Kirjaudu

Uutiskirje

Rekisteröidy Sektoriin ja tilaa itsellesi joko aamuisin tai iltaisin ilmestyvä uutiskirje sähköpostiisi.

Maanantai, 5.2.2001

Xbox ei olekaan Microsoftin tavaramerkki?

Floridalainen ohjelmistotalo Xbox Technologies on rekisteröinyt Xbox-tavaramerkin jo maaliskuussa 1999 ja syyttää nyt Microsoftia tavaramerkkioikeuden loukkaamisesta. Xbox Technologiesin toimitusjohtaja John Van Leeuwen toteaa kuulleensa Microsoftin Xbox-pelikonsoliprojektista jo viime vuonna ja ottaneensa välittömästi yhteyttä Microsoftiin. Pahimmassa tapauksessa Microsoft voi joutua vaihtamaan Xbox-konsolin nimeä vielä ennen myynnin aloittamista. Todennäköisempää on kuitenkin, että Microsoft joko ostaa oikeuden käyttää Xbox-nimeä tai vie asian oikeuteen. Kokeneen lakimieskaartinsa avulla Microsoft voi saada luvan käyttää nimeä oikeuden päätöksellä, sillä Xbox-nimi yhdistetään yleisesti Microsoftin pelikonsoliin ja toisaalta yritysohjelmistojen valmistajan ja pelikonsolin nimien välillä ei pitäisi tulla sekaannusta. Oikeudenkäyntiä ja/tai sopimusneuvotteluja helpompi keino voisi myös olla koko Xbox Technologiesin ostaminen.

Lue juttu K2, 5.2.2001 23:57. Lähde: The Register
Rekisteröidy ja kirjaudu sisään, jos haluat kommentoida.

Kommentit ( 13 uutta / 13 )
pistettä.
Näytä vain kommentit joilla on vähintään
Heh
Anonyymi kommentoija, 6.2.2001 00:27:07
Pisteet: 0
Näin sitä varastetaan tavaramerkkejä... Yksi hailee toisaalta. Typerää voida rekisteröidä mitään nimiä yleensäkään.
Re: Heh
Anonyymi kommentoija, 6.2.2001 08:45:27
Pisteet: 0
Typerää voida rekisteröidä mitään nimiä yleensäkään.
Miksi kukaan haluaisi uhrata aikaa ja rahaa jonkun brandin kehittämiseen, jos mikä tahansa pulju saa käyttää hyväksi sitä samaa nimeä.
Re: Heh
Anonyymi kommentoija, 6.2.2001 10:48:02
Pisteet: 0
Typerää voida rekisteröidä mitään nimiä yleensäkään.
Miksi kukaan haluaisi uhrata aikaa ja rahaa jonkun brandin kehittämiseen, jos mikä tahansa pulju saa käyttää hyväksi sitä samaa nimeä.
Miksi nimestä pitäisi maksaa?
Mitä hyöty brandeistä on kuluttajalle?

