Kirjaudu

Uutiskirje

Rekisteröidy Sektoriin ja tilaa itsellesi joko aamuisin tai iltaisin ilmestyvä uutiskirje sähköpostiisi.

Tiistai, 16.5.2006

Tutkimusskandaali ravistelee Kiinan teknologiamaailmaa

Kiinassa on kehkeytynyt pienimuotoinen skandaali, kun kävi ilmi, että yksi esimerkki Kiinan teknologian noususta perustui tyylipuhtaaseen huiputukseen. Kiinan valtio on viime aikoina yrittänyt voimakkaasti kehittää maan teknisen osaamisen tasoa rahoittamalla tutkimuksia ja kehitystyötä. Eräs nimekkäimmistä teknologianousun keulakuvista, Shanghai Jiao Tongin yliopiston mikroelektroniikkaosaston johtaja Chen Jin, on hiljattain paljastunut huijariksi. Chen esitteli oman tutkimuksensa työn tuloksina mikroprosessoreita, jotka todellisuudessa eivät olleet hänen omaa käsialaansa.

Chen sai Kiinan valtiolta rahoitusta Financial Timesin arvion mukaan noin 11 miljoonaa euroa. Hänen työskentelyään pidettiin hyvänä esimerkkinä bisneksen ja akateemisen tutkimuksen yhteistyöstä. Chen oli yliopistopestin lisäksi johtajana Hanxin Sci-Tecissä, joka valmisti Chenin itse kehittämikseen väittämät prosessorit. Viranomaiset alkoivat kuitenkin tutkia Chenin toimia vastaanotettuaan kirjeen, joka kyseenalaisti Chenin työn todenmukaisuuden.

Lue juttu K2, 16.5.2006 00:04. Lähde: BBC

Kommentoi juttua

Aihe

Esikatsele kommentti
Kommentit ( 12 uutta / 12 )
pistettä.
Näytä vain kommentit joilla on vähintään
dr_pron osataan sitä Suomessakin
dr_pron, 17.5.2006 15:45:41
Pisteet: 0
Vastaa
Hiljattainhan oli uutisissa, miten suomalaiset korkeakouluopiskelijat plagioivat materiaaliaan netistä. Kyllä tieteellinen vilppi on ihan arkipäivää kaikkialla. Mitäs sitä tieteen kehityksestä, kun oma kilpailukyky markkinoilla on parempi :(
Mike Steel Jotain uutta?
Mike Steel, 16.5.2006 06:38:27
Pisteet: +1
Vastaa
Kiinahan on tunnetusti omaa tekniikkaansa kehittänyt lähinnä kopioimalla länsimaita, ja (monesti) myös omia "liittolaisiaan".

Ainakin vielä 60-80 luvulla suurin osa Kiinan armeijan lentokoneista, laivoista ja ohjuksista oli lähes 100% klooneja entisen NL:n tekniikasta (jotka monesti taas oli kopioitu lännen vastaavista).

Joskus näitä tehtiin lisenssillä, yleensä tosin vain ostettiin ensin muutama "mallikappale", jonka jälkeen lyötiin oma tehdas pystyyn tekemään (huonompi laatuisia) klooneja.

Tuskinpa tuo juurikaan muuttunut vielä(kään), joten ei varmaan ihme että sama trendi jatkuu nyt IT puolella.
"This was no boating accident!"
Re: Jotain uutta?
jomy, 16.5.2006 14:10:11
Pisteet: 0
Vastaa

Ainakin vielä 60-80 luvulla suurin osa Kiinan armeijan lentokoneista, laivoista ja ohjuksista oli lähes 100% klooneja entisen NL:n tekniikasta (jotka monesti taas oli kopioitu lännen vastaavista).
No kerroppa esimerkiksi mikä lentokone on kopioitu lännestä Neuvostoliittoon?
Re: Jotain uutta?
jomy, 17.5.2006 19:53:18

Esim. kypärätähtäin jäi neukuilta kiireessä Itä-saksaan kun tuli niin kiire lähteä. Niinpä lännessä sitä ihmeteltiin, ja taitaa olla käytössä jo mm. Israelin ilmavoimilla.
Helsingin ilmapuolustus taitaa olla neukkukamaa, jota ei vastaavaa ainakaan joku vuosi sitten ollut muualla lännessä.
Ja Neuvostoliittolaisten Buran avaruussukkula teki miehittämättömän lennon ja laskun kauan aikaa sitten, jota ei ole lännessä pystytty toistamaan.
Re: Jotain uutta?
Setä, 16.5.2006 15:02:56
Pisteet: 0
Vastaa
No kerroppa esimerkiksi mikä lentokone on kopioitu lännestä Neuvostoliittoon?
Concorde?
anger Re: Jotain uutta?
anger, 16.5.2006 16:36:33
Pisteet: 0
Vastaa
No kerroppa esimerkiksi mikä lentokone on kopioitu lännestä Neuvostoliittoon?
Concorde?
Atomipommi on kanssa yksi aika selkeä neukkujen kopiointikohde.

