Keskiviikko, 5.12.2007
Tietokonepelien sisältö huolestuttaa vanhempia
Yli 75 prosenttia vanhemmista on huolissaan lapsiensa pelaamista tietokone- ja konsolipelien sisällöstä. Puolet vanhemmista pitää tuntia riittävänä päivittäisen pelisession kestona. Niin ikään noin puolet vanhemmista tunnusti, ettei pelien ikärajajärjestelmä ole heille tuttu. Tutkimukseen vastasi 4000 vanhempaa Saksassa, Isossa-Britanniassa, Italiassa ja Ranskassa.
Yli puolet vastaajien lapsista pelaa pelejään konsolilla. Noin kolmanneksen lapset pelaavat pelejään tietokoneella. Online-pelit ovat yhä hieman varttuneempien pelaajien pelejä, sillä vain yhdeksän prosenttia ilmoitti lastensa pelaavat verkkopelejä.
Yksi tutkimuksen merkittävimmistä huomioista oli, että 64 prosenttia lapsista pelaa pelejä yksinään. Vähemmän kuin yksi kymmenestä lapsesta pelaa pelejä muiden perheenjäsenten läsnäollessa. 12 prosenttia lapsista pelaa pelejä yhdessä kavereidensa kanssa. Tutkimus suoritettiin Microsoftin toimeksiannosta.
Muita aiheeseen liittyviä uutisia
wally, 5.12.2007 01:16:55
Hauskaan tapaan viitattu noihin prosenttiosuuksiin. Äkkiseltään sanamuodoista voisi olettaa, että tuossa on laskettu 100% -32% -9% -4% = 55% (== 'more than half') pelanneen konsolipelejä. Vaan millä nuo online-pelit pelataan, jos ei tietokoneella, konsolilla tai puhelimella...
Kielitieteilijät varmaan osaavat kertoa, tarkoittaako "played games online" yhtä kuin "played online games", vai viitataanko edellisellä sanamuodolla mm. selaimella pelattaviin flash-peleihin?
Niin tai näin, mikäli n. 2/3 lapsista pelaa yksin, kuten tutkimuksessa väitettiin, epäilen vahvasti vanhempien tietoisuutta siitä, mitä lapset todella pelaavat. Ainakin oman suvun vaahtosammuttimien keskuudessa esimerkiksi eräs selaimella pelattava java-pohjainen(?) kevyt online-roolipeli on erittäin kovalla kulutuksella. Vanhemmat voivat myös luulla lapsensa pelaavan niitä pelejä, joita he itse kotiin kantavat, ja siltä pohjalta väittää, että online-pelejä ei pelata.
Me, 10.12.2007 00:37:44
vastaat varmasti että kyllä.
Tämänlaisista suorista kyselyistä ei tuon vuoksi voi vetää minkäänlaisia johtopäätöksiä yhtikäs mistään.
njoo.. eletään pois..
www.granstrom.info