Kirjaudu

Uutiskirje

Rekisteröidy Sektoriin ja tilaa itsellesi joko aamuisin tai iltaisin ilmestyvä uutiskirje sähköpostiisi.

Lauantai, 25.9.2004

Sunpoint.netille uusi omistaja, palvelu taas toiminnassa

Oy Feco Group Ltd -konsernin kokonaan omistamien, Sunpoint Portal Services Oy:n ja Suomen Etähuolto Oy:n liiketoimintojen, kaluston ja sopimusten hallinta on 24.9. tehdyn kaupan esisopimuksen myötä siirtynyt viestintäalalla toimivalle suomalaiselle pääomasijoittajaryhmälle. Kauppahintaa ei kerrottu julkisuuteen. Yhtiöt jatkavat toimintaansa nimellä Sunpoint Internet Services.

Sunpoint.net -palvelu on palannut verkkoon ainakin 4.10. saakka, sillä Viestintävirasto on sopinut Elisa Oyj:n kanssa Oy Feco Group Ltd:n teleliikenneyhteyksien väliaikaisesta palauttamisesta. Sopimuksen ansiosta Sunpointin asiakkailla on mahdollisuus saada yhteydet käyttämiinsä palveluihin ja noutaa sähköpostinsa ja henkilökohtaisen materiaalinsa palvelimilta pois. Viestintävirasto ei takaa tietoliikenneyhteyksien jatkuvuutta 4.10. jälkeen. Elisa katkaisi Feco Groupin teleliikenneyhteydet 10.9. hoitamattomien maksujen vuoksi.

Palvelun uuden omistajan mukaan kaikki sähköpostit ja kotisivuaineistot, jotka olivat palvelimilla ennen tietoliikennekatkosta, ovat edelleen tallessa. Sunpoint Internet Services pyrkii avaamaan puhelinyhteydet ja asiakaspalvelut 27.9. omistajavaihdoksen toteuduttua.

Lue juttu oma, 25.9.2004 12:49. Lähde: Sunpoint, Viestintävirasto
Rekisteröidy ja kirjaudu sisään, jos haluat kommentoida.

Kommentit ( 30 uutta / 30 )
pistettä.
Näytä vain kommentit joilla on vähintään
Lisätietoa
Anonyymi kommentoija, 25.9.2004 17:33:20
Pisteet: 0
http://www.digitoday.fi/showPage.php?page_id=9&...

Sunpointin tekninen valvoja Jukka Latosuo kertoi lauantaina digitodaylle, että kauppojen myötä kaikki vanhat laskut hoituvat ja portaalin toiminta sekä palvelut jatkuvat ensi viikon jälkeen normaalisti.

Latosuon mukaan uusi omistaja aikoo tiedottaa maanantaina asiasta laajemmin, kunhan puhelinyhteydet ja asiakaspalvelu avautuvat.

- Omistaja on todellakin kokonaan uusi, eikä sillä ole mitään yhteyttä vanhoihin omistajiin, hän kertoi.

Latosuon mukaan entisen omistajan Feco Groupin toimitusjohtaja XXX ei yhteisellä sopimuksella anna enää lausuntoja julkisuuteen asiasta.

Latosuo kertoi myös, että huhtikuun jälkeen uudelleen rekisteröityneitä asiakkaita Sunpointilla on alle kymmenen tuhatta, eivätkä näistäkään kaikki ole maksaneita. Hän myöntääkin, että uusilla omistajilla on edessään "melkoinen savotta".
Mitä tästä opimme...
Anonyymi kommentoija, 25.9.2004 18:16:34
Pisteet: 0
Minä ainakin teen varmuuskopiot kotisivuistani määrä ajoin. Wget ohjelmalla se on helppoa. Minä käytän Linuxia, mutta löytyy wget Windowsiinkin:

