Kirjaudu

Uutiskirje

Rekisteröidy Sektoriin ja tilaa itsellesi joko aamuisin tai iltaisin ilmestyvä uutiskirje sähköpostiisi.

Tiistai, 18.3.2003

Taiteellisen ohjelmoinnin ystävät järjestäytyivät Jyväskylässä

Maaliskuun alussa kokoontui kymmenen tietotekniikan opiskelijaa ja ammattilaista Jyväskylään perustamaan taiteellisen ohjelmoinnin ystävien seuraa (TOYS). "Tietokoneohjelmointia pidetään tavallisesti tekniikan alana", kertoo seuran puheenjohtajaksi valittu Antti-Juhani Kaijanaho. "Meidän mielestämme tämä on yksipuolinen näkemys. Ohjelmointi on yhtä lailla, ellei jopa ennemminkin, taidetta. Vertaan itse ohjelmistotaidetta mielelläni rakennustaiteeseen ja sanataiteeseen: talojen tapaan ohjelmien tulee olla paitsi kauniita myös käytännöllisiä, ja romaanien tapaan ohjelmien tulee olla miellyttäviä lukea".

Tänä vuonna seura aikoo järjestää työpajatyöskentelyä taiteellisen ohjelmointitaitonsa kehittämisestä kiinnostuneille ohjelmoijille. Seura aikoo myös julkaista taiteellisia ohjelmistoja lukemistoina, jotta ohjelmoijat voisivat lukea enemmän.

Huomattava osa seuran perustajista on Jyväskylän yliopiston tietotekniikan laitoksen henkilökuntaa ja melkein kaikki muut ovat laitoksen opiskelijoita. Kaikki taiteellisesta ohjelmoinnista kiinnostuneet ovat kuitenkin tervetulleita mukaan toimintaan. "Toys on koko Suomen taiteellisen ohjelmoinnin ystävien seura", toteaa Seuran taloudenhoitaja Tero Tilus.

Lue juttu oma, 18.3.2003 10:43. Lähde: TOYS
Rekisteröidy ja kirjaudu sisään, jos haluat kommentoida.

Kommentit ( 22 uutta / 22 )
pistettä.
Näytä vain kommentit joilla on vähintään
taiteellista koodia..
Anonyymi kommentoija, 18.3.2003 12:47:34
Pisteet: 0
ok.. käännöksen toimivuudella ei ole merkitystä. Pääasia, että koodi on hianoa..

Miksi microsoft ei ole taiteellinen firma?


- no kun niitten koodi on sekavaa ja käännökset ei toimi..


I kill me.
Re: taiteellista koodia..
Anonyymi kommentoija, 18.3.2003 15:10:56
Pisteet: 0
ok.. käännöksen toimivuudella ei ole merkitystä. Pääasia, että koodi on hianoa.. Miksi microsoft ei ole taiteellinen firma?
- no kun niitten koodi on sekavaa ja käännökset ei toimi..
I kill me.

ilmeisesti olet sitten venäjän tsaari, kun olet päässyt katsomaan heidän koodiaan :)
Re: taiteellista koodia..
Anonyymi kommentoija, 18.3.2003 19:09:47
Pisteet: 0
ok.. käännöksen toimivuudella ei ole merkitystä. Pääasia, että koodi on hianoa.. Miksi microsoft ei ole taiteellinen firma?
- no kun niitten koodi on sekavaa ja käännökset ei toimi..
I kill me.
ilmeisesti olet sitten venäjän tsaari, kun olet päässyt katsomaan heidän koodiaan :)
Microsoftin koodia on paljon myös muuallakin, tsekkaapa vaikka SDK:t, DDK:t, IFSKITit yms... Sieltä paljastuu kaikkea jännää ;)
Re: taiteellista koodia..
Anonyymi kommentoija, 18.3.2003 20:36:44
Pisteet: 0
ilmeisesti olet sitten venäjän tsaari, kun olet päässyt katsomaan heidän koodiaan :)
Microsoftin koodia on paljon myös muuallakin, tsekkaapa vaikka SDK:t, DDK:t, IFSKITit yms... Sieltä paljastuu kaikkea jännää ;)
Valitettavan paljon on tullut noita koodeja lueskeltua ja täytyy sanoa, että ei sellaista ole kuin "MS-koodaustyyli". Koodia löytyy joka lähtöön.
Pisterajan alittavia kommentteja piilossa.
bungle Re: b
bungle, 18.3.2003 13:00:49
Pisteet: 0
jahas... hieman vituttaa tällä hetkellä tämän sektorin toiminta. Jos unohtaa pistää otsikon kommentilleen, niin silloin koko kirjoitus häviää sen siliän tien ja tilalle tulee ainoastaan valkoinen tausta. No nyt on mennyt jo parit pitkät kommentoinnit vituilleen... eipä kauheesti enää nappaa.