Onhan niitä muitakin tietenkin, ainakin jokin automalli oli yllättävän identtinen jonkun saksalaisen uudehkon automallin kanssa. Ja alkuajan tietokoneen muistaakseni myös. Harmi vaan etten nyt muista malleja tämän tarkemmin.

Toisaalta jos vertaa esim. suomalaista rynnäkkökivääriä kalashnikoviin, samankaltaisuus on silmiinpistävää. Tai kuinka originelli on joku Pirkka-Cola tms?
Moose Re: Jotain uutta?
Moose, 16.5.2006 18:24:34
Pisteet: 0
Vastaa
Onhan niitä muitakin tietenkin, ainakin jokin automalli oli yllättävän identtinen jonkun saksalaisen uudehkon automallin kanssa.
Ainakin alkuperäinen Lada oli kopio Fiat 124:stä...
puntta Re: Jotain uutta?
puntta, 17.5.2006 21:51:39
Pisteet: 0
Vastaa
Onhan niitä muitakin tietenkin, ainakin jokin automalli oli yllättävän identtinen jonkun saksalaisen uudehkon automallin kanssa.
Ainakin alkuperäinen Lada oli kopio Fiat 124:stä...
Olen ymmärtänyt että ihan virallisesti Fiatin kanssa hommat aloitettu.
Re: Jotain uutta?
Grendel, 17.5.2006 18:15:42
Pisteet: 0
Vastaa
No kerroppa esimerkiksi mikä lentokone on kopioitu lännestä Neuvostoliittoon?
Concorde?
Höpön pöpön.
Tu-144:ssä ei ole Concerden suhteen muuta yhteistä kuin käyttötarkoitus, ja siitä fysiikan ja aerodynamiikan lakien mukaiset yhteneväisyydet muotoilussa. Käytännön designiltaan ja toteutukselta Tu-144 on täysin oma konetyyppinsä, eikä mikään kopio.

Neuvostoliiton lentokonesuunnitteliteollisuus oli aikansa huippulaatua, eikä heidän suinkaan tarvinnut kopioida lentokoneita läntisiltä valmistajilta, kun omat suunnittelijat loivat yhtä hyviä ja välillä parempiakin konetyyppejä kuin mitä lännessä valmistettiin.

Kannattaa myös muistaa, että Tu-144 lensi ensilentonsa *ennen* brittiläis-ranskalaista Concordea.

Toki ideaa yliäänimatkustajakoneesta voi pitää kopiointina, mutta koneen kopiointia se ei ollut, vain suurvaltapoliittista vääntöä.
Ottis Re: Jotain uutta?
Ottis, 16.5.2006 16:22:11
Pisteet: 0
Vastaa
No kerroppa esimerkiksi mikä lentokone on kopioitu lännestä Neuvostoliittoon?
Concorde?
Concorden NL:län vastinehan oli täysi fiasko, ei pysynyt ilmassa ja matkustamossa sellainen melu ettei kukaan halunnut olla siellä.
En muista kumman versio oli ensin.
Re: Jotain uutta?
vemkki, 16.5.2006 10:44:33
Pisteet: +1
Vastaa
Kiinahan on tunnetusti omaa tekniikkaansa kehittänyt lähinnä kopioimalla länsimaita, ja (monesti) myös omia "liittolaisiaan". Tuskinpa tuo juurikaan muuttunut vielä(kään), joten ei varmaan ihme että sama trendi jatkuu nyt IT puolella.
Noh, kannattaa muistella, millaista oli meininki Japanissa. Aluksi sekin kopioi kaiken länsimaista, mutta nykyään heidän oma kehitystyönsä on erittäin innovatiivista. En näe erityistä estettä siihen, etteikö sama voisi tapahtua myös Kiinassa, kunhan aikaa kuluu.
susi Re: Jotain uutta?
susi, 16.5.2006 16:12:17

Kyllä jonkun verran avioniikkaosaamista on apinoitu neukuilta myös länsimaihin. Se vaan ei ole oikein muodikasta/järkevää pitää siitä isoa meteliä.