Kirjaudu

Uutiskirje

Rekisteröidy Sektoriin ja tilaa itsellesi joko aamuisin tai iltaisin ilmestyvä uutiskirje sähköpostiisi.

Maanantai, 15.4.2002

Useat lapset ja nuoret digitaalikiusaajien uhreja

Isossa-Britanniassa suoritetun tutkimuksen mukaan yli neljännes nuorista on joutunut kiusanteon uhreiksi joko tietokoneen tai matkapuhelimen välityksellä. Tutkimukseen vastanneista 856:sta 11-19-vuotiaasta nuoresta 16 prosenttia oli saanut uhkailevia tekstiviestejä, seitsemää prosenttia oli ahdisteltu netin keskustelusivustoilla ja neljää prosenttia sähköpostiviesteillä. Tutkimuksen suorittanut NCH haluaa lapsille ja nuorille opetettavan, miten digitaaliajan kiusaamista voi välttää.

Tekstiviestihäiriköinti liittyy yleensä lasten ja nuorten koulunkäyntiin ja kiusaajat ovat tunnettuja koulukiusaajia, jotka käyttävät tekstiviestejä uutena kiusaamismuotona. Uhreille lähetetään hyvinkin suoria viestejä, joissa jopa uhataan tappaa lapsi, kun tämä tulee kouluun. NCH opastaa lapsia kääntymään luotettavien aikuisten puoleen välittömästi kiusaamisen alettua. Tutkimukseen vastanneista vain 32 prosenttia oli kertonut tapahtuneesta vanhemmilleen ja 29 prosenttia ei ollut viitsinyt tai uskaltanut kertoa asiasta kenellekään.

Lue juttu K2, 15.4.2002 16:00. Lähde: BBC Online
Rekisteröidy ja kirjaudu sisään, jos haluat kommentoida.

Kommentit ( 14 uutta / 14 )
pistettä.
Näytä vain kommentit joilla on vähintään
Pisterajan alittavia kommentteja piilossa.
JttL Re: Mua kiusavat kaikki !!!!
JttL, 15.4.2002 20:48:03
Pisteet: 0
Mua kiusataan eniten koko netissä! Olen Linux-kiusaajien uhri. Mitä paha olen tehnyt teille, kun te kaikki kiusaatte mua? Pitäisikö kääntyä luotettavien Windows-käyttäjien puoleen?
Etkös sä oo jo pariin kertaankin uhannut (luvannut) pysyä pois sektorin keskustelupalstoilta?
"A stroke of brush doesn't guarantee art from bristles." --Kosh
hanska Sama vanha tarina.
hanska, 16.4.2002 00:18:18
Pisteet: +1
Ihmisillähän on tapana jakaa itsestään joita pystyy käyttämään itseään vastaan melko helposti. Internet on vain tuonut tiedon ja pääsyn ihmisten elämään helpoksi, joten jokaisen ilkeämielisen ihmisen, joka vain haluaa ja hieman osaa on helppo kaivaa asioita ja vaikka kiristää, uhkailla nimettömänä jne. Jos jokaisesta kirjoitetusta sanasta jäisi tieto ja sen kirjoittajasta, tälläinen olisi mahdotonta, mutta kuka haluaa elää sellaisessa maailmassa? Mikä olisi tutkiva elin? Kuka päättäisi tuomiot? Tieto on valtaa.

Ja mitä kiusaukseen tulee, niin on kaksi tapaa: ratkaista ongelma tai ratkaista kiusaaja. Itse valitsin joskus yläasteella jälkimmäisen ja kerroin mitä sadistisimpia asioita, joita tekisin hänen perheelleen ja lemmikeilleen ja kavereilleen. Terrorismia parhaimmillaan, mutta eipä kaveri uskaltanut edes katsoa päin.

Tästäkin viestistä joku ilkeämielinen ihminen voi ruveta tekemään profiilia minusta. Mitä olen sanonut omasta nuoruudestani, mieltymyksistäni jne. aikaisemmin ja selvittää henkilöllisyyteni, sekä puhelinnumeroni ja alkaa lähettelemään senkin sika viestejä.

Miettikääpä sitä. Paranoidisuus on vain todellisuuden jatke.

