|
Tiistai, 7.10.2008 STTK: jatkuva muutos ja liika työ uuvuttavat ICT-ammattilaisetICT-alan työntekijöitä rasittaa kiire, huoli työssäjaksamisesta ja omasta työkyvystä. Koulutustarpeita ei ennakoida tarpeeksi eikä työpaikoilla ole mahdollisuuksia omien töiden kehittämiseen. Avoimelle keskustelulle ei ole riittävästi aikaa eikä henkilöstöä juuri kuulla ennen päätöksentekoa. Osa vastaajista (39 %) koki myös, että toimiminen henkilöstön edustajana vaikeuttaa heidän omaa asemaansa työyhteisössä.
Lue juttu oma, 7.10.2008 00:00. Lähde: STTK
|
|
weicco, 7.10.2008 09:15:03
1. Koulutus, mitä se on? Ai niin se, jonka saa tehdä omalla ajalla omilla rahoilla, jos haluaa.
2. Työkyky liittyy hyvin paljon edelliseen. Jos ei kouluteta, ei osata ja tästä tulee stressiä, joka johtaa virheisiin, jotka lisäävät stressiä jne.
3. Töiden kehittäminen liittyy ensimmäiseen kohtaan. Miten kehität/laajennat työnkuvaasi, jos ei ole koulutusta ja osaamista?
En tiedä mitä tuossa jatkuvalla muutoksella tarkoitetaan, mutta jos se tarkoittaa sitä, että hypitään jatkuvasti projektista toiseen on päivänselvää, että ensimmäistäkään asiaa ei saa tehtyä kunnolla. Lisäksi jos tähän liitetään hyppiminen roolista toiseen (kehittäjä, suunnittelija, testaaja jne) menee asia entistä hullummaksi.
Tuolta linkin takaa allekirjoitan nämä vaikka sydänverelläni:
Sen sijaan yleensä käy niin, että työntekijä ei näe kuin omien projektiensa lähdekoodit ja dokumentit, jolloin minkäänlaista mentorointia ei pääse tapahtumaan.
smuli73, 7.10.2008 10:33:07
sulla on kuule paska duuni. ;)
No ei se mitään, niin on meillä muillakin.
IT on vain Cost Centeri joten ei BU meistä pidä. Sillähän systeemithän toimii itsekseen, ei niitä tarvitse kehittää ja ylläpitää. ;)
weicco, 7.10.2008 11:11:36
Tuossa minulla oli jopa yksi esimerkki joka ei edes maksa mitään.
Unohtui muuten kirjoittaa toisenlaisesta näkökulmasta aikaisemmassa viestissäni. Jotenkin olin saavani myös hieman sellaista kuvaa tuolta STTK:n sivuilta, että tavan proletariaatti haluaisi jossain määrin päästä osalliseksi firman päätöksentekoon. Tämä voi olla tietyissä tapauksissa fiksua, esimerkiksi päätettäessä teknologisista asioista, mutta bisnespuolelle ei työntekijällä ole mitään asiaa. Eli suutari pysyköön kuitenkin lestissään.
Sitten vielä ihmetellään laskevaa motivaatiota ja yritetään nostaa sitä erinäköisillä ilmapiirikonsulteilla. No, saapahan Scott Adams ainakin ideoita Dilbert stripeilleen :)