Keskiviikko, 10.12.2008
Tietokonehiiri 40 vuoden ikään
Graafisten käyttöliittymien yleisin hallintalaite eli hiiri täytti eilen 40 vuotta. Douglas Engelbart piti tutkijaryhmänsä kanssa joulukuun 9. päivä vuonna 1968 esityksen, jota pidetään yhtenä merkittävimmistä etapeista tietotekniikan kehityksessä. Reilun puolitoistatuntisen esityksen aikana yleisö sai ensimmäistä kertaa nähdä mm. hypertekstiä, käyttöliittymäikkunoita, kahden hengen työryhmäsovelluksen verkon yli sekä tietysti tietokonehiiren.
Nykypäivän hiiriin verrattuna alkuperäinen puusta veistetty hiiren prototyyppi on varsin persoonallisen näköinen (ks. kuva) eikä siinä ollut kuin yksi nappi. Engelbartin hiiri käytti liikkeen tunnistamiseen kahta akselien mukaisesti asemoitua rullaa. "Yksi työryhmämme jäsenistä kutsui laitettamme hiireksi ja nimi jäi elämään", Engelbart muistelee. "Kuvittelimme, että laite saisi yleistyessään hienomman nimen, mutta näin ei käynyt."
Kaliforniassa suunnitellaan hiirelle kunnollisia syntymäpäiviä, johon on tarkoitus saada koolle mm. Engelbart kehittäjäystävineen. Kyseisiä juhlia odotellessa lienee aiheellista taputtaa työpöydällä möllöttävää hiirtä ja toivottaa sille onnellista syntymäpäivää. Syntymäpäiväjuhlien mahdolliset kuokkavieraat ovat Gartnerin analyytikot, jotka ennustavat syntymäpäiväsankarin katoavan auringonlaskuun seuraavan 3-5 vuoden kuluessa. Korvaavan teknologian uskotaan löytyvän kosketusnäytöistä sekä liikeohjauksesta.
Lue juttu oma, 10.12.2008 00:04. Lähde: BBC, Macworld
Muita aiheeseen liittyviä uutisia
Kommentoi juttua
arashi, 10.12.2008 11:30:59
Vastaa
weicco, 10.12.2008 20:23:48
Vastaa
Mutta jos hiirtä pitäisi jostain syystä käyttää, esimerkiksi pöytäkoneissa, niin sitä varten on kaapissa makaa pallohiiri, jota parempaa ei ole vielä keksittykään. Vähän tämän näköinen, mutta ilman noita pikkunappeja päällä
http://www.logitech.com/index.cfm/mice_pointers/tr...
Kannattaa kokeilla jos ranteet kipeytyy hiirestä. Lisäksi tuo on loistava pienissä tiloissa kuten messustandeilla, joissa ei yleensä ole tilaa heilutella tavallista hiirtä.
Otus, 10.12.2008 10:30:57
Vastaa
Parhaat syöttölaitteet on käsien ulottuvilla, ja keksitty jo.
Otus, 10.12.2008 10:34:46
Vastaa
- Likastuu vähästäkin käytöstä.
-Epätarkka, hiirellä yhden pikselin tarkkuus, kosketuksella n. 20-100px tarkkuus, yritä siinä sitten valita joku kohta, hyvä jos isoon ok painikkeeseen osuu.