WGET for Windows
Easily mirror http/ftp sites to your local hard drive

http://www.interlog.com/~tcharron/wgetwin.html

Sitten vain: wget -r <kotisivujen osoite>
Re: Mitä tästä opimme...
Pekka, 26.9.2004 01:43:46
Pisteet: 0
http://www.interlog.com/~tcharron/wgetwin.html Sitten vain: wget -r <kotisivujen osoite>
wgetistä löytyy uudempikin, 1.9.1 versio, http://xoomer.virgilio.it/hherold/ tai suoraan ftp://ftp.sunsite.dk/projects/wget/windows/wget-1....
anony Re: Mitä tästä opimme...
anony, 26.9.2004 07:54:28
Pisteet: 0
Minä ainakin teen varmuuskopiot kotisivuistani määrä ajoin. Wget ohjelmalla se on helppoa. Minä käytän Linuxia, mutta löytyy wget Windowsiinkin:
Eikös varmuuskopiointi kannata kuitenkin tehdä vaikka FTP:llä, niin saa kaikki tiedostot mukaan, kuten PHP-tiedostot. Vai eikö Sunpointissa ole FTP-tukea?
"Don't waste time downloading Linux!" -linux-magazine.co.uk
Re: Mitä tästä opimme...
Anonyymi kommentoija, 26.9.2004 11:01:42
Pisteet: 0
Minä ainakin teen varmuuskopiot kotisivuistani määrä ajoin. Wget ohjelmalla se on helppoa. Minä käytän Linuxia, mutta löytyy wget Windowsiinkin:
Eikös varmuuskopiointi kannata kuitenkin tehdä vaikka FTP:llä, niin saa kaikki tiedostot mukaan, kuten PHP-tiedostot. Vai eikö Sunpointissa ole FTP-tukea?
Wget tukee FTP:tä.
TeknoHog Re: Mitä tästä opimme...
TeknoHog, 26.9.2004 14:52:25
Pisteet: 0
Eikös varmuuskopiointi kannata kuitenkin tehdä vaikka FTP:llä, niin saa kaikki tiedostot mukaan, kuten PHP-tiedostot. Vai eikö Sunpointissa ole FTP-tukea?
FTP:tä ei kannata käyttää mihinkään missään julkisessa verkossa, koska se siirtää salasanat suojaamattomina.
-><-
Good shit, huh? Dozer makes it. It's good for two things: degreasing engines and killing brain cells.
Re: Mitä tästä opimme...
Anonyymi kommentoija, 27.9.2004 06:51:12
Pisteet: 0
FTP:tä ei kannata käyttää mihinkään missään julkisessa verkossa, koska se siirtää salasanat suojaamattomina
Ei kannata ei, samoin ei pop-mailiakaan, mikäli ei käytä suojattua yhteyttä. Mutta minkäs teet, kun pop ja ftp ovat suosituimmat, eihän monellekkaan palvelimelle saa suojattua yhteyttä?

Vai onko ohjelmia millä saa suojatun ftp yhteyden esim Soneran sivutilaan?
Saltsa Re: Mitä tästä opimme...
Saltsa, 28.9.2004 12:54:21
Pisteet: 0
FTP:tä ei kannata käyttää mihinkään missään julkisessa verkossa, koska se siirtää salasanat suojaamattomina
Eikä puhelintakaan kannata käyttää, puhehan menee ihan salaamattomana puhelinlinjoissa, sama juttu sähköposti. Eikä kannata myöskään puhua 500m läheisyydessä ihmisiä, sillä hyvällä mikrofonilla saa sen puheenkin kaapattua.

Ei kannata ei, samoin ei pop-mailiakaan, mikäli ei käytä suojattua yhteyttä. Mutta minkäs teet, kun pop ja ftp ovat suosituimmat, eihän monellekkaan palvelimelle saa suojattua yhteyttä? Vai onko ohjelmia millä saa suojatun ftp yhteyden esim Soneran sivutilaan?
Ei ole. Tuohon suojaamattomuuteen on pari syytä:

Ensinnäkin, suojaaminen vie prosessoritehoa. Tarvitaan paljon tehoa, jos halutaan taata esim. Soneran 100k:lle käyttäjälle salattu yhteys.

Toiseksi, turhuus. Suomen runkoverkossa tuskin on paljoo sniffereitä, eikä siihen verkkoon kauheen helposti pääse sniffaajat käsiksi. Ja vielä jos olet soneran asiakas, data kulkee vain soneran piuhoissa, jolloin on käytännössä sama, onko se suojaamatonta vai suojattua. Ja vielä se, että kotisivut ovat joka tapauksessa julkista tavaraa, jolloin on se ja sama, saako joku luettua ne, kun siirrät niitä palvelimelle. Sama sähköpostissakin, sekin kulkee koko matka suojaamattomana.
TeknoHog Re: Mitä tästä opimme...
TeknoHog, 1.10.2004 18:39:29

No tottakai muutkin saavat niita sivuja lukea, mutta ajatellaanpa asiaa vahan yleisemmin. 'Jos haluan ottaa muualta yhteyden omalle koneelleni, niin turha kayttaa ssh:ta, telnet riittaa koska koneellani ei ole mitaan ihmeellista mika kiinnostaisi muita.'