--
"See the animal in his cage that you built, are you sure what side you're on?" -- Trent Reznor
Re: b
Anonyymi kommentoija, 18.3.2003 15:20:07
Pisteet: 0
Et ilmeisesti kärsi vielä webbilomake fobiasta? itse kirjotan aina kaikki lomakkeet (mailit yms) omalla koneella valmiiks vaikka Notepadilla ja pastean siitä sit formille... jos webbi sekoilee, niin eipähän katoa oma hengen tuote.
oma Re: b
oma, 18.3.2003 13:35:07
Pisteet: 0
jahas... hieman vituttaa tällä hetkellä tämän sektorin toiminta. Jos unohtaa pistää otsikon kommentilleen, niin silloin koko kirjoitus häviää sen siliän tien ja tilalle tulee ainoastaan valkoinen tausta.
aaa, kiitos bugiraportista, tämä selittääkin muutamat käsittämättömät kommentit.

No nyt on mennyt jo parit pitkät kommentoinnit vituilleen... eipä kauheesti enää nappaa.
Nohnoh, vähennä kahvin juomista.
Testing
ATQ0 c
ATQ0, 18.3.2003 23:52:06
Pisteet: 0
b
Oikein esteettinen ja tunteitani todella syvältä koskettava b-kirjain :-) Sektorin moderaattori tosin tuntui olevan vahvastikin eri mieltä :-)

ObTaide: http://www.perl.com/CPAN/misc/japh
--
/(ATQ0)
dotcom The Art Of Computer Programming
dotcom, 18.3.2003 14:56:28
Pisteet: 0
Kieltämättä, taidettahan se VOI olla.. Harmi vaan että eivät päästä irkkikanavalle, hmmm.. Pitää varmaan lähettää jäsenhakemus menemään pikimmiten..
Taidetta
Wagstaff, 18.3.2003 20:51:24
Pisteet: 0
Njoo, jos nyt sitten rakennuksetkin ovat, mutta kyllä minusta nämä ovat enemmän taidetta: http://www.irtc.org/

En kyllä ymmärrä sitä Pov-raytä. Siis pelkkää koodia ja sitten tulee kuva vai? Weirdoa. Ehkä olen vähän halme.
Re: Taidetta
Anonyymi kommentoija, 18.3.2003 21:08:55
Pisteet: 0
En kyllä ymmärrä sitä Pov-raytä. Siis pelkkää koodia ja sitten tulee kuva vai? Weirdoa. Ehkä olen vähän halme.
Eh? Onhan käyttöjärjestelmätki koodia ja niitä voi "parhaissa" tapauksissa klix0r0ida :)
explo Re: Taidetta
explo, 19.3.2003 00:45:22
Pisteet: 0
En kyllä ymmärrä sitä Pov-raytä. Siis pelkkää koodia ja sitten tulee kuva vai? Weirdoa. Ehkä olen vähän halme.
Ei kai tuossa nyt mitään kummallista ole. Jossain esitysmuodossa ne 'scenet' ovat kaikissa ohjelmissa tallennettuina levylle ja/tai kapistuksen muistiin, Povrayn tapauksessa vain on tarjolla mahdollisuus paukuttaa sitä tavaraa suoraan tiedostoon helposti halutulla tekstieditorilla ja se on enempi ihmisille luettavaa tavaraa syntaksiltaan kun joku random-binääriformaatti.

