulee muutoksia vähintään joka toisen minor-versionmuutoksen yhteydessä, jolloin rikotaan kaikki edelliset softat. Tällä pelillä ei todellakaan tehdä mitään laadukasta, saati sitten houkutella firmoja tekemään ohjelmistoja.
Maccia ja Windowsia kopioivat työpöytäympäristöt (Gnome ja KDE) eivät ole ainoa mahdollinen graafinen ympäristö. Ne eivät edusta sitä todellista diversiteettiä, mihin vapaassa softassa on mahdollisuus. Itse käytän pelkkää ikkunamanageria ja niin tekee moni muukin.

Jep, mutta biologiassakin opetetaan, että liian paljon on liian paljon. Laitetaan hehtaarin alueelle kasvamaan kymmenkertainen määrä puita, eläimiä tai mitä vain ja huomataan ettei mikään kasva kunnolla. Kohtuus siis kaikessa.
Tässä vertauksessa Gnome ja KDE voisivat olla kuusi ja mänty. Metsässä on tilaa monelle muulle, selvästi erilaiselle kasvi- ja eläinlajille.
-><-
Good shit, huh? Dozer makes it. It's good for two things: degreasing engines and killing brain cells.
feenix Re: Voimakkaimmin kasvava...
feenix, 7.3.2003 13:05:18
Pisteet: 0
Maccia ja Windowsia kopioivat työpöytäympäristöt (Gnome ja KDE) eivät ole ainoa mahdollinen graafinen ympäristö. Ne eivät edusta sitä todellista diversiteettiä, mihin vapaassa softassa on mahdollisuus. Itse käytän pelkkää ikkunamanageria ja niin tekee moni muukin.
Aivan, käytät ikkunamanageria, et työpöytäympäristöä. Niistä en tässä puhunutkaan mitään. Tietysti joku voisi määritellä niitäkin tietynlaisiksi työpöytäymäristöiksi, mutta itse jättäisin ne sen ulkopuolelle. Ja ikkunamanagereissa näkeekin hyvin sen miten käy kun jokainen tekee omaansa. Mikään ei ole yhteensopiva oikein toisen kanssa ja jokaisessa on jotain kivaa, mutta jotain ikävääkin.

.
Tässä vertauksessa Gnome ja KDE voisivat olla kuusi ja mänty. Metsässä on tilaa monelle muulle, selvästi erilaiselle kasvi- ja eläinlajille.
Erittäin hyvä analogia. Kuusien ja mäntyjen lisäksi on paljon kanervaa ja pikkupuskia, joita esimerkiksi pelkät ikkunamanagerit ovat. Mutta tilaa ei silti välttämättä ole useammille isoille lajeille.
OSX
chakie, 28.2.2003 15:56:17
Pisteet: 0

Miten minusta tuntuu, että Linux-puolen softakehitys on tukehtunut sirpaloituneeseen (=satoja distroja, kymmeniä ikkunointimanagereita, jne. jne.) kenttään ja tämän hetken vallitseva suuntaus on Mac OS X:n softapuolella, jota suuret ohjelmistotalotkin (Adobe, Macromedia, Microsoft, Oracle mainitakseni) sentään tukevat.
Miten paljon Suomessa tehdään softaa OSX:lle? Voisi olla ihan kiinnostava uravaihtoehto, sillä täältä ei oikein löydä Linux-ohjelmointihommia (kyllä, kauan olen etsinyt).
Re: OSX
Anonyymi kommentoija, 28.2.2003 18:42:24
Pisteet: 0
Miten paljon Suomessa tehdään softaa OSX:lle? Voisi olla ihan kiinnostava uravaihtoehto, sillä täältä ei oikein löydä Linux-ohjelmointihommia (kyllä, kauan olen etsinyt).
Suomessa tehdään aika nihkeästi Mac OS X-softaa, johtuen osittain pienestä markkinaosuudesta. Vain muutama yritys tulee mieleen:

http://www.macister.fi/
http://www.hansaworld.com/
http://www.seuraava.fi/

Ruotsissa tilanne olisi parempi tuon suhteen.

Kannattaa tutustua Applen developer-sivuihin:
http://developer.apple.com/macosx/win32porting/
feenix Onko niitä sitten muualla?
feenix, 27.2.2003 19:47:14
Pisteet: +1
"Suomessa on pula taitavista GNU/Linux- ja avoimen lähdekoodin ohjelmistoja ymmärtävistä ohjelmoijista."

Jatkuvasti tuntuu, ettei niitä ole niissäkään, jotka näitä 'avoimia' softia tekevät. Joten mitenköhän niitä sitten voisi paljoa löytyä ulkopuolisista. Ei niitten softien sisälmyksiä niin helposti selvitetä aina.

Eri asia sitten jos nyt puhutaan uusien softien ohjelmoinnista ja vain lisensointi sitten olisi joku 'vapaa'. Sitten ei tarvitse muuta kuin pitkän pinnan ettei hermostu jokaisen kirjaston bugeihin, API-muutoksiin jne joka toinen viikko. Eikä liian vaativa saa olla, että jaksaa tuhrata epävalmiiden tuotosten kanssa pitkään. Joten ehkä ei ole ihmekään että täällä mieluummin osaavat tekevät jotain muuta...
reg SOT
reg, 2.3.2003 19:13:44
Pisteet: 0
Ikävä että eivät keksineet parempaa nimeä. Angloamerikkalaiseen korvaan sillä on ikävä sointu, kuulostaa liikaa sanalta "sod". On kommentoitu muistaakseni Slashdotissakin.