Kirjaudu

Uutiskirje

Rekisteröidy Sektoriin ja tilaa itsellesi joko aamuisin tai iltaisin ilmestyvä uutiskirje sähköpostiisi.

Tiistai, 23.3.2004

Viestintävirasto vaatii kohtuullisia laajakaistahintoja

Hallituksen laajakaistastrategian tavoitteena on miljoonan laajakaistaliittymän saavuttaminen vuoteen 2005 mennessä. Tavoitteen toteutumiseen vaikuttaa suuresti mm. laajakaistapalveluihin käytettävien tilaajayhteyksien hintakehitys. Tilaajayhteys on paikallisen, kiinteää puhelinverkkoa hallitsevan teleyrityksen omistama resurssi, jonka kilpailija joutuu vuokraamaan halutessaan tarjota telepalveluja toimialueen loppuasiakkaille. Tilaajayhteyksien tarjonnassa esiintyvät kilpailua rajoittavat menettelytavat ja tilaajayhteyksien kalleus vaikeuttavat merkittävästi tehokkaan laajakaistakilpailun toteutumista. Tilaajayhteyksien hintataso Suomessa on selvästi korkeampi kuin muualla EU:ssa.

Viestintävirasto järjesti maanantaina 22.3.2004 teleyrityksille keskustelutilaisuuden teleyrityksille tilaajayhteyksien vuokraamisesta. Tilaisuuteen osallistui yli 40 teleyritysten edustajaa. Suurin osa operaattoreista totesi, että vuokraamismenettelyjä tulisi kehittää ja toimitusaikoja lyhentää. Moni teleyritys piti myös tilaajayhteyksien hintoja korkeina. Viestintävirasto voi viestintämarkkinalain mukaan räikeissä tapauksissa käyttää uhkasakkoa ja seuraamusmaksua, jos lakia ei noudateta esim. hinnoittelussa.

Viestintävirasto esitti tilaisuudessa uuden suosituksen tilaajayhteyksien, tilaajayhteyksien rinnakkaiskäytön ja laitetilojen vuokrauksessa noudatettavista periaatteista. Suositus nopeuttaisi ja yksinkertaistaisi tilaajayhteyksien tilausprosessia sekä lyhentäisi toimitusaikoja. Viestintäviraston mukaan mm. tilaajayhteyden toimitusaika pitäisi lyhentää kahteen viikkoon. Virasto kehotti myös teleyrityksiä saattamaan tilaajayhteyksien hinnat kohtuullisiksi ja poistamaan kilpailevien palveluntarjoajien syrjinnän.

K2, 23.3.2004 20:27. Lähde: Viestintävirasto

Kommentoi juttua



Aihe

Esikatsele kommentti
Kommentit ( 0 uutta / 36 )
pistettä.
Näytä vain kommentit joilla on vähintään
Mikä on laajakaista?
Anonyymi kommentoija, 23.3.2004 20:44:47
Pisteet: 0
Vastaa
Mikäköhän lasketaan laajakaistaliittymäksi? Suomessa ilmeisesti 256kbps yhteys lasketaan laajakaistaliittymäksi, kun taas esim. Ruotsissa laajakaistayhteydeksi lasketaan vähintään 1Mbps yhteys.
Tämä ero nimittäin tuo hiukkasen vääristymiä tilastoihin...
Kommunismia!
Anonyymi kommentoija, 23.3.2004 21:11:30
Pisteet: 0
Vastaa
Kamalaa kommunismia! Kyllähän firmalla pitää olla oikeus hinnoitella palvelunsa miten haluaa! Kukaan ei pakota ostamaan! Kohta valtio pakottaa tarjoamaan palveluja 0€ kuussa! Kukas ne piuhat sitten sinne korpeen vetää. Täysin järjen ja kuluttajan edun vastaista.

Kyllä suomalainen laajakaista on hintansa arvoinen, ulkomaalaisilla on sitten tälläisiä halpakopioita:

'ADSL 1 Mega' de Jazztel a 39 euros.
Laajakaista
Anonyymi kommentoija, 23.3.2004 21:15:29
Pisteet: +1
Vastaa
Laajakaistan määritteleminen on täysin maakohtaista, ja Suomessa taitaa tuo 256kbps olla raja. Ruotsista en tiedä, mutta Japanissa on myös varmaan tuo 1mbps rajana.