Onhan niitä graafisia editoreita, joissa voi huitoa hiirellä yhtälailla kun 'tavallisemmissa' ohjelmissa itsessään, ja tallentaa sitten tuloksen Povrayn käyttämään muotoon.
Mikä on ohjelmointia sitten
Wagstaff, 19.3.2003 08:00:49
Pisteet: 0
Ei kai tuossa nyt mitään kummallista ole. Jossain esitysmuodossa ne 'scenet' ovat kaikissa ohjelmissa
No juu, kyllä minä oikeasti ymmärrän minkälainen on POV-Ray (ja jopa David Bucksin toisen etunimen..) - olen jopa joskus kokeillut sitä ja tunsin kaverin joka koodasi niitä kuvia. Mutta minusta vain on haastavaa, että pelkällä koodilla tulee kuva. "Koodaan" itsekin Perliä, jossa tekstitiedosto tekee vaikka kamelin kuvan tai kirjoittaa tietokantaan. Arvostan vain kavereita, jotka "sokkona" koodaavat tekstietiedoston kuin joku "graafikko" todellakin huitelee hiirelllä ja saa saman kuvan puolessa ajassa. Graafikko saa parempaa palkkaa kun on nopeampi mutta POV-ray -koodari saa nörttien tunnustusta, hienon hiirimaton ja T-paidan jos voittaa skaban. :-)

Mikä on muuten ohjelmoinnin määritelmä? Onko kaikki skriptikieli koodausta vai pitääkö se olla käännettävä? Javaa voi tehdä huitelemalla hiirellä, mutta Perliä ei voi. Javascriptiä voi tehdä Dreamveaverilla (jonkin verran) vaikka ei ymmärrä siitä mitään tai sitten sitä voi kirjoittaa käsin. Vai onko vain C++ koodia? :-) Minä käytän Javasriptiä lomakkeiden hallintaan, napit ovat hienompia kuin tekstilinkit., jos määrittelee ne CSS-tyyleillä.

POV-rayn kuvauskieli on ymmärtääkseni myös skriptitiedostomuodossa, sitä ei käännetä?

HTML ei ole minusta todellakaan mitään koodia. Mutta PHP on? CSS?
Pineapple Re: Mikä on ohjelmointia sitten
Pineapple, 20.3.2003 03:57:38
Pisteet: 0
Mutta minusta vain on haastavaa, että pelkällä koodilla tulee kuva. "Koodaan" itsekin Perliä, jossa tekstitiedosto tekee vaikka kamelin kuvan tai kirjoittaa tietokantaan. Arvostan vain kavereita, jotka "sokkona" koodaavat tekstietiedoston kuin joku "graafikko" todellakin huitelee hiirelllä ja saa saman kuvan puolessa ajassa.
Mielestäni se kuva on se pääasia, ei se miten vaikeasti sen sai tehtyä.

POV-rayn kuvauskieli on ymmärtääkseni myös skriptitiedostomuodossa, sitä ei käännetä?
Ehkä sitä renderointia voidaan pitää tietynlaisena kääntämisenä, siinähän sen 'sourcen' sisältö muutetaan käytettävään muotoon. Ja sinänsähän sillä sourcella ei ole mitään taiteellista arvoa - arvo muodostuu vasta sitten kun se 'käännetään' - aivan kuten pelkällä c-sourcekoodilla ei sinänsä tee mitään ennekuin se käännetään.
Pineapple
feenix Re: Mikä on ohjelmointia sitten
feenix, 19.3.2003 11:05:41
Pisteet: 0
Mikä on muuten ohjelmoinnin määritelmä? Onko kaikki skriptikieli koodausta vai pitääkö se olla käännettävä? Javaa voi tehdä huitelemalla hiirellä, mutta Perliä ei voi. Javascriptiä voi tehdä Dreamveaverilla (jonkin verran) vaikka ei ymmärrä siitä mitään tai sitten sitä voi kirjoittaa käsin. Vai onko vain C++ koodia? :-) Minä käytän Javasriptiä lomakkeiden hallintaan, napit ovat hienompia kuin tekstilinkit., jos määrittelee ne CSS-tyyleillä.
Eli haluat myös määritellä ensin ohjelmointikielen, jotta voi määritellä onko sen käyttö ohjelmointia? Yleensähän ohjelmointikielinä pidetään Turing-täydellisiä kieliä, joita melkolailla kaikki käytettävät kielet ovat (vai onko käytössä joku suht yleinen kieli, joka ei olisi?). Jopa PostScript on ohjelmointikieli, vaikka sitä käytetäänkin vähän muuhun kuin 'normaaleja' ohjelmointikieliä.

Sinänsä silti kaikki ohjelmointikielillä tehtävä työ ei ole välttämättä ohjelmointia, ja toisaalta myös videoiden ajastus on ohjelmointia. Sanalla on useita merkityksiä. Mutta lienee turvallista sanoa, että minkä tahansa 'oikean' ohjelmointikielen käyttö jonkin ongelman ratkaisemiseksi on ohjelmointia. Tapahtuu se sitten hiirellä tai näppäimistöllä. Valmiiden snippettien yhteenliimailu sen sijaan ei monenkaan mielestä ole ohjelmointia.

