Kirjaudu

Uutiskirje

Rekisteröidy Sektoriin ja tilaa itsellesi joko aamuisin tai iltaisin ilmestyvä uutiskirje sähköpostiisi.

Torstai, 3.6.2004

SunNetwork-tapahtumasta kuuluu kummia

Sun Microsystems ja Fujitsu ovat ilmoittaneet laajentavansa jo aiemmin solmimaansa 20-vuotista yhteistyösopimusta. Uusittu yhteistyömalli käsittää myös seuraavan sukupolven Solaris- ja SPARC-järjestelmien kehityksen. Yhtiöt aikovat yhdistää Solaris- ja SPARC-pohjaiset palvelinmallistonsa vuoden 2006 syksyyn mennessä.

Huhtikuussa nimetty Sunin uusi toimitusjohtaja Jonathan Schwartz kertoi Kiinassa järjestetyn SunNetwork-tapahtuman yhteydessä, että Sun aikoo julkistaa Solaris-käyttöjärjestelmän lähdekoodin. Aikataulua lähdekoodin julkistukselle Schwartz ei kuitenkaan paljastanut.

Schwartz kertoo, että Sun on muuttanut hinnoittelumalliaan siten, että Solariksen vuosittainen käyttöoikeuslisenssi on merkittävästi edullisempi kuin Microsoftin ja Red Hatin vastaavat lisenssiohjelmat. Sun aikoo myös ottaa käyttöön kansalaislisenssihinnoittelumallin Java Enterprise System -palvelintuotteelleen. Lisenssihinta määräytyy maan teollisuusasteen ja väkiluvun mukaan. Esimerkiksi Meksikon, jonka väkiluku on noin 100 miljoonaa, lisenssihinnaksi tulisi 0,81 dollaria kansalaista kohden vuodessa.

Schwartz esitteli myös Sunin kehitysasteella olevaa Looking Glass -työasemakäyttöjärjestelmää, jossa perinteisen kaksiulotteisen käyttöliittymäajattelun sijaan ikkunoita voi käännellä ja järjestellä vapaasti myös syvyyssuunnassa. Raikuvat taputukset saanella demollaan Schwartz osoitti, että Apple ja Microsoft eivät ole ainoita ohjelmistotaloja, joissa tapahtuu innovatiivistä käyttöliittymäkehitystä. Sun pyrkii julkaisemaan Looking Glassin mahdollisimman pian, mutta Schwartz ei vielä uskaltanut luvata koska se tapahtuu.

Lue juttu oma, 3.6.2004 00:22. Lähde: Sun, news.com
Rekisteröidy ja kirjaudu sisään, jos haluat kommentoida.

Kommentit ( 22 uutta / 22 )
pistettä.
Näytä vain kommentit joilla on vähintään
Tug3 Mielenkiintoista
Tug3, 3.6.2004 10:48:28
Pisteet: +1
SUNin veppisaitilla olevien kuvien perusteella vaikuttaa mielenkiintoiselta.

Onhan näitä kolmiulotteisia efektejä ennenkin nähty. Mutta useinmiten ne ovat jonkun harrastelijan tekemiä virityksiä, joissa ei ole kunnollista käyttöliittymäsuunnittelua edes nimeksi. Parhaimmillaankin nämä viritykset ovat viihdyttäviä kikkailuja, joilla on siis lähinnä viihdearvoa ja todellista käyttöä ne lähinnä hidastavat. - Esimerkkinä tulee mieleen eräs 3D-filebrowser jota kokeilin joskus. Oikein näyttävää kyllä, mutta todella rasittava (ja sekava) tapa selata kiintolevyn sisältöä.

Ainoa toimiva 3D efekti mitä olen tähän mennessä nähnyt on OS X:n käyttäjän vaihto "kuution pyöritys". Tämä on havainnollinen tapa selittää ihan oikealle ihmiselle mitä todella tapahtuu, kun käyttäjää vaihdetaan. Nörtille tämä taas ei anna mitään lisäarvoa, vaan pelkkä ruudun välitön vaihto toiseen riittä hyvin.

