Kirjaudu

Get it Right hakukoneoptimointi

Uutiskirje

Rekisteröidy Sektoriin ja tilaa itsellesi joko aamuisin tai iltaisin ilmestyvä uutiskirje sähköpostiisi.

Perjantai, 15.5.2009

Vähentääkö open source piratismia?

Ilmaisia Windows-sovelluksia esittelevän VALO-CD -projektin taustavoimat kehuvat avointen ohjelmistojen vähentävän piratismia, koska korvaava ilmainen sovellus esimerkiksi Microsoft Officelle tai Adobe Photoshopille vähentää houkutusta piraattikopion hankintaan. "Piratismi ei ole ongelma avoimessa maailmassa, koska tekijänoikeuden haltijat ovat julkaisseet teoksensa lisensseillä, joissa kertaalleen tehdyn työn uudelleenhyödyntämistä pidetään hyveenä. Tarkoituksemme on tuoda avoimuuden kulttuuri myös Windowsille", sanoo VALO-CD:n tiedottaja Otto Kekäläinen.

Suomen Open Source -keskus COSS tukee VALO-CD -projektia. "Määräävässä markkina-asemassa olevat yritykset ja luutuneet hankintatavat tekevät julkishallinnon IT-hankinnoista vanhanaikaisia ja tehottomia. Se, että kolme suurinta julkishallinnon toimijaa eivät ole aktiivisia avoimen lähdekoodin yhteisöissä, eivätkä kuulu esimerkiksi COSSin jäsenistöön, heijastaa hyvin tätä tilannetta", toteaa Ilkka Lehtinen, COSSin toiminnanjohtaja. Taloudellista voittoa tavoittelemattoman VALO-CD:n tavoitteena on edistää Suomen tietoteknistä ja taloudellista kehitystä tarjoamalla vapaita tietokoneohjelmia ja tietoa avoimen lähdekoodin käytöstä.

Lue juttu K2, 15.5.2009 00:30. Lähde: VALO-CD

Kommentoi juttua

Aihe

Esikatsele kommentti
Kommentit ( 0 uutta / 34 )
pistettä.
Näytä vain kommentit joilla on vähintään
Re: Vähentääkö open source...
Anonyymi kommentoija, 15.5.2009 03:43:24
Pisteet: 0
Vastaa
Avoimen koodin puolelle pitäisi tulla Teoston kaltainen järjestelmä. EU-direktiivi olisi kerrankin. Alkaisi raha pyöriä ja saataisiin vihdoinkin Microsoftille pikku hiljaa todellista haastetta. Ubuntun nurkkauksessa tietysti jo haisee raha-uloste, mutta open sourcekin tarvitsee sitä. Netin välityksellä voitaisiin tulospalkata kesätyöläisiä, ei tulosta ei kesäpalkkaa tai toisinpäin, tietysti open source ympäristössä. Peruskouluissa on Wilma-järjestelmä osoittautunut tehokkaaksi miksei mennä eteenpäin.. eli open sourcena olisi tuon voinut kehittää, mutta ei kukaan vapaaehtoisesti näe sitä tuskaa&vaivaa. Ehkä tässä on opensource-aksiooma. No pain no gain.
Re: Vähentääkö open source...
Anonyymi kommentoija, 18.5.2009 17:49:05

Joo, teostolle korvike tai teosto velvoittamaan keräämään maksuja. Kyllä pitäisi kaikkia maksuja kerää kaikista kiintolevyistä, näytöistä, prosessoreista ym. komponenteista, joissa pyöritetään avoimen lähdekoodin softia. MS:n lisensseistäkin voisi ottaa siivun, koska heilläkin on avointa koodia käytössä. Noilla kerätyillä rahoilla voisi sitten tukea opensourcea.
Re: Vähentääkö open source...
Anonyymi kommentoija, 15.5.2009 07:44:53
Pisteet: 0
Vastaa
Mutta open source tietää menetettyjä tuloja kaupallisten ohjelmistojen valmistajille, kun kaupallisen ohjelmiston ostamisen sijaan kuluttajat käyttävät avoimen koodin vaihtoehtoa.

Täten open source on rinnastettavissa piratismiin, eikö olekin? Lopputulos on sama?
Re: Vähentääkö open source...
Anonyymi kommentoija, 15.5.2009 09:45:05
Pisteet: 0
Vastaa
Mutta open source tietää menetettyjä tuloja kaupallisten ohjelmistojen valmistajille, kun kaupallisen ohjelmiston ostamisen sijaan kuluttajat käyttävät avoimen koodin vaihtoehtoa. Täten open source on rinnastettavissa piratismiin, eikö olekin? Lopputulos on sama?
Ööh, ei?

Piratismi usein hyödyttää kaupallisia toimijoita, kilpailijan vapaan lähdekoodin tuote ei. Mm. Bill Gates on sanonut, että jos kiinalaiset käyttävät piraattituotteita, ei haittaa kunhan käyttävät heidän tuotteitaan. Mieti vähän mitä tapahtuu esim. potentiaalisten 3d Studio -käyttäjien määrälle ja sitä kautta välillisesti ko. ohjelman lisenssimyynnille, jos opiskelijat eivät tuttuun tapaan wareta 3d Studiota, vaan opettelevat käyttämään blenderiä? Aika lailla samasta syystä MS tarjoaa nykyään täysiverisiä versioita Visual Studiosta ilmaiseksi, ettei kukaan vaan erehtyisi tekemään sovelluskehitystä esim. Qt:lla, Javalla tai LAMP-alustalla.