Suomessa peruskäyttäjille suunnatut yhteydet maksavat melko paljon. 512kbps ~50?/kk palveluntarjoajasta riippuen, ja tietenkin on aluekohtaisia eroja. 1mbps on ehkä 70?/kk. Asia erikseen on opiskelijaasuntojen liittymät, missä saa törkyisen halvalla nopean liittymän. OPOY tarjoaa ~40?/kk 100MBPS laajakaista opiskelijabokseihin. Tämä alkaa jo lähennellä Japanin tavallisia nettiliittymähintoja ja nopeuksia.

Suomi alkaa käydä laajakaistailun kehitysmaaksi, jos ei hintoja saada tipautettua reilusti tai nopeuksia kasvatettua. Sopiva seuraava askel voisi olla 30?/512 ja 50?/1024 kuukaudessa, tietenkään ei nyt tästä verotuksen ihmemaasta kerralla voi tulla "halpa".
Monopolit
Anonyymi kommentoija, 23.3.2004 22:12:40
Pisteet: 0
Vastaa
Paikalliset puhelinosuuskunnat pitävät mopolejaan harvempaan asutuilla alueilla.

Mitä nyt silmäilin edellisiä vastauksia, niin puhelinosuuskuntien monopoleista ei ollut puhetta. Monopolit alas ja uusille yrittäjille tilaa sekoittamaan soppaa! Eiköhän uusien yrittäjien myötä 512kb DSL hinta tipu 25€ kuukausi hintaan myös harvempaan asutuilla seuduilla
Re: Monopolit
Anonyymi kommentoija, 23.3.2004 23:41:46
Pisteet: 0
Vastaa
Paikalliset puhelinosuuskunnat pitävät mopolejaan harvempaan asutuilla alueilla.
Tottakai. Kuka sinne haluaisi?
Tässä on myös laitteen asennuskustannukset ja muut asiat. Ei sinne hevon kuuseen johtoja mene. Ainakaan paljoa.

Mitä nyt silmäilin edellisiä vastauksia, niin puhelinosuuskuntien monopoleista ei ollut puhetta.
Ei. Laajakaista maaseudulle on utopia, joka vain Ruotsalaisilla on varaa toteuttaa (jos joku on seurannut Ruotsin laajakaistaprojektia, ovat suurimmat kustannukset juuri laajakaistan vetäminen jonnekin maaseudulle).

Monopolit alas ja uusille yrittäjille tilaa sekoittamaan soppaa! Eiköhän uusien yrittäjien myötä 512kb DSL hinta tipu 25€ kuukausi hintaan myös harvempaan asutuilla seuduilla
Miksi tippuisi? Ei ole kilpailua. Pääkaupunkiseudulla hinnat ovat halpoja, koska on myös kilpailevia tekniikoita ja ne on helppo toteuttaa.
Re: Monopolit
Anonyymi kommentoija, 24.3.2004 08:07:35
Pisteet: 0
Vastaa
Paikalliset puhelinosuuskunnat pitävät mopolejaan harvempaan asutuilla alueilla.
Tottakai. Kuka sinne haluaisi?
Tässä on myös laitteen asennuskustannukset ja muut asiat. Ei sinne hevon kuuseen johtoja mene. Ainakaan paljoa.
Mikdri kukaan muka syrjäisemmälle seudulle haluaisi? Kommenttisi on absurdi. Maaseudulle tai syrjäisemmälle seudulle menee sama kupari mikä sinunkin kotiisi jos asut kaupungissa. Tosin kaupunkialueella saattaa olla maassa jo kuitua, mutta niin on jo syrjäseudullakin, ainakin runkoverkossa.


Mitä nyt silmäilin edellisiä vastauksia, niin puhelinosuuskuntien monopoleista ei ollut puhetta.
Ei. Laajakaista maaseudulle on utopia, joka vain Ruotsalaisilla on varaa toteuttaa (jos joku on seurannut Ruotsin laajakaistaprojektia, ovat suurimmat kustannukset juuri laajakaistan vetäminen jonnekin maaseudulle).