Käytännössä en tietenkään ole vielä tätä Looking glass:iä nähnyt, mutta SUNin veppisaitin perusteella siinä on käytetty oikeita käyttöliittymäasiantuntijoita, jotka ymmärtävät miten erittäin abstraktia tietokoneen käsittelyä voidaan havainnolistaa ihan oikeille ihmisille. Jälleen kerran, nörtille tästä tuskin on mitään lisäarvoa.
--
Mutta muuten olen sitä mieltä, että Tietokone on hävitettävä!
oma Re: Mielenkiintoista
oma, 3.6.2004 11:40:10
Pisteet: +1
Käytännössä en tietenkään ole vielä tätä Looking glass:iä nähnyt, mutta ...
Katso demo-linkki, joka on uutisessakin. Lyhyehkössä videopätkässä Looking Glassin pääsee sentään näkemään, mutta vielä mieluummin sitä tietysti kokeilisi itsekin.

linkki: http://wwws.sun.com/software/looking_glass/demo.ht...
Testing
Tug3 Re: Mielenkiintoista
Tug3, 3.6.2004 13:56:56
Pisteet: 0
Katso demo-linkki, joka on uutisessakin. Lyhyehkössä videopätkässä Looking Glassin pääsee sentään näkemään, mutta vielä mieluummin sitä tietysti kokeilisi itsekin. linkki: http://wwws.sun.com/software/looking_glass/demo.ht...
Juuh, tuo videopätkä tuli katsottua heti, mutta ei siinä vielä näytetty läheskään kaikkia Looking glass:n ominaisuuksia. Ehkä eivät ole vielä tarpeeksi valmiita (lue vakaita) demoamiseen? Tosin eihän kaikkea kerkiäkkään demossa esittelemään, mutta mielestäni esim. virtual desktop olisi voitu esitellä (mikäli se on siis valmis), sillä veppisivun kuvista ja "animaatioista" päätellen se vaikutti lupaavalta.
--
Mutta muuten olen sitä mieltä, että Tietokone on hävitettävä!
daimoni pieni pilkunviilaus
daimoni, 4.6.2004 11:00:11
Pisteet: 0
Looking Glass ei ole käyttöjärjestelmä vaan X:än päällä toimiva Java3D:llä tehty "windowmanager".
"Minusta on viime aikoina daimonin kommentteja lukeneena alkanut muutenkin tuntua, että äijä kuvittelee olevansa joku jumalhahmo, jonka sana on totuus ja laki."
-- Anonyymi kommentoija
JCA 3D
JCA, 3.6.2004 01:05:21
Pisteet: 0
Siis tämä 3d juttuhan ei ole mikään uusi juttu. Jostain luin win3d alustasta olipa siinä samassa jutussa muistaakseni vielä jostain toisestakin samanmoisesta projektista. Tämä siis jo kauan aikaa sitten.
Re: 3D
Anonyymi kommentoija, 3.6.2004 11:15:34
Pisteet: 0
Siis tämä 3d juttuhan ei ole mikään uusi juttu. Jostain luin win3d alustasta olipa siinä samassa jutussa muistaakseni vielä jostain toisestakin samanmoisesta projektista. Tämä siis jo kauan aikaa sitten.
Onhan Microsoftin Longhorn buildeissa ollut mahdollisuus ajaa Microsoftin tulevaa Avalon 3D-sydeemiä. Lyhyesti kun olen nähnyt kuvia niin melko samalta näyttää. Joten kyllä ainakin Microsoft on jo pitkään tehnyt innovaatista käyttöliittymäkehitystä tällä saralla. Jokainen jolla sattuu Longhorn alpha löytymään ja tehoja koneesta löytyy voi sitä kokeilla.
Re: 3D
Anonyymi kommentoija, 3.6.2004 11:42:58

Ihan mielenkiinnosta kävin webissä tutkistelemassa Longhornia. Törmäsin sivuun, jolla oli "keskiverron Longhornia pyörittävän PC:n suositusspeksit": http://www.microsoft-watch.com/article2/0,1995,158...

"Microsoft is expected to recommend that the "average" Longhorn PC feature a dual-core CPU running at 4 to 6GHz; a minimum of 2 gigs of RAM; up to a terabyte of storage; a 1 Gbit, built-in, Ethernet-wired port and an 802.11g wireless link; and a graphics processor that runs three times faster than those on the market today."

