Keskiviikko, 25.9.2002
Xbox Live käynnistyy osassa Eurooppaa maaliskuussa
Xbox Live, Microsoftin Xbox-pelikonsolilla verkkopelaamisen mahdollistava palvelu käynnistyy maaliskuun 14. päivänä kahdeksassa Euroopan valtiossa, tasan vuosi sen jälkeen, kun konsolin myynti maanosassamme alkoi. Valitettavasti Suomi ei kuulu kahdeksan pioneerimaan joukkoon, jotka ovat Iso-Britannia, Ranska, Saksa, Espanja, Italia, Belgia, Alankomaat ja Ruotsi. Microsoft toivoo, että Xbox Live tulee erottamaan Xboxin kilpailijoistaan Sony PlayStation 2:sta ja Nintendo GameCubesta.
Sony on jo käynnistänyt vastaavan verkkopelipalvelun PlayStation 2:n käyttäjille sekä USA:ssa että Japanissa, mutta ei ole julkistanut Eurooppaa koskevia suunnitelmiaan. Sen sijaan Nintendo ei ole ollenkaan kertonut GameCuben mahdollisesta verkkopelisuunnitelmasta. Microsoft tulee käynnistämään Xbox liven USA:ssa jo kuluvan vuoden marraskuussa ja yhtiö sijoittaakin verkkopelaamiseen viiden seuraavan vuoden aikana peräti kaksi miljardia dollaria. Talousanalyytikot eivät kuitenkaan ole vakuuttuneita, tuleeko verkkopelaaminen olemaan kannattava bisnes Microsoftille.
Muita aiheeseen liittyviä uutisia
Kommentoi juttua
Anonyymi kommentoija, 25.9.2002 07:36:52
Vastaa
Anonyymi kommentoija, 25.9.2002 09:38:29
Vastaa
http://slashdot.org/articles/02/09/24/1333234.shtm...
Pineapple, 26.9.2002 07:20:24
Vastaa
janilxx, 25.9.2002 08:19:28
Vastaa
"Xbox Live will go on sale in Europe at a cost of 59 euros (£39) and the service will include a headset, so gamers can talk to each other while playing, two games and a 12-month subscription."
Tossa on oheiskrääsääkin, joten veikkaisin että vuosimaksu on about 50 tuon ekan vuoden jälkeen.
mxmattil, 25.9.2002 11:41:48
Vastaa
Veikkaan että vuosi Xbox liveä saa pelaajat niin tottuneeksi palveluun ettei paluuta yksinpelaamiseen enää ole jonka jälkeen kuukausimaksu nousee n. 15-20 euroon.
Anonyymi kommentoija, 26.9.2002 18:26:38
Vastaa
Morrigu, 25.9.2002 08:27:15
Vastaa
Tuohan ei ole mitään kun ottaa huomioon että kotoa pitää löytyä ADSL. Avausmaksut luokkaa 200 ja kuukausimaksut halvimmillaan ~40.
Siinä pitää olla jo pahemman luokan peluri (ja työssäkäyvä ihminen) jotta tuommoista hintaa viitsii pulittaa pelkästään pelaamisesta ja surffaamisesta.
XBox nettipelaajilta lienee löytyykin jo kotoa PC ja kiinteä liittymä.
shaminy, 25.9.2002 13:42:01
Vastaa
Siinä pitää olla jo pahemman luokan peluri (ja työssäkäyvä ihminen) jotta tuommoista hintaa viitsii pulittaa pelkästään pelaamisesta ja surffaamisesta.
rugueux, 25.9.2002 17:00:52
Vastaa
Ei ole vielä yhdelläkään konsolilla tullut peliä vastaan, jota tahtoisin verkossa pelata. Lisäksi konsolien ohjaimet tuovat omat ongelmansa tarkkuuteen, ainakin allekirjoittaneella.
Mihin on kadonnut perinteinen harakointi?
janilxx, 25.9.2002 08:57:54
Vastaa
Autolla-ajohan on halpaa! Bensalitra maksaa vain about euron ja sillä ajaa jo 15km!
Mutta voih, siinähän täytyy ostaa se pirun autokin. Aloitusmaksu luokkaa tuhansia euroja ja kuukausimaksut korjaustarpeen mukaan.
Bling, 25.9.2002 14:07:15
Vastaa
Mutta voih, siinähän täytyy ostaa se pirun autokin. Aloitusmaksu luokkaa tuhansia euroja ja kuukausimaksut korjaustarpeen mukaan.
Toisaalta, moniko meistä ajaa xboxilla töihin. Ja moniko meistä tarvitsee xboxia elämiseen. (Toisaalta xboxilla on halvempi hommata perhe lomalle... tai ainakin itsensä: kuulokkeet päähän ja puf, ympäristöstä katoaa kaikki häiriö)
;D
ollim, 25.9.2002 14:28:35
Vastaa