Ei se ole utopia vaan täysin hyvä idea. Suurin kustannus laajakaistan rakennuksessa _ei_ ole se kaapelin rakentaminen maahan vaan ne laitteet & keskittimet jotka vievät suurimman osan hinnasta.


Monopolit alas ja uusille yrittäjille tilaa sekoittamaan soppaa! Eiköhän uusien yrittäjien myötä 512kb DSL hinta tipu 25€ kuukausi hintaan myös harvempaan asutuilla seuduilla
Miksi tippuisi? Ei ole kilpailua. Pääkaupunkiseudulla hinnat ovat halpoja, koska on myös kilpailevia tekniikoita ja ne on helppo toteuttaa.

On sitä kilpailua, mutta vielä enemmän olisi jos operaattorie nverkkovuokrat tippuisivat. Pk-seudulla on lähes jokaisella operaattorilla jo omaa kaapeliaan ja siksi siellä on sitä kilpailua, mutta eihän pk-seudulla asu edes kymmentä prosenttia suomen väestöstä. Ei kaikkia kiinnosta mennä sinne joten miksi siis ei muu suomi voi nauttia samoista eduista kun pk-seutu?
Re: Monopolit
Anonyymi kommentoija, 24.3.2004 09:21:00
Pisteet: +1
Vastaa
utta eihän pk-seudulla asu edes kymmentä prosenttia suomen väestöstä.
PK-seudulla asuu tällä hetkellä noin 20 prosenttia Suomen väestöstä. Siinä tapauksessa, että mukaan lasketaan 35 km säteellä olevat ympäryskunnat, on väestön osuus yli kolmannes.

Paikallinen lähes monopoliasemassa oleva operaattori vuokraa korttelien jakokeskuksia ja kiinteistöliittymiä kovalla hinnalla ja pitää XDSL -liittymien hintoja sillä tasolla mitä se nyt on.

Toisaalta ymmärrän heidän toimintatapansa, koska he ovat historiansa aikana rakentaneet kyseisen infran, eikä valtiolta ole siihen työhön apuja tullut.

Valtiollisen operaattorimme lähes koko infra on rakennettu Suomen valtion rahoilla. Tästä huolimatta he ovat erittäin nihkeitä vuokraamaan viimeistä mailia kaapeleistaan. Ymmärtääkseni he pyrkivät ohittamaan kilpailuviranomaisten suositukset tai lain heille antaman velvoitteen.

Ne operaattorit, joilla on omaa kuitua tai kaapelia eivät taas näe mitään järkevää syytä dumpata hintoja, koska olisi järjetöntä tuhota omat katteensa.

Yhteenvetona, keskihinta on todennäköisesti nyt määritelty noin 50 eur/kk tasolle, ainoa joka todella enää muuttuu on nopeusluokat.
Re: Monopolit
Anonyymi kommentoija, 24.3.2004 11:08:35
Pisteet: 0
Vastaa
Miksi tippuisi? Ei ole kilpailua. Pääkaupunkiseudulla hinnat ovat halpoja, koska on myös kilpailevia tekniikoita ja ne on helppo toteuttaa.
Jaa, mielestäni on kummallista, että Suomen tiheimmin asutulla alueella, jossa yhteyksien rakentaminen pitäisi olla halvinta per asiakas, on suhteellisen _kalliit_ hinnat. Turussa saa Saunalahdelta 2/0.5 Mbps yhteyden 49 e/kk kun täällä se perustason 512 kbps maksaa saman. Puhumattakaan Oulun edullisista 8/1 Mbps VDSL-yhteyksistä. Jarruna on täälläkin nimenomaan se paikallinen "viimeisen mailin" omistava monopoliyhtiö eli Elisa, joka pitää yhteysmaksut perusteettoman korkeina. Elisa myös hankaloittaa kilpailijoidensa toimintaa viivyttelemällä tahallaan kilpailevien operaattoreiden yhteyksien avaamisia. Tilaapa uusi adsl-liittymä vaikka Soneralta Helsingissä, niin saat odottaa 5-6 vkoa yhteyden avaamista, mutta Elisan liittymä aukeaakin yllättäen viikon tai max kahden sisällä.
Re: Monopolit
Anonyymi kommentoija, 24.3.2004 11:18:58
Pisteet: 0
Vastaa
Ei. Laajakaista maaseudulle on utopia, joka vain Ruotsalaisilla on varaa toteuttaa (jos joku on seurannut Ruotsin laajakaistaprojektia, ovat suurimmat kustannukset juuri laajakaistan vetäminen jonnekin maaseudulle).
Ehkä on utopia, jos laajakaistan vetäminen tarkoittaa yhteyden vetämistä kuparia tai kuitua pitkin, mutta langattomilla yhteyksillä koko asutun Suomen verkottaminen ei liene mitenkään mahdoton ajatus. WLAN:it kehittyy huimaa vauhtia niin nopeuden kuin kantomatkankin osalta.