Kuulostaa aika hurjalta. Taitaa jäädä Longhornin beettojen testailukin väliin. :)
Re: 3D
Anonyymi kommentoija, 3.6.2004 13:39:43
Pisteet: 0
Ihan mielenkiinnosta kävin webissä tutkistelemassa Longhornia. Törmäsin sivuun, jolla oli "keskiverron Longhornia pyörittävän PC:n suositusspeksit": http://www.microsoft-watch.com/article2/0,1995,158... "Microsoft is expected to recommend that the "average" Longhorn PC feature a dual-core CPU running at 4 to 6GHz; a minimum of 2 gigs of RAM; up to a terabyte of storage; a 1 Gbit, built-in, Ethernet-wired port and an 802.11g wireless link; and a graphics processor that runs three times faster than those on the market today."
Kuulostaa aika hurjalta. Taitaa jäädä Longhornin beettojen testailukin väliin. :)
Kyseessä on ulkopuolisten speksit joten tosissaan ei pidä ottaa. Arviot saattavat perustua nykyiseen linjaan jossa esim. Avalonia nopeasti pyörittävää konetta ei ole saatavilla, sama vaivaa WinFS. Asiahan johtuu täysin siitä ettei Microsoft ole edes pyrkinyt optimoimaan koodia. Kyseessä on lähinnä ominaisuuksien esittely ja tarkoitus muokata ensin toiminnallisuudet ja sitten vasta nopeus.

Täytyy muistaa ettei Longhorn tule kuin vasta 2006. Siihen menessä rauta alkaa olemaan lähellä tuota tasoa ja varmasti nuo speksitkin laskeutuu tuosta.
jemm Re: 3D
jemm, 3.6.2004 13:32:41
Pisteet: +1
utkistelemassa Longhornia. Törmäsin sivuun, jolla oli "keskiverron Longhornia pyörittävän PC:n suositusspeksit": http://www.microsoft-watch.com/article2/0,1995,158...
Ensinnäkin tuossa ulkopuolinen taho vain arveli, että Microsoft esittää tuollaiset vaatimukset (eikä MS lopulta paljastanutkaan vielä mitään tuon suhteen WinHECissä).

Toiseksi, tuo huhu lähti liikkeelle jonkun Microsoftin henkilön (taisi olla Gates) visiosta tyypillisestä PC:stä joskus Longhornin aikoihin (2+ v.).

Muutenkin on hyvä tietää, että Longhornissa on näillä näkymin kolme, kuormitukseltaan ja ominaisuuksiltaan eritasoista tilaa (Aero Glass, Aero ja klassinen W2k).

Esim. tuolta voi lukea tarkemmin noista:
http://www.winnetmag.com/Windows/Article/ArticleID...
-Jemm
daimoni Re: 3D
daimoni, 4.6.2004 10:59:04
Pisteet: 0
Onhan Microsoftin Longhorn buildeissa ollut mahdollisuus ajaa Microsoftin tulevaa Avalon 3D-sydeemiä. Lyhyesti kun olen nähnyt kuvia niin melko samalta näyttää. Joten kyllä ainakin Microsoft on jo pitkään tehnyt innovaatista käyttöliittymäkehitystä tällä saralla. Jokainen jolla sattuu Longhorn alpha löytymään ja tehoja koneesta löytyy voi sitä kokeilla.
Looking Glass on ollut kehityksessä jo ennen edes Windows XP:n julkistamista.
"Minusta on viime aikoina daimonin kommentteja lukeneena alkanut muutenkin tuntua, että äijä kuvittelee olevansa joku jumalhahmo, jonka sana on totuus ja laki."
-- Anonyymi kommentoija
Re: 3D
Zache, 3.6.2004 07:19:22
Pisteet: 0
Siis tämä 3d juttuhan ei ole mikään uusi juttu. Jostain luin win3d alustasta olipa siinä samassa jutussa muistaakseni vielä jostain toisestakin samanmoisesta projektista. Tämä siis jo kauan aikaa sitten.
Mjooh, testasin jokunen viikko sitten SphereXP:n ja 3DNA Desktopin sekä muutaman muun. Eivätkä kummatkaan olleet lähelläkään sitä tasoa että niitä olisi voinut käyttää johonkin muuhun kuin kikkailuun. Tuo Win3d puolestaan näyttää tietokoneen virtuaalimaailmana, tyyliin toimistohuone, pelihuone jne... ei oikein iskenyt minuun , mutta oli ainakin nopealla testauksella paljon hiotumpi kuin nuo edelliset.