Mutta joo, FOSS:n kilpailijat ovat pääosin amerikkalaisia softafirmoja, eikä asian pitäisi juuri kaivella suomalaista veronmaksajaa tai päättäjää.
Re: Vähentääkö open source...
Anonyymi kommentoija, 15.5.2009 12:00:46
Pisteet: 0
Vastaa
Piratismi usein hyödyttää kaupallisia toimijoita, kilpailijan vapaan lähdekoodin tuote ei. Mm. Bill Gates on sanonut, että jos kiinalaiset käyttävät piraattituotteita, ei haittaa kunhan käyttävät heidän tuotteitaan. Mieti vähän mitä tapahtuu esim. potentiaalisten 3d Studio -käyttäjien määrälle ja sitä kautta välillisesti ko. ohjelman lisenssimyynnille, jos opiskelijat eivät tuttuun tapaan wareta 3d Studiota, vaan opettelevat käyttämään blenderiä?
Todennäköisesti 3ds MAXin warettajat maksaisivat sen n. 100%u20AC opiskelijalisenssistä.
Toisaalta moni 3ds MAXin käyttäjä käyttää montaa muutakin ohjelmaa sinä rinnalla mm. Blenderiä.
Kun taas siirrytään työmaailmaan, niin ei sielläkään käytetä vain yhtä.
Monissa firmoissa voi olla 3ds MAX se ensisijaisin, mutta mm. elokuva-alalla käytetään rinnakkain monia 3D ohjelmistoja eri työvaiheissa.
yhtä mallintamiseen, yhtä mallien teksturointiin, + tietysti tekxtuurienkin teossa käytetään monia ohjelmia rinnakkain eikä vain esim. Photaria.

3ds MAXille löytyy myös paljon hyviä opiskelijan kukkarollekin sopivia vaihtoehtoja. Ei se 3ds MAX enää mikään de facto ole.

Toisaalta 3D maailmassa jos osaa yhden tuotteen hyvin, niin ei se siirtyminen toiseen ole kauhean hankalaa.
3D:ssä 3D perusteilla on enemmän merkitystä kuin ohjelman käytön osaamisella toisinkuin monessa muissa ohjelmistoissa.

Ylläoleva kommentti yli 10 vuoden 3D kokekemuksella kerrottu jonka myös moni muukin alan ammattilainen on kertonut.

"Se, että kolme suurinta julkishallinnon toimijaa eivät ole aktiivisia avoimen lähdekoodin yhteisöissä"

Mitkä kolme julkishallinnon toimijaa?
COSS on saanut rahoitusta mm. Opetusministeröltä moneen eri projektiin.
COSS ei myöskään ole ainoa OS taho, joka on saanut julkishallinnoilta ja valtiolta tukea.

Tältä osin katson, että ei COSSia tai paremminkin OS puolta sorsita rahoituksissa yhtään sen enempää kuin muitakaan.
Miksi Julkishallintojen edes pitäisi kuulua COSSin jäsenistöön?
Eihän Julkishallinnot kuulu muihinkaan alan järjestöihin vai mihin tuolla sitten viitataan?
Buzer Re: Vähentääkö open source...
Buzer, 15.5.2009 23:02:25
Pisteet: 0
Vastaa
Mitkä kolme julkishallinnon toimijaa? COSS on saanut rahoitusta mm. Opetusministeröltä moneen eri projektiin.
COSS ei myöskään ole ainoa OS taho, joka on saanut julkishallinnoilta ja valtiolta tukea.
Todennäköisesti viitataan Tietoon, Logicaan (entinen WM-data) ja johonkin kolmenteen mistä en ole varma. Ehkä Atea tai Affecto. Toisinsanoen kolmeen suurimpaan yritykseen jotka toimittavat yleensä hieman räätälöidympää softaa.

Ja kaikkihan kyseisten yritysten softien laadun tuntee...
Re: Vähentääkö open source...
Anonyymi kommentoija, 15.5.2009 21:36:30
Pisteet: 0
Vastaa
Mieti vähän mitä tapahtuu esim. potentiaalisten 3d Studio -käyttäjien määrälle ja sitä kautta välillisesti ko. ohjelman lisenssimyynnille, jos opiskelijat eivät tuttuun tapaan wareta 3d Studiota, vaan opettelevat käyttämään blenderiä?
Tuolla toisessa keskustelussa jo kyselin mutta mitä ovat ne tuhansien eurojen ohjelmat joita opiskelija tarvitsee?
3D Studio tosiaan ei opiskelijalle paljoa maksa joten seuraava esimerkki?
Re: Vähentääkö open source...
Anonyymi kommentoija, 15.5.2009 13:27:45
Pisteet: 0
Vastaa
"korvaava ilmainen sovellus esimerkiksi Microsoft Officelle tai Adobe Photoshopille"

ko. sovelluksille ei ole korvaavia olemassakaan.
Re: Vähentääkö open source...
Anonyymi kommentoija, 15.5.2009 15:02:05
Pisteet: 0
Vastaa
Totta kai se open source vähentää piratismia. Jos kaikki maailmassa olisi ilmaista kuka varastaisi mitään? (kärjistetty esimerkki, en kiinnitä huomiota tämän "maailman" muihin puoliin)
Re: Vähentääkö open source...
Anonyymi kommentoija, 15.5.2009 15:15:42
Pisteet: 0
Vastaa
Yrityskäyttäjän näkökulmasta

OpenOffice.org
Ei riitä jokapaikkaan. Monissa päivittäin käytössä olevissa työkirjoissa on makroja, jotka eivät toimi.

