Perjantai, 21.11.2008
Venäläiset hakkerit veivät kotiläksyni
Tietokoneet muokkaavat kulttuuriamme useilla rintamilla. Ennen vanhaan kotiläksyt olivat tekemättä, koska ne joutuivat pesukoneeseen, tai koira oli syönyt juuri kyseiset sivut kouluvihosta. Nykypäivän koululaiset tekevät läksyjään yhä useammin tietokoneella ja näin ollen koululäksyjen tekemättömyyttä selitellään päivitetyillä syillä.
Modernin tietokoneaikakauden suosituimpia syitä kotiläksyjen tekemättömyyteen on selvitetty Isossa-Britanniassa kysymällä asiaa tuhannelta opettajalta. Tutkimuksen mukaan yleisimmät syyt ovat nykykään "tietokone kaatui ja läksyt katosivat", "netti oli alhaalla ja en voinut tehdä taustatutkimusta", "tulostin ei toiminut", "tein läksyt, mutta poistin tiedoston vahingossa" ja "kadotin kannettavani".
Osa lapsista on oppinut myös hieman lennokkaampia tietoteknisiä selityksiä. Eräs lapsi oli selittänyt venäläisten hakkerien tunkeutuneen hänen isänsä tietokoneelle ja varastaneensa hänen kotitehtävät. Toinen puolestaan kertoi tietokoneen räjähtäneen, kun perheen koira oli tehnyt tarpeensa sen näppäimistölle. Kaikkiaan 68 prosenttia tutkimukseen vastanneiden oppilaista tekee kotitehtävänsä tietokoneella.
Lue juttu K2, 21.11.2008 00:05. Lähde: Telegraph
Muita aiheeseen liittyviä uutisia
Kommentoi juttua
Anonyymi kommentoija, 13.3.2009 00:48:07
Vastaa
Otus, 22.11.2008 14:52:36
Vastaa
Miksi mediassa aina loistaa brittien ongelmat? onko ne niin vitun huomionkipeitä?
Homobrittilässä on on jokaista ihmistä kohtaan 1 tositv-sarja.
Ihan hävettää että moinen tollomaa on osa eurooppaa. Ne on vielä tyhmempiä kuin ahvenanmaalaiset.
Otus, 22.11.2008 14:58:28
Vastaa
Tutkimus olisi pitänyt tehdä maailmanlaajuisesti eikä missään hikisessä takapajulassa joilla kaikilla on "ongelmia".
Jos brittilässä tehtäisiin tutkimus, että onko liian pieni penis, 99% vastaa että on, jos taas kysytään että onko liian iso, niin taas tulee 99%.
Ei niihin brittitutkimuksiin voi luottaa
Otus, 22.11.2008 15:00:53
Vastaa