Hanska
Erehtyminen on inhimillistä, mutta täydelliseen sekoiluun tarvitaan tietokone
että näin..
rugueux, 16.4.2002 01:12:31
Pisteet: +1
Mitä kiusaaja yrittää saavuttaa lähettämällä tekstiviestin uhrilleen, jossa uhkaa tappaa tämän huomenna koulussa. Eikö kiusaaja nimenomaan kiusaa aikuisilta piilossa, "jos kerrot jollekkin, niin ...". Tuossa jää selvä todiste, niin koululle kuin vanhemmille. Asioihin pystytään puuttumaan heti, tietysti edellyttää sen, että vanhemmat seuraavat mitä lapsi puhelimellaan tekee.

Vieraskirjat ovat ikävän tehokkaita paikkoja pilaamaan nuoren ihmisen päivän. Lapsi on usein aivan liian tietämätön ymmärtääkseen teon tahallisuutta, kun joku on jättänyt kotisivujen kautta haukkumaviestin. Päivä on vähintään pilalla, pahimmillaan sivuista luovutaan ja internetiin kasvaa pelko.

Moni nuorten suosima keskustelualue (esimerkkinä Jippii ja Suomi24) ei vaadi rekisteröitymistä, viestin lisäämiseen vaaditaan yleensä korkeintaan sähköpostiosoite, senkin voi laittaa väärin. Ehkä se osaltaan helpottaa kynnystä puhua asioista ja unohtaa ikävät viestit, vaikka ne olisi tarkoitettu kuinka satuttaviksi. Tosin se on aivan toinen asia kuuluuko useimmista asioista keskustella siellä, vaiko kotona perheen kanssa.

Törkysähköpostia uskon nuorten, varsinkin nuorten tyttöjen saavan reilusti. Jos vain missään ovat osoitettaan julkistaneet. Jokainen voi tehdä ilmaisen ja suhteellisen anonyymin sähköpostiosoitteen ja lähettää sieltä ikäviä viestejä muille. Viestejä on myös vanhempien paljon vaikeampi jäjilttää, kuin esimerkiksi tekstiviestiä.

On kuitenkaan vaikea uskoa, että asiat muodostuisivat kuitenkaan ongelmaksi asti, ainakaan suomessa. Perinteisesti olemme tyytyneet "vitun homo" ja "vitun huora" kommentteihin, kun asiat eivät ole sujuneet toivotulla tavalla jonkun kanssa. Eikä siinä ole tarvinnut anonyyminä pysyä, viimeksi eilen kaksi kaverusta raivosivat toisilleen eri puolelta katua. Itse olin toisella puolella toria, mutta hyvin se keskustelu sinnekkin kuului.

Jälleen vanhemmat herätys, internetin ja puhelimen käyttöä saa ja pitää valvoa.
--
Mihin on kadonnut perinteinen harakointi?
Re: että näin..
Anonyymi kommentoija, 16.4.2002 12:37:50
Pisteet: +1
Mitä kiusaaja yrittää saavuttaa lähettämällä tekstiviestin uhrilleen, jossa uhkaa tappaa tämän huomenna koulussa. Eikö kiusaaja nimenomaan kiusaa aikuisilta piilossa, "jos kerrot jollekkin, niin ...".
Otetaan kuvitteellinen tilanne: Ville 8 v tulee kotiin ja kertoo äidille, että koulussa kiusataan. Mitä äiti tekee? Alkaa heti ensimmäisenä tivaamaan, että voitko todistaa asian? Tuskin. Kun äiti soittaa koululle, niin mitä opettajat tekevät? Kysyvät, että "onko teillä todisteitä? Ilman todisteita meille on turha ilmoittaa tällaisista asioista!"

Ei tuo kiusaamisen ilmoittaminen tai lopettaminen ole siitä kiinni, onko todisteita vai ei. Ehkä korkeintaan kiusaajan vanhemmille on hieman helpompaa todistaa jotain, jos alkavat väittää että "ei meidän poika".