GIMP
Pienimuotoiseen käsittelyyn riittää, ei täysi vaihtoehto photoshopille.

Inkscape Vektorigrafiikkaohjelma
Vaihtoehto ohjelmalle Adobe Illustrator tai Corel Draw
Ihan jees, mutta missä on kaikki mallit?
Ei korvaa Smartdraw tms kaupallista vaihtoehtoa.

Scribus Taita julisteita, lehtiä, kirjoja ja muita painotuotteita.
Vaihtoehto ohjelmalle Adobe InDesign tai QuarkXPress
En oikein tunne julkaisualaa, mutta vaikutti kelvolliselta.
Pari tuttua harrastuskirjailijaa käyttää adoben ohjelman tilalla.

Dia Kevyt työkalu joustavaan vuokaavioiden piirtoon
Vaihtoehto ohjelmalle Microsoft Visio
Sama ongelma kuin inkscapessa, kaikki mallit puuttuvat.

Notepad+ Nopea tekstieditori edistyneillä ominaisuuksilla
Näitä on miljoona erilaista, tarpeellinen.

Stellarium Opettele tähtikuviot tietokoneeltasi.
Battle for Wesnoth
Vuoropohjainen strategiapeli mielikuvitusmaailmassa
Tuxpaint
Piirustusohjelma 3%u201312-vuotiaille lapsille
Joo, ei.

Mozilla Firefox Turvallinen ja nopea Internet-selain
Vaihtoehto ohjelmalle Internet Explorer
Osa yrityssovelluksista on tehty niin etteivät ne toimi Firefoxilla.
Toki vaihtoehto, mutta miksei sitten esim Opera?

Pidgin Mesetä, irkkaa ja lähetä Google-viestejä samasta ohjelmasta.
Vaihtoehto ohjelmalle Microsoft Messenger
Ei. Skype vielä on sallittujen rajoissa.

Mozilla Thunderbird Suosittu ja monipuolinen sähköpostiohjelma
Vaihtoehto ohjelmalle Microsoft Outlook
Ja juttelee miten hyvin exchangen kanssa?
Ok vaihtoehto postiohjelmaksi jos käytössä on muu postiympäristö.

WinSCP FTP-, SFTP- ja SCP-asiakasohjelma jokapäiväiseen tiedostonsiirtoon
Filezilla .

Vuze Siirrä suuria tiedostoja BitTorrent-protokollan avulla.
Ei.

HTTrack Offline-verkkoselain
RSSowl
RSS-syötteiden lukuohjelma
Ja se käyttötarve oli mikä?

VLC-mediasoitin Yleinen video- ja äänisoitin
Vaihtoehto ohjelmalle Microsoft Media Player
OK playeri, käytössä messuilla jne.

Audacity Nauhoita, muokkaa ja miksaa ääntä.
Riippuu tarpeesta?

7-Zip Monipuolinen pakkausohjelma useille eri tiedostomuodoille
Aika ankea käyttöliittymä jos vertaa winrar.

Sumatra PDF Kevyt ja nopea PDF-lukija
Vaihtoehto ohjelmalle Adobe Acrobat Reader
KELTAINEN!!!!1 wtf?

PDF Creator Luo PDF-dokumentteja mistä tahansa ohjelmasta.
Vaihtoehto ohjelmalle Adobe Acrobat
Tästä en ole kuullutkaan, menee testaukseen.

Voikko Suomenkielinen oikoluku
Ihan kiva lisä jos työ on sellaista mihin OO riittää.

KeePass
Säästää sysadminin hermoja.

TrueCrypt
Kiva vaihtoehto kaupallisille.
Re: Vähentääkö open source...
Anonyymi kommentoija, 16.5.2009 00:14:42
Pisteet: 0
Vastaa
Yrityskäyttäjän näkökulmasta OpenOffice.org
Ei riitä jokapaikkaan. Monissa päivittäin käytössä olevissa työkirjoissa on makroja, jotka eivät toimi.
Totta, ei riitä jokaiselle käyttäjälle. Käytännössä kuitenkin normaalin yrittäjän normaaliin työskentelyyn riittää täysin, eli kattanee varovastikin arvioiden ainakin 90% yrittäjistä kaikki toimisto-ohjelmistotarpeet enemmän kuin hyvin.

Dia Kevyt työkalu joustavaan vuokaavioiden piirtoon
Vaihtoehto ohjelmalle Microsoft Visio
Sama ongelma kuin inkscapessa, kaikki mallit puuttuvat.
Eikös Vision tiedostot ole siitä kivoja, että ne avautuvat tasan ja ainoastaan vain MS Visiossa? Toisin sanoen MS Visio on käyttökelvoton, jos pitää vääntää yhdessä ei-Windows-ihmisten kanssa jotain.

Dia taas on hieman luotaantyöntävä, mutta varsin toimiva moneen hommaan. Dia ja Visio ovat kuitenkin mielestäni varsin erilaisia ohjelmia.

