Tiistai, 12.8.2003
Suomessa kaivataan osaajia pelisektorille
Helsingin kauppakorkeakoululla (HKKK) järjestettiin eilen maanantaina seminaari, jossa tuotiin vahvasti esiin tietokonepeleihin liittyvän liiketoiminnan haasteet. Korkeasta osaamistaan huolimatta suomalaiset pelialan yritykset ovat kansainvälisesti vielä hyvin pieniä, keskimäärin alle kaksikymmentä työntekijää työllistäviä pienyrityksiä. On selvää, että maailman pelimarkkinoille ei päästä ilman tutkimusta, tuotekehitystä ja vankkaa liiketoimintaosaamista. Tarvitsemme lisää menestystarinoita alalle , toteaa Tampereella kesän aikana perustettua Neogames-pelikeskusta kehittävä Tampereen yliopiston Hypermedialaboratorion professori Frans Mäyrä.
Pelimarkkinat ovat viime vuosina ohittaneet koossa elokuvaliiketoiminnan. Riskit ovat suuret, mutta niin voivat olla tuototkin", toteaa tapahtuman pääjärjestäjänä toiminut HKKK:n ITP-koulutusohjelman (Information Technology Program) johtaja Mirko Laine. "Pelisektori on herättänyt kiinnostusta myös Kauppakorkeakoulussa - se on yksi kiinnostavimmista IT-sektoriin liittyvistä kasvualoista", Laine ennustaa.
Nokia tuo markkinoille tänä syksynä ensimmäisen puhtaasti pelaamiseen tarkoitetun pelikonsolin, N-Gagen. Suomalaisilla pelialan yrityksillä on juuri nyt ainutlaatuinen tilaisuus päästä osaksi suuren luokan peliliiketoimintaa. "Käynnissä on suomalaisen pelisektorin etsikkoaika - nyt jos koskaan on päästävä markkinoille", korostaa professori Mäyrä. HKKK:lla järjestettyyn tapahtumaan osallistui useita pelisektorin johtavia suomalaisia yrityksiä, kuten Nokia, Sumea, Mr. Goodliving, Frantic, Valve, Housemarque ja Idean Research. Lisäksi mukana olivat alan tärkeimmät tutkimus- ja tuotekehitysyksiköt NeoGames, Tampereen yliopisto/Hypermedialaboratorio, Agora Game Lab ja LTT-Tutkimus Oy.
K2, 12.8.2003 00:08. Lähde: HKKK
Muita aiheeseen liittyviä uutisia
Anonyymi kommentoija, 12.8.2003 07:24:33
:D
Anonyymi kommentoija, 12.8.2003 09:42:14
Anonyymi kommentoija, 12.8.2003 11:01:29
Anonyymi kommentoija, 12.8.2003 10:53:10
Tietty jos piirtää pelille kauniit kansikuvat ja sitten vain pitää kädet ristissä, että kaupassa kävijät eivät lukisi arvosteluita pelistä, niin voi jopa tienata melkein omat rahansa takaisin.
Vaikeinta pelin tekemisessä ei suinkaan ole monimutkaiset tekoäly tai grafiikka algoritmit. Vaikeinta ei ole myöskään tehdä sulavalinjaisia grafiikoita, joita pelaajat jäävät tuijottelemaan puoleksi tunniksi vain siksi että ne ovat niin kauniita. Ehdottomasti vaikeinta on keksiä peliin hyvä juoni.
Tämä ilmenee varsin selvästi kun katsoo nykyisiä pelejä. Pelin juonet ovat järjestelmällisesti:
- Ammu kaikki mikä liikkuu ja mieluiten nekin mitkä eivät liiku.
- Rakenna armeija ja tapa kaikki.
- Rakenna [eläintarha/kaupunki/..] joka tuottaa rahaa ja jossa kaikki ovat onnellisia.
- Tee huimia urheilusuorituksia.
Juoni ei ole kuitenkaan se mihin nykyään panostetaan. Vaan ehdottomasti tärkeimpänä asiana pidetään kaunista ulkokuorta. Tämä mahdollistaa sen, että voidaan ottaa kauniita screenshotteja, joiden avulla sitten peliä kaupitellaan.
