Keskiviikko, 15.10.2008
Windows 7 on oikealta nimeltään Windows 7
Microsoft on julkistanut työnimellä Windows 7 kulkeneen tulevan käyttöjärjestelmän virallisen nimen. Istutaan alas ja vedetään syvään henkeä - virallinen nimi on Windows 7! Microsoftin Mike Nash yrittää Windows Vista Blogissa selittää parhaansa mukaan yhtiön aavistuksen epäloogista Windows-versioiden nimeämislogiikkaa.
Nashin mukaan Microsoft päätti Windows 3.11:n jälkeen nimetä käyttöjärjestelmät vuosilukujen mukaan. Windows 95, 98 ja 2000 noudattivat tätä kaavaa. Valitettavasti vuonna 2000 julkistettiin myös Windows ME, joten sen kohdalla livettiin jo kaavasta. Sittemmin myös Windows XP ja Vista ovat kulkeneet täysin omilla nimillään, mutta niiden välissä julkaistu Server 2003 puolestaan noudatti vanhaa vuosilukukaavaa.
Nyt markkinoille on siis tulossa Windows 7. Sen versionumero perustuu Microsoftin ikivanhaan numerointiin, joka käynnistyi ensimmäisen Windowsin myötä. Windows 95, 98, ME ja NT4 olivat Microsoftin versionumerojärjestelmässä kaikki neljättä sukupolvea. Windows 2000 ja XP ovat versionumeroinnin osalta viidettä sukupolvea ja Vistan versionumero on puolestaan 6.0. Näin ollen on Nashin mukaan täysin loogista, että seitsemäs merkittävä julkistus on nimeltään Windows 7.
Asia ei kuitenkaan ole aivan näin yksinkertainen, sillä todellisuudessa Windows 7 perustuu Vistaan ja cmd.exe sekä tietokoneen asetukset kertovat Windows 7:n versionumeroksi 6.1. Tähänkin eroavaisuuteen Nashilta löytyy selitys, mutta se on niin ontuva, että toimittaja jättää suomennoksen sikseen ja menee nukkumaan.
Lue juttu K2, 15.10.2008 00:53. Lähde: Windows Vista Blog
Muita aiheeseen liittyviä uutisia
tuma, 15.10.2008 10:32:35
Dakkus, 15.10.2008 19:20:58
Eikö 16-bittiset Windows 3.1 ja 3.11 sitten olleet lainkaan merkityksellisiä versioita? Kyllähän kuitenkin 3.0:n ja 3.11:n välillä eroa oli jotain samaa luokkaa kuin 95:n ja 98:n välillä. Kaikenmaailman verkkotoiminnot jne.
Ja kai se eka NT nyt sentään tajusi kutsua itseään "Windows NT 3.0":ksi, eikä "Windows 3.0":ksi?
Seuraa euroseteleidesi jälkiä! http://eurobilltracker.eu/ - "Hei! Tämähän on matkustanut Lissabonista tänne Helsinkiin!"
Penguin, 15.10.2008 21:29:25
Mike Steel, 15.10.2008 07:15:27
Eh? _Todellisuudessa_ Win7 perustuu enemmänkin Win2008 Serveriin kuin Vistaan. Ja...mitä sitten? Eikös se yleensä näin mene että uudet versiot perustuvat siihen edelliseen...? Mikä tässä oli ylivoimaista?
Ja tuossahan Nash selittää hyvin yksiselitteisesti ja selkeästi syyn 6.1 versioinnin käyttöön - yhteensopivuus. Faktaa on että version päivittäminen 7.0:ksi olisi rikkonut joitain (huonosti koodattuja) softia jotka tarkistavat tuon. Näihin on tullut törmättyä vuosien saatossa monia kertoja.