Mozilla Firefox Turvallinen ja nopea Internet-selain
Vaihtoehto ohjelmalle Internet Explorer
Osa yrityssovelluksista on tehty niin etteivät ne toimi Firefoxilla.
Toki vaihtoehto, mutta miksei sitten esim Opera?
Varsin iso osa yrityssovelluksista on tehty niin, etteivät ne toimi enää edes IE 7:lla IE 8:sta puhumattakaan. Tarkoitan tietysti näitä IE 5&6 -sovelluksia. Näkisin, että tämä ongelma on pikkuhiljaa ratkeamassa juuri IE 8:n ansiosta, ja tietenkin osa-ansio menee FF:n suosiolle.

Pidgin Mesetä, irkkaa ja lähetä Google-viestejä samasta ohjelmasta.
Vaihtoehto ohjelmalle Microsoft Messenger
Ei. Skype vielä on sallittujen rajoissa.
Tarkoittaako sanoa mitä? Että yrityskäyttäjän ei pidä mesettämän? Meinaan että kyllähän tuo Messengerin korvaa, kun sillä voi aidosti "mesettää". IRC on varsin tarpeellinen monissa ohjelmointiympyröissä, mutta tosimieshän toki käyttää vain ja ainoastaan Irssiä, joka sekin on toki kotimainen ja FOSSia.

Audacity Nauhoita, muokkaa ja miksaa ääntä.
Riippuu tarpeesta?
Audacity on varsin hehkutettu ohjelma. Tarkoitan siis, että monet, jotka eivät ole open sourcesta kuulleetkaan saati ymmärtäisivät sen tarkoitusta, käyttävät Audacitya. Yksinkertainen mutta monipuolinen ja tasokas ohjelma.

7-Zip Monipuolinen pakkausohjelma useille eri tiedostomuodoille
Aika ankea käyttöliittymä jos vertaa winrar.
Eipä itse tule ainakaan juuri kuin purettua tiedostoja, ja siinä 7-Zip on erinomainen resurssienhallintaintegraatiollaan. En edes muista miltä 7-Zipin käyttöliittymä näyttää, eikä ulkonäöllä pitäisi olla kovin ratkaisevaa vaikutusta. Ainakaan se ei rutise turhista ja muistuta rekisteröitymisestä.

Sumatra PDF Kevyt ja nopea PDF-lukija
Vaihtoehto ohjelmalle Adobe Acrobat Reader
KELTAINEN!!!!1 wtf?
Noita nyt on hur mycket joka sormelle. Acrobat Reader ei todellakaan ole mitenkään välttämätön. Ehkä näppärin pdf(+yms.)-lukija on mielestäni KDE 4:n Okular. Kivan näköinen ja toimii mainiosti.
Re: Vähentääkö open source...
Anonyymi kommentoija, 18.5.2009 11:39:08
Pisteet: 0
Vastaa
Yrityskäyttäjän näkökulmasta OpenOffice.org
Ei riitä jokapaikkaan. Monissa päivittäin käytössä olevissa työkirjoissa on makroja, jotka eivät toimi.
Totta, ei riitä jokaiselle käyttäjälle. Käytännössä kuitenkin normaalin yrittäjän normaaliin työskentelyyn riittää täysin, eli kattanee varovastikin arvioiden ainakin 90% yrittäjistä kaikki toimisto-ohjelmistotarpeet enemmän kuin hyvin.
Periaatteessa. Ei käytännössä.
Harrastajan kirjoitusvärkkinä riittävä, työkäytössä epäluotettava ja epävarma, ei riittävän yhteensopiva, ei yhtä hyvin suunniteltu eikä likimainkaan yhtä looginen ja helppokäyttöinen.

Officenkorvaajaksi siitä ei ole, vaikka onkin parempi kuin Wordpad.
Re: Vähentääkö open source...
Anonyymi kommentoija, 18.5.2009 19:03:11

Joopa joo mitä paskaa.

Mietis hetki kuinka paljon yrityksissä pitää värkkäillä .doc-tiedostoja ja lähettää niitä muotoiluineen edelleen? Aivan, eipä juuri tarvitse. PDF on keksitty, ja eräs "harrastajan kirjoitusvärkki" hoitaa tämän homman monta kertaa paremmin kuin tuo Office.

Ei ole looginen ja helppokäyttönen? Hohhoijaa. Totta, kaikki asiat eivät ole 100% samassa paikassa kuin MS Officessa. Esimerkiksi sivun muotoiluasetukset löytyvät valikosta Muotoile->Sivu, mikä on uskomattoman loogista, kun sitä vertaa MS Officeen, jossa samat kaurat löytyvät Tiedosto(!)-valikon kautta... Eikä ole ainoa MS Officen aivopieru, joka on OO.o:ssa korjattu.

MS Officen ja OO.o:n yhteensopivuus (siis molempien osalta) ei ole kaikissa tapauksissa aivan 100%, jos siis pitää muotoiltuja .doceja esim. pallotella edes takaisin. Tällainen tulee kuitenkin kyseeseen lähinnä ryhmätöissä, joita tuskin hirveästi yritysmaailmassa harrastetaan firmojenvälisesti. Firman sisällä voi tietysti käyttää 100%:sti OO.o:ta, jolloin mitään yhteensopivuusongelmia ei tietenkään ole.

