Keskiviikko, 11.6.2008
Suomi verkkovakoilun kohteena
Suomen valtio ja suomalaiset aseteollisuuden yritykset ovat joutuneet ulkomaisen nettivakoilun uhriksi. Vakoilu on toteutettu sähköpostitse lähettämällä yhdelle tai useammalle työntekijälle haittasovelluksen sisältävä sähköpostiviesti. Aktivoituessaan virus on jakanut verkon yli kaiken, mitä se on käsiinsä saanut sekä työntekijän koneelta että siihen yhteydessä olevilta palvelimilta. Vakoilusta on tiedottanut Supo, joka ei kuitenkaan ole paljastanut tapauksen yksityiskohtia.
"Kohteena ovat olleet ulkoasioita hoitavat valtiolliset tahot sekä puolustusteollisuuden yritykset", järjestelmäasiantuntija Mari Kononow sanoo. Ensimmäiset kaksi iskua paljastuivat vuonna 2004. Sen jälkeen vakoiluyritysten määrä on kasvanut. Kuluvan vuoden alkupuoliskolla yrityksiä on jo paljastunut enemmän kuin koko edellisenä vuonna. Vakoojien jälkiä on pystytty seuraamaan kiinalaisille palvelimille asti.
"Tekotapa on kaiken aikaa ollut samankaltainen ja kehittynyt. Myös verkkojäljet johtavat kaikissa tapauksissa samaan suuntaan", Kononow sanoo. Se, että kohdennetut hyökkäykset on voitu jäljittää Kiinaan, ei välttämättä tarkoita vakoojien olevan kiinalaisia. "Jos hyökkääjä on fiksu, niin kuin varmasti on, se saa halutessaan hyökkäyksen näyttämään siltä, että se tulee Kiinasta", huomauttaa F-Securen tutkimuspäällikkö Mikko Hyppönen.
Lue juttu K2, 11.6.2008 09:31. Lähde: Helsingin Sanomat
Muita aiheeseen liittyviä uutisia
Kommentoi juttua
zerocool, 11.6.2008 09:52:04
Vastaa
Starting playback...
Otus, 11.6.2008 12:10:34
Vastaa
Ennen kuin mike ehtii:
No kyl se wintoosaki pysyy kunnossa oikeella käytöllä, ja jopa ilman virustorjuntaa ja jatkuvia päivityksiä:
Win(tähän versio) + Tiny personal firewall(joku wanha versio)
-Ei tuu madot tai mikään läpi ellet erikseen halua(ne pitää itse hankkia vaikka epäluotettavilta sivuilta)
susi, 12.6.2008 14:22:23
Vastaa
Win(tähän versio) + Tiny personal firewall(joku wanha versio)
-Ei tuu madot tai mikään läpi ellet erikseen halua(ne pitää itse hankkia vaikka epäluotettavilta sivuilta)
Outlook on ensisijainen sähköpostiohjelma, jolle kaikki postilaatikot on määritelty. Roskapostisuodatin toimii kiitettävästi ja päätänsä käyttämällä ei tule klikkailtua vääriä linkkejä posteista (tai aukaistua vääriä tiedostoja).
Mutta täytyy kyllä myöntää, että joskus saa olla melko tarkkana. Käytän Paypalia melko usein ja juuri erään transaktion jälkeen sain tämän kuuluisan "you're paypal-account may be compromised..."-phisingin. Vähän epäammattilaisempi tietokoneen käyttäjä olisi vallan hyvin voinut käydä "tarkastamassa" tunnuksensa toimivuuden tuon viestin perusteella.
Onko osallani käynyt sitten tuuri vai onko kiinnostusalueeni netissä niin tavattoman tylsät, että olen näin säilynyt "puhtaana" tähän asti. Tätä ennen elelin XP:llä pari vuotta ilman virustorjuntaohjelmaa. Ainoa hankaluus on uskottavuuden puute, kun yrittää saaranat sukulaisilleen erilaisten suojausohjelmien tärkeydeystä... ;)
Yorak, 11.6.2008 12:37:50
Vastaa
Vastentahtoinen vapaaehtoinen tietotukihenkilö o/ joutui taas viime viikonloppuna painiskelemaan yhden sukulaisperheen koneiden kanssa. Kaikki talouden koneet on ihan täynnä erilaisia haitakkeita, käyttö tökkii ja windows kiukuttelee.