Tuossa ajattelussa on se ongelma, etta tunnuksella ja salasanalla muut paasevat myos kirjoittamaan tiedostoihin, ja muutenkin kayttamaan minun konetta/kayttajatilia inhottaviin tarkoituksiin. Esimerkiksi spammiongelma johtuu pitkalti siita, etta spammaajat murtautuvat suojattomiin koneisiin ja kayttavat niita postien lahettamiseen.
-><-
Good shit, huh? Dozer makes it. It's good for two things: degreasing engines and killing brain cells.
anony Re: Mitä tästä opimme...
anony, 26.9.2004 19:29:15
Pisteet: 0
FTP:tä ei kannata käyttää mihinkään missään julkisessa verkossa, koska se siirtää salasanat suojaamattomina.
Meinasin kyllä mainita vaikka sftp:n, mutta en sitten viitsinyt. Ajatuksena oli lähinnä se minkä tuossa mainitsin, eli en lukenut ensimmäistä viestiä kunnolla, ja luulin kirjoittajan ottavan varmuuskopiot http:llä. Sillähän ei kunnollisia kopiota saa esim. dynaamisesti luotavista sivustoista.
"Don't waste time downloading Linux!" -linux-magazine.co.uk
Juu, se on moro.
Anonyymi kommentoija, 25.9.2004 23:09:52
Pisteet: 0
Onhan se nyt hyvä että sai uudet mailit talteen, mutta milläs muka saa sieltä vanhalta palvelimelta ne mailit talteen ?
Noita vanhojakin viestejä yrittivät väh. 2 kuukautta siirtää uudelle palvelimelle ja aina kun (viikon välein aika tarkkaan) kysyin että onko homma edennyt, niin vastauksesi tuli että ensi viikolla on varmasti siirtotyökalu toiminnassa..
Heheh, ei vaan koskaan mitään näkynyt..

Ja ihan mitä väittävät että homma paranee tms. , niin en minä ainakaan (tyhmänä eli maksaneena) jää odottetelemaan seuraavaa katkosta tai muuta hauskaa jippoa mitä seuraavaksi keksivät.
Sanon muutaman valitun kirosanan ja jätän koko homman maatumaan omaan häpeäänsä.

jerereponen@sunpoint.net <- nyt jopa toimii, mutta kuinka kauan.. ;)
Ja nyt voi tuonne mailiin pistää viestiä, jospa vaikka jokin kansalaisadressi/tms. saataisiin aikaiseksi.. =)
Ideoita, kaikilta kiitos.. ;)
Eikös sunpoint ole maksullinen?
Anonyymi kommentoija, 27.9.2004 10:39:30
Pisteet: 0
Itse olen ollut semmosessa käsityksessä, ettei sunpoint ole ollut enään pitkään aikaan ilmainen palvelu, vaan email, kotisivu tila on maksanut muistaakseni 15? vuodes.
Eikös sunpoint ole maksullinen?
Anonyymi kommentoija, 27.9.2004 10:40:36
Pisteet: 0
Itse olen ollut semmosessa käsityksessä, ettei sunpoint ole ollut enään pitkään aikaan ilmainen palvelu, vaan email, kotisivu tila on maksanut muistaakseni 15? vuodes.
Gonzales Mennyttä
Gonzales, 25.9.2004 15:42:29
Pisteet: 0
Omat Sunpoint-sivuni katosivat taivaan tuulin ja FTP-yhteys katkesi jo alkuvuodesta eli kauan ennen tuota katkosta.
--
Hurjat Hipit - ilmaista mp3 jytää
http://www.hurjathipit.com
Karitku Tekohengitystä?
Karitku, 25.9.2004 13:39:40
Pisteet: +1
Hieman pistää ihmetyttämään kauanko tuo palvelu on pystyssä vaikka omistaja vaihtuisikin. Ilmeisesti Sunpoint ei ole ikinä tehnyt voittoa saati nollatulosta joten ei kummoset eväät ole toiminnan jatkamiselle. Epäselvää on myös kuka tuohon pääomasijoittaja ryhmään kuuluu? Tuskin samaa linjaa jatketaan joten muutoksia varmasti tulee Sunpointin toimintaa joka meinaa yleensä leikataan toimintaa/nostetaan hintoja.
Voitku
Re: Tekohengitystä?
Anonyymi kommentoija, 26.9.2004 12:31:38
Pisteet: 0