En usko että brandeistä on mitään hyötyä kuluttajalle! Ja nimistäkin on pohjimmiltaa vain se hyöty että ihmiset voivat erottaa hyväntuotteen huonosta. Joten nimen suojaus piratismin estämikseksi on vielä ymmärrettävää, mutta brandiä ilman toimiavaa menestyvää tuottetta ei ole mitään järkeä suojella. Nykyinen tapa tehdä ensin brandi ja sitten vasta tuote on pelkkää ihmisten kusettamista!
Re: Heh
Lt. Kloner, 9.2.2001 12:44:11
Pisteet: 0
Nykyinen tapa tehdä ensin brandi ja sitten vasta tuote on pelkkää ihmisten kusettamista!
Hauisitkos kahvia ja sämpylöitä näin
aamupalaksi?
kkoivist Re: Heh
kkoivist, 6.2.2001 23:25:28
Pisteet: 0
Mitä hyöty brandeistä on kuluttajalle?
Voi maksaa enemmän jostain tuotteesta
***
Kaikki on turhaa
Re: Heh
Anonyymi kommentoija, 6.2.2001 09:00:20
Pisteet: 0
Typerää voida rekisteröidä mitään nimiä yleensäkään.
Ja fiksua olisi varmaankin se, että kaikki myisivät esim. omia Microsoft Windows -nimisiä käyttöjärjestelmiä?
Re: Heh
Anonyymi kommentoija, 6.2.2001 17:33:04
Pisteet: 0
Typerää voida rekisteröidä mitään nimiä yleensäkään.
Ja fiksua olisi varmaankin se, että kaikki myisivät esim. omia Microsoft Windows -nimisiä käyttöjärjestelmiä?
Ja fiksua on, että kaikki mahdolliset nimet olisi rekisteröity joillekin totaalisen vähäpätöisille tuotteille ja sitten Giant Evil Megacorp(tm) keksii, että heillä on nimi rekisteröity, etpä käyttäkään sitä. (Tämä nyt kait lähinnä jenkkejä koskee...) Tai, että jälkikäteen, kun se on jo käytössä jollain rekisteröimättä, joku rekisteröi sen, ja rupeaa vaatimaan rahaa "tavaramerkin" käyttäjillä (näin tapahtui Linux:lle ja nimi piti oikeudessa hommata Linusin nimiin). Patentit, tavaramerkit sun muu paska estää yksityisiä tekemästä mitään yritysten voittojen kustannuksella. Kapitalismi on pahasta.
Pineapple Re: Heh
Pineapple, 6.2.2001 21:45:32
Pisteet: 0
itten Giant Evil Megacorp(tm) keksii, että heillä on nimi rekisteröity, etpä käyttäkään sitä. (Tämä nyt kait lähinnä jenkkejä koskee...)
Tai miten olis jos Tiny Punkass UnknownCorp ilmoittaa "yllättäen" löytäneensä että heillä SATTUMALTA sattuu olemaan copyrightit ja patentit hommaan mitä on käytetty jo pitkään. Tai kyseessä saattaa olla isompikin firma mutta patenttirikkomuksista valitetaan vasta sitten kun huomataan että tästä saattaakin saada täppiä (kuten compuserve/gif ja altavista/ahkuengine ja tämä xbox/mikkisoftan xbox tai kuka-sattuikaan-olemaan/hyperlinkki)
Pineapple
Re: Heh
Lt. Kloner, 9.2.2001 12:41:27
Pisteet: 0
kuka-sattuikaan-olemaan/hyperlinkki)
British Telecom
Re: Heh
Anonyymi kommentoija, 6.2.2001 21:34:28
Pisteet: 0
Typerää voida rekisteröidä mitään nimiä yleensäkään.
Ja fiksua olisi varmaankin se, että kaikki myisivät esim. omia Microsoft Windows -nimisiä käyttöjärjestelmiä?
Yrityksen nimi on eri asia kuin rekisteröity tavaramerkki, joten tuotetta nimeltä 'Windows' saisi myydä kuka tahansa mutta 'Microsoft Windows' olisi edelleen Microsoftin omaisuutta.

Pointti on kuitenkin se että kun tavaramerkiksi voi rekisteröidä mitä tahansa niin jollekin toiselle oman etunimensä käyttäminen on tavaramerkkirikos. (Esimerkkinä vaikkapa 'Ivana' tai 'Calvin'.)

Tai niinkuin Dilbertissä jo oli: puhuttiin muuraihaiskeosta, aivan yleisesti eli 'ant farm':ista johon joku jo älähti että 'maksakaa korvauksia, tämä ('Ant Farm')on meille rekisteröity tavaramerkki'.

Kohta ei julkiseen tekstiin voi kirjoittaa sanaa omena (Apple) joutumatta syyteuhan alle, se kun rekisteröity tavaramerkki.
Niinkuin tiedätte, tavaramerkin käyttöä pitää
valvoa, muuten se mitätöidään ja valvojilla
on varsin usein asenne 'sanaa käytetään, joten tavaramerkkiä on loukattu', vaikka tavaramerkki olisi ihan tavallinen sana.
että näin..
1911, 8.2.2001 12:43:22
Pisteet: 0
"Microsoftin oikeutta Xbox-nimen käyttöön on pohdittu jo pari päivää, eikä loppua näy. Uusimmat huhut kertovat, että Sony olisi ostamassa Xbox Technologiesin (joka siis väittää omaavansa oikeuden Xbox-nimeen) Microsoftin nenän edestä. Tämä ei todellakaan tietäisi hyvää Microsoftille, sillä Sonylla on resursseja vaikka mihin. Microsoft pysyy kuitenkin luottavaisena ja kyseenalaistaa Xbox Technologiesien oikeuden nimeen..."
Pineapple Ei luulisi haittaavan
Pineapple, 6.2.2001 10:38:39
Pisteet: +1
Kyseessähän ei ole juurikaan saman alan asiat (ohjelmisto ja laitteet). Tätä varmasti voitaisiin verrata Apple computersiin ja Apple recordsiin.

Sitäpaitsi, kun katsoo noita lukuja millaisia määriä rahaa tuo firma liikuttelee, ei pitäisi olla ongelmaa mikkisoftan kokoiselle firmalle ostaa koko roska :)
Pineapple
ssundell Re: Ei luulisi haittaavan
ssundell, 6.2.2001 11:11:02
Pisteet: +1
Tätä varmasti voitaisiin verrata Apple computersiin ja Apple recordsiin.
Voi verrata, ja voi myös muistaa, että kyseiset pajat taisivat olla muutama vuosi sitten aiheesta oikeudessa 8)

Noin nopealla muistin ja www:n selauksella, aikanaan Apple Computer teki aiheesta sopimuksen, että eivät tee musiikkiin liittyviä tuotteita. Nykykoneet taas ovat hyvinkin äänekkäitä => Apple Computer maksoi 30 miljoonaa taalaa Apple Recordsille.