Muutenkin ODF ratkaissee loputkin yhteensopivuusongelmat muutaman vuoden sisään, vaikka MS koettaakin kaikkensa tehdä tämän estääkseen.
Re: Vähentääkö open source...
Anonyymi kommentoija, 16.5.2009 00:17:51
Pisteet: 0
Vastaa
Yrityskäyttäjän näkökulmasta OpenOffice.org
Ei riitä jokapaikkaan. Monissa päivittäin käytössä olevissa työkirjoissa on makroja, jotka eivät toimi.
Totta, ei riitä jokaiselle käyttäjälle. Käytännössä kuitenkin normaalin yrittäjän normaaliin työskentelyyn riittää täysin, eli kattanee varovastikin arvioiden ainakin 90% yrittäjistä kaikki toimisto-ohjelmistotarpeet enemmän kuin hyvin.

Dia Kevyt työkalu joustavaan vuokaavioiden piirtoon
Vaihtoehto ohjelmalle Microsoft Visio
Sama ongelma kuin inkscapessa, kaikki mallit puuttuvat.
Eikös Vision tiedostot ole siitä kivoja, että ne avautuvat tasan ja ainoastaan vain MS Visiossa? Toisin sanoen MS Visio on käyttökelvoton, jos pitää vääntää yhdessä ei-Windows-ihmisten kanssa jotain.

Dia taas on hieman luotaantyöntävä, mutta varsin toimiva moneen hommaan. Dia ja Visio ovat kuitenkin mielestäni varsin erilaisia ohjelmia.

Mozilla Firefox Turvallinen ja nopea Internet-selain
Vaihtoehto ohjelmalle Internet Explorer
Osa yrityssovelluksista on tehty niin etteivät ne toimi Firefoxilla.
Toki vaihtoehto, mutta miksei sitten esim Opera?
Varsin iso osa yrityssovelluksista on tehty niin, etteivät ne toimi enää edes IE 7:lla IE 8:sta puhumattakaan. Tarkoitan tietysti näitä IE 5&6 -sovelluksia. Näkisin, että tämä ongelma on pikkuhiljaa ratkeamassa juuri IE 8:n ansiosta, ja tietenkin osa-ansio menee FF:n suosiolle.

Pidgin Mesetä, irkkaa ja lähetä Google-viestejä samasta ohjelmasta.
Vaihtoehto ohjelmalle Microsoft Messenger
Ei. Skype vielä on sallittujen rajoissa.
Tarkoittaako sanoa mitä? Että yrityskäyttäjän ei pidä mesettämän? Meinaan että kyllähän tuo Messengerin korvaa, kun sillä voi aidosti "mesettää". IRC on varsin tarpeellinen monissa ohjelmointiympyröissä, mutta tosimieshän toki käyttää vain ja ainoastaan Irssiä, joka sekin on toki kotimainen ja FOSSia.

Audacity Nauhoita, muokkaa ja miksaa ääntä.
Riippuu tarpeesta?
Audacity on varsin hehkutettu ohjelma. Tarkoitan siis, että monet, jotka eivät ole open sourcesta kuulleetkaan saati ymmärtäisivät sen tarkoitusta, käyttävät Audacitya. Yksinkertainen mutta monipuolinen ja tasokas ohjelma.

7-Zip Monipuolinen pakkausohjelma useille eri tiedostomuodoille
Aika ankea käyttöliittymä jos vertaa winrar.
Eipä itse tule ainakaan juuri kuin purettua tiedostoja, ja siinä 7-Zip on erinomainen resurssienhallintaintegraatiollaan. En edes muista miltä 7-Zipin käyttöliittymä näyttää, eikä ulkonäöllä pitäisi olla kovin ratkaisevaa vaikutusta. Ainakaan se ei rutise turhista ja muistuta rekisteröitymisestä.

Sumatra PDF Kevyt ja nopea PDF-lukija
Vaihtoehto ohjelmalle Adobe Acrobat Reader
KELTAINEN!!!!1 wtf?
Noita nyt on hur mycket joka sormelle. Acrobat Reader ei todellakaan ole mitenkään välttämätön. Ehkä näppärin pdf(+yms.)-lukija on mielestäni KDE 4:n Okular. Kivan näköinen ja toimii mainiosti.
Re: Vähentääkö open source...
Anonyymi kommentoija, 16.5.2009 13:37:21
Pisteet: 0
Vastaa
Audacity Nauhoita, muokkaa ja miksaa ääntä.
Riippuu tarpeesta?
Audacity on varsin hehkutettu ohjelma. Tarkoitan siis, että monet, jotka eivät ole open sourcesta kuulleetkaan saati ymmärtäisivät sen tarkoitusta, käyttävät Audacitya. Yksinkertainen mutta monipuolinen ja tasokas ohjelma.
Tästä voidaan olla vain yhtä mieltä, ja se on erimieltä. Tasokas se ei ole, sekä monipuolinen se ei ole. Kaatuileva roskakasa, johon ei voi luottaa, eikä ladannut standardi VST-plugineja, puhumattakaan RTAS tms.

nimim. pro audio miksaaja/käsittelijä
Re: Vähentääkö open source...
Anonyymi kommentoija, 17.5.2009 12:17:05

Itselläni Audacity ei ole kaatunut kertaakaan, mutta en olekaan "pro audio miksaaja/käsittelijä".