Miksi tippuisi? Ei ole kilpailua. Pääkaupunkiseudulla hinnat ovat halpoja, koska on myös kilpailevia tekniikoita ja ne on helppo toteuttaa.
Kommentoinkin jo pk-seudun hinnoista ja miksi ne ovat korkeita. Sitä kilpailua juuri tulisi, jos paikalliset puhelinmonopolit ei pitäisi tilaajayhteyksien hinnoittelua niin järjettömän kovalla tasolla. Pienetkin markkinat alkavat kummasti kiinnostaa, jos markkinoille pääsy tehdään helpoksi. Ei ne paikalliset puhelinyhtiötkään tappiolla niitä yhteyksiä myy, päinvastoin katetta riittää.
Re: Monopolit
Anonyymi kommentoija, 24.3.2004 07:58:31
Pisteet: 0
Vastaa
Paikalliset puhelinosuuskunnat pitävät mopolejaan harvempaan asutuilla alueilla.
Juttelin taannoin paikallisen puhelinyhdistyksen toimitusjohtajan kanssa ja hänellä oli mielenkiintoinen ajatus monopolista. Hänen mukaansa monopolia ei ole, koska kuka tahansa operaattori voi vetää maahan kilpailevan kuidun, jos heidän vuokrahintansa ei ole kohtuullinen. Eli heidän ei tarvitse vuokrata omaa kuitua ilmaiseksi, koska kilpailu toteutuu jo kuidun rakentamisessa.
Re: Monopolit
Anonyymi kommentoija, 24.3.2004 10:10:52
Pisteet: +1
Vastaa
Juttelin taannoin paikallisen puhelinyhdistyksen toimitusjohtajan kanssa ja hänellä oli mielenkiintoinen ajatus monopolista. Hänen mukaansa monopolia ei ole, koska kuka tahansa operaattori voi vetää maahan kilpailevan kuidun, jos heidän vuokrahintansa ei ole kohtuullinen. Eli heidän ei tarvitse vuokrata omaa kuitua ilmaiseksi, koska kilpailu toteutuu jo kuidun rakentamisessa.
Joo olisikin kiva kun pääkatu revittäisiin auki neljä kertaa vuodessa kun eri operaattorit päivittäisivät verkkojaan.

Sitäpaitsi nuo paikallisten kiskurien verkot on rakennettu aikana jolloin kilpailua ei ollut ja niissä on mukana valtion/kuntien tuet yms.. Investointi tänä päivänä verkon rakentamiseen on jotain ihan toista koska nyt sitä kilpailua ainakin jollain tasolla on.
Re: Monopolit
Anonyymi kommentoija, 25.3.2004 12:20:59
Pisteet: 0
Vastaa
Joo olisikin kiva kun pääkatu revittäisiin auki neljä kertaa vuodessa kun eri operaattorit päivittäisivät verkkojaan.
No ainakin täällä kilossa tuo yks kohta ollu tasasesti 5 vuoden aikana ainaki kerran (tai useammin) vuodessa auki (siis kävely/pyörätie) ne vetelee sinne koko ajan jotain putkia millon kaukolämpöö jne tollasta...
Hurjat on hinnat teillä siellä Suomessa!
Anonyymi kommentoija, 23.3.2004 23:59:05
Pisteet: +1
Vastaa
Täällä Ruotsissa maksaa esimerkiksi Bredbandsbolagetin 10Mbit/s 320kr/kk (alta 30EUR/kk) http://www.bredband.com/se/content.jsp?t=2&s=3... Tämä tosin taitaa olla halvimmasta päästä ainakin tuolla nopeudella. Ja nopeeeeeeeeeeea tosiaan on ;) Puhelut vauhdilla netin yli, leffat himaan 15min jne.