Mikä vi..u ihmisiä ihan oikeasi vaivaa. Kaiken pitäisi olla ilmaista, just selailin aikaisempia säikeitä Sunpointista. Kaikissa säikeissä kiukutellaan siitä että palvelu muuttuu maksulliseksi kun Sunpoint ilmoittaut ettei toiminta ole kanattavaa ilmaisena.

Mikä toiminta olisi kanattavaa ilmaisena????????

LAtosuo taas nyt kertoo että suuri osa asiakkaista ei ole maksanut laskua. Sitten kun tulee ongelmia kaikilla palstoilla itketään kun homma ei kanata niin lopettavat palvelun.

Ainakin minä olen sitä mieltä ettei tuo 15 € maksu voi kaataa ketään konkursiin ja jos ei sitäkään maksa kärsiköön ongelmat.

Ilmaista lounasta ei ole olemassakaan.

Samaa vinkumista on Cityn palveluissa nyt kun ovat menossa maksulliseksi.

KERTOKAA NYT yksikin palvelu tällä hetkellä joka on ilmaista ilman jumalatonta mainos postin määrää ja jotain 2M rakoituksia tai sitten HOtmail 30 pv ja kaikki häviää.

Okei onhan tuo SUnpointin tapa toimia ollut tosi kyseen alainen, mutta jos asiakaat ei maksa niin vaikea on maksaa laskuja eteenpäinkää.

Pitäiskö huutaa tässä vaiheessa ELÄKÖÖN KOMMUNISMI.

Multa ainakin Stemppiä Sunpointille kriittisesti suhtaudun asiaan, mutta en aio poiskaan lähteä, annan uusille mahdollisuuden parantaa juttuja.

Vanhoille omistajille toivotan pa.....aaa jatkoa, olisitte kertoneet asiasta kunnolla niin tilanne toinen.
Re: Tekohengitystä?
Anonyymi kommentoija, 26.9.2004 18:10:51
Pisteet: 0
KERTOKAA NYT yksikin palvelu tällä hetkellä joka on ilmaista ilman jumalatonta mainos postin määrää ja jotain 2M rakoituksia tai sitten HOtmail 30 pv ja kaikki
häviää.
Gmail.

http://www.gmail.com/
Re: Tekohengitystä?
Anonyymi kommentoija, 26.9.2004 18:44:29
Pisteet: 0
KERTOKAA NYT yksikin palvelu tällä hetkellä joka on ilmaista ilman jumalatonta mainos postin määrää ja jotain 2M rakoituksia tai sitten HOtmail 30 pv ja kaikki
häviää.
Gmail.
http://www.gmail.com/
Kerroppas nyt sitten kuinka tuo palvelu on suurelle yleisölle avoin, kun ovat toistaiseksi ottaneet vain rajatun pienen testikäyttäjäryhmän "asiakkaikseen". Taitaa olla niin, ettei tuotakaan voi oikein parannuksena pitää... vielä.

.P
d2s Re: Tekohengitystä?
d2s, 26.9.2004 20:15:37
Pisteet: +1
Kerroppas nyt sitten kuinka tuo palvelu on suurelle yleisölle avoin, kun ovat toistaiseksi ottaneet vain rajatun pienen testikäyttäjäryhmän "asiakkaikseen". Taitaa olla niin, ettei tuotakaan voi oikein parannuksena pitää... vielä.
Viellä ei ihan taida Googlen sivulta suoraan päästä kuka tahansa rekisteröitymään suoraan mutta esim. seuraavien sivustojen kautta voit ehkä saada itsellesi tunnuksen avaamiseen oikeuttavan kutsun:
http://isnoop.net/gmailomatic.php
http://www.gmailswap.com/