Sähköposteja, tekstiviestejä, keskusteluryhmäkirjoituksia ym. juttuja voi lähettää melko helposti anonyyminä, ja tämän vuoksi häiriköinnistä tulee entistä helpompaa. Ja näitä ihmisiä jotka haluavat kiusata tai muuten ahdistella muita ihmisiä kyllä löytyy, ja uusi tekniikka tarjoaa tähän nyt ja jatkossa entistä paremmat mahdollisuudet.
Re: että näin..
rugueux, 16.4.2002 13:09:49
Pisteet: 0
Otetaan kuvitteellinen tilanne: Ville 8 v tulee kotiin ja kertoo äidille, että koulussa kiusataan. Mitä äiti tekee? Alkaa heti ensimmäisenä tivaamaan, että voitko todistaa asian? Tuskin. Kun äiti soittaa koululle, niin mitä opettajat tekevät? Kysyvät, että "onko teillä todisteitä? Ilman todisteita meille on turha ilmoittaa tällaisista asioista!"
Tilanne on todellakin kuvitteellinen, koska käytännössä asiat eivät ole noin. Eivät ainakaan koulun puolesta, välinpitämättömiä vanhempia vielä nykyään voi tavata, mutta koulujen on nykyään pakko puuttua kiusamiseen todella tiukasti.

Ei tarvitse oilla edes kiusattu, vain tavallista hiljaisempi ja voi jo huomata olevansa opettajan kanssa juttusille, että onko kaikki hyvin.

Mutta eksytäämpä jälleen aiheesta.
--
Mihin on kadonnut perinteinen harakointi?
Kiusaamista IRC:ssä
Rihkama, 15.4.2002 22:19:04
Pisteet: +1
Olen useampaakin kertaan nähnyt jonkun raukan joutuvan eräänlaisen kiusauksen/huijauksen kohteeksi joko jonkun tallentaman lokitiedoston kautta tai ns. livenä.

Yleensä tietokoneen kanssa oleva aloittelija tulee kanavalle #xyz kysymään apua ongelmaan A. Kanavan "gurut" taas päättävät "auttaa" avunpyytäjää neuvomalla poistamaan kaikki "väliaikaiset"tiedostot esimerkiksi formatoimalla C-aseman johon heidän mukaan temp-tiedostot tallennetaan.

Sen jälkeen kun avunpyytäjä häipyy alkaa kanavien "gurujen" keskuudessa virtuaalinen röhönauru.

Kumpaakohan tässä pitäisi sääliä enemmän, kiusaajia vai kiusattuja?
Re: Kiusaamista IRC:ssä
Anonyymi kommentoija, 16.4.2002 08:33:14
Pisteet: 0
Olen useampaakin kertaan nähnyt jonkun raukan joutuvan eräänlaisen kiusauksen/huijauksen kohteeksi joko jonkun tallentaman lokitiedoston kautta tai ns. livenä.
Tulee ihan mieleen #linux.fi
Ihmettelen suuresti mikä pistää ihmiset tekemään tuollaista.
Jos heitä ei huvita auttaa niin toteaisivat sen tai kickkaisivat käyttäjän ulos kanavalta.
Olen itse nähnyt muutamia logeja joissa "gurut" ovat neuvoneet käyttäjää tyhjentämään kiintolevynsä yms. jonka jälkeen ovat tosiaa nvain nauraneet päälle.
Re: Kiusaamista IRC:ssä
Anonyymi kommentoija, 16.4.2002 10:29:33
Pisteet: 0
Tulee ihan mieleen #linux.fi Ihmettelen suuresti mikä pistää ihmiset tekemään tuollaista.
Huono itsetunto ja elämän puute.
Re: Kiusaamista IRC:ssä
Anonyymi kommentoija, 16.4.2002 12:41:22
Pisteet: 0
Tulee ihan mieleen #linux.fi Ihmettelen suuresti mikä pistää ihmiset tekemään tuollaista.
Huono itsetunto ja elämän puute.
Niinpä. Olen huomannut tähän liittyvän ilmiön myös kun joskus olen pelaillut jotain verkkopelejä: sieltä tuntuu löytyvän aina ihmisiä, jotka ovat pelanneet peliä n. vuotta ja sitten osoittavat voimaansa tappamalla muita pelaajia tai nauramalla miten huonoja kaikki muut ovat. En sitten tiedä mistä johtuu, ehkä nämä ihmisillä tosiaan on oikeassa elämässä huono itsetunto eikä muuta elämää kuin verkko, ja tuntevat itsensä sitten jotenkin vahvaksi ja tärkeäksi kun pääsevät verkon välityksellä sortamaan ja kiusaamaan muita.
juhahu Re: Kiusaamista IRC:ssä
juhahu, 16.4.2002 14:39:19
Pisteet: 0
Tulee ihan mieleen #linux.fi Ihmettelen suuresti mikä pistää ihmiset tekemään tuollaista.
Huono itsetunto ja elämän puute.
Niinpä. Olen huomannut tähän liittyvän ilmiön myös kun joskus olen pelaillut jotain verkkopelejä: sieltä tuntuu löytyvän aina ihmisiä, jotka ovat pelanneet peliä n. vuotta ja sitten osoittavat voimaansa tappamalla muita pelaajia tai nauramalla miten huonoja kaikki muut ovat. En sitten tiedä mistä johtuu, ehkä nämä ihmisillä tosiaan on oikeassa elämässä huono itsetunto eikä muuta elämää kuin verkko, ja tuntevat itsensä sitten jotenkin vahvaksi ja tärkeäksi kun pääsevät verkon välityksellä sortamaan ja kiusaamaan muita.
Ilmeisesti et tarkoita Counter Strikeä ja vastaavia, joissa tosiaan on tarkoitus tappaa vastustajia :)

