Suurin tietoturvariski: uteliaat työntekijät

Muistelisin jo n. seitsemän-kahdeksan vuotta sitten lukeneeni TKK:n seinältä ohjeita tähän ongelmaan.

Itse esim. käytän jotakuinkin tällaista salasanangenerointimenetelmää:

1. Valitse sana, jonka varmasti muistat mutta jota ei ole helppo arvata, ja johon liittyy jokin numerosarja.
2. Muuta numerot erikoismerkeiksi käyttämällä ns. shift-näppäintä.
3. Jaa sana n. kahtia, sijoita erikoismerkit sanan keskelle, ja siirrä kirjaimia näppäimistöllä 1-2 merkkiä oikealle tai vasemmalle.

(Ja erinäisiä variaatioita tästä.)

Salasanaa ei tietenkään välttämättä muista hetimiten ulkoa, mutta sitä ei yleensä tarvitse kirjoittaa lapullekaan, ja sen oppii viimeistään joidenkin kirjoituskertojen jälkeen. (Jolloin on tietysti hyvä kirjoittaa ne yksin omassa rauhassaan koska tuossa vaiheessa on muuten helppo luntata. ;-)

Joka tapauksessa - alkuperäistä tekstiä tämän kerran lukematta - oma arvaukseni on, että salasanasuojauksella tarkoitetaan lähinnä sitä, että kuka tahansa ei pääse ilman salasanaa tai omalla salasanallaan mihin tahansa tietoihin käsiksi, vaan kaikki tiedot ovat oletusarvoisesti jonkun omistuksessa, ja niihin pääsee käsiksi vain niiden omistajan, antamalla oman salasanansa tai vastaavan tunnisteen.

Maailman kompleksein kryptausalgoritmi, tanakammin koodattu ja kymmeneen kertaan alusta loppuun auditoitu ipsec-implementaatio, uudesta mullistavasta fyysisestä keksinnöstä johdettu satunnaislukugenerointi ja siitä toteutettu OTP, ja tietokantapalvelimessa käytetyt non-executable stack, eip:n canary valuet, ja muut makeat kikkavitoset eivät auta pätkän vertaa, jos inhimilliset tekijät eivät ole kunnossa: esim. työntekijät ja ylläpitäjät ovat epälojaaleja ja vuotavat siksi tietoa ulos, tai jättävät kasan kriittisiä dokumentteja lojumaan kahvilan pöydälle. (No, pahin henkilökohtaisesti kuulemani oli sentään oikeasti auton katto, mutta oli kyseessä aika iso juttukin.)

Salasanaongelmaan on muitakin ratkaisuja kuin hankalasti muistettavat ja usein vaihdettavat pitkät salasanat - esim. rautaratkaisut.

Ihmiset tuntuvat järjestään ajattelevan, että tietoturva on jonkinlainen ikävä pakkolisä, joka tiputetaan taivaasta hankaloittamaan pääsyä johonkin järjestelmään ja tällä sitten saadaan aikaan se, että ilkeät häkkerit eivät pääse järjestelmään.

Käytännössähän _olennainen_ tehtävä on aina varmistaa _oikeutettujen_ käyttäjien pääsy käsiksi johonkin tietoon. _Toissijainen_ tehtävä on siis varmistaa, että ei-oikeutetut käyttäjät eivät pääse käsiksi tietoon. Tässä voidaan mennä miten pitkälle tahansa, ja siltikin on vaikeaa ruveta puhumaan täysin "unbreakable"-systeemistä. Joka tapauksessa, jos tuo toissijainen tehtävä haittaa tilanteen huomioonottaen aivan liiaksi ensimmäistä, on jotain pielessä - varsinkin, jos tuo toissijainen tehtävä on hoidettu liian kapeakatseisesti ja jätetty jotain aivan yksinkertaisia asioita ottamatta huomioon.

Minusta optimitilanteessa tietoturvan ei pitäisi tippua jostain teknisestä taivaasta, vaan valinnan pitäisi olla kaikkien järjestelmää käyttävien yhteinen ja järkevästi perusteltu ja järkevässä suhteessa vaadittuun tietoturvan tasoon. Kun on itse sisäistänyt sen, että on yhdessä tehty valinnan tietoturvatasojen 1, 2, ja 3 välillä, tuntuu sen salasanan pänttääminenkin huomattavasti mielekkäämmältä, ja ennen kaikkea tajuaa ottaa itse paljon enemmän vastuuta siitä turvallisuudesta.

Lainatakseni viisaampiani: turvallisuuden rajojen pitäisi yleensä mennä siinä, että järjestelmän murtaminen on halvempaa kuin murtaa järjestelmän salauksen tuntevan ihmisen sormet.

En tunne tiedostojärjestelmien salausta juurikaan. Olen ollut vain siinä käsityksessä, että nykytekniikalla kyllä onnistuu salata - ainakin joissain käyttöjärjestelmissä - ainakin kaikki tieto, jota voidaan inhimillisesti ottaen pitää salaisena. Mihin tämä väitteesi tämän mahdottomuudesta perustuu?

Tai siitä, että järjestelmä on alunperin suunniteltu kiireessä ajatellen, että tällaiset asiat "hoidetaan sitten myöhemmin". Jos järjestelmässä on riittävästi investointeja tai jos järjestelmästä toiseen siirtyminen muuten kuluttaisi tuhottomasti resursseja, voi olla, että tilanne onkin sitten se, että asioiden hoitaminen myöhemmin ei onnistukaan.