Ainakaan itse en usko, 3d käyttöliittymät löisivät itseään läpi ennen 3d näyttöjen tuloa tai sitten kun näyttöjen koot megalomaanisesti kasvavat. Ennemmin uskon että ne laajentavat 2d ikkunointia pikkuhiljaa , ilman että tuottavat vääntyileviä ikkunoita.

Tuollaisia parannuksia voisi olla ikkunoiden vapaa zoomattavuus, kaksipuoleiset ikkunat ohjelmille niinkuin tuossa videossa, Erillaiset "agentit" jotka erottuu 2d käyttöliittymästä olemalla kolmiulotteisia ja leijuen toisten ikkunoiden päällä
bungle Re: 3D
bungle, 3.6.2004 14:12:48
Pisteet: 0
Ainakaan itse en usko, 3d käyttöliittymät löisivät itseään läpi ennen 3d näyttöjen tuloa
Mitäs nämä 3D näytöt ovat? Eräs ystäväni totesi, että parhaan 3D tunnelman saa tavallisilla pahvisilla 3D-laseilla ja huoneella (kuutio), jonka seinille "3D"-kuva projisoidaan.
--
"See the animal in his cage that you built, are you sure what side you're on?" -- Trent Reznor
Re: 3D
Zache, 3.6.2004 19:00:53
Pisteet: 0
Mitäs nämä 3D näytöt ovat? Eräs ystäväni totesi, että parhaan 3D tunnelman saa tavallisilla pahvisilla 3D-laseilla ja huoneella (kuutio), jonka seinille "3D"-kuva projisoidaan.
Lähinnä meinasin ihan yleisesti tuolla tekniikkaa jotka tuottaa stereokuvan. Lupaavimpana varmaan on philipsin näytöt joissa kummatkin silmät näkevät eri pikselit samassa paikassa, tai sitten ihan perus 3d laseja joissa on kummallekki silmälle oma näyttö tai sitten joitain päässäpidettäviin laseihin ja näyttöön perustuvia ratkaisuja.
bungle Re: 3D
bungle, 3.6.2004 20:59:24
Pisteet: 0
ihan perus 3d laseja joissa on kummallekki silmälle oma näyttö tai sitten joitain päässäpidettäviin laseihin ja näyttöön perustuvia ratkaisuja.
Kuten totesin. Niiden 3D-vaikutelma ei yllä läheskään samaan kuin niillä perinteistäkin perinteisimmillä vihreä linssi, punainen linssi + stereokuva systeemeillä.
--
"See the animal in his cage that you built, are you sure what side you're on?" -- Trent Reznor
Re: 3D
Zache, 3.6.2004 22:17:16

Ei voi tietää... voin vain tietää niistä joita olen itse kokeillut., entä sinä eikä se ollut kommentin ydin. Ydin oli siinä että 3d käyttöliittymistä tulee todellista hyötyä vasta sitten kun se oikeasti välitetään katsojalle kolmiuloitteisena, riippumatta mikä se teknologia on.

Ja ei tarvitse kovinkaan kummoinen nero olla että tajuaa joku 600+ dpi jälki tuottaa paperille nätimmän kuvan kuin kuin mikään mitä tulostetaan ruudulle. Mutta en nyt pitäisi ruudulla tuollaista punavihreä sydeemiä kovinkaan kaksisena ratkaisuna verrattuna vaikka samaan tekniikkaan mutta kuvat eri vasemmalle ja oikealle silmälle on polarisaatiolla erotettuina, jolloin värit säilyy ja kummatkin silmät saa samanlaisen kuvan.

