Keskiviikko, 23.6.2004
Sumea myytiin Yhdysvaltoihin
Yhdysvaltalainen mobiilialan ohjelmistoyritys Digital Chocolate, Inc. on ostanut suomalaisen mobiilipeliyhtiö Sumea Interactive Oy:n. Sumeasta tulee kaupan myötä syntyvän yhdistyneen yhtiön Euroopan pääkonttori, jonka johtajana toimii Sumean nykyinen toimitusjohtaja Ilkka Paananen.
Vuonna 2003 perustetun Digital Chocolaten perustaja ja pääjohtaja Trip Hawkins kuuluu pelialan merkittävimpiin vaikuttajiin. Hawkins tunnetaan muun muuassa maailman suurimman peliyhtiön Electronic Artsin perustajana. Hän toimi EA:n toimitusjohtajana 10 vuotta ja vei toimikaudellaan yhtiön pörssiin.
Suomalaisen Sumean mobiilipelit ovat saaneet useita kansainvälisiä palkintoja. Sumean pelejä on saatavilla kattavan operaattoriverkoston kautta ympäri maailmaa. Jälleenmyyjinä toimivat mm. Vodafone, O2, T-Mobile, Orange, AT&T, Cingular, TeliaSonera, China Mobile, CSL Hong Kongissa ja Singtel Singaporessa.
Yhdistymisen myötä Suomeen syntyy kansainvälinen mobiilipelijulkaisija, jolla on resurssit ja taustavoimat viedä suomalaista pelinkehitysosaamista maailman markkinoille", Sumean toimitusjohtaja Ilkka Paananen kertoo. Kaupan myötä syntyvällä yhdistyneellä yrityksellä on 60 työntekijää.
oma, 23.6.2004 21:30. Lähde: Sumea
Muita aiheeseen liittyviä uutisia
Anonyymi kommentoija, 26.6.2004 14:07:16
Anonyymi kommentoija, 28.6.2004 00:56:22
Anonyymi kommentoija, 29.6.2004 14:20:41
junix, 24.6.2004 00:04:13
Sääli kun tuntuu olevan trendi että kaikki menestyvät firmat ostetaan pois suomesta ulkomaille, Mielestäni tämä ei ole tulevaisuuden kannalta välttämättä hyvä suunta. Kyllä sillä tietenkin omistajat saa helposti hyvät rahat lyhyellä tähtäimellä mutta jossain vaiheessa aletaan yleensä siirtämään ainakin tuotantoa ja ehkä kehitystäkin ulkomaille. Suomi kouluttaa ja tukee innovointia, ulkomailla kerätään hedelmät, ei näin.
Anonyymi kommentoija, 24.6.2004 08:06:19
Anonyymi kommentoija, 28.6.2004 10:36:16
Lisäksi työvoima on maailman kalleinta, työntekijä, jonka "bruttopalkka" on 2000 euroa maksaa keskimäärin 3400 euroa kuussa työnantajalle (jälleen kerran tuloista, jotka on jo kertaalleen verotettu).
Toisaalta noiden verorahojen turvin sitten pystymme elättämään kymmenien tuhansien juoppojen laumaa, jotka eivät osaa kuin uikuttaa kun sossumaksut ja työttömyysturva ovat liian pieniä.
Anonyymi kommentoija, 24.6.2004 09:16:43
Anonyymi kommentoija, 28.6.2004 10:26:55
Mutta en kyllä toisaalta ihmettele, miksi suomalaiset yritysten omistajat myyvät yrityksiään - se on oikeastaan ainoa tapa tehdä niillä rahaa. Yrityksen tuotto kun verotetaan nykyään jo kolmeen kertaan, eli ainoa tapa saada yrityksestä tuloja on nostaa osakkeiden arvo ja myydä ne pois.
Anonyymi kommentoija, 29.6.2004 12:57:16
Tällä saadulla rahalla voidaan sit perustaa uus firma ja ostaa myös turhuuksia ja maailma, tai ainakin suomen talous, pelastuu, kun turhuuksien myyjätkin saa rahaa.
Anonyymi kommentoija, 29.6.2004 13:22:33
Anonyymi kommentoija, 29.6.2004 13:55:57
Äkikseltään voisi kuvitella, että ei enää liity IT:hen, mutta aika monella IT firmalla on ulkomaalaisia omistajia, jotka siis ovat tuoneet omat rahansa suomeen. Joko suorilla sijoituksilla tai sitten vaikkapa ostamalla pörssiosakkeita suomalaisilta, jolloin suomalaiset ovat saaneet rahaa. Minä ainakin hankin arvopapereita (hyvin vähän niitä on, mut kuitenkin) vain sen takia, että niillä voi saada rahaa.
Jos ulkomaalaiset eivät olisi sijoittaneet suomalaisiin yhtiöihin, niin mistä se raha start-uppien toimintaan olisi löytynyt?
Ps. Jos firma myy tuotteita ulkomaille, jopa merkittävissä määrin, niin miten se raha pumpataan pois suomalaisilta? Ulkomaalaisethan sen laskun maksavat.
Anonyymi kommentoija, 29.6.2004 14:33:37
Pitkän päälle niillä ulkomaalaisillakin on tavoitteena saada omansa korkoineen pois -> rahaa karkaa ulos maasta.