En tarkoittanut, että Audacity olisi miksausohjelmana mikään erityisen monipuolinen, sen homman hoitaa Ardour:
http://ardour.org/

Tosin Windowsille ei löydy versiota. Linuxille ja OS X:lle kuitenkin. Eipä modaamaton Windows (edes lähelle) reaaliaikainen olekaan, joten "pro audio miksaaja/käsittelijä" varmaankin kiertänee ko. järjestelmän kaukaa? Jos pieniä latensseja arvostaa kannattanee käyttää Windowsia kehittyneempiä järjestelmiä tai sitten purkkaviritellä Windowsia.
Re: Vähentääkö open source...
Anonyymi kommentoija, 17.5.2009 14:13:56
Pisteet: 0
Vastaa
En tarkoittanut, että Audacity olisi miksausohjelmana mikään erityisen monipuolinen, sen homman hoitaa Ardour: http://ardour.org/
Ei hoida luotettavasti. On testattu. Koko linuxin audiopuoli on sekasotkua, että tarvitsisi asiantuntijoita mukaan jokaiselle keikalle. Ei kiitos.

Tosin Windowsille ei löydy versiota. Linuxille ja OS X:lle kuitenkin. Eipä modaamaton Windows (edes lähelle) reaaliaikainen olekaan, joten "pro audio miksaaja/käsittelijä" varmaankin kiertänee ko. järjestelmän kaukaa? Jos pieniä latensseja arvostaa kannattanee käyttää Windowsia kehittyneempiä järjestelmiä tai sitten purkkaviritellä Windowsia.
2ms latenssi ja modaamaton XP SP2. Mitähän kuvittelet reaaliaika audion olevan? Studiossa myös 2kpl XP -koneita. Ei siihen mitään ihmeellisyyttä ole tarvittu n. 8 vuoteen.
Re: Vähentääkö open source...
Anonyymi kommentoija, 17.5.2009 17:55:46
Pisteet: 0
Vastaa
En tarkoittanut, että Audacity olisi miksausohjelmana mikään erityisen monipuolinen, sen homman hoitaa Ardour: http://ardour.org/
Ei hoida luotettavasti. On testattu. Koko linuxin audiopuoli on sekasotkua, että tarvitsisi asiantuntijoita mukaan jokaiselle keikalle. Ei kiitos.
Pakko yhtyä tähän. Kauan odotettu pulseaudiokaan ei tuonut muuta kuin lisää ongelmia.
Re: Vähentääkö open source...
Anonyymi kommentoija, 16.5.2009 00:52:38
Pisteet: 0
Vastaa
Yrityskäyttäjän näkökulmasta OpenOffice.org
Ei riitä jokapaikkaan. Monissa päivittäin käytössä olevissa työkirjoissa on makroja, jotka eivät toimi.
Ainakin omassa open officessa pystyy kirjottaa makroja neljällä kielellä mukaan lukien mikksoftan VB?
Mozilla Firefox Turvallinen ja nopea Internet-selain
Vaihtoehto ohjelmalle Internet Explorer
Osa yrityssovelluksista on tehty niin etteivät ne toimi Firefoxilla.
Toki vaihtoehto, mutta miksei sitten esim Opera?
IE:llä taas ei toimi mikään kunnolla tehty sivu.
Mozilla Thunderbird Suosittu ja monipuolinen sähköpostiohjelma
Vaihtoehto ohjelmalle Microsoft Outlook
Ja juttelee miten hyvin exchangen kanssa?
Ok vaihtoehto postiohjelmaksi jos käytössä on muu postiympäristö.
Hyii exchange.
7-Zip Monipuolinen pakkausohjelma useille eri tiedostomuodoille
Aika ankea käyttöliittymä jos vertaa winrar.
Väliä? Ite käytän teksipohjasta.
Sumatra PDF Kevyt ja nopea PDF-lukija
Vaihtoehto ohjelmalle Adobe Acrobat Reader
KELTAINEN!!!!1 wtf?
Häh?
Re: Vähentääkö open source...
Anonyymi kommentoija, 17.5.2009 18:02:12
Pisteet: 0
Vastaa
Yrityskäyttäjän näkökulmasta OpenOffice.org
Ei riitä jokapaikkaan. Monissa päivittäin käytössä olevissa työkirjoissa on makroja, jotka eivät toimi.
Ainakin omassa open officessa pystyy kirjottaa makroja neljällä kielellä mukaan lukien mikksoftan VB?
Kyllä se OO nyt vaan on todella ankea verrattuna viimeisimpään ms officeen. Ei siitä pääse mihinkään.