Jos kaipaa massamarkkinoille, tärkeään asemaan nousee myös pelattavuus ja helppokäyttöisyys. Massaa ei kiinnosta opetella 20 erilaista pikanäppäintä eri toiminnoille, vaikka innokkaimmille friikeillä tämä onkin mieleen. Tähän osataan jo jonkin verran panostaa. Oma suosikkini tältä alalta on Diablo II, jossa on kohtuullisen paljon eri toimintoja, mutta kaikki on tehty niin yksinkertaisiksi, että jopa vaimoni oppi pelaamaan sitä.
Ja tietty, ettei homma olisi liian helppo, niin hanketta romuttamassa on paljon muitakin tekijöitä. Näistä pikkuvioista inhottavimpia ovat ehkä bugit. Jos pelissä on paljon bugeja, jotka aiheuttavat esim. pelin kaatumiseen juuri kun pelaaja on pääsemässä loppuun, menee into pelaamiseen varsin nopeasti.
Anonyymi kommentoija, 12.8.2003 11:34:04
Kuten itsekin sanoit, julkaisijat julkaisevat paljon hyvältä näyttävää roskaa. Julkaisematta kuitenkin jää pelejä, jotka kauniin kuoren lisäksi ovat myös hyviä pelejä. Ongelmana onkin, että niitä ei osata myydä julkaisijalle, koska hyvä ohjelmointitaito ei tee ihmisestä välttämättä sujuvaa markkinoijaa.
Liian usein sinne keskieurooppalaisen julkaisijan luo (jos sinne asti edes päästään) menee nuori pojankloppi hattu kourassa pyytelemään anteeksi ja olemaan hiljaa. Nimenomaan tähän ongelmaan nyt haetaan ratkaisua. Maailmalle pitää mennä rinta rottingilla ja mahdollisesti myös tukevalompakkoisen sponsorin avittamana.
Anonyymi kommentoija, 12.8.2003 13:12:35
Pahoitteluni jos loukkaan tällä markkinoijia, mutta olen kyllä kuunnellut teidän nörttivitsejänne, että koittakaa kestää. Taustalla ei ole mitään kitkaa teitä vastaan. Näin minä vain näen teidän ammattinne.
Anonyymi kommentoija, 12.8.2003 16:45:47
- Ammu kaikki mikä liikkuu ja mieluiten nekin mitkä eivät liiku.
- Rakenna armeija ja tapa kaikki.
- Rakenna [eläintarha/kaupunki/..] joka tuottaa rahaa ja jossa kaikki ovat onnellisia.
- Tee huimia urheilusuorituksia.
Juoni ei ole kuitenkaan se mihin nykyään panostetaan. Vaan ehdottomasti tärkeimpänä asiana pidetään kaunista ulkokuorta. Tämä mahdollistaa sen, että voidaan ottaa kauniita screenshotteja, joiden avulla sitten peliä kaupitellaan.
Anonyymi kommentoija, 12.8.2003 17:12:55
Joka tapauksessa bugit vaikuttavat osaltaan pelin suosioon. Mutta koska tähän vaikuttaa moni muukin tekijä, on summan laskeminen jokseenkin vaikea toimenpide.
Pineapple, 12.8.2003 18:33:16
Anonyymi kommentoija, 12.8.2003 20:27:26
Esimerkiksi Hitman pelissä oli minusta kiehtovaa vaihtelua siksi että tavallisen räiskinnän sijaan pitikin yrittää kaikessa hiljaisuudessa tappaa porukkaa ja sen sijaan että tapetaan kaikki, pyritäänkin vain tappamaan ne kriittiset kohteet.
Listasit tuohon noin 10 peliä. Viimeaikoina on kuitenkin julkaistu varmaan satoja pelejä? Tarkoitankin juonen puutteella lähinnä sitä harmaata massaa joka ei päässyt listaasi. Niitä pelejä, jotka ovat niin huonoa kauraa, ettei se kelpaisi edes hevosellesi syötäväksi.
Turhaa minun kai olisikaan väittää, että hittipelit olisivat surkeita. Mutta väitätkö sinä että suurimmassa osassa pelejä jotka julkaistaan on hyvä juoni?