Roadstar, 15.10.2008 08:34:53
Tiedät varmaan, että Vista ja 2008 Server ovat koodipohjaltaan varsin yhtenevät versionumeroa myöten? Ja koska Windows 7 on seuraava kuluttajille suunnattu versio, on sitä luontevaa kutsua Vistan seuraajaksi.
weicco, 15.10.2008 08:36:55
weicco, 15.10.2008 08:43:12
Tämä ei tosin näy kuluttajalle päin. Kernel on sellainen mystinen asia, johon Joe Sixpack ei koske pitkällä tikullakaan. Kuluttajalle näkyy markkinoinnin keksimä ihmenimi kuten XP ja Vista. 7 on mielestäni outolintu kuluttajanimissä, mutta siitä tulee jännästi mieleen elokuva Seven :)
Serveripuolella taas nimeämisellä ei ole varmaan niin väliä. Win2000/2003/2008 käy vallan mainiosti ja kaikki tietävät mistä on kyse ja ne jotka eivät tiedä, heillä ei ole väliä.
vemkki, 15.10.2008 09:26:41
susi, 17.10.2008 23:53:57
Jos kaikki windowsit olisivat nimetty: Win1985, 1987, 1988, 1990, 1992, 1993, 1995a, 1995b, 1996, 1998, 2000a, 2000b, 2007...niin olisihan jatkumo loogisen näköinen ja helpposelkoinen (vielä kun business-versioiden nimiin laitettaisiin oma tunniste). Jos pohjana olisi ollut loistava ja rautainen tuote, mitä alkuajan winkkarit eivät todellakaan olleet, niin ehkä tämä nimeämisstandardi olisi ollu hyvä (vertaa autonvalmistajien: 500-sarja, E-sarja, A6...). Oltaisiin siis käytetty enemmän vanhan mainetta. Kuitenkin näkisin, että näillä nimeämistemppuiluilla on pyritty viestittämään kuluttajille, että kattos vaan tässä vielä parempi, ihan uusi ja paljon vakaampi kuin entinen versio. Yrityspuolella tätä ei tarvitse harrastaa, koska päivitettävä on pakko jossain vaiheessa kuitenkin ja yrityspuolen winkkarit ovat muutenkin olleet hieman luotettavampia kuin kuluttajille suunnatut.
Windows 7-nimen suhteen olen samaa mieltä kuin edellisissä kommenteissa: "Kuulostaa ja näyttää hyvältä." Numero seitsemän on ehkä maineikkan numerojärjestelmämme luku (tietysti jos 42:sta ei oteta huomioon... ;) Uskonnoissa ja mytologiassa vilisee seiskoja esim. seitsemän viikonpäivää --> seitsemäs päivä nimenomaan lepopäivä, seitsemän kuolemansyntiä, seitsemäs taivas, onnenluku...liekö sen takia nopan vastakkaisten puolien summa = 7 jne. Wikissä hyvä artikkeli luvusta seitsemän; kannattaa lukea. Kun tämä pääasiassa positiivisuutta tihkuva luku on melko kansainvälisesti ihmisten selkärankaan iskostunut, niin hölmöjähän MS:llä olisivat jos eivät tätä tilaisuutta käyttäisi. Muutenkin jenkit ovat markkinointipuolella/hypetyksessä/paskanjauhannassa maailman parhaimmistoa... ;)
robsku, 15.10.2008 15:35:39
Itseäni ihmetyttää tämä touhu, kun näihin aivopieruihin tunnutaan menevän Windowsissa joka kerta kun versio vaihtuu. Mahtaakohan vielä löytyä jotain käyttöjärjestelmärutiineja, jotka ilmoittavat käyttöjärjestelmän versioksi kolme piste jotain, jotta antiikkiset softat toimisivat. :P
! HackNBlog: http://salamanteri.homelinux.net/wordpress
Mike Steel, 16.10.2008 07:14:19
Taitaa olla lähes joka distron versio olla erilainen, ja tuskin yhdenkään 2.7.x...?
Uusin Debian on 4.x, Fedora 9.x, Knoppix 5.x jne.
Ontuvia selityksiä varmaan olisi paljon?
Ai niin, eihän mediassa koskaan _saa_ arvostella linuxia, ja aina _pitää_ arvostella Microsoftia. Sorry, my bad.
robsku, 17.10.2008 15:12:44
Uusin Debian on 4.x, Fedora 9.x, Knoppix 5.x jne.
Ontuvia selityksiä varmaan olisi paljon?
! HackNBlog: http://salamanteri.homelinux.net/wordpress
Mike Steel, 18.10.2008 20:18:35
Mikäänhän ei Microsoftia sido, hehän voisivat nimetä tuon vaikka versioksi 24.3, ellei yhteensopivuus olisi tärkeää.
Ensi kerralla suosittelen tutkimaan asiaa ja hankkimaan tietoa. Helpottaa keskustelua kummasti.