-svedu
Re: Hurjat on hinnat teillä siellä Suomessa!
Anonyymi kommentoija, 25.3.2004 20:42:11
Pisteet: 0
Vastaa
Täällä Ruotsissa maksaa esimerkiksi Bredbandsbolagetin 10Mbit/s 320kr/kk (alta 30EUR/kk) http://www.bredband.com/se/content.jsp?t=2&s=3... Tämä tosin taitaa olla halvimmasta päästä ainakin tuolla nopeudella. Ja nopeeeeeeeeeeea tosiaan on ;) Puhelut vauhdilla netin yli, leffat himaan 15min jne. -svedu
Kas kummaa, tossa hinnastossa kylläkin toi hinta on ihan toista kun kommentoijan tekstissä.

Nopeuksia kyllä saa 10Mbit/s , mutta ei kyllä tolla hinnalla. Tossa hinnastossa 1Mbit/s maksaa 399 kruunua. Eli ei erityisen halpa.
Mistälie olet hintoja katsonut?
Anonyymi kommentoija, 28.3.2004 17:31:05
Pisteet: 0
Vastaa
Otappa vaikka uusi linkki tästä http://www.bredband.com/se/orderBisp.jsp?t=2&s...

Aika hyvin näyttävät olleen hintansa piilottaneet, mutta tuossa linkissä kertovat 10Mbit/s maksavan 399 kruunua. Itselläni siis myös tuo samainen, joten paikkansa pitää.

-svedu
Re: Mistälie olet hintoja katsonut?
Anonyymi kommentoija, 28.3.2004 17:34:17
Pisteet: 0
Vastaa
Tosin sekoilen näköjään itsekin. Eli minulla kylläkin hinta laskussa on tuo 320 kr. Ja yhteys siis tuo 10Mbit/s.

-svedu
pantteri Hinnoittelusta
pantteri, 23.3.2004 21:38:19
Pisteet: +1
Vastaa
Vapaassa markkinataloudessa yrittäjälle pitää antaa mahdollisuus hinnoitella palvelunsa kysynnän mukaan. Toisaalta markkinatalouden toiminta edellyttää kilpailua ja sitä ei Suomessa monellakaan paikkakunnalla yksinkertaisesti ole. Suomen kokoisessa, harvaan asutussa maassa myös operaattorien kustannukset ovat tietenkin eri luokkaa kuin keskieuroopassa. Yhdessä verotuksen kanssa tämä puoltaa kovempaa hinnoittelua tilaajayhteyksissä. Toisaalta vähäinen kilpailu luonnollisestikin houkuttelee yriyksiä pitämään hinnat "aisoissa". Ja koska "oikeaa" hintatasoa ei varmaan kukaan pysty absoluuttisesti määrittelemään (eikä sitä pitäisi ainakaan lain voimalla tehdä), niin olisiko syytä ennemminkin pohtia miten kilpailua saataisiin lisää myös runkoverkon puolelle, jolloin markkinat itsessään pystyisivät säätelemään hintatason kohdalleen tilaajayhteyksien toimituksissa?
Re: Hinnoittelusta
Anonyymi kommentoija, 24.3.2004 11:57:03
Pisteet: +1
Vastaa
Mutta mehän ei (luojan kiitos) eletä täysin vapaassa markkinataloudessa, vaan valtiot ja EU markkinoita kyllä viime kädessä edelleen ohjaavat. Kukaan ei liene vakavissaan enää nykypäivänä esitä, että täysin vapaa markkinatalous olisi paras ratkaisu niin valtiolle, ihmisille kuin yrityksillekään. Yritysverotuksesta jos puhutaan, niin sehän ei Suomessa mitenkään erityisen korkea ole Länsi-Euroopan mittapuulla.