Hyii exchange.
Kerropas joku vapaan lähdekoodin vastine ? Itse en ainakaan ole törmännyt vielä kertaakaan OS puoellla käyttökelpoiseen työryhmäohjelmistoon, jossa olisi edes jollain tasolla järkevät kalenteri ym toiminnot.
Re: Vähentääkö open source...
Anonyymi kommentoija, 18.5.2009 11:30:34
Pisteet: 0
Vastaa
Kyllä se OO nyt vaan on todella ankea verrattuna viimeisimpään ms officeen. Ei siitä pääse mihinkään.
Minusta taas viimeisin MS office on kyllä pohjanoteeraus toimivuuden suhteen. Käyttöliittymä on kankea aikaisempiin verrattuna, vie tilaa tolkuttomasti ruudulta ja ainakin wörd on buginen läjä (SP1-versiossa). Olen siirtynyt OO Calciin Excelistä, ei voimapistekään niin erinomainen ole.
Re: Vähentääkö open source...
Anonyymi kommentoija, 18.5.2009 08:00:58
Pisteet: 0
Vastaa
Mozilla Firefox Turvallinen ja nopea Internet-selain
Vaihtoehto ohjelmalle Internet Explorer
Osa yrityssovelluksista on tehty niin etteivät ne toimi Firefoxilla.
Toki vaihtoehto, mutta miksei sitten esim Opera?
Jos joku vielä tosissaan pyörittää bisnestä yhdellä alustalla toimivalla, lähes vuosikymmenen vanhaan selaimeen luottaen, en suoraansanoen halua tietää miten moisessa yrityksessä on muut liikeasiat hoidettu...
Re: Vähentääkö open source...
Anonyymi kommentoija, 18.5.2009 09:11:01
Pisteet: 0
Vastaa
PDF Creator Luo PDF-dokumentteja mistä tahansa ohjelmasta.
Vaihtoehto ohjelmalle Adobe Acrobat
Tästä en ole kuullutkaan, menee testaukseen.
Ei tuo ole oikea vaihtoehto, se on pelkkä PDF printteri.
PDFCreatorilla ei voi muokata valmiita PDF tiedostoja kuten Acrobatilla.
Re: Vähentääkö open source...
Anonyymi kommentoija, 18.5.2009 22:51:29
Pisteet: 0
Vastaa
PDF Creator Luo PDF-dokumentteja mistä tahansa ohjelmasta.
Vaihtoehto ohjelmalle Adobe Acrobat
Tästä en ole kuullutkaan, menee testaukseen.
Ei tuo ole oikea vaihtoehto, se on pelkkä PDF printteri.
PDFCreatorilla ei voi muokata valmiita PDF tiedostoja kuten Acrobatilla.
Unelma elää...
Ei niitä peedeeäffiä suoraan muokkailtaviksi ole tarkoitettu. Muutokset tehdään alkuperäiseen tiedostoon ja viedään pdfksi uudelleen. Tämä käy kätevästi openofficella.

Koffice muun muassa "osaa" avata pdf tiedoston muokattavaksi...
Re: Vähentääkö open source...
Anonyymi kommentoija, 19.5.2009 12:02:01
Pisteet: 0
Vastaa
Yrityskäyttäjän näkökulmasta Mozilla Firefox
Turvallinen ja nopea Internet-selain
Vaihtoehto ohjelmalle Internet Explorer
Osa yrityssovelluksista on tehty niin etteivät ne toimi Firefoxilla.
Toki vaihtoehto, mutta miksei sitten esim Opera?
Opera ei ole open sourcea nähnytkään, tajuatko?
Buzer Re: Vähentääkö open source...
Buzer, 15.5.2009 23:14:42
Pisteet: 0
Vastaa
Mozilla Firefox Turvallinen ja nopea Internet-selain
Vaihtoehto ohjelmalle Internet Explorer
Osa yrityssovelluksista on tehty niin etteivät ne toimi Firefoxilla.
Toki vaihtoehto, mutta miksei sitten esim Opera?
Selainpohjaiset yrityssoftat ovat muutenkin vähän loppumaton suo. Jotkin softat taitavat edelleen toimia vain IE6:lla, mutta on myös niitä missä minimi on IE7 (tosin onneksi näistä löytyy yleensä tuki myös Firefoxille). Yritä siinä sitten tukea kaikkea.
Ja Firefox todennäköisesti mainittiin siksi, että kyseessä on open source softaa käsittelevä sivusto, Opera ei ole open sourcea.

Mozilla Thunderbird Suosittu ja monipuolinen sähköpostiohjelma
Vaihtoehto ohjelmalle Microsoft Outlook
Ja juttelee miten hyvin exchangen kanssa?
Ok vaihtoehto postiohjelmaksi jos käytössä on muu postiympäristö.
Evolution tukee Exchangea ainakin jossain määrin (käyttää OWA:aa). En ole vähään aikaan, mutta mielestäni ainakin kalenteri toimi (en tosin testannut tapaamisten lisäämistä). Thundebirdissä ei taida olla kuin perus IMAP tuki tällä hetkellä, mutta muistan lukeeni että on ainakin suunitelmissa laajentaa tukea. Tiedä sitten.
VLC-mediasoitin Yleinen video- ja äänisoitin
Vaihtoehto ohjelmalle Microsoft Media Player
OK playeri, käytössä messuilla jne.
...niin kauan kuin video ei sisällä embedded fontteja (kuten Matroskan ja SSA/ASS kanssa tuupaa olemaan). Muutenkin subien tuki on mielestäni huonompi kuin directvobsubissa.
Re: Vähentääkö open source...
Anonyymi kommentoija, 17.5.2009 00:06:25
Pisteet: 0
Vastaa
Jos käännetään kysymys niin päin että olisko open sourcea ilman piratismia ? Veikkaan, että ei.
Re: Vähentääkö open source...
Anonyymi kommentoija, 17.5.2009 12:19:55
Pisteet: +1
Vastaa
Jos käännetään kysymys niin päin että olisko open sourcea ilman piratismia ? Veikkaan, että ei.
Open source on A) vanhempaa kuin piratismi ja B) vanhempaa kuin suljetut ohjelmat, eli keksipä lisää juttuja.

