Maanantai, 26.4.2004
Suuren luokan kiista JPEG-patentista
Amerikkalainen Forgent Networks on nostanut patenttiloukkaussyytteen yhteensä 31 yhtiötä vastaan. Forgent väittää olevansa oikeutettu saamaan lisenssimaksuja kaikilta JPEG-pakkausteknologian käyttäjiltä. Forgent omistaa patentin erääseen pakkausmenetelmään, jonka se katsoo olevan olennainen osa JPEG-teknologiaa. JPEG lienee yleisin valokuvien pakkausformaatti. Syytettyinä ovat mm. Adobe, Agfa, Apple, Canon, Creative Labs, Dell, Kodak, Fuji, HP, IBM, JVC, Macromedia, Panasonic, Toshiba ja Xerox.
Forgentin syyte perustuu kiistanalaiseen pakkausteknologiapatenttiin, jonka se sai haltuunsa vuonna 1997 ostamalla Compression Labsin. JPEG-standardin omistajaksi on pitkään ymmärretty Joint Photographic Experts Group -komitea, joka on hallinnoinut kyseistä standardia sen lanseerauksesta vuonna 1986 lähtien. JPEG-komitea toteaa Forgentin patentin olevan virheellinen, sillä patentissa kuvatut teknologiat olivat olleet jo pitkään käytössä ja näin ollen patentti ei ole lainvoimainen ns. prior art -määritelmän nojalla. JPEG-komitean mukaan myös Philips ja Lucent ovat Forgentin tapaan kertoneet omistavansa JPEG-pakkausmenetelmään liittyviä patentteja.
Forgent on yrittänyt saada JPEG-pakkausmenetelmän hyödyntäjiltä rojaltimaksuja jo heinäkuusta 2002 lähtien. Helmikuussa 2003 Sony maksoi Forgentille 16 miljoonan dollarin lisenssimaksut. Yhtiö on omien sanojensa mukaan tienannut lisenssimaksuilla yli 90 miljoonaa dollaria kahden viime vuoden aikana. Syytteiden nostamista yhtiö pitää valitettavana, mutta tarpeellisena keinona. Forgentin edustaja Brian Noonan kertoo heidän ottaneen yhteyttä kaikkiin syytettyihin viime vuoden aikana, mutta yksikään ei vaivautunut lisenssiä hankkimaan.
Lue juttu K2, 26.4.2004 01:00. Lähde: imaging resource / ZDNet / Wired
Muita aiheeseen liittyviä uutisia
Anonyymi kommentoija, 26.4.2004 04:43:31
Anonyymi kommentoija, 26.4.2004 05:34:09
dmn, 26.4.2004 08:33:27
Mutta PNG ei tue ICC väriprofiileja, joka on selvä miinuspuoli.
Schönke daan, kiitokset humpasta!
Anonyymi kommentoija, 26.4.2004 22:40:28
Anonyymi kommentoija, 27.4.2004 17:09:47
feenix, 26.4.2004 07:23:15
Anonyymi kommentoija, 26.4.2004 10:36:57
Ehkä virallisesti sitä ei ole tarkoitettu korvaamaan jpegiä, mutta kyllä se hallitsee häviöllisen pakkauksen siinä missä häviöttömänkin..
Anonyymi kommentoija, 26.4.2004 11:01:00
Ehkä virallisesti sitä ei ole tarkoitettu korvaamaan jpegiä, mutta kyllä se hallitsee häviöllisen pakkauksen siinä missä häviöttömänkin..
Bream, 26.4.2004 11:15:51
Täälä edelliselle henkilölle (ja muillekin) lisäluettavaa:
http://www.libpng.org/pub/png/pngintro.html
Sielä sanotaan mm. että "The Portable Network Graphics (PNG) format was designed to replace the older and simpler GIF format and, to some extent, the much more complex TIFF format.".
Samoin kerrotaan että "Since PNG's compression is fully lossless..."
PNG on ihan hyvä mutta nyt jo kovin vanhanaikainen yksiulotteinen pakkaustapa joka ei tue laajennuksia (codec:it, filtterit yms.) ja on ominaisuuksiltaan kovin rajallinen. Parempiakin formaatteja on maailma pullollaan mutta tuettuja ja lisenssivapaita ei ole. JPEG on formaattina aika hyvä, joskin nyt jo kovin vaatimaton ja selvästi mitoitettu sellaisille prosessoritehoille joita oli tarjolla vuosikausia sitten.