Sitäkään en ihan purematta niele, että aina vedotaan Suomen harvaan asukastiheyteen ja suhteellisen suureen kokoon, millä perustellaan korkeita hintoja. Ne kuparit on kaivettu maahan jo aikaa sitten, eikä ne enää paikallisten monopolien tasetta rasita muuten kuin ylläpidon osalta. DSLAMin vieminen kahta asiakasta varten pellon keskelle tietysti ei ole järkevää, mutta se ei ole peruste sille, miksi myös maaseututaajamissa, joissa asukastiheys on suuri, yhteyksien hinnat ovat korkeat.

Pointti siis: markkinat _eivät_ pysty hoitamaan tilaajayhteyksien hinnoittelua järkevästi ilman valtion väliin puuttumista niin kauan kuin se ainoa asuntoon menevä kuparimetri on paikallisten monopolien hallussa. Datasähköstä ja WLANistakaan ei valitettavasti ole ainakaan vielä todelliseksi kilpailijaksi "viimeiselle mailille".
Re: Hinnoittelusta
Anonyymi kommentoija, 24.3.2004 16:32:46
Pisteet: 0
Vastaa
Sitäkään en ihan purematta niele, että aina vedotaan Suomen harvaan asukastiheyteen ja suhteellisen suureen kokoon, millä perustellaan korkeita hintoja. Ne kuparit on kaivettu maahan jo aikaa sitten, eikä ne enää paikallisten monopolien tasetta rasita muuten kuin ylläpidon osalta. DSLAMin vieminen kahta asiakasta varten pellon keskelle tietysti ei ole järkevää, mutta se ei ole peruste sille, miksi myös maaseututaajamissa, joissa asukastiheys on suuri, yhteyksien hinnat ovat korkeat.
Mutta dslam täytyy vielä vetää omat valokaapelit niitä tuskin on vielä joka peräkulässä jakomoihin änketty.
Zaroch koreat
Zaroch, 23.3.2004 22:29:04
Pisteet: 0
Vastaa
Tehdään Koreat, mutta nokitetaan gigaisilla putkilla. Tosin syrjäseudut voisi vielä jättää seuraavaan erään..

Mutta totta puhuen, onhan se hyvä että Viestintävirasto ajaa kuluttajien asiaa, sekä karsii turhia monopoliasetelmia.

Toisaalta tosiasiahan on, että hintataso ei tule radikaalisti enää painumaan - kilpailu tulee näkymään nopeuksien nousemina suhteessa hintaan. Onhan operaattoreidenkin elettävä, toki.
Hinta?
jebe, 23.3.2004 20:42:49
Pisteet: 0
Vastaa
Mikä olisi kohtuullinen hinta laajakaistayhteydestä kuukaudessa?
Re: Hinta?
Anonyymi kommentoija, 23.3.2004 21:12:02
Pisteet: 0
Vastaa
Mikä olisi kohtuullinen hinta laajakaistayhteydestä kuukaudessa?
2/1 Mbits 50 ?/kk olisi kohtuullinen tällähetkellä.
BlueJoker Re: Hinta?
BlueJoker, 23.3.2004 21:46:18
Pisteet: 0
Vastaa
Mikä olisi kohtuullinen hinta laajakaistayhteydestä kuukaudessa?
2/1 Mbits 50 ?/kk olisi kohtuullinen tällähetkellä.
Saunalahdelta taitaa saada 2/512 yhteyttä SaunaVerkon alueella 49 eurolla.