Enkä myöskään erityisemmin pidä kaveriasi tai sinua auktoriteettina ilman perusteluita, jos tykkäätte punaviherpaperi ratkaisuisa niin sitten pidätte.
bungle Re: 3D
bungle, 3.6.2004 23:33:47
Pisteet: +1
Enkä myöskään erityisemmin pidä kaveriasi tai sinua auktoriteettina ilman perusteluita, jos tykkäätte punaviherpaperi ratkaisuisa niin sitten pidätte.
Minä kerroin vain mitä minulle kerrottiin. Toki kolmiulotteinen vaikutelma on mahdollista luoda muillakin tavoin, mutta tällä hetkellä paras tapa on luoda mainitsemallani tekniikalla. Lisää esim. täältä:

http://www.vtt.fi/tte/samba/projects/tte3/Markkane...
--
"See the animal in his cage that you built, are you sure what side you're on?" -- Trent Reznor
Xerxes Re: 3D
Xerxes, 4.6.2004 04:25:44
Pisteet: 0
Kuten totesin. Niiden 3D-vaikutelma ei yllä läheskään samaan kuin niillä perinteistäkin perinteisimmillä vihreä linssi, punainen linssi + stereokuva systeemeillä.
Sallinet epäillä. Luin kerran yhden Aku Ankan mikä oli 3d:nä (taisi olla joku juttu hyppypavuista ;). Rasitti nimittäin PIKKUSEN silmiä kun toiseen tuli punainen ja toiseen vihreä kuva :) En tiedä onnistuisiko minulta tuollaisen katselu enää ollenkaan, nimittäin viime näöntarkastuksessa juuri tuontapaisessa tilanteessa toinen silmä lähti seilaamaan ihan mihin sattuu.. :)

Muutenkin, tuolla niin kehumallasi menetelmällä saa aikaan vain mustavalkoisen 3d-kuvan, ja kuten sanottua se ei ole silmille ystävällinen (paitsi ehkä punavihervärisokeille). Lisäksi, sillä ei todellakaan saada aikaan kunnon 3d-vaikutelmaa että heijastetaan joka seinälle punaviherkuvaa. Lähempänä olevien objektien pitäisi siirtyä kauempana oleviin nähden, kun päätä käännetään.
bungle Re: 3D
bungle, 4.6.2004 13:11:30
Pisteet: 0
Sallinet epäillä. Luin kerran yhden Aku Ankan mikä oli 3d:nä (taisi olla joku juttu hyppypavuista ;). Rasitti nimittäin PIKKUSEN silmiä kun toiseen tuli punainen ja toiseen vihreä kuva :)
Voinee olla, että puhuin paskaa noitten linssien väreistä ja sekoitin ajatuksia päässäni, Mutta tarkoitin siis passiivisia polarisoivia laseja.

Menetelmä, jota yritin kuvata (tosin huonosti, ja siitä pahoittelut) ja johon myös tuossa alla olevassa dokumentissa viitataan on luettavissa sieltä kohdasta 2.4 Sense of Sight (sieltä erityisesti kohta 2.4.4).
--
"See the animal in his cage that you built, are you sure what side you're on?" -- Trent Reznor
Xerxes Re: 3D
Xerxes, 3.6.2004 03:26:23
Pisteet: 0
Siis tämä 3d juttuhan ei ole mikään uusi juttu.
Odottelen vain, että joku saa implementoitua tuollaisen systeemin joka tuo oikeasti käytettävyyteen jotakin parannusta. Tai edes pitää sen entisellä tasolla :)

Kaikenlaista hienoa kilkettä sitä voi yrittää lisätä käyttöliittymiin, mutta vanhassa vara parempi.
Re: 3D
Anonyymi kommentoija, 3.6.2004 22:10:52
Pisteet: 0
Kaikenlaista hienoa kilkettä sitä voi yrittää lisätä käyttöliittymiin, mutta vanhassa vara parempi.
Just näin.
Varmaan antaa uutta ulottuvuutta pelikoneisiin mutta tarjoapa esim, julkishallintoon perustyökaluksi.
Kyllä rupes verotkin taittumaan 3D:ssä ;0)
Re: 3D
Anonyymi kommentoija, 17.8.2004 11:04:56
Pisteet: 0

Sitä vain mietin, että jos jollakin on niin paha karsastus toisessa silmässä, ettei omaa stereonäköä niin miten he pärjäävät, syrjäytyvätkö kokonaan..tietoteknikka, media-alan pyörteistä...

Maailman väestöstä 10% on paha karsastus eikä kykyä stereonäköön.