Anonyymi kommentoija, 26.4.2004 22:52:35
feenix, 26.4.2004 16:21:05
jampstamp, 27.4.2004 14:02:34
Muutenkin monipuolinen ohjelma, suosittelen kaikille acdseen ym. käyttäjille.
Anonyymi kommentoija, 26.4.2004 12:02:21
Valokuvien pakkaaminen .png:llä paitsi masterivaiheessa on kuin kalsareiden pitäminen farkkujen päällä.
PS. Huomaan että käytit sanaa 'tarkoitettu', joten en oikeastaan vastannut sinun väitteeseesi, joka saattaa olla oikeinkin.
Anonyymi kommentoija, 26.4.2004 14:26:21
Daedalon, 3.5.2004 03:59:07
Näin siis Photoshopilla, joka on ihan kelpo ohjelma ainakin kuvankaappausten käsittelyyn. Muuten kokemukseni .png:stä .jpg:hen verrattuna ovat yllätyksettömämpiä: .png:t yleensä vähän / paljon isompia ja kuvanlaatu vähän / todella paljon parempi.
.gifejä en ole juuri suosinut niin en osaa niihin verrata, mutta itse käytän mieluummin .png:tä kuin .jpg:tä. Kuvanlaatu on kiva asia: Pienissä tai vähävärisissä kuvissa .jpg tuo välillä todella näkyvää suttua, ja valokuvia taas on kiva pystyä suurentamaan.
Pääsääntöisesti kuvat, joiden kuvanlaatua voisi heikentää jotta niitä saisi .png:tä pienempään tilaan voi puolestani poistaa, sillä uhraan mielelläni vähän kaistaa ja levytilaa saadakseni .bmp:n kuvanlaadun murto-osatilassa alkuperäisestä. Niin monta kertaa on ollut harmittelemista huonoksi pakkautuneissa .jpg:ssä.
bungle, 26.4.2004 11:10:39
"See the animal in his cage that you built, are you sure what side you're on?" -- Trent Reznor
Anonyymi kommentoija, 26.4.2004 21:12:54
http://extensionroom.mozdev.org/members/Jed/pngcru...
feenix, 26.4.2004 11:15:21
Anonyymi kommentoija, 26.4.2004 06:25:51
Anonyymi kommentoija, 26.4.2004 07:54:19
Anonyymi kommentoija, 26.4.2004 08:59:42
Anonyymi kommentoija, 26.4.2004 10:53:48
Anonyymi kommentoija, 26.4.2004 08:04:32
Luulin että JPG olisi ollut vapaa näistä, muistan että jpegiä "mainostettiin" sillä ettei sillä olisi ollut tälläisiä ongelmia (kuten oli Giffillä).
Onkohan fraktaalipakkauksesta kuvan pakkaamiseen kuulunut mitään ?
Anonyymi kommentoija, 26.4.2004 09:23:49
Anonyymi kommentoija, 27.4.2004 01:16:05
Sen sijaan MS:n kilpailijat ovat kusessa, kun samanmoisia sakkoja alkaa putoilla myös heille.
Anonyymi kommentoija, 26.4.2004 18:17:03
Itse en ole JPEG-pakkauksen asiantuntija, en tiedä miten se muodostetaan. Pikaisella vilkaisulla tuon patentin menetelmä vaikuttaa lähinnä RLE-pakkaukselta, jonka luulisi olevan olleen tunnettua jo ennen vuotta 1986.
Pakataanko JPEGin jossain vaiheessa RLE-tyyppisesti?
Jos ei, niin vähän näyttäisi heikoilta nuo vaatimukset. Muut kuin nuo RLE-tyyppiset vaatimukset näyttäisivät viittaavan liikkuvaan kuvaan, joten vaikka en tunnekaan JPEG-pakkausta hyvin, niin väittäisin, että tuo patentti ei sitä koske.
Mikäli taas koskee, niin sitten rojaltien kerääminen on aika helppoa, koska patentti on voimassa monessa merkittävässä maassa.
Anonyymi kommentoija, 26.4.2004 10:35:05
Lopeta välittömästi "Hieno maa USA!!" fraasin käyttäminen puheissasi ja kirjoituksissasi ja osta meiltä lisenssi jotta emme haasta sinua markkinaoikeuteen maksamattomista lisenssimaksuista.
Hieno maa USA!! Oy:n puolesta asianajotoimisto Maailmasta A.N.U.S. Oy.