Tietysti sitten suomalaisetkin omistavat ulkomaalaisten yritysten osakkeita, mutta suurimmat sijoittajat ovat muuttaneet ulkomaille koska Suomessa yritysomistaminen (ja "pörssikeinottelu") rangaistaan niin rajusti verotuksessa.
Anonyymi kommentoija, 24.6.2004 10:13:45
Valtion omistamat riskirahoituslaitoksetkin olettavat rahaa jakaessaan, että firma on alihankkija ja mieluiten tekee jotain fyysistä, käsin kosketeltavaa tuotetta.
Anonyymi kommentoija, 28.6.2004 10:23:31
Anonyymi kommentoija, 24.6.2004 14:51:08
http://www.redlynx.fi/
olmari, 24.6.2004 00:26:39
Anonyymi kommentoija, 24.6.2004 07:08:02
Anonyymi kommentoija, 24.6.2004 10:32:29
Sinänsä yhtiöiden myyminen ja ostaminen on varsin luonnollinen osa toimivaa markkinataloutta. Ei liene syytä estää yhtiöiden myymistä valtiollisella säännöstelyllä, jos se on vastoin osakkaiden tahtoa. Esimerkistä käynee McDonalds, joka on Nokian tavoin varsin kansainvälinen yhtiö, jolla on osakkaita ympäri maailmaa. Nykyinen pääjohtaja esimerkiksi on australialainen, eikä amerikan ulkopuolisten sijoittajien osuutta firmassa käy kyseenalaistaminen. McDonalds kuitenkin mielletään varsin yksiselitteisesti amerikkalaiseksi firmaksi, enkä näe kansainvälistymisen millään lailla haitanneen elinkelpoisen yrityksen toimintaa.
Anonyymi kommentoija, 24.6.2004 22:24:49
Sen enempää ottamatta kantaa wikipedian luotettavuuteen:
"The word "Capitalism" was in fact not used by Karl Marx, who only spoke about capital; although it is not completely clear who used the word in its current, systemic context first, it was coined and introduced into the economic discourse by Werner Sombart in his 1906 classic, Modern Capitalism."
http://en.wikipedia.org/wiki/Capitalism
Anonyymi kommentoija, 24.6.2004 10:12:26
Toki se sinivalkoinen lippu häviää firmasta mutta enemmän rahaa siinä Suomen päässä virtaa nyt.
Vaihtoehtona on tietenkin pitäytyä itsenäisenä, pienehkönä firmana joka joutuu aina neuvottelemaan jakelukanavat uudelleen pienillä resursseilla ja jäädyttää kasvu ettei tarvitse ottaa velkarahaa..
olmari, 24.6.2004 17:38:34
Toki se sinivalkoinen lippu häviää firmasta mutta enemmän rahaa siinä Suomen päässä virtaa nyt.
Vaihtoehtona on tietenkin pitäytyä itsenäisenä, pienehkönä firmana joka joutuu aina neuvottelemaan jakelukanavat uudelleen pienillä resursseilla ja jäädyttää kasvu ettei tarvitse ottaa velkarahaa..
Anonyymi kommentoija, 28.6.2004 22:46:39
http://www.digitoday.fi/showPage.php?page_id=10&am...
Anonyymi kommentoija, 24.6.2004 10:17:38
Yrityksillä ei ole kansalaisvelvollisuutta pysyä maassa, joka ei ole omistajien kannalta järkevää, vaan on valtion asia tehdä ko. maasta sellainen, että se houkuttelee yrityksiä.
Anonyymi kommentoija, 24.6.2004 12:52:59
Anonyymi kommentoija, 24.6.2004 17:00:28
Ratkaisu yrityksien/yrittäjien vähyyteen on tehdä olosuhteista otolliset yrittämiseen Suomessa, niinkuin tuossa edellinen kirjoittaja sanoi. Vapaa maailma edelleen.
Anonyymi kommentoija, 26.6.2004 00:58:11
Anonyymi kommentoija, 27.6.2004 11:08:00
Jos ammattiliitto pilaa oman alansa työlistämis houkuttelevuuden niin omaa oksaansa siinä sahaavat.
Anonyymi kommentoija, 28.6.2004 15:11:05
Anonyymi kommentoija, 29.6.2004 14:17:51
Kyllä niitä ammattiyhdistyksiä tarvitaan. USA:sta nähdään millaista on kun ammattiyhdistystoimintaa ei tueta. Kyllä siellä Walmartissa on aika huonot palkat ja työajat niillä työntekijöillä.
Anonyymi kommentoija, 25.6.2004 11:34:31
Anonyymi kommentoija, 27.6.2004 11:03:32
T:ss
Anonyymi kommentoija, 28.6.2004 00:54:38
Anonyymi kommentoija, 24.6.2004 10:55:16
Toki markkinoilla on monenlaista roskaa, mutta kyllä Sumean pelit ovat paremmasta päästä.
evexe, 24.6.2004 15:48:43
Toki markkinoilla on monenlaista roskaa, mutta kyllä Sumean pelit ovat paremmasta päästä.
Anonyymi kommentoija, 28.6.2004 00:58:53
Toki markkinoilla on monenlaista roskaa, mutta kyllä Sumean pelit ovat paremmasta päästä.