Oman puolen tappajat ovat tietenkin erikseen, mutta ei kai he koskaan "naura miten huonoja kaikki muut ovat" ?
Re: Kiusaamista IRC:ssä
Anonyymi kommentoija, 17.4.2002 09:24:02
Pisteet: 0
#linux.fi -yhteisö kiittää kannatuksesta ja tulee jatkamaan toimintaansa.

Ystävällisin terveisin, Yhteisö.
Re: Kiusaamista IRC:ssä
Anonyymi kommentoija, 17.4.2002 09:35:00
Pisteet: 0
Olen useampaakin kertaan nähnyt jonkun raukan joutuvan eräänlaisen kiusauksen/huijauksen kohteeksi joko jonkun tallentaman lokitiedoston kautta tai ns. livenä.
Tulee ihan mieleen #linux.fi
Ihmettelen suuresti mikä pistää ihmiset tekemään tuollaista.
Jos heitä ei huvita auttaa niin toteaisivat sen tai kickkaisivat käyttäjän ulos kanavalta.
Olen itse nähnyt muutamia logeja joissa "gurut" ovat neuvoneet käyttäjää tyhjentämään kiintolevynsä yms. jonka jälkeen ovat tosiaa nvain nauraneet päälle.
Minuakin harmittaa suunnattomasti kun minua ei neuvota ilmaiseksi vaikka käytän Linux-käyttöjärjestelmää. Oikein olisi että kaikkia autettaisi ilmaiseksi ja kaikki saisi olla kanavalla. Onhan Linux ilmainen! Voisi itse Linus tulla kanavalle ja pakottaa gurut käyttämään Windowsia.
Re: Kiusaamista IRC:ssä
Anonyymi kommentoija, 8.5.2002 14:13:59
Pisteet: 0
Minuakin harmittaa suunnattomasti kun minua ei neuvota ilmaiseksi vaikka käytän Linux-käyttöjärjestelmää. Oikein olisi että kaikkia autettaisi ilmaiseksi ja kaikki saisi olla kanavalla.
Jos ihminen osaa jonkin asian hyvin, niin heti nähtyään jonkun peruskysymyksen ko. aiheesta hänen aivoissaan muodostuu vastaus siihen. Sen kirjoittaminen nopsaan näppiksellä ei pitäisi olla kovin suuri homma.

Eri juttu on tietenkin jos tuntee että koko ajan saa vain olla neuvomassa avuttomia. Mutta siinä tapauksessa itse kukin saa ottaa järjen käteen ja miettiä, pitäisikö a) nauraa räkäisesti, b) potkia kysyjä kanavalta, c) neuvoa häntä tavalla joka tekee tuhoa, vai d) olla hiljaa tai kenties kertoa mistä löytyy FAQ tai muuten vaan avuliaampia ihmisiä.