HTML ei ole minusta todellakaan mitään koodia. Mutta PHP on? CSS?
HTML on koodia, muttei ohjelmointikieli. Koodi ei tarkoita vain ohjelmakoodia, siksi HTML:n kirjoittaminen on myös koodausta ;) PHP on ihan 'kunnon' ohjelmointikieli, CSS on vain määreitä, ei ohjelmointikieli.

Sinänsä helpoin tapa miettiä voisiko joku olla ohjelmointikieli on katsoa muutama asia: onko siinä ehtolauseet, onko siinä jokin tapa tehdä looppeja, onko siinä muuttujia ja tiedonkäsittelyfunktioita. Sinänsä esimerkiksi XSLT on hyvin lähellä ohjelmointikieltä, vaikkakin kehittäjätkin sanovat, etteivät siitä ikinä sellaista halua, eikä ole syytäkään.
Rahastusta
Staropen, 18.3.2003 13:16:51
Pisteet: 0
Kohta noikin aloittaa oman rahastuksensa ja välistävetämisen. Saamme oman TOYS-veron, joka peritään TeostoÄKT mukaisin perustein.

Ja sitten nuo pummaavat apurahoja. Paskaa koko homma.
Re: Rahastusta
Anonyymi kommentoija, 18.3.2003 14:52:59
Pisteet: 0
Kohta noikin aloittaa oman rahastuksensa ja välistävetämisen. Saamme oman TOYS-veron, joka peritään TeostoÄKT mukaisin perustein.
Enpä usko, ainakin niin kauan kuin Kaijanaho on puheenjohtajana.
juhtolv Re: Rahastusta
juhtolv, 19.3.2003 03:13:35
Pisteet: 0
Kohta noikin aloittaa oman rahastuksensa ja välistävetämisen. Saamme oman TOYS-veron, joka peritään TeostoÄKT mukaisin perustein.
Enpä usko, ainakin niin kauan kuin Kaijanaho on puheenjohtajana.
Sitäpaitsi Kaijanaho taisi joskus mainita mulle, että on EFFi:n jäsen.
Juhapekka "naula" Tolvanen * http://iki.fi/juhtolv/
juhtolv Re: Rahastusta
juhtolv, 19.3.2003 03:18:31
Pisteet: 0
Kohta noikin aloittaa oman rahastuksensa ja välistävetämisen. Saamme oman TOYS-veron, joka peritään TeostoÄKT mukaisin perustein.
Enpä usko, ainakin niin kauan kuin Kaijanaho on puheenjohtajana.
Sitäpaitsi Kaijanaho taisi joskus mainita mulle, että on EFFi:n jäsen.
Ähhh... Oonpas mä taas niin hyvin hereillä. Ei EFFI taida paljoo älähtää siitä, jos TEOSTO nyhtää typeristä jutuista teosto-maksuja, mutta sen sijaan EFFi vastustaa liian isovelimäistä tekijänoikeuksien valvontaa. Eli ei toi Kaijanahon oletettu EFFi-jäsenyys liity tähän mitenkään.

Mutta Kaijanahon tuntien en kyllä usko, että hän kannattaisi mitään hulluja "teosto-maksuja" ohjelmointitaiteelle.
Juhapekka "naula" Tolvanen * http://iki.fi/juhtolv/
superhoe Taidetta?
superhoe, 21.3.2003 11:04:55
Pisteet: 0
Nähdäkseni yksi käsitteen 'taide' peruspilareista on elähdyttää ja ilahduttaa ihmisiä, tuoda kulttuurilla sisältöä elämään ja herättää tuntemuksia. Hyvä taide on sellaista mikä koskettaa. Vilkaistessani satunnaista C-koodia en oikein käsitä miten tuo määritelmä on sovellettavissa koodiin. Vähän sama asia kuin joku kirurgi perustaisi 'taiteellisen kirurgian järjestön' joka yrittää motivoida lääkäreitä leikkaamaan syöpäkasvaimia pois mahdollisimman taiteellisesti.

Koodin käännetty tulos sitten erikseen jos tehdään vaikka hienoa demoa, mutta se tuloshan on sitten jos osiensa summa eikä sinällään pelkkää 'koodia'.
--