Kirjaudu

Uutiskirje

Rekisteröidy Sektoriin ja tilaa itsellesi joko aamuisin tai iltaisin ilmestyvä uutiskirje sähköpostiisi.

Sunnuntai, 3.11.2002

Tuomari teki päätöksensä monopolioikeudenkäynnissä

Tuomari Colleen Kollar-Kotelly teki perjantaina päätöksensä vuosia jatkuneessa monopolioikeudenkäynnissä Microsoftia vastaan. Oikeudenpäätös noudattaa pitkälti Yhdysvaltain oikeusministeriön jo aiemmin tekemää sovintoesitystä, joka ei vielä tällöin kelvannut kaikille osavaltioille. Tuomarin mukaan oikeusjuttua jatkaneiden yhdeksän osavaltion ajamille tiukemmille rangaistuksille ei ollut edellytyksiä. Vain pieniä muutoksia sovintoehdotukseen vaatinut Kollar-Kotelly haluaa päivitetyn sovintoehdotuksen nähtäväkseen marraskuun 8. päivään mennessä.

Oikeudenpäätöstä pidetään voittona Microsoftille, joka todettiin oikeudenkäynnin aikana syylliseksi monopoliaseman väärinkäyttöön, mutta varsinaisten rangaistusten asemasta yhtiön toiminnalle asetettiin vain muutamia kevyitä rajoituksia. Osavaltiot olivat toivoneet oikeuden päätöslauselman noudattamista valvovan neutraalin komitean perustamista, mutta tuomarin mukaan riittää, kun Microsoft muodostaa yhtiön hallituksen jäsenistä vastaavan komitean.

Oikeudenpäätös kyllä periaatteessa edellyttää Microsoftilta Windowsin ohjelmointirajapintojen ja yhteysprotokollien avaamista, kunhan niiden avaaminen ei vaaranna tieoturvaa, lisenssiteknologiaa, digitaalisten tekijänoikeuksien hallintaa (DRM), salausteknologiaa tai autentikointijärjestelmiä. Asiantuntijoiden mukaan Microsoft voi edelleen melko vapaasti kieltäytyä julkaisemasta ohjelmointirajapintojaan vedoten tarvittaessa yhteen tai useampaan yllämainituista poikkeuksista. Lue juttu.

oma, 3.11.2002 14:59. Lähde: News.com
Rekisteröidy ja kirjaudu sisään, jos haluat kommentoida.

Kommentit ( 7 uutta / 7 )
pistettä.
Näytä vain kommentit joilla on vähintään
juu
Anonyymi kommentoija, 3.11.2002 16:23:58
Pisteet: 0
ja eihän päätökseen vaikuttanut yhtään se että hallitus vaihtui äskettäin jenkeissä rebuplikaatteihin (no en tiedä miten kirjoitetaan:) )

microsoft pelasi aikaa ja se näytti auttaneen.
Re: juu
Anonyymi kommentoija, 5.11.2002 13:55:34
Pisteet: 0
ja eihän päätökseen vaikuttanut yhtään se että hallitus vaihtui äskettäin jenkeissä rebuplikaatteihin (no en tiedä miten kirjoitetaan:) ) microsoft pelasi aikaa ja se näytti auttaneen.
No, EU:ssa meno jatkuu.. Siellä ei ole yhtään "rebuplikaattia" vallan kahvassa kiinni, sosialisteja ja kommareita sitäkin enemmän... Turpaan tuli, Billy-boy... :)
hehe
Anonyymi kommentoija, 3.11.2002 18:08:57
Pisteet: 0
onnistui oikeuslaitos ryssimään tuon julkistuksen, tuli tietoon kauan ennen kuin piti.

http://www.theregister.co.uk/content/4/27897.html
Re: hehe
Anonyymi kommentoija, 4.11.2002 01:13:04
Pisteet: 0
onnistui oikeuslaitos ryssimään tuon julkistuksen, tuli tietoon kauan ennen kuin piti. http://www.theregister.co.uk/content/4/27897.html
Kyllä, ja rajua tekstiä tuli:

In her strongly worded decision, Kollar-Kotelly said that the remedies proposed by nine state attorneys general were so outlandish that they amounted to an "unjustified manipulation of the marketplace" designed to give competitors such as Sun Microsystems, Apple Computer, and Red Hat an "artificial advantage."

Ja sitten vielä:

Kollar-Kotelly said Sun's complaints were merely an attempt to attack a competitor. "The incompatibility of Microsoft's JVM is a non-issue...Mr. Green's testimony is revealed as little more than an attempt to advance Sun-compliant Java technologies through this proceeding," the judge wrote.
Odotettu päätös!
Anonyymi kommentoija, 4.11.2002 10:36:56
Pisteet: +1
Tähänhän tuomaripelleilyllä ja ajan pelaamisella on koko ajan tähdätty. Enemmän olisin ollut yllättynyt, jos kaiken veivaamisen jälkeen "isomman rahan" tahto ei olosi lopulta voittanut. Hassua että se kesti näinkin kauan...

Järjen kanssa päätöksellä tuskin oli mitään tekemistä, kun markkinatilanne on mikä on. Suomen kuuluisimman monopolin Alkonkaan markkina-asema ei taida olla yhä vahva, vai onko?

Jos joku kuvittelee nykytilanne on kuluttajan etu, hän olisi varmasti valmis ajaamaan samanlaisella autollakin kuin naapurinsa. Pitkään jatkuvassa vaihtoehdottomassa tilanteessa markkinat eivät voi yksinkertaisesti toimia kuluttajan eduksi, vaikka monopoli asema olisikin saavutettu sen hetkisiä lakeja kunnioittaen.

Linuxkaan tuskin olisi sitä mitä on, jos ohjelmistomarkkinat todella toimisivat! Nyt se tuntuu ollevan ainoa todellinen vaihtoehto, vaikka onkin ilmainen vapaa ehtoisten tekemä kyhäelmä! ;)
Re: Odotettu päätös!
Anonyymi kommentoija, 4.11.2002 18:33:29
Pisteet: 0
Tähänhän tuomaripelleilyllä ja ajan pelaamisella on koko ajan tähdätty.
Onneksi sentään jotkut ovat tehneet rahaa myös Linuxilla. Alax Cox esimerkiksi nettosi RedHatin osakkeillaan neljäkymmentä miljoonaa - en nyt muista oliko se dollaria vai markkaa.
Voittaja?
Anonyymi kommentoija, 4.11.2002 13:55:22
Pisteet: 0
Eiköhän ainoa voittaja tapauksessa ollut lakimies-armeijat, vaikka suurin osa näköjään piti Microsoftia syyllisenä (tuohon enempää kantaa ottamatta). Mutta mutulla oikeassa oleviahan on koko maailma täynnä...