Gmailin tunnustenjakomenetelmästä ("vähän" kerrallaan käyttäjiä eikä hirveätä määrää yhtä aikaa) olen lukenut esim. sellaisia päätelmiä että he ehkä haluavat rauhassa kasvattaa systeemin tehoa ennen julkaisua (sillä sehän on periaatteessa viellä beta-vaiheessa) jottei koko homma romahtaisi jos yhtäkkiä 20+ miljoonaa käyttäjää rekisteröisi itsellensä uudet tunnukset ja alkaisi käyttämään sitä hyvin lyhyen ajan sisällä. En sinänsä mene sanomaan etteikö Googlelta konekapasiteettia löytysi vaan ehkä enemmänkin sitä että testauksen kannalta on ehkä parempi aloittaa systeemin avaus rauhallisemmin. Testiaikana ehtii viellä tekemään muutoksia toimintaan mitkä parantavat toimintaa ennen "suurta käyttäjätulvaa".

Niin tai näin.. ylläolevasta "gmail invite spooler"-sivustosta voi ainakin hyvällä onnella saada itsellensä inviten (sillä kirjoitushetkellä sen kautta on välitetty jo ainakin 43,642 kutsua Gmailiin). Itse olen tunnukseni Googlen sähköpostipalveluun tosin saanut ihan muuta kautta.
Re: Tekohengitystä?
Anonyymi kommentoija, 27.9.2004 17:10:38
Pisteet: 0
kiitoksia erinomaisesta vinkistä, tuo ensimmäinen tuotti tulosta ja oli mielestäni muutenkin huomattavasti näppärämpi.

.P
pimeys Re: Tekohengitystä?
pimeys, 26.9.2004 19:51:56
Pisteet: 0
Kerroppas nyt sitten kuinka tuo palvelu on suurelle yleisölle avoin, kun ovat toistaiseksi ottaneet vain rajatun pienen testikäyttäjäryhmän "asiakkaikseen". Taitaa olla niin, ettei tuotakaan voi oikein parannuksena pitää... vielä.
Vai rajatun pienen joukon. Voin lähettää sulle ja neljälle kaverillesi kutsut käyttäjiksi, ja parin päivän päästä on taas viisi uutta kutsua odottamassa. Gmail leviää, mutta melko mielenkiintoisella ja toimivalla tavalla.
"Kirjoita verellä: ja sinä saat kokea, että veri on henkeä." -- F.N.
Re: Tekohengitystä?
Anonyymi kommentoija, 27.9.2004 18:17:11
Pisteet: 0

Ilmaista lounasta ei ole olemassakaan. Samaa vinkumista on Cityn palveluissa nyt kun ovat menossa maksulliseksi.
KERTOKAA NYT yksikin palvelu tällä hetkellä joka on ilmaista ilman jumalatonta mainos postin määrää ja jotain 2M rakoituksia tai sitten HOtmail 30 pv ja kaikki häviää.
www.yahoo.com ja muuta ei tarvita.
jst Re: Tekohengitystä?
jst, 27.9.2004 08:29:26
Pisteet: 0
Ilmaista lounasta ei ole olemassakaan. Samaa vinkumista on Cityn palveluissa nyt kun ovat menossa maksulliseksi.
KERTOKAA NYT yksikin palvelu tällä hetkellä joka on ilmaista ilman jumalatonta mainos postin määrää ja jotain 2M rakoituksia tai sitten HOtmail 30 pv ja kaikki häviää.
Teoriassa moista toimintaahan ei mikään estä. Luen lähes joka arkiaamu metrossa matkalla töihin joko Uutislehti 100:n tai Metron. Enkä maksa noista yhtään mitään. Myöskään City-lehti ei mitään maksa. Mainitut julkaisut toimivat mainosrahoitteisesti. Miksei siis verkkopalvelu myös voisi toimia samalla periaatteella?