Salossa baana laajakaista muuttui äskettäin dna laajakaistaksi, nyt esim. 512/512 39 e ja 2/512 66 e...Ihan mukava oli hinnanlasku kaksmegasessa, ennen oli 95 e...
Re: Hinta?
Anonyymi kommentoija, 23.3.2004 22:05:25
Pisteet: 0
Vastaa
Saunalahdelta taitaa saada 2/512 yhteyttä SaunaVerkon alueella 49 eurolla.
Mistäs tämä tieto on peräisin? Sauniksen sivuilla ainakin lukee 2/512 yhteydelle 95e/kk.
Re: Hinta?
Anonyymi kommentoija, 23.3.2004 22:23:57
Pisteet: 0
Vastaa
Mistäs tämä tieto on peräisin? Sauniksen sivuilla ainakin lukee 2/512 yhteydelle 95e/kk.
mtv3 laajakaistana 2mb/512kt oli 69e/kk ja tuota edukkaampaa en ole löytänyt (no welhollahan on pääkaupunkiseudulla 2mb/~200kt 69e/kk...). Noin omasta mielestäni tuollainen hyvä hintataso olisi 1mb sdsl 29...49e/kk (taloverkoille...yksittäistilaajille), olettaisin tuon olevan riittävä korvaus myös verkon vetämisestä 'korpeen'. Alashan tuo tuosta tulee sitten kun tilaajamäärät kasvavat, eikös :) - tästähän meillä on esimerkkinä se, että 49e oli 256kt ja sittemmin 512kt hinta, mutta hintaa kun ei tuosta (kumminkaan) alas saada niin nostetaan vaikka sitä nopeutta...
Re: Hinta?
Anonyymi kommentoija, 23.3.2004 23:10:55
Pisteet: 0
Vastaa
mtv3 laajakaistana 2mb/512kt ... 2mb/~200kt ... oli 256kt ja sittemmin 512kt hinta...
Pikku vinkki:

Kun käytät yhtenevää tapaa kertoa asioista (tässä yhteydessä nopeuksista), annat itsestäsi ja asiastasi vakuuttavamman kuvan.

Itse en vaivautunut ottamaan selvää kirjoittamastasi, koska vaihtelit jo ensimmäisesssä lauseessa yksiköitä niin sujuvasti.
Re: Hinta?
Anonyymi kommentoija, 24.3.2004 00:44:03
Pisteet: 0
Vastaa
Jos hinnat saataisiintuntuvasti alas saattaisi waretus ja kaikenlainen piratismi vähetä tuntuvasti. Nythän pakko warettaa pirusti että tuntee saavansa jotain vastinetta sille 50 euron menetykselle per kuukausi. Ainakin samalla hinnalla on pakko imuroida musiikkia, minkä muuten ehkä ostaisi kaupasta.
weicco Re: Hinta?
weicco, 24.3.2004 12:12:13
Pisteet: 0
Vastaa
Jos hinnat saataisiintuntuvasti alas saattaisi waretus ja kaikenlainen piratismi vähetä tuntuvasti. Nythän pakko warettaa pirusti että tuntee saavansa jotain vastinetta sille 50 euron menetykselle per kuukausi. Ainakin samalla hinnalla on pakko imuroida musiikkia, minkä muuten ehkä ostaisi kaupasta.
Hah! Sinä varmaan luulet kanssa, että alkoholisteille jää nyt enemmän kuukaudessa rahaa käteen, kun viinan hinta laski. Kyllä se kaistan ja viinan kulutus pikemminkin vain nousee, jos hinnat laskee tai yhteysnopeudet nousee (tämä ei siis liity alkoholiin:)
Join me! Together we can rule the galaxy as father and son.
BlueJoker Re: Hinta?
BlueJoker, 24.3.2004 16:40:51
Pisteet: 0
Vastaa
Saunalahdelta taitaa saada 2/512 yhteyttä SaunaVerkon alueella 49 eurolla.
Mistäs tämä tieto on peräisin? Sauniksen sivuilla ainakin lukee 2/512 yhteydelle 95e/kk.
Mainoksista, olen itsekin ihmetellyt muuten niin hyvin päivittyviä Saunalahden verkkosivuja, ettei tuosta mainita mitään.
Re: Hinta?
Anonyymi kommentoija, 27.3.2004 00:15:09
Pisteet: 0
Vastaa
Mistäs tämä tieto on peräisin? Sauniksen sivuilla ainakin lukee 2/512 yhteydelle 95e/kk.
Mainoksista, olen itsekin ihmetellyt muuten niin hyvin päivittyviä Saunalahden verkkosivuja, ettei tuosta mainita mitään.
Hinta on 49 euroa/kk mutta hinnoittelu on voimassa vain Turussa ja Kaarinassa.
Re: Hinta?
Anonyymi kommentoija, 23.3.2004 21:28:00
Pisteet: 0
Vastaa
Mikä olisi kohtuullinen hinta laajakaistayhteydestä kuukaudessa?
No, puhelinlinjan saa kotiin 11€/kk. Tosin puhelut maksavat tuohon päälle (15 tuntia/10€). Miten olisi:
20€/kk 256 ADSL
30€/kk 512 ADSL
50€/kk 1024 ADSL
Re: Hinta?
Anonyymi kommentoija, 24.3.2004 08:10:36
Pisteet: 0
Vastaa
Mikä olisi kohtuullinen hinta laajakaistayhteydestä kuukaudessa?
Määrittele laajakaista? Itse en puhuisi laajasta ellei kyseess ole vähintään 1Mbps/s yhteys. 256Kbit/s on toki nopeampi modeemiin verrattuna mutta silti naurettava määrite tuo laaja. 40-50e/kk olisi 1Mbit/s yhteydestä ihan hyvä.
Re: Hinta?
Anonyymi kommentoija, 24.3.2004 11:55:58
Pisteet: +1
Vastaa