Valistaa on yritetty intternetin vaaroista, mutta teet kun ei viesti mene perille. Ratkaisuksi nyt laitoin linuxia tilalle. Harmillisesti vaan oikein hyvää suomenkielistä distroa en noille vanhemmille koneille tähän hätään löytänyt. Tällä hetkellä koneessa on puppy linux, mutta pitänee ensikerralla vaihtaa johonkin paremmin finlandiaa puhuvaan jakeluun.
wally, 12.6.2008 00:10:05
Vastaa
Varmaankin olet Damn Small Linuxiin tutustunut, mutta ainakin n. vuosi sitten kun sitä käyttelin, suomennoksia ei tainnut olla tarjolla juuri lainkaan, pienellä säädöllä sai sentään suomalaisen näppisasettelun..
weicco, 11.6.2008 12:39:14
Vastaa
Zerolle: Kiitos madon, maailmassa on yksi osaamaton Windows käyttäjä vähemmän.
rugueux, 11.6.2008 13:33:38
Vastaa
Mihin on kadonnut perinteinen harakointi?
weicco, 11.6.2008 14:33:46
Vastaa
Kun ekan kerran käynnistin tietokoneen (Commodore VIC-20), muistan että ruudulla oli vain vilkkuva neliö. Minun piti avata käyttöopas ja etsiä loitsu jolla sain kasettiaseman pörräämään. Ehkä nykykäyttikset ovat nimenomaan tältä osin liian helppoja? Kynnys käyttää ja sotkea joka ikinen asetus sekä kone on liian matala?
Laitteistojen vaatimat ajuriasennukset yms. pitäisi taas mielestäni olla naurettavan helppoa. Käyttäjän ei tarvitsisi edes tietää mikä ajuri on. Näin ei taida juuri olla missään käyttiksessä tai ainakin saa napsutella asennusohjelmien OK, YES, NEXT, FINISH nappulat läpi. Jonkun pitäisi potkaista asennusohjelmien tekijöitä virtuaalimunille.
Ja takaisin aiheeseen, niin tosiaan kiitos madon ja Zeron, maailmassa on nyt yksi osaamaton Windows käyttäjä vähemmän ja samalla yksi saastuttava tietokone vähemmän. Joskaan ko. uutiseen rinnastettuna, Linux tai muu käyttis ei olisi vaikuttanut tilanteeseen mitenkään. Käyttäjä itse suoritti ohjelman omilla tunnuksillaan ja saman voi tehdä myös muissakin käyttiksissä. Voisin kirjoittaa aiheesta pitkät tovit todistaen pointin monilla esimerkeillä, mutta en usko siitä olevan mitään hyötyä.
wally, 11.6.2008 23:51:27
Vastaa
Tätä on hauska vertailla erääseen tunnettuun vaihtoehtokäyttikseen, jossa äänikortista, näytönohjaimesta, näytöstä, ethernetistä ja wlanista lähtien saa ladata ja kliksutella yhtä sun toista ajuria. (Totta kai tämä edellyttää aina kohtuullisen tuoretta distroa, mutta mikäs siinä, kun se maksaa 0e, ja voidaan asentaa vaikka suoraa netistä.)
Uutisessa ei selviä, että käyttäjä olisi suorittanut .exe -päätteisen vakoiluohjelman. Ehkäpä käyttäjä avasi vain .xls tai vaikka .pdf-tiedoston, joka ei näyttänyt epäilyttävältä? Mikäli tilanne on tuo jälkimmäinen, syy on nimenomaan järjestelmässä, ei käyttäjässä. Ohjelmalta näyttävän ohjelman suorittaminen nyt sitten tietysti on käyttäjän vika, joskin tuollainenkin moderneissa järjestelmissä varmasti saadaan estettyä (siis että sähköpostiohjelmasta ei voi kliks-kliks-kliksutella suoritettavia ohjelmia auki).
sepeto, 11.6.2008 09:44:17
Vastaa
Otus, 11.6.2008 12:01:24
Vastaa
Ihmetyttää ihmisten tyhmyys. Jos tolla alalla ei hanskaa edes tietoturvaa niin ei kannattaisi olla aseidenkaan kanssa(vaikka ei suoranaisesti) tekemisissä.
puntta, 11.6.2008 12:26:19
Vastaa
Otus, 11.6.2008 14:15:29
Vastaa
weicco, 11.6.2008 14:35:28
Vastaa
Rousku, 11.6.2008 18:22:51
Vastaa
Kyllä se liite ihan oikeasti voi olla .doc tai .pdf, joka
käyttää hyväksi jotain tuoretta (tai jopa vielä julkaisematonta)
tietoturva-aukkoa. Dokumentti aukeaa täysin normaalin näköisesti käyntiin, mutta samalla taustalle käynnistyy vakoilusovellus.