Pitäiskö huutaa tässä vaiheessa ELÄKÖÖN KOMMUNISMI.
Huuda vaan, vaikkei se aiheeseen mitenkään liitykään.
THE GOAT CAN BE CANCELLED
Re: Tekohengitystä?
Anonyymi kommentoija, 27.9.2004 11:29:15

Oikiassa olet ei maksa mitään, mutta melkein kanataisi huutaa. Alkaahan tuo keskustelu hiukan painua siihen suuntaan, että kaikki on yhteistä eikä mistään tarvitse maksaa, kunnon neukku menoa jos on ollut Sunpointin touhutkin. Muuten tais kirjoittaja tarkoittaa city-lehden verkkopalveluita ei lehteä
jst Re: Tekohengitystä?
jst, 27.9.2004 11:50:55
Pisteet: 0
Oikiassa olet ei maksa mitään, mutta melkein kanataisi huutaa. Alkaahan tuo keskustelu hiukan painua siihen suuntaan, että kaikki on yhteistä eikä mistään tarvitse maksaa, kunnon neukku menoa jos on ollut Sunpointin touhutkin. Muuten tais kirjoittaja tarkoittaa city-lehden verkkopalveluita ei lehteä
Eihän Neuvostoliitossa mitään ilmaiseksi saanut. Samanlaisella rahalla siellä leivästä(jos sitä nyt sattui olemaan) kaupassa maksettiin. Ajatuksena taisi olla että saatu palkka(se raha) oli jonkinlaista osinkoa yhteisomistuksena olleiden tuotantovälineiden tuotosta, ei muuta tuotteita ilmaiseksi.

Kyseessä on kuitenkin media. Eli jos yksi media toimii mainosrahoitteisesti, niin ei ole mitään periaatteellista syytä miksei joku toinenkin media voisi toimia. Tämä ei tosin tunnu käytännössä oikein toimivan verkkopalveluiden osalta. Lehdet ja radiot kyllä mainoksilla pysyvät pystyssä, verkkopalvelut eivät.

Alkuperäisessä viestissähän puhuttiin, ettei mitään saa ilmaiseksi. Tämä siis ei pidä paikkaansa.
THE GOAT CAN BE CANCELLED
rturkia Re: Tekohengitystä?
rturkia, 27.9.2004 08:35:46
Pisteet: 0
Ilmaista lounasta ei ole olemassakaan. Samaa vinkumista on Cityn palveluissa nyt kun ovat menossa maksulliseksi.
KERTOKAA NYT yksikin palvelu tällä hetkellä joka on ilmaista ilman jumalatonta mainos postin määrää ja jotain 2M rakoituksia tai sitten HOtmail 30 pv ja kaikki häviää.
Teoriassa moista toimintaahan ei mikään estä. Luen lähes joka arkiaamu metrossa matkalla töihin joko Uutislehti 100:n tai Metron. Enkä maksa noista yhtään mitään. Myöskään City-lehti ei mitään maksa. Mainitut julkaisut toimivat mainosrahoitteisesti. Miksei siis verkkopalvelu myös voisi toimia samalla periaatteella?
Itse asiassa useimmat lehdet taitavat toimia oikeasti mainosrahoitteisesti. Vaikka tilaus jotain maksaakin, se kattaa lähinnä kuljetuskustannukset.

Riku
Re: Tekohengitystä?
Anonyymi kommentoija, 27.9.2004 11:26:38
Pisteet: 0
Oikos mahtanut tarkoittaa www.city.fi ennen ilmainen palvelu ja nyt muuttumassa maksulliseksi.

Mitenköhän lehdet tähän olis liittynty. Tarkaivaisuutta, tarkkaivaisuutta.
rturkia Re: Tekohengitystä?
rturkia, 29.9.2004 11:21:31
Pisteet: 0
Oikos mahtanut tarkoittaa www.city.fi ennen ilmainen palvelu ja nyt muuttumassa maksulliseksi. Mitenköhän lehdet tähän olis liittynty. Tarkaivaisuutta, tarkkaivaisuutta.
Kiitos samoin. Kirjoittaja "jst", jonka kirjoitukseen vastasin ja jota lainasin, sanoi nimenomaisesti lukevansa metrossa joko Metroa tai Uutislehti 100:aa. Siis lehdistä nimenomaan oli puhe.

Ellei sitten kyseessä ole noiden lehtien verkkoversiot, joita "jst" lukee mobiilisti. Tosin siinä tapauksessa sisälukutaitoni olisi remonttia vaille.
Saruwine Re: Tekohengitystä?
Saruwine, 26.9.2004 18:10:02
Pisteet: 0
KERTOKAA NYT yksikin palvelu tällä hetkellä joka on ilmaista ilman jumalatonta mainos postin määrää ja jotain 2M rakoituksia tai sitten HOtmail 30 pv ja kaikki häviää.
Mmm, Gmail?