Maanantai, 31.5.2004
Taiwanilainen viruskoodari pidätettiin
Taiwanin poliisiviranomaiset ovat pidättäneet ns. troijalaisen viruksen koodanneen miehen. 30-vuotias Wang An-ping on myöntänyt koodanneensa Peep-nimellä tunnetun viruksen, joka mahdollistaa tiedon varastamisen ja tuhoamisen sen saastuttamilta tietokoneilta. Virusta ovat ilmeisesti käyttäneet kiinalaiset tietokonerikolliset Taiwanin hallituksen koneisiin suoritetuissa tietomurroissa.
Wang koodasi viruksen vapaa-aikanaan ja kuvitteli hyötyvänsä siitä kaupallisessa mielessä, mutta hän kuitenkin päätyi jakelemaan sitä ilmaiseksi verkossa. Viranomaiset ounastelevat, että Wang on vain halunnut esitellä taitojaan. Hänen olisi silti pitänyt ymmärtää, millaisia seurauksia tällaisen sovelluksen jakelusta voi koitua. Viruksentorjuntayhtiö Sophosin asiantuntija Graham Cluley veikkaa, että Wang saa jopa 1-5 vuoden vankeustuomion hölmöilystään.
Muita aiheeseen liittyviä uutisia
Anonyymi kommentoija, 31.5.2004 10:08:09
Anonyymi kommentoija, 31.5.2004 10:10:00
Jos Wang olisi tehnyt sen Kiinan Kansantasavallan koneita vastaan niin hän olisi ehkä saanut kuolemantuomion. Troijalaiset, madot ja virukset EIVÄT ole mitään "siistejä juttuja". Jotkut ihmiset yrittävät tehdä töitä tietokoneilla. Se joka niitä kirjoittaa on joko itsekäs rikollinen tai hölmö.
Anonyymi kommentoija, 31.5.2004 11:22:57
Anonyymi kommentoija, 31.5.2004 12:10:13
Myönnettäköön, että aika reikäisiähän nuo mikkisoftan tuotteet ovat. Eivät olleet silloin kymmenen vuotta sitten, kun näitä mainitsemiasi järjestelmiä suunniteltiin. :) Ei silloin ollut matoja eikä tietoturvaongelmia niin paljon kun nykyään. Tai siis oli varmaankin, mutta ei niitä tarvinnut paikkailla joka toinen päivä. :)
Anonyymi kommentoija, 31.5.2004 12:20:55
Anonyymi kommentoija, 31.5.2004 13:39:56
Anonyymi kommentoija, 1.6.2004 15:08:29
Kai se niin menee että ensin on käyttis ja joitakin ohjelmia, tarjonta kasvaa iän myötä.
Anonyymi kommentoija, 31.5.2004 15:51:54
Anonyymi kommentoija, 31.5.2004 12:39:23
Anonyymi kommentoija, 31.5.2004 15:41:23
azul, 31.5.2004 14:02:11
En tiedä mitä mieltä muut juttelijat täällä ovat, mutta mielestäni tuo "Microsoftin bugisuus ja sen niin laajalle levinnyt yleinen tietämys" on enemmänkin sen tulosta, että uutistoimistot haluavat kirjotettavaa. Jos Linux olisi yhtä yleinen kotitalouksissa (tiedän että pitää olla helpompi, ym.. siitä en nyt puhu) varmaan uutisissa olisi enemmän Linuxin tietoturva-aukoista ja Microsoft sais olla enemmän rauhassa. Linux vaan ei kiinnosta mediaa.
Myöskään Linuxiin ei uutistoimistot suoranaisesti osaa sanoa "syntipukkia", jos siellä jokin vika on, samat ohjelmat kun ovat jokaisessa (distribuutio) levityspaketissa, vaikkakin korjauksia jotkut levityspakettien tekijät tekevät lähdekoodeina saatuihin ohjelmistoihin. Windowsille on helppo sanoa "Se on Microsoft joka sen on kirjoittanut" .. Löytyisihän tuo tieto Linuxin ohjelmien lähdekoodeista, kenen naputtelema osa mahdollisesti on .. mutta se sitten taas tarvisi uutistoimistoilta tietämystä Linuxista ja sen lisenssipolitiikasta, monesta muusta asiasta jolla tavalla "lähdekoodipolitiikka" siellä toimii.
Niin ja tarvitaan aikaa tutkia asia.
rm -rf *
Read Mail, Real Fast
Anonyymi kommentoija, 31.5.2004 14:25:58
Mitä tulee siihen, että kiinnostaako Linux mediaa, niin siinä olen kyllä Azul kanssasi eri mieltä. Linuxista lukee ja kuulee itseiasiassa varsinkin suomessa todella usein. Ehkä vähän liikaakin.
t.nim. "tuon ensimmäisen pläjäyksen kirjoittaja".
p.s. mukavaa saadaa aikaiseksi kerrankin fiksua keskustelua täälläkin. :)
Anonyymi kommentoija, 31.5.2004 15:34:44
zepi, 31.5.2004 11:58:22