Määrittele laajakaista? Itse en puhuisi laajasta ellei
Kaistanleveys yli 3 kHz
Re: Hinta?
K2, 23.3.2004 23:12:55
Pisteet: +1
Vastaa
Mikä olisi kohtuullinen hinta laajakaistayhteydestä kuukaudessa?
Kylläpä nuo muut ovat tyytyväisiä koviin hintoihin. Lienevät kovin rikkaita. Minun mielestäni laajakaistaliittymä saisi olla hyvinkin halpa, esimerkiksi 10 euroa kuussa ja nopeus tällä hinnalla 2 Mbps. 20 euron hintaan voisi nopeuden jo tuplata. (Ehkä nämäkin hinnat ovat yläkanttiin.) Tällöin voisimme nähdä oikeita laajakaistasovelluksiakin, kun käyttäjämäärät kasvaisivat. Nykyisillä hinnoilla kukaan satunnaiskäyttäjä ei laajakaistaa hanki.

Meidän nörttien mielestä joku 40 euroa kuussa 512 Kbps:n liittymästä voi tuntua järkevältä sijoitukselta, mutta yritäpä perustella tämä jollekin eläkeläiskäyttäjälle, joka pari kertaa kuussa laskuja makselee. Tällainen satunnaiskäyttäjä ei koskaan ala käyttämään nettiä runsaasti, mikäli hinnat eivät putoa aiemmin kertomalleni tasolle. Ja kun nämä massat eivät ala käyttää nettiä, pysyy nettibisneskin vain "nörttien" bisneksenä. Nykyäänhän kuluttajille suunnatut verkkokaupat myyvät lähinnä nuorekkaille ihmisille suunnattuja tuotteita, erityisesti tietokonekomponentteja ja viihde-elektroniikkaa.

Minua kummastuttaa suuresti, miten esimerkiksi Welho-kaapelimodeemin hinta on pysynyt samalla tasolla jo vuosia ja nopeus ei ole noussut. Kaiken muun teknologian hinta laskee, mutta ei tietoliikenneyhteyksien, kun ne ovat monopolin säätämiä.
Opteron Kohtuuhintaan ?
Opteron, 24.3.2004 09:23:15
Pisteet: 0
Vastaa
Hirveää luettavaa, "1024 @ 50€ olis kohtuullinen"
Siis älkää nyt tuollaiseen ryöstöhintaan tyytykö, tuo kävisi jossain utsjoki kevo alueilla mutta ei suurimmissa taajamissa.

Kohtuu hinnat IMO: (symmetrisiä yhteyksiä)
1 Mbps 15€kk. ilman rajoituksia
10Mbps 50€ kk. ilman rajoituksia
100Mbps 120€ kk. Liikenne rajoituksin esim. 300GB 24h
Ilman rajoituksia siis tarkoittaa julkinen ip ja korkeintaan portti 25 ja netbios blokattu.
Varasta huijaripankkien kaistaa. http://aa419.org/vampire/ladvampire.php
(Muista ottaa selaimen cache pois käytöstä).