Tietysti jos tarkoitit piratismilla näitä karibianmeren kauhuja, saatat olla oikeassa...
Re: Vähentääkö open source...
Anonyymi kommentoija, 18.5.2009 09:33:17
Pisteet: 0
Vastaa
Open source on A) vanhempaa kuin piratismi ja B) vanhempaa kuin suljetut ohjelmat, eli keksipä lisää juttuja.
Mitäs OpenSourcea oli tarjolla ennen C64 pelien kopiointia kasetilta toiselle?
Re: Vähentääkö open source...
Anonyymi kommentoija, 18.5.2009 13:17:08
Pisteet: 0
Vastaa
Open source on A) vanhempaa kuin piratismi ja B) vanhempaa kuin suljetut ohjelmat, eli keksipä lisää juttuja.
Mitäs OpenSourcea oli tarjolla ennen C64 pelien kopiointia kasetilta toiselle?
Vanhastaanhan ohjelmisto oli oikeastaan vain lisuke ja rahat tehtiin raudan myynnillä.

Jo kultaisella 1960-luvulla tavattiin jakaa tietokoneiden mukana tuleva softa yleensä myös lähdekoodina.
Re: Vähentääkö open source...
Anonyymi kommentoija, 18.5.2009 14:15:57
Pisteet: 0
Vastaa
Jo kultaisella 1960-luvulla tavattiin jakaa tietokoneiden mukana tuleva softa yleensä myös lähdekoodina.
Oliko se silloin myös OpenSourcea? IMHO pelkkä lähdekoodin toimittaminen ohjelman mukana ei tee siitä opensourcea.

"Avoin lähdekoodi (OpenSource) tarkoittaa ohjelmia, jonka lisenssi täyttää Open Source Initiativen määrittelemät vaatimukset (katso jäljempänä)."
Re: Vähentääkö open source...
Anonyymi kommentoija, 18.5.2009 19:15:07
Pisteet: 0
Vastaa
Jo kultaisella 1960-luvulla tavattiin jakaa tietokoneiden mukana tuleva softa yleensä myös lähdekoodina.
Oliko se silloin myös OpenSourcea? IMHO pelkkä lähdekoodin toimittaminen ohjelman mukana ei tee siitä opensourcea.
"Avoin lähdekoodi (OpenSource) tarkoittaa ohjelmia, jonka lisenssi täyttää Open Source Initiativen määrittelemät vaatimukset (katso jäljempänä)."
Taidat olla näsäviisas. Ei ollut OpenSourcea(TM) OSI:n määritelmän mukaan, lähinnä siitä johtuen, että koko termiä ei oltu vielä määritelty. Joka tapauksessa lähdekoodit olivat mukana ihan sitä varten, että ohjelmia voitiin muokata paremmin tarpeita vastaavaksi.

Sitäpaitsi alkuperäinen kysyjä puhui open sourcesta pienellä & erikseen ja tarkoitti nähdäkseni avointa lähdekoodia tällä.

Pikku täkynä: GNU-projekti alkoi vuonna 1983 ja Linux vuonna 1991. OSI on kuitenkin perustettu vasta 1998, joten sitä kautta GNU tai Linux ei voi olla avointa lähdekoodia... (ennen kuin kukaan tietäjä kertoo asian, GNU on nimenomaan FREE SOFTWAREA!!111 eikä open sourcea, vaikka se sitäkin on, mutta tämä on toinen tarina.)
Re: Vähentääkö open source...
Anonyymi kommentoija, 20.5.2009 11:58:12
Pisteet: 0
Vastaa
Taidat olla näsäviisas.
Ovatko henkilöt jotka korjaavat väittämiäsi tai kritisoivat niitä näsäviisaita?

Ei ollut OpenSourcea(TM) OSI:n määritelmän mukaan
Tätähän minä tiedustelinkin. Olisit vain vastannut, että ei ollut.
Re: Vähentääkö open source...
Anonyymi kommentoija, 24.5.2009 23:05:14
Pisteet: 0
Vastaa
Taidat olla näsäviisas.
Ovatko henkilöt jotka korjaavat väittämiäsi tai kritisoivat niitä näsäviisaita?
Eivät.
Ei ollut OpenSourcea(TM) OSI:n määritelmän mukaan
Tätähän minä tiedustelinkin. Olisit vain vastannut, että ei ollut.
...vaan nämä ovat.

Ensimmäinen kysyjä käytti käsitettä open source pienellä, joka ei nähdäkseni viittaa mihinkään Open Source by OSI (TM)(R)-käsitteeseen. Kommentti, johon tuossa vastasin oli tältä osin puhdasta näsäviisastelua.

Siis vastaan vielä: Oli opensourcea, ei Open Sourcea by OSI, koska OSI:a ei ollut olemassakaan.

Toisaalta BSD-lisenssi on vuodelta 1983, MIT-lisenssi vuodelta 1988 ja GPL vuodelta 1989, etteivät nämä lisenssiasiatkaan nyt mitään eilisen päivän juttuja ole. Tarkistamatta väittäisin, että nämä kaikki täyttävät OSI:n (1998-) määritelmän, eikä silti juuri kukaan tainnut puhua open sourcesta isolla tai pienellä.