Torstai, 19.10.2006
Windows-virus iPodien matkassa
Apple on varoittanut tuoreita iPodin omistajia laitteiden mukana matkaavasta viruksesta. RavMonE-niminen haittaohjelma on toistaiseksi tavattu vasta paristakymmenestä syyskuun 12. päivän jälkeen myydystä iPodista. RavMonE aktivoituu ainoastaan, mikäli iPod kytketään Windowsilla varustettuun tietokoneeseen. Ajan tasalla olevan virustorjuntaohjelmiston pitäisi tunnistaa se välittömästi. Virus päätyi iPodeihin Applen tuotantolaitoksella Windows-tietokoneesta. Apple pahoittelee, että Microsoft Windows on viruksille niin altis, mutta ottaa samalla vastuun siitä, ettei huomannut virusta ennen laitteiden jakelun käynnistämistä.
Antivirussovelluksia valmistavan Sophosin mukaan on hieman epäselvää, mikä virus itse asiassa iPodeihin on tarttunut. "On olemassa useita haittaohjelmistoja, jotka käyttävät RavMonE.exe-nimistä tiedostoa, joten emme tällä hetkellä tiedä, mikä virus tai troijalainen iPodeissa on", sanoi Sophosin Graham Cluley. Virus voi olla esimerkiksi RJump, joka pyrkii varastamaan tietoja ja avaamaan takaoven saastuttamiinsa tietokoneisiin.
Hieman ikävämmin on käynyt Japanissa, jossa McDonalds jakoi promootiokampanjassa yhdessä Coca-Colan kanssa MP3-soittimia asiakkailleen. Ilmeisesti kuluttajien käsiin on päätynyt peräti 10 000 QQPass-haittaohjelmalla varustettua MP3-soitinta. QQPass tallentaa käyttäjän näppäimistöpainallukset ja lähettää tiedot verkon yli rikollisille.
Muita aiheeseen liittyviä uutisia
Kommentoi juttua
kaitsu80, 19.10.2006 12:29:08
Vastaa
Veikkaisin että asia ohitetaan olankohahduksella, mutta auta armias jos MS:n joulumarkkinoilla tulevassa soittimessa olisi samantyylinen, vain OS X:ää saastuttava bugi (jos siis MS:n soitin tukisi Applen tuotteita). MS:ää uhattaisiin lakituvilla ja propellihattupäät saisivat keksiä "MS tuhoaa kilpailijansa kataluudella" -tyyppisiä skenaarioita....
feenix, 20.10.2006 00:01:18
Vastaa
Jim0, 19.10.2006 01:04:17
Vastaa
"...the company warned that a third-party manufacturer for its iPod devices shipped a Windows virus with the popular music and video players."
ja BBC:n jutussakin: "Apple said the virus got on to the gadgets via a Windows PC in the manufacturing line of one company that makes iPods."
Eli ei Applen omalla tuotantolaitoksella, kuten sektorin uutinen väittää. Apple ei tee virheitä vaan ne surkeat alihankkijat ;-)
JJ, 19.10.2006 02:12:01
Vastaa
Toivottavasti tulevaisuudessa laitteet joko tehdään itse tai teetetään paremmalla alihankkijalla, Applella kuitenkin on täysi vapaus valita parempi alihankkija ja halutessaan vaikuttaa tuotannon suoritustapaan hyvin voimakkaasti. Tällainen virhe on amatöörimäinen ja on turha yrittää keksiä tekosyitä sen hyväksymiseksi.
Hesse, 19.10.2006 10:40:15
Vastaa
Jim0, 19.10.2006 02:28:41
Vastaa
Igor, 19.10.2006 09:16:39
Vastaa
- Igor - // Move 'ZIG'. For great justice.